Ihmiset ensin - Vahvasti puolellasi!
Kuntavaaleissa teemani ovat otsikolla;
Edistän elämänlaatua Torniossa.
Ihmisten elämänlaatu koostuu hyvin monista tekijöistä, kuten ihmissuhteista, terveydestä, työstä, opiskelusta, toimeentulosta, asuinolosuhteista, harrastuksista, palveluiden toimivuudesta, luonnosta ja viihtyisästä ympäristöstä. Olen poiminut muutamia mielestäni tärkeitä teemoja, joilla haluan Tornion kaupunginvaltuutettuna edistää torniolaisten elämänlaatua kaupungin päätöksenteossa.
Asun Tornion maaseudulla Yliliakan kylässä mieheni Heikin kanssa. Meillä on neljä aikuista lasta ja kolme ihanaa lastenlasta. Perheen lemmikkinä on kissa. Maaseudulla on paljon arkipäivän puuhaa ja työtä omakotitalossa. Harrastan yhteiskunnallisten asioiden vastapainona liikuntaa, pihan hoitoa, luonnossa retkeilyä, marjastusta ja lukemista. Välillä hoidan lapsenlapsia. Työelämästä poisjäännin jälkeen aika ei ole tullut pitkäksi, sillä yhteisten asioiden hoito vaativissa luottamustehtävissä antaa mielekästä tekemistä.
Olen toiminut Tornion kaupunginvaltuutettuna vuodesta 1993, jolloin pienten lasten äitinä lähdin mukaan kuntapolitiikkaan, vaikka työtehtäväni olivat myös vaativia. Puolisoni on mahdollistanut luottamustehtävieni hoitamisen, kantamalla silloin päävastuun lapsista ja kodista arkipäivisin ja minä olin ikään kuin viikonloppu äiti. Luottamustehtävistä minulla on 8 valtuustokauden vankka kokemus hyvin laajasti kaikilta päätöksentekotasoilta.
Torniossa olen työskennellyt kaupunginhallituksessa, useissa lautakunnissa sekä konserni- ja henkilöstöjaoston puheenjohtajana, Lapin liitossa valtuustossa, hallituksessa ja maakunnan yhteistyöryhmässä sekä Lapin pelastuslautakunnassa, Meri-Lapin seutuhallituksessa jäsenenä ja Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymän hallituksen puheenjohtajana, entisessä sairaanhoitopiirin hallituksessa ja valtuuston vpj:na sekä useiden yhtiöiden hallituksissa puheenjohtajana ja jäsenenä.
Työskentelin 38 vuotta toimitusjohtajana yleishyödyllisessä, monipuolisia vanhuspalveluja tuottavassa yhdistyksessä sekä sen tytäryhtiöissä. Työni ohessa toimin valtakunnallisen Vanhustyön keskusliiton hallituksessa n. 20 vuotta Pohjois-Suomen edustajana. Olen myös työssäni rakennuttanut senioritalon Tornioon ja johtanut useita STEA:n rahoittamia kehittämisprojekteja, joilla on parannettu ikäihmisten elämänlaatua ja terveyttä sekä lievitetty yksinäisyyttä. Työurani alussa työskentelin mm. Länsi-Pohjan keskussairaalassa ja Tornion terveyskeskuksessa. Olen koulutukseltani sisätauteihin ja kirurgiaan erikoistunut sairaanhoitaja. Sen lisäksi olen suorittanut useita johtamiseen ja talouteen liittyviä opintoja, mm. johtamisen erikoisammattitutkinnon, muutosjohtajuus- ja yritystoiminnan opinnot.
Työelämästä jäin vapaalle, kun tulin valituksi ensimmäisissä aluevaaleissa aluevaltuutetuksi. Sain hoidettavakseni vaativan luottamustehtävän aluehallituksessa. Olen myös aluehallituksen henkilöstöjaostossa ja aluehallituksen edustaja vanhusneuvostossa. Lisäksi olen työskennellyt aluehallituksen nimeämissä työryhmissä, joista merkittävimmät ovat olleet Mehiläinen Länsi-Pohjan sopimuksen seuranta- ja ohjausryhmät sekä strategian toteuttamisohjelmatyön ohjausryhmä. Aluehallituksen Keskustan ryhmän puheenjohtajana toimin v. 2023.
