48

Kaisa Haapakoski

Ylivieska, Pohjois-Pohjanmaa
opettaja, 77

Olen syntyperäinen ylivieskalainen. Ylioppilastutkinnon suoritettuani opiskelin Oulun yliopistossa luokanopettajaksi. Palasin takaisin Ylivieskaan, jossa tein opetustyötä 44 v, nyt eläkkeellä. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi aikuista lasta perheineen. Lastenlapset tuovat iloa ja pitävät ajan tasalla lapsiperheiden arjesta.
Pitkän linjan luottamushenkilönä tunnen hyvin kotikaupunkini asukkaiden tarpeet kyliä myöten. Kaupunginvaltuustossa olen toiminut vuodesta 1989 alkaen 9 kautta, kaupunginhallituksessa 4 kautta ja melkein kaikissa lauta- ja johtokunnissa 36 vuoden aikana. Olen hoitanut myös monia ylikunnallisia luottamustehtäviä. Kotikuntani ja alueen asiat kiinnostavat. Haluan olla tuomassa arjen asiantuntemusta päätöksentekoon. Kokemus, tietotaito ja rohkeus auttavat toimimaan kuntalaisten parhaaksi. Paikallisessa päätöksenteossa pidän tärkeänä tavoitteena niin lasten, nuorten, perheiden kuin ikäihmisten hyvinvointia. Ihmiselämä on arvokas kehdosta elämän iltaan. Olen vastuunkantamiseen jatkossakin valmiina jalat maassa ja käsi sydämellä.

Nykyiset luottamustehtävät:
Ylivieskan kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä JEDU:n yhtymävaltuuston puheenjohtaja, Centria- ammattikorkeakoulu Oy:n yhtiökokousedustaja, Ylivieskan Vuokra-asunnot Oy:n hallituksen jäsen, Vanhusneuvostossa kaupunginhallituksen edustaja, Ylivieskan Kulttuurikeskuksen kannatusyhdistyksen hallituksen puheenjohtaja

Vaaliteemat

Koulutus on avain kehitykseen ja hyvinvointiin

Ylivieskalaisille on turvattava jatkossakin tasokkaat varhaiskasvatus- ja koulutuspalvelut. Koulutus on sijoitus, ei kuluerä. Kunnalla on vastuu siitä, miten koulutus järjestetään, varataanko riittävät resurssit vai lähdetäänkö leikkausten tielle.
Lähikoulu on lapselle tuttu ja turvallinen paikka koulutien alkupäässä. Mielestäni kyläkoulujen osalta tulee linjata minimioppilasmääräraja. Koulut toimivat niin kauan, kunnes raja alittuu pysyvästi. Puolustan ydinkeskustassa sijaitsevan kaupungin suurimman alakoulun, Päivärinnan koulun ja Ylivieskan seudun musiikkiopiston toiminnan jatkumista nykyisissä tiloissa tulevaisuudessakin. Koulun tiloja käyttävät osittain myös Kulttuurikeskus Akustiikka ja Ylivieskan seudun kansalaisopisto. On taloudellista ja tuottavaa, että samoja tiloja käytetään näin monipuolisesti aamuvarhaisesta myöhäiseen iltaan. Vuosikymmenien aikana rakennetulla eri hallintokuntien hyvällä yhteistyöllä on oltava myös tulevaisuus.
Ammattioppilaitos JEDUn koulutustarjontaa tulee lisätä Ylivieskassa valmisteltujen uudistusten toimeenpanon yhteydessä. Toimintaympäristön muuttuessa koulutusorganisaatioiden on pysyttävä mukana kehityksessä ottamalla huomioon muutokset väestönkehityksessä, työpaikkamäärissä ja elinkeinoelämän rakenteissa. Se on myös koko oppilaitoksen kilpailukyvyn kannalta tärkeää. JEDUn omistamaa kiinteistöä Vierimaantiellä peruskorjataan parhaillaan Centrian ja JEDUn käyttöön. Uusi yhteiskampus lisää oppilaitosten vetovoimaa ja tarjoaa opiskelijoille hyvät mahdollisuudet väyläopintoihin. Ammatillinen koulutus tuottaa osaajia työpaikoille lisäten kuntien elinvoimaa. Toivottavasti myös Lukio löytää JEDUn ja Centrian kanssa hyviä yhteistyömahdollisuuksia. Tulevaisuuden rakentajat tarvitsevat tasokasta koulutusta ja yksilöllisiä opintopolkuja. Oppimisen polku muodostuu varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle ja siitäkin eteenpäin.

Hyvinvoinnin edistäminen ja arvokas vanhuus

Kaiken päätöksenteon yhtenä tavoitteena on edistää kuntalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Hyvässä kotikunnassa ihmisillä on oikeus työhön, asuntoon, viihtyisään elinympäristöön ja monipuolisiin harrastuksiin. Kulttuuri- ja liikuntaharrastusmahdollisuuksia on tarjottava kaikenikäisille. Kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta oleellisia palveluita tuottavat myös kansalaisopisto, kirjasto ja taiteen perusopetus. Ne lisäävät hyvinvointia, tuottavat iloa ja ehkäisevät syrjäytymistä.
Ikäihmisten kotona asumista ja omaishoitajien jaksamista on tuettava. Yksinäisyys ja turvattomuus vaikuttavat kielteisesti hyvinvointiin ja kotona selviämiseen. Arvokkaaseen vanhuuteen kuuluu, että jokaisen on saatava tarvitsemansa hoito ja mahdollisimman läheltä. Hoivapaikkoja tarvitaan lisää heille, jotka eivät enää pärjää kotona. Sote- palvelujen saatavuus alueella on turvattava Oulaskankaan sairaalan ympärivuorokautisen perusterveydenhuollon päivystystä myöten.

Talouden tasapainottaminen

Ylivieskan taloustilanne vaatii tasapainottamista. Veroprosentti on korkea ja velkamäärä on kasvanut mm. viime vuosina toteutettujen isojen kouluinvestointien seurauksena. Aktiivista elinkeinopolitiikkaa ja vastuullista taloudenhoitoa tarvitaan. Työpaikkojen turvaaminen ja lisääminen yrittäjyyden edellytyksiä parantamalla luo perustaa talouden kuntoon saattamiselle. Taanilan yritysalueen rakentumista edistetään ensi vaalikaudella. Ylivieska on kasvanut 2000-luvun alkupuolelta saakka ja uskon tulevaisuudessakin Ylivieskan vetovoimaan ja kasvuun alueensa keskuksena. Terve kuntatalous mahdollistaa arjen palveluista huolehtimisen.