Ralli päälle vaan! Kokouksissa en käy vain kampaviinereiden vuoksi. Päättäjänä on tehty töitä. Vaasassa ollaan laitettu liikkeelle avantouintipaikkoja, osallistavaa budjetointia ja budjettiesitykselläni on lisätty kesätyö- ja harjoittelupaikkoja. Budjettiesityksiä ja valtuustoaloitteita on tullut tehtyä, valtuutettuna olen vieraillut kouluissa, nuorisotiloilla ja tavannut vaasalaisia vaalien välilläkin.
Vaasa uhkaa menettää väestöään - meitä nuoria aikuisia. Tarvitaan ryhtiä tekemiseen, hauskempaa kaupunkia ja uuden ajan yhteistyötä. Haluan olla jatkossakin vaihtoehto Vaasan vanhalle vallalle. Siksi päätin: ehdolla ollaan huhtikuun kunta- ja aluevaaleissa.
Puolustan nuorten hyvinvointia, ennaltaehkäisiä palveluita, mielenterveyttä, järjestöjen tukea, toimivaa kouluarkea ja mielekkäitä harrastusmahdollisuuksia. Kesätyöpaikkojen määrää tulee korottaa.
Tartun toimeen, olen aloitteellinen ja teen yhteistyötä yli kieli- ja puoluerajojen. Kaudella 2021-2025 jätin eniten valtuustoaloitteita, sain kirjauksia kaupunkistrategiaan ja omia budjettiesityksiä läpi, joilla tuetaan harjoittelupaikkoja, avantouintia tai koirapuistoa.
Valittaminen vähemmälle ja lisätään osallisuutta ja vuoropuhelua päätöksenteossa. Kaksikielisyys on rikkaus ja toimii arjessa. Pidetään palveluverkko tasa-arvoisena ja asuinalueet elinvoimaisena. Peruskoulu kuntoon ja päiväkodeissa annetaan hyvät perusteet lapsen elämälle. Ei rasismille.
Kuntaliitos Mustasaaren kanssa käyntiin. Opiskelijoiden pitovoimaa vahvistetaan aloittamalla Valmistu vaasalaiseksi-mentorointiohjelma. Kaavoitusta ketteröitetään, emme saa menettää akkutehtaita tai lapsiperheitä Mustasaaren, Laihian tai Maalahden puolelle.
Kulttuuri- ja kongressitalo on toteutettava yhdessä alueen elinkeinoelämän ja säätiöiden kanssa. Vaasan kaupunki ei voi olla ainoa maksaja. Vaasassa jatketaan oopperatuotantoa. Satsataan kulttuurijärjestöihin. Tuetaan kortteli- ja kylätoimintaa ja vahvistetaan asuinalueiden omaa paikalliskulttuuria.