57

Kari Savinen

Virrat, Pirkanmaa
Yrittäjä, 70

Olen Kari Savinen.
Toimin tällä hetkellä toisen kauden valtuutettuna
Tämän vaalikauden loppupuolen olen ollut Tarkastuslautakunnan varapuheenjohtajana ja Virtain Elinvoimapalvelut Oy:n hallituksessa ja varapuheenjohtajana.
Olen toiminut yrittäjänä yli 40 vuotta useilla eri aloilla.
Aloitin aikanaan maanrakennuspuolella, kaivinkoneyrittäjänä, sitten mukaan tuli soran toimitukset maatalouden, tiestön, ja erilaisten rakentamisen tarpeisiin.
Maanrakennuksen lisäksi olen toiminut kauppiaana, rakennusurakoitsijana rakentaen satoja hirsitaloja lähes kaikkiin keski-euroopan maihin, enimmäkseen kuitenkin Saksaan, Itävaltaan ja Sveitsiin.
Hirsitalotehdasta pyöritin 22 vuotta, jossa yhteydessä vientitoiminta tuli tutuksi.
Kohdemaat löytyi Euroopasta, Venäjältä ja suurimpana vientimaana oli Japani, johon hirsitaloja toimitimme noin 700 kpl
Myös Suomeen toimitimme ja rakensimme paljon omakotitaloja sekä kesäasuntoja
Nyt olen eläkkeellä ja aikaa on paremmin myös politiikkaan, joka on aina kiinnostanut.
Oman kotikunnan palvelut tulee pyrkiä säilyttämään vähintään nykytasolla.
Yrittäjänä tiedän yrittäjän tarpeet, joihin kaupungin on pystyttävä vastaamaan.
Meillä Elinvoimapalveluissa on periaate, että toimitilojen puute ei saa olla esteenä Virroille sijoittumisessa.

Vaaliteemat

”Pelastetaan lähipalvelut!”

Terveydenhoito on yksi tärkeimmistä palveluista, joka on oltava nopeasti saatavilla.
Hoitoon on päästävä silloin kun sitä tarvitaan.
Jokainen Keskustan ehdokas seisoo vaaliohjelman takana. ja on valmis sitä parhaansa mukaan ajamaan.

Alueellinen sote-keskus turvattava Virroilla

Palvelut on koottava yhteen paikkaan, jotta asiointi on mahdollisimman helppoa. Virtolaisille ja
muille Pirkanmaan asukkaille on tarjottava kattavat palvelut ilman tarpeetonta byrokratiaa. Hoitoon
ohjauksen on oltava nopeaa ja oikeaa.

Yrittäjäystävällinen Virrat

Pirkanmaan yrittäjyys- ja elinvoimakunta 2024-palkinto

42 pirkanmaalaisen yrittäjäyhdistyksen joukosta Virtain Yrittäjät nappasivat itselleen Pirkanmaan vuoden paikallisyhdistys 2024-palkinnon.