Senja Kovaniemi

Kehittämisen asiantuntija, Tradenomi
Liminka

Olen Senja Kovaniemi, 43-vuotias kehittämisen asiantuntija Limingasta. Perheeseeni kuuluu puoliso ja kolme lasta. Työskentelen kehittämisen asiantuntijana Verohallinnossa, jossa työni painottuu prosessien kehittämiseen ja automatisointiin. Omaan myös pitkän kokemuksen yksityiseltä sektorilta hankinnasta ja kansainvälisten projektien johtamisesta.

Luottamustehtävissä toimin tällä hetkellä Pohjois-Pohjanmaan Keskustan puheenjohtajana sekä Keskustan puoluehallituksen ja sen työvaliokunnan jäsenenä. Lisäksi olen maakuntavaltuuston puheenjohtaja ja Limingan kunnanvaltuutettu.

Vapaa-ajallani harrastan lasten kanssa ja pyrin viettämään paljon aikaa sukset tai polkujuoksukengät jalassa. Kesäisin minut voi löytää työskentelemästä myös luonnon etätyöpisteiltä. Ystäväni kuvailevat minua asioihin perehtyväksi, aikaansaavaksi ja yhteistyökykyiseksi.

Turvaa perheille, tulevaisuutta lapsille!
On aika kääriä hihat perheiden paremman arjen, syntyvyyden nostamisen ja lapsiperheköyhyyden vähentämisen puolesta.

Olet tervetullut mukaan tukiryhmääni.

Puh. 050 577 2085
[email protected]
Facebook: facebook.com/SenjaKovaniemi
Instagram: @senjakovaniemi
www.senjakovaniemi.fi

EtusivuSenja Kovaniemi