Keskustan aluevaaliohjelma Etelä-Karjalassa aluevaaleissa 2025

Lähipalvelut tulee turvata

Jokaisessa kunnassa tulee olla sosiaali- ja terveydenhuollon toimipiste. Lähipalveluita ovat toimipisteessä annettavat palvelut sekä tarkoituksenmukaiset liikkuvat ja digitaaliset palvelut. Lähipalvelut järjestetään kunkin alueen väestön tarpeiden mukaan. Ennaltaehkäisevää kansanterveystyötä tulee kehittää yhteistyössä kuntien ja järjestöjen kanssa.

Oikea palvelu, oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa

Ihmisen palvelutarpeeseen tulee vastata ensimmäisellä yhteydenotolla. Toimiva hoidon porrastus ja ihmislähtöinen terveys- ja sosiaalipalvelujen yhteistyö ovat tärkeitä heti lähipalveluina. Hyvinvointialueella tulee olla riittävät paikalliset palveluresurssit, jotta hoidon porrastus voi onnistua.

Kohti omatiimimallia ja hoidon jatkuvuutta

Keskusta kannattaa omatiimimallia sekä perusterveydenhuollossa että sosiaalityössä. Hoidon tarpeen arvio on luotettavin ja tehokkain, kun hoitajat ja lääkärit tuntevat potilaat ja heidän elinympäristönsä. Samalla kokonaiskustannukset alenevat erikoissairaanhoidon tarpeen vähentyessä. Erityisesti monisairaat ja vanhukset hyötyvät hoidon jatkuvuudesta.

Omaishoidontukeen satsaaminen on viisautta

Keskusta ajaa omaishoidontukeen tehtäviä korotuksia kaikilla tukitasoilla. Omaishoitoon tehtävät lisäsatsaukset ovat viisautta hyvinvointialueelta. Kaudella 2025–2029 EKHVA:lla on syytä laatia erillinen omaishoidon tavoiteohjelma, jossa omaishoidon kysymys ratkaisuineen saa sille kuuluvan aseman.

Pelastustoimella oltava riittävät resurssit

Pelastuslaitosten ja sopimuspalokuntien yhteistyö on alueille turvallisuustekijä. Sopimuspalokunnat ovat erittäin kustannustehokkaita. Sopimuspalokuntien koulutus- ja kalustotarpeet on turvattava, muutoin pelastustoimen alueellista kattavuutta ei kyetä toteuttamaan. Kokonaisuuden hallinta toteutetaan hyvinvointialueiden ja palokuntayhdistysten välisenä yhteistyönä. Palokuntien osaamista on hyödynnettävä muissakin toimissa, kuten varautumisen tukitehtävissä.

Suomen paras hyvinvointialue työnantajana!

Hyvinvointialueen menestyksen edellytys on hyvä työnantajapolitiikka. Hyvä työnantajamaine ja työntekijöiden työhyvinvointi ovat tärkeitä turvaamaan työntekijöiden riittävyyden ja saatavuuden. Työntekijän vaikutusmahdollisuudet ja vuorovaikutuksen toimivuus ovat keskeisiä avaintekijöitä organisaation onnistumiseen. Hyvinvointialueen on syytä panostaa eritoten maakunnan omaan nuorisoon rekrytointimarkkinoinnissa.

Oman hyvinvointialueen ja keskussairaalan puolesta

Hyvinvointialueemme osallistuu aktiivisesti sosiaali- ja terveyspoliittiseen keskusteluun alueellisena edunvalvojana. Keskusta hyökkää ja puolustaa Etelä-Karjalan hyvinvointialueen ja laajan päivystyksen keskussairaalan puolesta.

Sote osana kokonaisturvallisuutta

Suomalaisen väestönsuojelujärjestelmän suorituskykyjä on edelleen kehitettävä ja laitettava varautuminen kuntoon. Hyvinvointialueiden ja eri toimijoiden välistä yhteistyötä on vahvistettava esimerkiksi poikkeustilanteisiin liittyen.

