
Minä uskon Pohjois-Suomeen – uskotko Sinä? Olen Olga Oinas-Panuma, Suomen nuorin kansanedustaja ja Pudasjärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja. Olen valmis jatkamaan töitä eduskunnassa, jos äänestäjät niin päättävät. Ensimmäinen kausi eduskunnassa on opettanut, miten asioihin vaikutetaan ja haluan päästä hyödyntämään näitä oppeja kotiseutumme hyväksi myös ensi kaudella!
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa olen suunnitellut keskustalaista työelämälinjaa, joka ei kärjistä vastakkainasettelua. Tulevaisuusvaliokunnassa olen perehtynyt lasten, nuorten, ympäristön ja tekoälyn tulevaisuuteen. Nykyään ajattelen kaiken 20 tai 50 vuoden päähän. Maa- ja metsätalousvaliokunnassa olen pitänyt ääntä metsän pysymisestä kotimaisissa käsissä ja yksityisten metsänomistajien oikeuksista. Olen myös puolustanut suomalaista maa- ja porotaloutta.
Suomen arktisten parlamentaarikkojen puheenjohtajana olen verkostoitunut muihin arktisiin maihin. Olen saanut tuoda esille pohjoisen tärkeyttä huoltovarmuudessa, turvallisuudessa ja ihmisten kotina.
Minulle tärkeitä asioita ovat edelleen Pohjois-Suomen elinvoima, tasa-arvo, olipa kyse ihmisistä tai alueista, luonto, kohtuullisuus, matkailu ja mahdollisuus sivistyä läpi elämän. Haaveilen siitä, että maakuntiin jäisi entistä enemmän hyötyjä meillä tuotettavista asioista.
Ennen työtäni eduskunnassa olen työskennellyt toimittajana ja matkailun parissa. Olen filosofian maisteri pääaineenani suomen kieli. Vapaa-aikani kuluu kotona Pudasjärven Panumalla luonnossa marjastaen, metsästäen ja retkeillen sekä porojen ja lampaitten kanssa. Olen intohimoinen lukija, saunoja ja 12 lapsen ja nuoren täti.
Pohjoinen Suomi tarvitsee rohkeita puolestapuhujia, jotka näkevät tulevaisuuden valoisana!
Olethan yhteydessä!
📞050 550 9754
📧 [email protected]
IG: olgamariaop
FB: https://www.facebook.com/olga.maria.oinaspanuma