Keskustan Keski-Pohjanmaan piirihallituksen kannanotto Hyvinvointialueen tilanteeseen

Hyvinvointialueiden talouden yllätyskyykky sen kuin syvenee – hallituspuolueiden suunnasta tulevat kannanotot hämmentävät kansalaisia

Tammikuun lopussa Soiten virkamiespuolelta tullut ilmoitus vuoden 2023 talouden ennakoidusta alijäämän suuruudesta yllätti kaikki luottamustehtävissä olevat. Näyttää siltä, että alijäämien kattamisvelvoite v. 2026 loppuun mennessä tuplaantui ennakoidusta noin 10 miljoonasta 22 miljoonaan.

Koko hyvinvointialueuudistuksen tarkoitus on parantaa perustason palveluita. Tällä vähennetään tutkitusti tarvetta kalliisiin erikoishoitoihin. Keskustan SOITEn valtuustoryhmä on ansiokkaasti tuonut aloitteissaan esille mm. omalääkäri ja -hoitajatiimien merkityksen. Asioissa on edetty, mutta Keskustan Keski-Pohjanmaan piirihallitus edellyttää ripeämpää toimeenpanoa. Keskustassa uskomme edelleen, että jokaisen kunnan sote-palvelupisteet tai laajemmat palvelut ovat tärkeä osa perusoikeuksia ja myös ihmisten perusturvaa.

Keskustan Keski-Pohjanmaan piirihallitus katsoo, että tilannetta selvitetään maltilla ja analyyttisesti. On selvää, että Soiten tilanne ei saa vaikuttaa alueemme ihmisten palveluita heikentävästi. Soiten palveluiden käyttäjät eivät ole tässä millään tavalla syyllisiä. Viimeistään nyt pitäisi kaikille Soiten toimintaa toteuttavien tiedossa olla, että Soiten strategian yksi perusta – terve talous – ei voi olla mitään sanahelinää vaan se edellyttää täytäntöönpanokykyä kaikilta. Aiemmin SOITE-kuntayhtymässä kunnat kuittasivat lisälaskut – nyt näitä laskuja ei voi lähettää mihinkään. Valtion rahoituskehyksessä ei joustoa tunnu olevan.

Missään Suomessa siirtyminen hyvinvointialueisiin ei ole helppo. Toiminnan ripeä uudistaminen yhdistettynä moniin kustannuskasvun tekijöihin on varmasti vaikeasti ratkottava yhtälö. Kilpailu osaavasta työvoimasta on kovaa.

Hyvinvointialueiden talous on puhuttanut viimeisen vuoden ajan. Alijäämien kattamisvelvoitteen osalta Keskusta on esittänyt johdonmukaisesti jo kesästä 2023 lähtien, että alijäämien kattamisvelvoitteen aikarajaa siirrettäisiin lainsäädännöllä 2–3 vuotta eteenpäin. Tämä on välttämätön, tekninen ja helposti toteutettava ohjauskeino, jonka maan hallituksen tulisi laittaa toimeen välittömästi. Kiristyvässä taloudessa tämä olisi hyvinvointialueille merkittävä ja reilu tuki. Joustavampi aikaraja tukisi hyvinvointialueilla välttämätöntä uudistamistyötä.

Vaikka tilannekuva on muuttunut, ei iso tavoite muutu. Sote-palveluiden maakunnallinen kattavuus on välttämätön iso tavoite. Esimerkiksi Kokoomuksen edustajien mielipidekirjoituksessaan jo ennakoima palveluverkon karsiminen siirtäisi ongelmia vain eteenpäin.

Soiten toimintaa on kehitetty Keskustan johdolla ja koko alueen yhteistyöllä jo vuodesta 2017 lähtien ja tulokset ovat olleet hyvin rohkaisevia ja jopa kehuttuja. Siksi uskomme siihen, että tämänkin tilanteen hoitaminen vaatii saumatonta ja onnistunutta yhteistyötä.

EtusivuUutisetKeskustan Keski-Pohjanmaan piirihallituksen kannanotto Hyvinvointialueen tilanteeseen