Keskustan Karjalan piiri

Etelä-Karjalassa ei suljeta hyvinvointiasemia

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen aluevaltuusto teki 5.3.2024 päätöksen maakunnallisesta palveluverkkosuunnitelmasta. Sen tavoitteena on luoda hyvinvointialueelle asiakaslähtöiset, helposti saavutettavat ja saatavilla olevat palvelut.  Hyvinvointialueen suunnitelmassa on tiedostettu lähipalveluiden tarpeellisuus jatkossakin eikä näin ollen palveluiden kokonaisuutta olla heikentämässä.

Alueellisina keskeisinä haasteina Etelä-Karjalassa ovat ikääntyvä väestö, väestön muuttotappiot, henkilöstön saatavuus ja valtionvarainministeriön säästövelvoitteet. Yleislääkäriresurssimme ovat maamme alhaisimmat. Edellä mainitut asettavat merkittäviä reunaehtoja alueelliselle palvelujärjestelmälle.

 

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Timo Salmisaari kiittää, että alueellista palvelutasoa määrittävät väestön palvelutarve ja käytettävissä olevat resurssit:

-On merkittävää, että kuntalaisten tarpeet ovat tärkeämpiä kuin asemakohtaiset ennalta määritellyt kokoluokitukset. Näin palvelujärjestelmä tukee ja ylläpitää maakuntamme hyvinvointia, eikä sen toiminta ole olemassa vain itseään, vaan ihmisiä ja heidän tarpeitaan varten.

 

-On äärimmäisen tärkeä asia, että jokaisessa Etelä-Karjalan kunnassa säilytetään vähintään yksi hyvinvointiasema. Näin turvataan kaikille eteläkarjalaisille ihmisille välttämättömät sote-lähipalvelut. Ehdottoman tärkeää turvata Etelä-Karjalan keskussairaalan asema ja toiminta ympärivuorokauden päivystävänä laajanpäivystyksen sairaalana, toteaa Keskustan ryhmän varapuheenjohtaja Ari Torniainen aluevaltuuston päätöksestä.

Uutta rakennetaan myös maalaiskuntiin

Etelä-Karjalan hyvinvointialueen sitoutumista perusterveydenhuoltoon osoittaa se, että uusia hyvinvointiasemien kiinteistöjä rakennetaan lähitulevaisuudessa Ruokolahdella ja Luumäellä. Lisäksi Savitaipaleelle rakennetaan Attendon ja hyvinvointialueen kanssa yhteistyöllä uutta 60-paikkaista hoivakotia.


-Luumäen sotepalvelujen osalta tulevaisuus näyttää hyvältä, uuden soteaseman myötä palvelut on paalutettu ihmisiä lähelle ja usko on vahva, luumäkeläinen aluevaltuutettu Antti Rämä toteaa.

-Nyt tehty hyvinvointialueen palveluverkkopäätös mahdollistaa rakennusten monikäyttöisyyden,  tuumii aluevaltuutettu Jari Karhu tyytyväisenä. Säästöjä haetaan nykyään seinistä, mutta tilakustannuksia voi myös jakaa eri toimijoiden kesken. Karhu linjaa, että rakennusten monikäyttöisyys mahdollisuus otettaisiin vakavasti huomioon myös kaupunkien ja kuntien palveluverkkovalmistelussa lisäämällä hyvinvointialueiden ja kuntien yhteistä suunnittelua ja toteutusta rakennusten monikäyttöisyyden hyödyntämisessä.

Uhkakuvat lähipalvelujen keskittämisestä eivät toteutuneet

-Kaikista uhkakuvista huolimatta on oltava tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun mikä turvaa tällä hetkellä olevat lähipalvelut, aluevaltuuston kokouksessa päättämässä ollut Jouko Koskinen Savitaipaleelta muistuttaa.

-Toimiva perusterveydenhuolto on koko Etelä-Karjalan etu ja on tärkeää kuntien elinvoimaisuudelle, aluevaltuutettu Anu Karhu Lemiltä näkee.

-Joutsenon osalta palveluverkkopäätös vaikuttaa hyvältä. Joutsenon väestöpohja on merkittävä ja se mahdollistaa keskikokoisen hyvinvointiaseman toiminnan. Siellä tarjotaan sekä kiireetöntä että kiireellistä hoitoa ja joitain erityisasiantuntijuutta vaativia palveluita. Toimivat peruspalvelut ovat erittäin tärkeitä hoidon jatkuvuuden kannalta, toteaa joutsenolainen aluevaltuutettu ja aluehallituksen jäsen Johanna Ikävalko.

