33

Päivi Pitko

Toivakka, Keski-Suomi
yksikönjohtaja, 42

Olen 42-vuotias perheenäiti. Kuntapolitiikasta minulla on kokemusta vuodesta 2012 lähtien ja koen, että olen saanut nyt viimeisimmällä kaudella sivistys- ja hyvinvointilautakunnan puheenjohtajana sekä valtuutettuna monia itselleni tärkeitä asioita edistettyä. Olen puolustanut mm. pieniä ryhmäkokoja perusopetuksessa sekä tiedolla päättämistä - sydäntä unohtamatta.

Koulutukseltani olen terveydenhoitaja, sairaanhoitaja ja lisäksi minulla on johtamisen opintoja sekä pian valmiit työkykykoordinaattorin opinnot. Työskentelen hoivakodin johtajana. Olen myös mukana työsuojelutoiminnassa.

Kuntalaisten kokonaisvaltainen hyvinvointi, tietoon perustuva päätöksenteko ja palveluasenne sekä tasapuolisuus päätöksenteossa ovat minulle tärkeitä.