17

Kari Louko

Urjala, Pirkanmaa
Linja-autonkuljettaja, 59

Olen Kari Louko 59.v. Olen asunut Urjalassa 30 vuotta Nuutajärvellä .
Jonne saavuin jatkamaan Äitini Maatilaa. Minulla on 3 lasta ja kohta syntyy 7 lapsenlapsi.
Kunnallispolitiikassa olen ollut mukana nyt 4 vuotta. Valtuutettuna ja Hyvinvointilautakunnan jäsenenä.

Ammattini on Linja-autonkuljettaja jota teen Koiviston Auto Tampere Oy.
Ajan Kaukoliikennettä pääsääntöisesti Onnibussilla ja joskus myös Paikallisliikennettä. Tämän lisäksi olen Osaaikainen Maanviljelijä.
Urjalan eteen ja Urjalan puolesta.

Vaaliteemat

TOIMIVAT PALVELUT ON KUNNAN SELKÄRANKA !

Toimivat palvelut luovat turvaa nykyisille kuntalaisille ja vetovomaa tuleville kuntalaisille luoden pohjan kunnan itsenäisyydelle.

KOULUT JA JOUKKOLIIKENNE LISÄÄ ELINVOIMAA !

Säilyttämällä nykyiset Koulut luodaan elinvomaa kyliin joissa koulu vielä on varsinkin Asemankoulu. Jos saisimme Bussien lisäksi Junan pysähtymään Urjalaan se lisäisi koko Kunnan elinvoimaa ja mahdollisuuksia muuttua nukkumalähiöksi ja Lähijuna antaisi nuorilleme mahdollisuuden käydä Korkeakoulua ainakin Tampereen suuntaan Kotoa.

KUNNAN VETOVOIMA JA KULTTUURI !

Toimimalla pienemmän veroprosentin eteen parannamme kunnan vetovoimaa ! Edistetään Yrittäjyyttä koska ilman yrittäjää ei ole työtä.
Olemme kulttuurihistoriallisesti rikas Kunta Kirjallisuudessa ja Lasitaiteessa sekä Luonnostamme houkuttelemalla ohikulkijoita pysähtymään Urjalaan.