-Ylämaalaisille jo tutuiksi tulleet liikkuvat palvelut tulee säilyttää ennallaan tai niitä ei ainakaan tule heikentää. Esimerkiksi koululaisten hammastarkastukset koululle Mallu-auton tuomana helpottavat vanhempien kuljetusten tarvetta Lappeenrannan keskustaan huomattavasti. Digitaalisia palveluita tullaan kehittämään entisestään. On hyvä muistaa, että kaikilla ei ole mahdollisuutta käyttää digipalveluita esimerkiksi heikkojen nettiyhteyksien takia toteaa aluevaltuutettu Seija Hovi-Kuikko Ylämaalta.

Adressilla oli merkitystä

Perinteisiä kivijalkapalveluja täydennetään Etelä-Karjalassa digitaalisilla lähipalveluilla ja liikkuvilla palveluilla. Palvelukokonaisuuden tehtävinä on myös tuottaa ikäihmisten palvelut mahdollisimman tarkoituksenmukaisilla tavoilla ja turvata laajan päivystyksen sairaalan olemassaolo.

Yhtään terveysasemaa ei Etelä-Karjalassa lakkauteta. Lähipalvelujen turvaaminen koko maakunnan alueella on eritoten meille Keskustassa tärkeää. Keskusta teki kansalaisadressin sote-lähipalvelujen turvaamisen puolesta 2023 syksyllä. Adressi saavutti loppuvuoden aikana lähes 5000 nimeä.

-4965 nimeä Kansalaisadressissa, aktiivistakeskustelua ja vaikuttamista. Jatkossakin Etelä-Karjalan hyvinvointialueella asioidaan hyvinvointiasemilla pikku kunnissa, joissa palveluiden lisäksi löytyy helposti myös parkkipaikka, summaa Keskustan vaikuttavuutta Taipalsaaren kuntaedustaja Kirsi Rehunen.

-Eteläkarjalaisten kuntalaisten peruspalvelut ovat erittäin merkityksellisiä. Ihmisten toimivien lähipalvelujen eteen tulemme tekemään töitä Keskustan toimesta jatkossakin, piirin puheenjohtaja ja aluevaltuutettu Jouni Kemppi linjaa.

Hoidon jatkuvuutta Omatiimi-mallilla

Etelä-Karjalan sotea kehitetään. Hyvinvointialueen toimintatapana on asiakaslähtöinen Omatiimi-malli ja sen myötä hoidon jatkuvuutta korostetaan. Merkittävää on, että pienessäkin kunnassa palveluita tarjotaan laajemmin tai kiireettömän hoidon lisäksi kiireellisestikin, jos esimerkiksi lääkäripula helpottuisi. Keskusta haluaa jatkossakin olla kansallinen ja maakunnallinen uudistaja, luotettava yhteistyökumppani ja ajankohtaisten muutosten edistäjä.

Lappeenrantalaisen varavaltuutetun Eveliina  Lohkon mielestä lähipalveluita on ylläpidettävä koko Etelä-Karjalan alueella ja lähipalveluiden rinnalla tulee kehittää myös digitaalisia palveluita.

-Yhä useampi on tottunut käyttämään digitaalisia palveluita, joiden hyödyntäminen ei ole paikkaan sidottua. Kaikilla ei kuitenkaan ole osaamista tai mahdollisuuksia hyödyntää verkon yli toteutettavia palveluja ja siksi on tärkeää säilyttää myös lähipalvelut. Uskon, että on löydettävissä tasapainoinen tapa tuottaa palvelut sekä etänä että lähipalveluna. Toimivat etä- ja digipalvelut mahdollistavat laadukkaat lähipalvelut. Hyvinvointialueellamme on selkeästi halua toteuttaa molempia, iloitsee Lohko.

-Etelä-Karjalan hyvinvointiasemien työtä kehitetään asiakaslähtöisen Omatiimi-mallin mukaisesti, jossa keskeinen tavoite on hoidon jatkuvuus. Omatiimi-malli, kansankielellä omalääkärimalli, on käytännössä se toimintatapa, joka on sekä parikkalalaisille että rautjärveläisille tuttu aikaisempi terveyskeskusten toimintatapa, jonka arvo on ymmärretty vasta nyt, aluehallituksen varapuheenjohtaja Vesa Örmark summaa.