Olen innostunut jatkamaan työskentelyäni Tornion kaupunginvaltuutettuna ihmisten hyvinvoinnin, elämänlaadun ja turvallisuuden puolesta sekä kotikaupunkimme elinvoiman puolesta.
Vaalislogan minulla on sekä kunta- että aluevaaleissa;
Ihmiset ensin - Vahvasti puolellasi!
Anna äänesi kuulua vahvasti Sinun puolestasi ja valitse minut jatkamaan Tornion kaupunginvaltuutettuna!
Olen edelleen innostunut ja valmis jatkamaan Tornion kaupunginvaltuutettuna.
Jos niin haluat, äänestä minua Tornion kuntavaaleissa numerolla 64.
Ja minä käärin taas hihat ja teen hartiavoimin työtä rakkaan kotikaupunkimme Tornion sekä yhteisen Meri-Lappimme hyväksi!
- Torniossa tarvitaan uusia työpaikkoja, joiden syntymistä yrityksiin haluan edistää ketterällä ja yritysmyönteisellä kaupungin päätöksenteolla.
- Tornio on vahva teollisuuskaupunki, jossa Outokummun terästehdas on suurimpana työnantajana. Kaupunkiimme on sijoittunut paljon metalliteollisuuden yrityksiä, puuteollisuutta, suuria maatiloja sekä kaupan ja palvelualan yrityksiä. Olemassa olevien yritysten toimintaedellytyksiä ja kehittymistä tulee tukea.
- Haluan vahvistaa Torniota monipuolisen yritystoiminnan ja liikenteen keskuksena.
- Uutena kehityskohteena pidän tarpeellisena edistää matkailun ja siihen oleellisesti liittyvän maaseutuyrittäjyyden ja ohjelmapalveluyritysten syntyä ja kasvua. Siihen meillä Torniossa on erinomaista potentiaalia.
- Tornio on koulukaupunki, jonka asema tulee säilyttää tulevaisuudessakin. Ammattiopisto Lappian pääkampus sijaitsee kaupungissamme. Lappian koulutuskuntayhtymän merkitys nuorten ja aikuisten kouluttajana, elinvoiman ylläpitäjänä, yritysten, kuntien ja hyvinvointialueen yhteistyökumppanina on keskeinen asia kaupunkimme elinvoimalle, nuorten jäämiselle kotiseudulle ja yritysten työvoiman saannille ja kasvumahdollisuuksille. Samalla Lappia tarjoaa työelämän kumppanina aikuisille täydennyskoulutusta sekä ammatinvaihtajille monialaisen koulutustarjonnan mahdollisuudet koko Lapissa.
- Perinteinen, mutta uudistuva Peräpohjolan Opisto tarjoaa myös hyviä koulutusaloja ja vaihtoehtoja nuorillemme sekä maahanmuuttajille peruskoulun opintoja.
- Tornion kaupungin lukio on säilyttänyt hyvin vetovoimansa ja se täytyy turvata myös jatkossa laadukkaana toisen asteen oppilaitoksena kotikaupunkimme ja muualtakin opiskelemaan tuleville nuorille.
- Varhaiskasvatuksella tuemme perheiden kasvatustyötä ja luomme pienille lapsille turvallisen elinympäristön, kun vanhemmat käyvät töissä. Haluan myös palauttaa käyttöön kotihoidontuen Torniolisän, jotta vanhemmilla on mahdollisuus valita kotihoito alle 2 vuotiaalle lapselleen.
- Lasten ja nuorten peruskoulun laadukas opetus tulee turvata nykyisellä kouluverkolla ja pienillä opetusryhmillä.
- Lasten ja nuorten harrastustoimintaan on panostettava jatkossakin ja koulupäivän yhteydessä säilytettävä ilmainen harrastusmahdollisuus. Kaupungin tulee panostaa liikunnan lisäämiseen kaikenikäisille.
