-

Jasmiina Kiiski

Espoo, Uusimaa
hoitotyön luennoitsija, koulultettu kokemustoimija, 32

Olen Jasmiina, paljasjalkainen Espoolainen, mutta puolet elämästäni ulkosuomalaisena viettänyt. Olen kasvanut Tanskassa, jonne muutin Suomessa käydyn peruskoulun jälkeen takaisin opiskelemaan kandidaatin tutkintoa branding and marketing management nimikkeellä. Perhettä on tällä hetkellä kolmella eri mantereella, ja matkustaminen on aina ollut lähellä sydäntäni. Puhun neljää kieltä, ja minulle on tärkeää, että palveluita saa myös ruotsiksi ja englanniksi.

Työurani olen tehnyt pitkälti muodin ja finanssi puolen parissa, lähinnä asiakassuhteiden, markkinoinnin, myynnin ja sopimusten parissa. Olen ollut viimeiset neljä vuotta työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta tehnyt eläkkeellä ollessa kokemustoimijana ja vierasluennoitsijana tehtäviä. Pidän Metropoliassa vuosittain 10-15 vierasluentoa hoitotyön oppilaille, sekä toimin HUS:n kokemusasiantuntijana, toimikunnassa ja raadeissa. Olen ollut useissa kansallisissa soteseminaareissa puhumassa.

Olen harrastanut paljon, aina taitoluistelusta taidekouluun, junnupesiksestä partioon ja basson soitosta tanssiin ja purjehdukseen. Espoossa on hienot harrastamismahdollisuudet, ja niitä tulisi vaalia - myös ruotsiksi.

Uskon yhdenvertaisuuteen ja reiluuteen, sekä yhdessä tekemiseen. Politiikkaa tehdään viime kädessä ihmiseltä ihmiselle, yli puoluerajojen.

Vaaliteemat

Lähipalvelut on turvattava kaikille - myös ruotsiksi

Espoo on aika ollut rauhallinen ja monikielinen, ja lähipalveluilla voimme houkutella myös ulkomaisten ammattilaisten perheitä. Meillä on kansainvälisiä kouluja sekä ruotsinkielisiä palveluita, ja niistä tulisi pitää kiinni sekä kehittää.

Myös kulttuuri on lähipalvelu

Kulttuurin ja taiteen merkitys yhteisölle on valtava, ja meidän tulisikin aina tarkastella kulttuuria myös terveydellisestä näkökulmasta. Taiteella ja kulttuurilla on merkittävät terveydelliset vaikutukset, joilla voidaan parhaillaan hakea säästöjä sotesta. On tärkeää, että kulttuuri pysyy isona osana Espoota tulevaisuudessakin, eikä sitä keskitetä vain Helsinkiin. Espoolaiset tukevat mielellään paikallisia palveluita ja tekijöitä, ja heitä tulisi tukea paremmin tulevaisuudessa.

Työllisyyden palveluita tulee päivittää

Nyt kun työllisyys palvelut siirtyvät kunnille, on erityisen tärkeää puuttua ongelmakohtiin ja uudistaa näitä palveluita. Kolmasosa työttömistä on tosiasiallisesti työkyvyttömiä, ja kuuluvat aivan eri palveluiden piiriin. Meidän tulisi kehittää kuntoutusmahdollisuuksia sekä tukea kaikkea työtä, myös osa-aikaista, paremmin. Myös työkyvyttömyyseläkkeellä olevista monella on jotain työkykyä vielä jäljellä, vaikkeivät pystyisikään täyteen työviikkoon. Näitä meidän tulisi hyödyntää paremmin, jotta sekä työtä tekevä hyötyy rahallisesti, sosiaalisesti ja terveydellisestä työn teosta, mutta myös valtio ja kunta työtä tekevästä verojen ja merkityksellisen työn kautta