Lähtölaukaus pamahti, ja keskustalaiset ryntäävät nyt Jukolan viestin suunnistajien tavoin kohti metsää etsimään kadonnutta Suomen Keskustaa. Ihan ensiksi tulee katsoa hiukan taaksepäin ja hioa oikeanalainen taktiikka, jottei metsään eksyisi.
Aikaamme leimaa yhteiskunnallinen visiottomuus ja mielikuvituksen puute. Missä ovat uudet avaukset, missä on Suomen suunta, entä mikä on keskustan suunta? Visio ja suunta on ankkuroitava pidemmän aikavälin tavoitteisiin ja toimenpiteisiin, joiden avulla tavoitteisiin pyritään. Emme voi elää vaalista vaaliin. Tästä syystä on nyt pysähdyttävä eikä rynnätä suuna päänä korpeen.
Mihin suuntaakaan Suomen Keskustan laiva, mitä on alkiolaisuus 2020-luvulla? Entä 2030-luvulla? Arvot ja aate köyhän asiasta sekä ihmisen itseauttamiskyky ovat edelleen keskeisiä, mutta mitä ne ovat tämän päivän Suomessa?
Kaiken keskellä tulee olla ihminen, jonka apuna ja tukena yhteiskunta on. Suomen tulee olla maa, joka mahdollistaa ihmisen erilaiset unelmat.
Jos Keskustalla ei ole viestiä ja selvää sanomaa, ei oikein voi sanoa haisevansa tai maistuvansa miltään. Hajuton ja mauton, oikea kiusankappale. Se on valitettavasti päivän sana, kun puhutaan Suomen Keskustasta.
Ei voi olla kuitenkaan niinkään, että seistään tumput suorina ja mietitään kartta kädessä mille oikein alettaisiin. Nyt on viimeistään avattava korvat ja kuunneltava mitä kansalla on meille sanottavaa.
Ihmiset kaipaavat tilaisuuksia, joissa voivat purkaa pahaa oloaan. Tuota pahaa oloa on kerrytetty jo pitkään, kauemmin kuin viimeisin hallituskausi. Oikeastaan koko 2010-luku on täynnä puolueen historian murroskohtia. Nämä haavat tulee vihdoin ja viimein kuroa umpeen. Luottamus kerätään yksi ihminen kerrallaan.
Strateginen lähestymistapa tulevaisuuden Suomeen ja keskustaan edellyttää vuosikymmenet ylittävää otetta, joka pohjautuu yhteiseen tilannekuvaan siitä, mitkä ovat niitä tulevaisuuteen vaikuttavia muutoksia. Mikä on edistyspuolue tällä vuosikymmenellä?
Otetaan siis käteen kartta ja kompassi. Kun suunta on kartalla selvä, selviämme pimeästä metsästä myös pois. Keskustalla on kaikki mahdollisuudet onnistua, ja se on meistä itsestämme kiinni.
Kirjoitus julkaistu alunperin Suomenmaan puheenvuorona 8.5.2023