- Erityistä huomiota on kiinnitettävä huumeiden ja päihteiden aiheuttamiin ongelmiin suojelemalla ja tukemalla moniammatillisesti nuoriamme ja puuttumalla heti havaittuihin ongelmiin yhteistyössä.
- Lapsiperheköyhyyttä tulee vähentää eri tavoin perheitä tukemalla ja palvelumaksuja kohtuullistamalla.
- Lähiympäristömme esteettömyys ja viihtyisyys tukee kaikenikäisiä, niin lastenvaunuja työntävää vanhempaa kuin rollaattorin avulla kulkevaa ikäihmistä.
- Lähiluonnon säilyttäminen asuinalueilla on hyvinvoinnin kannalta tärkeää ja kaavoituksessa on myös huomioitava, että asuinrakennusten tonttikoot ovat riittävän väljiä myös kaava-alueella.
- Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta tulee edistää kaikkien asukkaidemme osalta yhteistyössä järjestöjen kanssa.
- Ikäihmisten ohjaus, neuvonta, harrastustoiminta ja yhteisöllinen asuminen ovat tärkeitä asioita, joilla voidaan turvata arvokas vanhuus.
- Yksinäisyyden ehkäisy harrastus-, virike- ja järjestötoiminnalla on tärkeä tavoite kaikenikäisille.
- Liikenneyhteyksien edistäminen, sekä katujen ja teiden hyvä kunnossapito on tarpeellista liikkumiselle ja arjen sujumiselle. Laajan maaseutumme ihmisille on tärkeää säilyttää mm. yksityisteiden kunnossapitoavustukset.
- Kyliemme elinvoima ja kaupunkimme vetovoima on Tornion menestymiselle elinehto. Voimme vaikuttaa niihin kaupungin palvelutarjontaa säilyttämällä ja kehittämällä.
- Meri-Lapissa on suurta tarvetta ja mahdollisuuksia tiiviimpään yhteistyöhön alueemme edunvalvonnassa, niin palvelujemme säilyttämiseksi, liikenneyhteyksiemme kehittämiseksi kuin uusien erilaisten yritysten houkuttelemiseksi ja matkailuelinkeinon edistämiseksi.
- Nyt ei pitäisi sortua näpertelyyn omissa nurkissa ja keskinäiseen kiistelyyn, vaan laittaa kaikki tarmo Meri-Lapin viemiseen maailmankartalle. Siitä hyötyvät kaikki Meri-Lapin kunnat, että toimimme yhdessä ja yhtenäisten tavoitteidemme puolesta. Tässä on vielä paljon petrattavaa tämän kauden jälkeen.
- Meri-Lappi on yhtenäinen työssäkäyntialue ja yhteinen työllisyysalue sekä koulutuspaikka. Meillä on alueella oma sairaala puolustettavana, lento- ja raideliikennettä tehostettavana, yritysten toimintaedellytyksiä ja energiatuotannon ratkaisuja edistettävänä, koulutuksen järjestäjiä huomioitavana, kulttuuria- ja urheilua tuettavana ja Meri-Lapin houkuttelevuutta sekä markkinointia kehitettävänä.
- Tulevina vuosina on ajateltava laajemmin ja isompia yhteisiä tavoitteita asettaen, mitä nyt kuluneella kaudella on tehty, jotta pystymme Meri-Lapissa pärjäämään tässä eri alueiden kilpailussa mukana.
- Meri-Lapin asema Lapin toisena maakuntakeskuksena ei säily itsestään, vaan sen eteen meidän pitää tehdä entistä enemmän kuntiemme välistä yhteistyötä, jotta voimme selättää väestön, työpaikkojemme ja palvelujemme vähentymistä. Negatiivinen kierre voidaan katkaista vain avoimella ja tiiviillä sekä hyvähenkisellä kuntien päättäjien ja viranhaltijoiden yhteistyöllä, luottamusta kasvattaen.