Olen paikallinen perheellinen yrittäjä ja työnantaja.
Arboristina pyrin lisäämään kaupunkimme viihtyvyyttä ekologisilla ja ympäristöystävällisillä ratkaisuilla. Tavoitteeni on tuoda asiantuntemustani päättäjien käyttöön, jotta voimme huolehtia kaupungin vihreästä infrastruktuurista kestävästi ja viisaasti.
Yrittäjänä ja työnantajana tiedän, kuinka tärkeää on, että toimintaympäristö tukee liiketoiminnan kasvua ja kehitystä. Mitä vahvempi veropohja sitä paremmin varmistamme yhteisömme hyvinvointia. Tavoitteeni on tehdä kaupungistamme paikkakunta, jossa yrittäjyys on kannustavaa. Meidän on poistettava turhaa byrokratiaa ja autettava paikallisia yrityksiä kehittymisessä.
Paikallisuus ja yhteisöllisyys ovat minulle tärkeitä arvoja. Tavoitteeni on edistää kestävää kaupunkikehitystä, tukea nuorten tulevaisuutta ja huolehtia erityisesti ikäihmisten hyvinvoinnista. Tavoitteeni on pitää huolta liikunta ja kulttuuri mahdollisuuksien turvaamisesta sekä niiden kehittämisestä.
Vaalilupaukseni on palauttaa verotus oikeanmukaiselle elinvoimaa luovalle alemmalle tasolleen.
Kaupungin talous näyttää tulevina vuosina olevan ylijäämäinen. Tämän tapahtuessa veroprosentin lasku on vähintään aiemmalle tasolle perusteltua. Tämä näkyy suoraan asukkaiden lompakossa.
Mielestäni kuntalaisilla on oikeus puhtaaseen ja viihtyisään lähiluontoon. Kerava on satsannut kaupunki- ja lähiluontoon menneinä vuosina merkittävästi, mutta lisää voidaan tehdä. Kaupunkirakentamisessa vihreät arvot voisivat näkyä vielä enemmän ja tämä voidaan ottaa tulevissa hankkeissa huomioon vielä aiempaa paremmin. Asia on yksinkertainen, viihtyisässä kaupungissa asuu paremmin.
Hyvän veronmaksupohjan saavuttaminen on peruspilari verojen laskulle. Tämä saavutetaan tukemalla olevia yrityksiä ja työpaikkoja sekä tukemalla uusien työpaikkojen luomista hankkeiden ja uusien yritysten kautta. Työkaluina voidaan ajatella erilaisia tukia ja palveluita sekä parempaa hankinta menettelyä julkisten hankintojen parissa.