Olen kotikunnassani monessa mukana. Kunnan luottamustehtävissä olen toiminut vuodesta 2009. Osallistun myös aktiivisesti useiden eri yhdistysten toimintaan. Minulla on yksi alle kouluikäinen lapsi ja siksi lapsiperheiden asiat kiinnostavat minua erityisesti. Kotitilaani olen viljellyt vuodesta 2014 ja erikoisosaamisalani on luomuvalkosipulin viljely. Minulla on luottamustehtäviä myös Savonlinnan seurakunnassa ja Sulkavan kappeliseurakunnassa. Käyn laulutunneilla Järvi-Saimaan kansalaisopistossa ja laulan seurakunnan Sulkava Gospel -kuorossa.
Sulkavalaisten etu on tärkein, päätöksenteossa tulisi myös huomioida kaikki sulkavalaiset mahdollisimman tasapuolisesti.
Mietitään tarkkaan, mihin rahan tulee riittää ja suunnitellaan asioita riittävän pitkälle tulevaisuuteen.
Toimivat lähipalvelut on oltava saatavissa mahdollisimman lähellä. Se on tärkeä osa hyvinvointia ja lisää turvallisuutta.