-Parikkalassa ylläpidetään laajempia keskisuurenhyvinvointiaseman toimintoja ja Rautjärvellä hiukan suppeampaa perustasoa. Lopulta kaikki riippuu henkilöstön saatavuudesta, se ratkaisee, kykeneekö hyvinvointialue tuottamaan niitä palveluita, joita on suunniteltu. Ratkaisevinta on yleislääkäreiden saatavuus. Parikkala ja Rautjärvi tarvitsisivat yhteensä kuusi vakituista pitkäaikaista lääkäriä, jotta toiminnat kyettäisi toteuttamaan palvelustrategian mukaisesti, aluevaltuuston varapuheenjohtaja Lassi Valkeapää pohtii.

 

Kansalaisadressi Etelä-Karjalan sote-lähipalvelujen turvaamiseksi sai lähes 5000 henkeä taakseen

Tällä Kansalaisadressilla halutaan turvata sosiaali- ja terveydenhuollon lähipalvelut Etelä-Karjalassa. Jokaisessa maakunnan kunnassa tulee olla kiinteä soteasema, josta ihmiset saavat vähintään lääkäri- ja hammaslääkäripalveluita.

Tämän adressin puolesta puhuu useampi laki. Perustuslaki määrittää rajaehtoja yhdenvertaisuudelle, liikkumisvapaudelle ja oikeudelle sosiaaliturvaan. Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä määrittää palvelujen saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Myös Vanhustenpalvelulaki korostaa palvelujen saatavuutta ja saavutettavuutta.

Perusterveydenhuollon alemmuustilan korjaus vaatii resurssointia ja myös kehitysotetta perusterveydenhuoltoon. Mikäli perusterveydenhuolto ei toimi tai se ei ole saavutettavissa lähipalveluna, ihmiset eivät hakeudu hoitoon ajoissa. Pahimmillaan perusterveydenhuollosta leikkaaminen ja palvelujen keskittäminen tulee taloudellisesti kalliimmaksi, kun päivystys ja erikoissairaanhoito kuormittuvat entisestään.

Tämä kansalaisadressi tullaan luovuttamaan Etelä-Karjalan hyvinvointialuejohtajalle aluevaltuuston kokouksen yhteydessä loppuvuodesta 2023.

Vesa Örmark, Rautjärvi
Kirsi Rehunen, Taipalsaari
Timo Salmisaari, Ruokolahti
Lassi Valkeapää, Parikkala
Anu Karhu, Lemi
Seija Hovi-Kuikko, Ylämaa
Johanna Ikävalko, Joutseno
Jouni Kemppi, Hytti
Ari Torniainen, Rutola
Veikko Ahtiainen, Joutseno
Eveliina Lohko, Lappeenranta
Antti Rämä, Luumäki
Jouko Koskinen, Savitaipale
Jari Karhu, Lappeenranta
Riitta Munnukka, Joutseno
Taina Paananen, Ruokolahti
Jouko Saramies, Savitaipale
Heikki Niiva, Taipalsaari
Juha Rantalainen, Lappeenranta
Janne Hölsä, Savitaipale
Mirja Henttonen, Ruokolahti
Helena Roiha, Imatra
Jari Lantta, Savitaipale
Merja Hämäläinen, Luumäki
Kimmo Kylämies, Taipalsaari
Sami Saukkonen, Parikkala
Sami V. A. Sinkkonen, Parikkala
Taina Lonka, Rautjärvi
Markku Huopainen, Luumäki
Päivi Kosunen, Ruokolahti
Elina Lankinen, Lappeenranta
Ismo Harju, Imatra
Katriina Ovaska, Luumäki
Harri Anttila, Rautjärvi
Kati Rekola, Lemi

 

Piiritoimisto

Valtakatu 54,
53100 Lappeenranta
2 kerros, ovisummerissa lukee Keskustajärjestöt

040 416 0147
[email protected]

Comments Box SVG iconsUsed for the like, share, comment, and reaction icons Lataa lisää

 

Etusivu