52

Karoliina Harjuoja

Tornio, Lappi
KM, opettaja, 41

Hei! Olen 41- vuotias perheenäiti ja opettaja Torniosta. Luonteeltani olen sosiaalinen, avoin, ja pyrin aina ottamaan huomioon toiset ihmiset. Haluan jatkaa työtä torniolaisten lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Se on ollut motivaationi ja politiikan paloni lähde, joka sai minut liikkeelle neljä vuotta sitten.

Olen toiminut tämän kauden kaupunginvaltuutettuna Torniossa ja olen motivoitunut jatkamaan. Aluevaltuustossa olen varajäsenenä saanut osallistua muutaman kerran kokouksiin ja olen ollut mukana oman ryhmämme toiminnassa ja keskusteluissa tiiviisti. Poliittista kokemusta olen saanut myös Keskustan puoluevaltuuston jäsenenä sekä työskennellessäni aiemmin, mitä parhaimmassa opissa, Katri Kulmunin eduskunta-avustajana.

Yli 10 vuotisen opettajaurani aikana olen nähnyt paljon. Uutisotsikot lasten ja nuorten tilanteesta tässä maassa eivät valehtele. On ollut sydäntä särkevää nähdä, kun pieni ihminen on ollut vailla tukea ja apua, samaan aikaan kun koulun henkilöstöstä viedään viimeisiäkin jaksamisen rippeitä. He tekevät sitä työtä täydellä sydämellään ja usein riittämättömin resurssein. Moni asia on toki hyvin, mutta paljon riittää tällä saralla myös korjattavaa! Tärkeintä on tietenkin satsaaminen lasten ja nuorten hyvinvointiin❤️

Syvästi keskusta-aatteeseen juurtuneena, rakkaassa kotikylässä Arpelassa kasvaneena, ajattelen, että ihmisten palvelut tulee turvata kylissä ja Lapin jokaisessa kolkassa! Palvelut ovat myös pienten paikkakuntien elinehto.
On ollut pöyristyttävää lukea ikäihmisten riepottelusta pitkin Lappia, silloin kun he ovat hoitopaikkaa tarvinneet. Heille, jos kelle, kuuluu arvokas hoito ja huolenpito lähellä kotia.

Kannan myös huolta laajemmin Lapin lapsista ja nuorista. Oppilashuollon työntekijöiden (terv.hoitajat ja koulukuraattorit) siirryttyä hyvinvointialueelle; yhteistyö on monimutkaistunut ja se tulee saada toimivammaksi, jotta lapsi tai nuori saa avun ajoissa!

Näiden ja monien muiden asioiden puolesta mie olen valmis tekemään työtä, niin Torniossa kuin Lapin hyvinvointialueellakin!❤️

Vaaliteemat

Lapsi- ja perhemyönteinen Tornio

Haluan olla mukana luomassa lapsi- ja perhemyönteistä Torniota, joka on elinvoimainen ja tulevaisuuteen katsova!

Kotikunnassani on turvattava laadukas perusopetus

Torniossa on panostettava laadukkaaseen perusopetukseen ja kouluissa on oltava riittävät henkilöstöresurssit ja tukitoimet oppilaille. On myös huolehdittava siitä, että kouluissa ja päiväkodeissa on pätevä henkilöstö.

Kylien elinvoimasta on huolehdittava


Kylien elinvoimaa pitää tukea ja ympäristökylissä on oltava tarpeelliset lähipalvelut!

Kaiken keskiössä tulee olla ihminen, tavallinen torniolainen, jota ilman tätä paikkaa ei ois!❤️