Olen Niilo Isokangas, 38-vuotias maatalousyrittäjä ja energiatekniikan insinööriopiskelija. Ehdolla olen toista kertaa, sillä haluan jatkaa työtä kestävän tulevaisuuden, elinvoimaisen maaseudun ja reilun päätöksenteon puolesta. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme lasta, ja vapaa-ajallani harrastan lukemista, puu- ja metallitöitä sekä vanhan pihapiirin ylläpitoa.
Haluan edistää uusiutuvaan energiaan liittyviä hankkeita Utajärvellä. Uusiutuvan energian kysyntä kasvaa jatkuvasti ja kilpailu hankkeista on kovaa kuntien välillä. Pyrin osaltani vaikuttamaan siihen, että pääsemme hyötymään hankkeiden luomista verotuloista, työpaikoista ja mahdollisista uusista asukkaista.
Palveluiden säilyttäminen paikallisella tasolla, mahdollisimman laadukkaina, on kuntamme kilpailukyvyn kannalta elintärkeää. Olipa sitten kyseessä esimerkiksi kulttuuri-, liikunta- tai terveyspalvelu tai mikä tahansa muu hyvinvointiin liittyvä palvelu, emme saa luopua niistä tai laskea niiden tasoa. Palvelut on pyrittävä järjestämään mahdollisimman helposti saavutettaviksi, iästä, asuinkylästä tai tulotasosta riippumatta.
Voidaksemme ylläpitää tai parantaa palveluita, täytyy kunnan talouden olla kestävällä pohjalla. Tähän tarvitsemme energia-alan hankkeiden lisäksi uutta yritystoimintaa kuntaamme. Ihmiset, yritykset ja kiinteistöverotulot ovat tärkeä osa kuntataloutta ja niistä täytyy myös pitää kiinni.