Olen muuttanut Virroille miehen matkassa 7vuotta sitten, aikuiset lapset jäivät Tampereelle. Virrat on hyvä ja toimiva kaupunki, haluan olla mukana kehittämässä sitä.
-kokonaisuus on asukkaiden, yhteisöjen, hallinnon ja yritysten yhteen hiileen puhaltamista. - ei vai keskustaajaman vaan toimiva elinvoimaiset kylät on tärkeitä. - näillä eväillä kuntatalous takaa kestävän kehityksen myös tulevaisuudessa. - vahvistetaan huoltovarmuus, kunnan toimintojen osalta, mutta myös meidän kaikkien asukkaiden toiminnassa.
Asu Virroilla, tee työtä Virroilla, joustavat mahdollisuudet etätyöhön kiinnostavat asumiseen tai selkeästi pidentämään täällä viettämääsi aikaa. - vapaa-ajan asuntojen taso on sellainen, että läpivuoden asuminen on mahdollista, miksi tätä ei hyödynnetä. - houkutteleva paikka muuttaa takaisin Virroille.
-meillä on upeat järvet, metsät, kosket, huolehditaan niistä. - huolehditaan kuitenkin siitä, ettei rajoiteta järkevää toimintaa. - ollaan oikeasti oikealla asialla.