Olen Georgiana Forsang. Oikeustieteiden maisteri, lähihoitaja, sairaanhoitajaopiskelija ja kolmen lapsen äiti. Minä työskentelen tasa-arvoisen ja yhdenvertaisen Suomen puolesta. Perheiden, vanhusten ja hoitajien asiat ovat minulle tärkeitä. Hoitoalan työolot on saatava kuntoon, samoin maahanmuuttajien integroituminen ja työllistyminen. Suomi tarvitsee yrittäjiä ja uusia innovaatioita.
Olen nähnyt työssäni lähihoitajana, kuinka yksinäisiä, eristyksissä ja riittämättömällä hoidolla monet vanhukset ovat. Palvelut vain huonontuvat. Omaishoitajia ei tueta riittävästi. Haluan puuttua näihin epäkohtiin. Haluan tehdä päätöksiä, joissa ikääntyville taataan riittävät palvelut, sekä edistetään kokemusta yhteisöön kuulumisesta. Hoitajien jatkuva vaihtuminen ja riittämättömät resurssit luovat kestämättömän yhtälön ja altistavat ikääntyneet epäihmilliselle kärsimykselle, tähän minä aion puuttua.
Ajattelen, että kaikille tulisi luoda samankaltaiset mahdollisuudet hyvään elämään. Sosiaaliset ongelmat nousevat työttömyydestä ja kouluttamattomuudesta, syrjäytymisestä ja köyhyydestä. Maahanmuuttajien kohdalla on tärkeää, että he integroituvat tehokkaasti Suomeen, oppivat kielen, opiskelevat ja tekevät töitä Suomessa. Korkeakoulutettujen maahanmuuttajien osaaminen tulisi tunnustaa ja hyödyntää. Kannatan ajatusta "kotoutumiskoulusta", jossa kotoutuminen räätälöidään yksilön tarpeiden mukaan niin, että hän valmistuttaan on työllistynyt ja osaa suomenkielen.
Suomi tarvitsee innovaatioita eri sektoreilla. Yrittämisen aloittamista tulisi entisestään helpottaa ja luoda turvalliset puitteet toimia yrittäjänä erityisesti ensimmäisien vuosien aikana. Erityisen paljon haluaisin kannustaa naisyrittäjiä hakeutumaan yrittäjiksi teknologian saralla. "Siellä missä on kilpailua, syntyy parempia tuloksia".