Olen äiti, vaimo ja Maamo. Saan voimaa luonnossa olemisesta ja harrastankin patikointia, vaellusta, pyöräilyä ja marjastusta.
Työskentelen yläkoululla koulunkäynninohjaajana, siten lasten ja nuorten asiat ovat lähellä sydäntäni.
Toimin myös pääluottamusmiehenä ja työsuojeluvaltuutettuna ja näin myös työikäisten hyvinvointi ja jaksaminen ovat minulle tärkeitä. Meidän on myös huolehdittava ikääntyvien ja heikoimmassa asemassa olevien hyvinvoinnista.
Parasta elämässä on positiivisuus ja ilo, lasten nauru on mannaa sydämelleni.
Utajärvellä pitää olla lapsille ja nuorille mielekkäitä ohjattuja harrastuksia. Pienimmille lapsille leikkikenttä uudistaa.
Nuorten osallistaminen toiminnan suunnitteluun ja toteuttamiseen.
"Lapsipaketin" ja toisen asteen opiskelun tukemista tulee jatkaa.
Kunnan tulee tukea yrittämistä ja siten saadaan myös lisää työpaikkoja ja tuloja Utajärvelle. Myös vuokra-asuntoja pitää saada lisää. Siten saadaan lisää perheitä muuttamaan Utajärvelle.