Valtuustoaloite 25.10.2022: Oma Hämeen torjuttava lähisuhdeväkivallan haittoja suunnitelmallisesti

Me allekirjoittaneet esitämme, että Oma Hämeen hyvinvointialueen ammattilaiset koulutetaan tunnistamaan ja auttamaan lähisuhdeväkivallan kokijoita, tekijöitä ja näkijöitä. Lähisuhdeväkivalta pitää osata ottaa puheeksi. Esitämme myös, että lähisuhdeväkivallan haittojen vähentämisen tavoitteista, keinoista ja toimenpiteiden seurannasta muodostetaan Oma Hämeen toimenpideohjelma. Sen toteuttamista tulee käsitellä säännöllisesti aluevaltuustossa. Ongelman merkittävyys on iso. Sosiaali- pelastus- ja terveyspalvelujen ammattilaiset ovat avainasemassa lähisuhdeväkivallan tunnistamisessa ja haittojen korjaamisessa.

Suomessa jokaisena tuntina ympäri vuoden enemmän kuin yksi henkilö kokee lähisuhdeväkivaltaa. Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, jossa tekijä ja uhri ovat tai ovat olleet keskenään läheisessä suhteessa. Lähisuhdeväkivalta voi olla henkistä ja fyysistä ja esimerkiksi kohdistua henkilön nykyiseen tai entiseen kumppaniin, lapseen, lähisukulaiseen tai muuhun läheiseen. Suomalaisista parisuhdeväkivaltaa oli kokenut 44 % ja lapsuusajan lähisuhdeväkivaltaa 65 %. Naisista 48 % ja miehistä 39 % oli kokenut parisuhdeväkivaltaa. Uhreista noin viidesosa on joutunut väkivallan kohteeksi useamman kerran saman vuoden aikana. (Ensi- ja turvakotien liitto, THL, Siltala ym.)

Lähisuhdeväkivalta ei ole yhteydessä tuloihin, koulutustaustaan tai ammattiin, eikä väkivaltaa kokeneita pysty tunnistamaan kadulla kulkiessa. Ikäihmisten kohtaama lähisuhdeväkivalta on kasvava ongelma. Mitä enemmän lähisuhdeväkivallasta ja sen haitoista Kanta-Hämeessä puhutaan, ja mitä useammin siitä kysytään ennaltaehkäisevästi Oma Hämeen palveluissa, sitä todennäköisemmin lähisuhdeväkivaltaa kokenut henkilö uskaltaa viimein hakea apua. (Ensi- ja turvakotien liitto)

Lähisuhdeväkivalta on raakaa ja kallista. Väkivallan vaikutuksille altistuu usein myös uhrin lähipiiri. Naiset joutuvat miehiä yleisemmin lähisuhdeväkivallan uhriksi ja naisia myös kuolee lähisuhdeväkivallan seurauksena miehiä enemmän. (THL, Tilastokeskus)

Lähisuhdeväkivallan aiheuttama terveydenhuoltopalveluiden lisäkustannus oli 1 024 €/hlö vuosittain verrattuna muuhun väestöön. Viiden vuoden aikana naisten kokeman fyysisen parisuhdeväkivallan aiheuttamat suorat terveydenhuollon lisäkustannukset ovat Suomessa 150 miljoonaa euroa vuodessa (väestötutkimuksen perusteella 146 000 naista on fyysisen parisuhdeväkivallan uhrina). Parisuhdeväkivaltaa kokeneiden kohdalla kustannukset olivat sosiaalipalveluissa 60–90 % korkeammat verrattuna ei parisuhdeväkivaltaa kokeneisiin. Lapsuudessa koettu väkivalta näkyi puolestaan 50 % korkeampina sosiaali- ja oikeuspalveluiden kustannuksina aikuisuudessa. (Siltala ym. 2022)

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on laatinut ohjeet kunnille ja hyvinvointialueille lähisuhdeväkivallan ehkäisyn koordinaatiorakenteiden ja lähisuhdeväkivallan vastaisen toiminnan järjestämiseksi, joita on syytä hyödyntää Oma Hämeen lähisuhdeväkivallan vastaisen toimenpideohjelman laatimisessa. (October & Laitinen 2022)

Me allekirjoittaneet korostamme, että avoväkivaltatyön osaamisen, turvakotipalvelujen ja psykososiaalisen tuen riittävyys on turvattava joka puolella hyvinvointialuettamme.

Hämeenlinnassa 25.10.2022

Keskustan valtuustoryhmä

EtusivuBlogiValtuustoaloite 25.10.2022: Oma Hämeen torjuttava lähisuhdeväkivallan haittoja suunnitelmallisesti