55

Kerttu Koskela

Ulvila, Satakunta
opiskelija, 18

Olen 18-vuotias opiskelija Ulvilan Sunniemen kylästä. Olen Ulvilan lukion viimeisen vuoden opiskelija.
Vapaa-aikani kuluu luonnossa liikkuessa, eläinten kanssa harrastaessa sekä töissä. Pidän tärkeänä perheen ja läheisten kanssa vietettyä aikaa, jota koitan sisällyttää toisinaan kiireiseenkin arkeen.
Olen Ulvilan nuorisovaltuuston jäsen ja Satakunnan hyvinvointialueen nuorisovaltuuston varajäsen.

Vaaliteemat

Peruspalvelut jokaisen tavoitettavissa

Peruspalveluiden pitää olla saavutettavissa helposti ja riittävän läheltä.
Paikalliset palvelut edistävät työllisyyttä, hyvinvointia, kylien vetovoimaisuutta ja samalla koko kunnan elinvoimaisuutta.

Nuorissa on tulevaisuutemme

Panostus nuorten hyvinvointiin ja hyvään opetukseen on tärkeää, sillä nuoret ovat tulevaisuutemme tärkeä voimavara.
Koulutettu väestö takaa monipuolisen ja osaavan työvoiman tulevaisuudessa.
Laadukas ja kaikkien saavutettavissa oleva koulutus antaa tasa-arvoiset mahdollisuudet ja pohjan hyvälle tulevaisuudelle.
Korkeatasoisella koulutuksella on merkittävä vaikutus veto -ja pitovoimatekijänä ja yhteiskunnallisen syrjäytymisen ennaltaehkäisijänä.

Vetovoimainen Ulvila

Maisemallisesti monimuotoinen erityispiirteineen.
Luonto on merkittävä osa Ulvilan identiteettiä ja ehdottomasti suuri vetovoimatekijä. Ulvila on historiallisesti kiinnostava kohde, jota voisi hyödyntää markkinoinnissa enemmän.
Lähiliikuntamahdollisuuksiin, Leineperin ruukin alueeseen,
ja Kullaan Joutsijärven luontomatkailuun panostamalla saadaan lisää vaikuttavuutta.