70

Tatu Kuru

Tornio, Lappi
luokanopettaja, 26

Tervehdys!

Olen Tatu Kuru, 26-vuotias luokanopettaja. Alun perin olen kotoisin Rovaniemeltä, mutta olen sittemmin asettunut Tornioon. Muutimme vaimoni kanssa tänne töiden perässä, ja nyt tavoitteemme on juurtua pysyvästi Meri-Lappiin. Tornio on meille tärkeä, ja haluan olla mukana kehittämässä siitä entistä paremman paikan asua ja elää.

Opettajana nämä vaalit kiinnostavat minua erityisen paljon. Näitä vaaleja voidaankin luonnehtia koulutusvaaleiksi, sillä yli puolet kunnan budjetista menee koulutuksen järjestämiseen. Tulevalla vaalikaudella koulutuksen ja varhaiskasvatuksen laadukas järjestäminen on kaupunginvaltuuston keskeisimpiä tehtäviä, sillä lasten ja nuorten hyvinvoinnin sekä oppimisen turvaaminen luovat pohjan koko alueen tulevaisuudelle. Haluan varmistaa, että päätökset tukevat aidosti oppimista ja että resurssit kohdennetaan viisaasti ja perustellusti. Tornion tulee kunnianhimoisesti pyrkiä olemaan paras mahdollinen kunta koko perheelle. Tämä on avain sen elinvoimaiseen tulevaisuuteen.


Vapaa-ajallani nautin liikunnasta, urheilun seuraamisesta sekä historian ja politiikan lukemisesta. Lisäksi toimin toisena isäntänä OPERAATIO-podcastissa, jossa käsittelemme koulumaailmaa ja opettajan työtä.

Vaaliteemat

Lähellä paras – puolustetaan kouluja

Lähikoulut takaavat turvallisen, rauhallisen ja tasavertaisen oppimisen kaikille. Torniossa kouluja ei saa lakkauttaa tai oppilaita keskittää suuriin yksiköihin puhtaasti säästösyistä. Tässä säästöpuheessa koulujen oppilasmäärät tai luokkakoot ovat kuulemma liian pieniä, jolloin oppilaiden keskittäminen on ainoastaan järkevää. Yli 20 oppilaan luokat eivät ole ihanteellinen tavoite, vaan ainoastaan vanhentunut oletus ajalta, jolloin lapsia oli paljon enemmän kuin nykyisin. Luokkakokojen tuleekin olla pienempiä kuin ennen, sillä maltillisten luokkakokojen on havaittu parantavan oppimista. Tulevaisuuden kuva valitettavasti näyttää yksittäisiltä isoilta yli 600 oppilaan kouluilta isoine luokkakokoineen. Tämä ei palvele oppilaita eikä henkilökuntaa. Tähän kehitykseen voi ja pitää vaikuttaa.

Tulevana syyslukukautena astuu myös voimaan uusi oppimisen tukijärjestelmä. Tämän uuden tukijärjestelmä käyttöönottoon kunnille myönnetty lisäresursseja, mutta jää kuntien omille harteille päättää miten lisäresurssit käytetään. Haluan olla vaikuttamassa siihen, että resurssit kohdistetaan oikeaan paikkaan

Perheiden Tornio – elinvoimaa lapsille ja nuorille

Lapset ja lapsiperheet ovat jokaisen alueen elinehto ja tulevaisuus. Tornion tulee tehdä perhemyönteistä politiikkaa. Tämä käytännössä tarkoittaa kohtuuhintaista asumista, helposti saatavilla olevia palveluja sekä laajoja harrastusmahdollisuuksia. Kunta voi vaikuttaa näihin esimerkiksi oikealla kaavoituksella, lähipalvelujen ylläpitämisellä sekä tilojen tarjoamisella harrastusten järjestäjille. Monet lapset ja nuoret voivat tällä hetkellä huonosti ja liikkuvat vähemmän kuin koskaan. Näitä ongelmia on tärkeää yrittää ratkaista koko yhteiskuntamme kannalta.

Perinteistä voimaa, paikallista päätöksentekoa

Torniossa päätöksenteon tulee heijastaa paikallisia perinteitä ja arvoja. Tornion on säilyttävä tutun ja turvallisen oloisena omille kuntalaisilleen, eikä kuntalaisten tarvitse kunnan toimesta kohdata päätöksiä, jotka pohjautuvat heidän arjestaan irrallaan oleviin, maailmalla trendikkäisiin ajattelu- tai toimintamalleihin. Tornio voi kehittää kaupunkiaan alueellisesta, paikallisesta ja kulttuurisesta erityisyydestä ammentaen. Suomen kielen erityisasema on myös turvattava globalisoituvassa maailmassa. Kuntalaiskyselyiden avulla kuntalaiset voivat kertoa ja vaikuttaa siihen minkälainen kunta Tornio on. Tornion tulee olla torniolaisten näköinen kaupunki.