27

Pirjo Pakonen

Tyrnävä, Pohjois-Pohjanmaa
TtM, fysioterapeutti, 71

Olen Pirjo Pakonen eläkkeellä oleva fysioterapeutti ja terveystieteiden maisteri (TtM) Tyrnävältä. Olen asunut Tyrnävällä lähes 50 vuotta. Perheeseeni kuuluu puoliso, aikuiset lapset, lapsenlapset ja lemmikit. Työurani kesti 40 vuotta pääasiassa OYS:ssa. Kuntavaaliehdokkaana olen ollut useita kertoja. Olen toiminut varavaltuutettuna, varsinaisena ja varajäsenenä useissa lautakunnissa ja toimikunnissa. Harrastan erilaista yhdistystoimintaa ja olen kokenut ,että voin vaikuttaa omalla aktiivisella osallistumisella moniin meille kuntalaisille ajankohtaisiin asioihin ja tämä on omana tavoitteena tälläkin kertaa.

Vaaliteemat

Arkitodellisuuden lähipalvelujen säilyminen

Toiveissa on hyvinvointiyhteiskunta, joka tarjoaa perusturvaa ja jossa jokainen tuntee itsensä arvokkaaksi. Toiveissa on arvokas vanhuus. Tarvitsemme palvelujen säilymistä lähellä meitä. Tarvitsemme perheille vuokra-asuntoja, nuorille opiskelumahdollisuuksia, esim. peruskoulujen ja oman lukion säilymistä. Ikääntyneille ja vanhuksille mahdollisuuksia yhteisölliseen asumiseen. Näyttäisikö hyvinvointiyhteiskunta tällaiselta peruspalvelujen kannalta?

Vastuullinen ympäristöstä huolehtiminen ja liikenneturvallisuus

Tyrnävällä kaipaamme jokivarsiemme puhdistusta risukoista, jotta saamme näkyviin upeat peltomaisemamme. Raivaamme vanhat lahonneet rakennukset ja romut ympäristöstämme. Huolehdimme asuinpaikkojemme liikenneturvallisuudesta. Erityistä huomiota tarvitsee Tupostie, koska se on vaarallinen kaikille liikkujille. Meidän tulee yhdessä ajaa tätä pyörätiehanketta eteenpäin. Kaikenlainen vastakkainasettelu näissä hankkeissa on turhaa.

Tulevaisuuden näkymät

Vahvistamme uskoa tulevaisuuteen. Huolehdimme, että meillä on energiaa ja ruokaa omasta takaa. Tuemme monenlaista yrittäjyyttä ja kunnan omaleimaisuutta mm. perunantuotannon laadukkaana kehittäjänä. Kunta olemme me sinä ja minä yhdessä. Toimikaamme myös niin.