Olen 53-vuotias toimitusjohtaja Palukselta ja koulutukseltani koneinsinööri. Perheeseeni kuuluvat vaimoni ja neljä aikuista lastamme. Kuudes valtuustokauteni on parhaillaan käynnissä, ja olen toiminut muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtajana, kaupunginhallituksen varapuheenjohtajana sekä lautakunnan puheenjohtajana. Tällä hetkellä toimin myös keskustan valtuustoryhmän sekä Ulvilan keskustan puheenjohtajana.
Olen sitoutunut laaja-alaiseen yhteistyöhön eri sidosryhmien välillä, myös yli puoluerajojen. Uskon, että yhteistyö on avain menestykseen ja parempaan tulevaisuuteen kunnassamme. Haluan jatkaa työtäni valtuustossa ja edistää kuntamme kehitystä yhdessä teidän kanssanne.
Alueellinen tasa-arvoisuus on minulle tärkeä arvo. Ulvilassa on monta kylää ja taajamaa, joista jokaisesta on pidettävä huolta. Alueellinen eriarvoistuminen on haitallinen ilmiö, joka voi ilmetä monin eri tavoin. Asioiden ja palveluiden keskittämistä on vältettävä, ja on löydettävä positiivisia ratkaisuja, jotka tukevat alueellisen tasa-arvoisuuden toteutumista päätöksenteossa.
On ymmärrettävää, että eroja toki on, mutta lähtökohtana on oltava, että huomioidaan koko Ulvilan alue, eikä luoda vastakkainasettelua tai kilpailua Ulvilan sisällä. Verokertymää muodostuu koko Ulvilan alueelta, ja siksi on tärkeää, että kaikki alueet saavat osansa huomiosta ja resursseista.
Talouden tasapaino on ensiarvoisen tärkeää nykyisessä maailman tilanteessa. Vastuullinen päätöksenteko talouden tasapainon ylläpitämiseksi ei tarkoita leikkauksia, vaan sitä, että kulutuksen on oltava suhteessa käytettävissä oleviin varoihin erityisesti pidemmällä aikavälillä. Lainaa ei voida systemaattisesti kasvattaa, sillä se olisi lainaa tulevilta sukupolvilta.
Esimerkkinä tästä, Ulvilan lainamäärä on vähentynyt noin kolmanneksen viimeisen viiden vuoden aikana. Hyvä talous antaa tilaa oikeille päätöksille ja mahdollistaa kestävän kehityksen kunnassamme.
Investoimalla lapsiin ja nuoriin lisäämme hyvinvointia. Päivähoidon erilaiset mahdollisuudet, laadukas opetus ja lähikoulut sekä vapaa-ajan aktiviteettien ylläpitäminen ja kehittäminen ovat keskeisiä päätöksenteossani. Uskon, että panostamalla nuoriin sukupolviin luomme vahvan perustan tulevaisuudelle ja edistämme yhteisömme hyvinvointia.