Olen koulutukseltani metsätalousinsinööri. Varttuneesta iästäni johtuen olen ollut monessa mukana. Voi sanoa , että olen aloittanut keskustanuorissa.16 vuotiaana kävin viikon mittaisen Keskustan tukimies koulutuksen Helsingissä ja siitä se sitten tämä Keskustalaisuus alkoi. Keskustan järjestötoiminnassa olen ollut puheenjohtajana toista kymmentä vuotta,niin paikallisyhdistyksessä,ja kunnalisjärjestössä. Piiri hallituksessakin jo toiseen otteeseen. Lisäksi olen mukana eri yhdistyksissä. Mm. Ylitornion museo - kotiseutuyhdistyksen puheenjohtajana jne.
Viihtyäkseen kunnassa tarvitsevat kuntalaiset erilaisia palveluja. Siksi kunnan elinvoimarakenne tulee olla monipuolinen. Mielestäni olemme hyvällä linjalla. Matkailu on vahvasti kehittymässä hyvään vauhtiin. Tuulimyllyt sekä kaivos tuovat lisää rahaa kunnan kassaan tulevaisuudessa. Samalla vähentävät kuntapäättäjiltä painetta nostaa veroäyriä. Näin meillä veronmaksajilla jää enemmän rahaa omaan käyttöön.
Meillä kaikilla on erinäköisiä näkemyksiä asioista, oman puolueen, mutta myös toisten ryhmien kanssa. Täytyy pystyä tekemään kompromisseja, vain niin voidaan kehittää kuntalaisten hyvinvointia.
Ylitornion kunta koostuu varsin iäkkäästä väestöstä. Iän myötä on tullut näkemystä ja kokemuksen tuomaa tietoa, jota tarvitaan vaikeitakin päätöksiä tehdessä.