13

Erja Helttunen

Suomussalmi, Kainuu
työvoimakoordinaattori, kliininen asiantunt. YAMK, 64

Mukava tavata! Olen Erja Helttunen Suomussalmelta. Edustan monialaista ja -paikkaista verkostoyhteistyötä Ylä-Kainuun, Kainuun kuntien ja Kainuun ulkopuolisten yhteistyötahojen kanssa työvoimakoordinaattorina. Minulla on runsas 30 vuoden työkokemus Kainuun soten perus- ja erikoissairaanhoidon palveluissa mm. kotisairaanhoitajan, erikoissairaanhoitajan, leikkaus- ja anestesiahoitajan, tähystys- ja astmahoitajan, kansanterveyshoitajan, vs. osastonhoitajan, leikkaus-anestesiahoitajan sekä hankesuunnittelijan työstä. Minulla on myös Rajatun lääkkeenmääräämisen erikoispätevyys. Koen, että minulla on monipuolinen ja vahva kokemus leikki-ikäisistä ikäihmisiin toteutetusta hoidosta, tutkimisesta, tukemisesta, ohjaamisesta ja kohtaamisesta.

Olen Suomussalmen kunnanvaltuutettu, sivistyslautakunnan varapuheenjohtaja sekä hyvinvointialuevaltuutettu, aluehallituksen jäsen ja yksilöasioiden jaoston puheenjohtaja. Tulevaisuuslautakuntaan kuulun aluehallituksen edustajana.

Muita luottamustehtäviä ovat mm. SPR Suomussalmen osaston ja Heli ry hallituksen jäsen. Perheeseeni kuuluu mies ja kaksi aikuista lasta. Harrastan luontoa, liikuntaa, laulua ja kuorolaulua kirkkokuorossa. Olen jämäkkä, sisukas ja sydämellinen. Tartun rohkeasti uusiin haasteisiin, sitoudun tehtävääni ja haluan auttaa muitakin tekemään parhaansa. Minulla on positiivinen elämänasenne ja hyvä huumorintaju. Reippaalla asenteella olen valmis tarttumaan Suomussalmen kunta ja Kainuun hyvinvointialueyhteistyöhön. Teen parhaani, mutta rajansa kaikella. ÄÄNESTÄ – jos Kainuun hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon perus- ja erikoissairaanhoidon, palo- ja pelastustoimen sekä ensihoidon palvelut ovat Sinulle tärkeitä!