
Olen Timo Mehtälä, kansanedustaja ja karjatilallinen Haapavedeltä. Suuren perheen isä ja pappa.
Lähdin neljä vuotta sitten politiikkaan tavoitteenani tuoda arkijärkeä eduskuntaan. Haluan olla maakunnan vahva ääni – yrittäjien, perheiden ja maaseudun puolustaja.
Kansanedustajana olen oppinut, että kovalla työllä ja toisia kunnioittamalla asioihin voi vaikuttaa. Samalla olen huomannut, että maakuntien asioita täytyy aktiivisesti puolustaa. Yhteistyötä tekemällä haluan olla maata rakentava mies.
Minulla on takana lähes 40 vuoden ura maatalousyrittäjänä. Aikanaan aloitimme nuorena parina tyhjin käsin, mutta meillä oli selvä visio: rakentaisimme elinvoimaisen maatilayrityksen.
Matkan varrella yritys ja perhe kasvoivat. Yritysjohtajan ja perheenisän vastuulliset tehtävät kulkivat rinnakkain. Käytännön talousosaaminen vahvistui myös pankkien hallinnossa toimiessani.
Jo ennen kansanedustajan työtä sain vierailla asiantuntijana maa- ja metsätalousvaliokunnassa. Lisäksi olen vuosien aikana pitänyt lukuisia puheita ja asiantuntijaluentoja alan toimijoiden tilaisuuksissa.
Vapaa-ajalla viihdyn perheen, ulkoilun ja musiikin parissa. Olen aina ollut joukkuepelaaja, niin urheilussa kuin elämässä muutenkin.