99

Marja-Liisa Välimaa

Tornio, Lappi
eläkeläinen, 67

Olen seniori-ikäinen sinkku Kivirannalta, kotipaikkani on Karungissa
Mustalla rannalla.
Kun joutoaikaa (=eläkkeellä) on melko paljon olen toiminut Syöpäjärjestön koulutettuna vertaistukihenkilönä pari vuotta, viisi vuotta sairastettua syöpää takanapäin antaa vahvan kokemuksen tukena olemiseeni.

Lähdin näihin vaaleihin yhtenä tavoitteenani yhteisten asioiden tasapuolinen päätöksen teko. Olen ollut kahdesti aiemmin kuntavaalien ehdokkaana, olin 1996 - 2000 koululautakunnan jäsen - mm. saatiin päätös Karungin koulun rakentamisesta ja 2000 - 2004 ympäristölautakunnan jäsen - mm. vastustin tuulimyllyjen sijoittamista Vojakkalaan.
Aluevaaleja sivuaa yksi tavoitteeni luoda kontakteja alueemme tuleviin päättäjiin koska lähes kuusi vuotta melkeinpä viikottain terveydenhuollon asiakkaana/potilaana on antanut vahvan kokemuspohjan ko. alueelta.

Koska sairaus hellittänyt toistaiseksi, minulla on nyt aikaa sekä kiinnostusta pyrkiä vaikuttamaan meille kuntalaisille tärkeisiin asioihin.

Tämä riittänee tällä kertaa, tulkaa porisemaan!

Parhaani teen, enempää en voi luvata.

Vaaliteemat

Lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukeminen

He jotka työskentelevät lasten ja nuorten parissa ovat parhaita asiantuntijoita siinä mitä tulisi tehdä yhäti lisääntyvissä ongelmissa, mutta myös miten hyvääkin voisi vielä parantaa. Siispä kysytään heiltä neuvoa!

Harrastus- ja kulttuuritoiminta

Harrastus- ja kokoontumistilojen järjestäjille koituvat kustannukset tulisi pitää kohtuullisena jotta mitään toimintaa ei jouduta lopettamaan tilojen kalleuden vuoksi.

Kylien elinvoima

Kylien elinvoima ovat asukkaat, palvelut ja työpaikat, unohtamatta ympäröivää luontoa. Näitä tulee kehittää, säilyttää ja suojella.