Olen Jukka Lasarov, espoolainen perheellinen yrittäjä. Lapset ovat lentäneet pesästä pois ja hajaantuneet ympäri suomea. Olen työelämäni kahlannut läpi kaivostoiminnasta, metsäteollisuuden, lukkoteollisuuden jälkeen kiinteistöalalle, jossa toimin n.50hlö työntekijän työnantajana. Urheilu ja liikunta on ollut läheistä minulle ja olen ollut perustamassa Joensuussa Jippo- juniorit jalkapallo seuraa, jossa toimin ensimmäisenä puheenjohtajan. Myös edustusjoukkueen hallitus työskentely oli vuosien ajan tuttua toimintaa. Yrittäjänä olen tukenut urheilua Etelä-Suomen alueella.
Terveelliset elämän tavat ja liikunta pitää miehen virkeänä ja antaa mahdollisuuksia tehdä kivoja asioita elämässä samalla nauttien elämästä.
Liito-orava jätetään rauhaan, mutta ihmisten asumisen viihtyvyys on tehorakentamisen myötä unohdettu. Missä on lähialueen puistot ja lapsille alueet missä voivat leikkiä pelata ja viettää sosiaalista aikaa tutustumalla toisiinsa. Kylmiä betonisia lähiöitä syntyy kuin sieniä sateella, mutta vihreää elämää ei kukaan arvosta, kun rahasta on kysymys.
Kaikilla ei ole samoja mahdollisuuksia lähteä viemään elämäänsä eteenpäin. Espoon tulee olla esimerkkinä ketään ei jätetä.
Koulutukseen ja oppilaiden koulunkäymisen tukemiseen on oltava resursseja ja rahaa kaikissa ikäluokissa.
Terveyden edistämisen aktivointi nuorista aikuisiin järjestämällä lähiliikuntapaikkoja, harrastustiloja ihmisille harrastaa omaa mieleistään tekemistä. Harrastekerhojen tukeminen aktivoi toiminnan järjestämistä.