31

Jaana Kivelä

Taivalkoski, Pohjois-Pohjanmaa
sairaanhoitaja YAMK, 41

Olen ollut mukana kuntapolitiikassa yhden kauden ajan ja nyt haen toiselle kaudelle, jotta voin jatkaa työtäni Taivalkosken kuntalaisten hyväksi. Haluan viedä eteenpäin tällä kaudella aloitettuja asioita, sillä kuntapäättäminen vaatii pitkäjänteisyyttä ja johdonmukaisuutta. Minulle tärkeää päätöksenteossa on kuntamme kehittäminen ja asukkaiden hyvinvointi.
Työskentelen Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella vastaanottotyön vastuuyksikköpäällikkönä. Tehtävä on antanut minulle hyvän näköalapaikan myös hyvinvointialueen asioihin. Olen toiminut neljän vuoden ajan sairaanhoitajan työn ohessa Tehyn ammattiosaston puheenjohtajana. Tehtävä antoi hyvät eväät henkilöstön hyvinvoinnin tarkasteluun ja niistä huolehtimiseen.
Perheellisenä ymmärrän myös lasten ja nuorten sekä perheiden tarpeita. Näen kuinka tärkeää on että kuntamme panostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin ja liikuntamahdollisuuksiin sekä koulutukseen ja varhaiskasvatukseen.
Vapaa-aikani kuluu paljolti lasten harrastusten parissa ja tiedän millaista on tasapainoilla työn ja perheen ja harrastusten välillä. Kunnan palveluiden tulisi tukea perheiden sujuvaa arkea, unohtamatta ikäihmisiä. Myös ikäihmisten palveluihin tulee panostaa ja taata turvallinen arki kotona.
Haluan jatkaa työtäni kuntamme hyväksi teidän luottamuksellanne. Tehdään yhdessä kunnastamme entistä parempi paikka elää, asua ja yrittää.

Vaaliteemat

Lasten ja nuorten hyvinvointi

Kuntamme palveluiden tulisi tukea lasten ja nuorten sekä perheiden hyvinvointia. Panostamalla koulutukseen ja varhaiskasvatukseen sekä harrastusmahdollisuuksiin mahdollistamme lapsille ja nuorille hyvät lähtökohdat kasvulle ja kehittymiselle. Yhdessä hyvinvointialueen asiantuntijoiden kanssa kunnan tulisi auttaa myös niitä nuoria ja lapsia sekä perheitä, joilla on haasteita selviytyä koulunkäynnistä tai arjesta ylipäätään.

ikäihmisten hyvinvointi

Ikäihmisille tulisi taata turvallinen vanhuus joko kotona tai mahdollisesti palveluasumisen tai laitoshoidon piirissä. Tähänkin tarvitaan yhteistyötä hyvinvointialueen kanssa, mutta myös kunnalla on mahdollisuuksia turvata ikäihmisten arkea ja tukea yhteisöllisyyttä.

Elinvoimaisempi kunta

Kunnan elinkeinoelämää tulisi kehittää ja kunnan tulisi tehdä tiivistä yhteistyötä yrittäjien kanssa. Kunnan tulisi tehdä saumatonta yhteistyötä kehittämisyhtiö Naturpoliksen kanssa ja hyödyntää sieltä saatavaa osaamista ja alueellista kehittämistä. Elinkeinoelämän kehittämisen kannalta olisi myös äärettömän tärkeää, että kuntapäättäjät ymmärtäisivät päätöstensä vaikutuksia niin pitkällä kuin lyhyelläkin tähtäimellä yrityksiin ja elinkeinoelämään. Päättäjien olisi hyvä tutustua alueen yrityksiin ja palveluihin.