-

Hannu Palmu

Vantaa, Uusimaa
eläkeläinen, DI, 72

Olen 72-vuotias eläkkeellä oleva pohjarakennussuunnitteluun erikoistunut diplomi-insinööri. Eläkkeellä olosta huolimatta olen osa-aikaisesti edelleen työantajani palveluksessa vanhempana asiantuntijana. Asun Vantaan Pähkinärinteessä avo-puolisoni kanssa. Minulla on kaksi aikuista lasta. Päättymässä oolevalla vaalikaudella olen toiminut jäsenenä Vantaan kaupungin kokonaan omistaman VTK Kiinteistöt Oy:n hallituksessa. Lisäksi olen Keskustan Vantaan kunnallisjärjestön hallituksessa samoin kuin Keskustan Länsi-Vantaan paikallisyhdistyksen hallituksessa.

Vaaliteemat

Turvallinen Vantaa

Vantaa on saanut kyseenalaista mainetta Suomen turvattomimpana kaupunkina. Itse en ole kokenut turvattomuutta omalla asuinalueellani enkä yleisesti ottaen muuallakaan Vantaalla.Turvallisuutta voidaan parantaa julkisten paikkojen kameravalvonnalla, poliisin ja vartijahenkilöiden läsnäoloa lisäämällä, alueiden kunnossa ja siistinä pitämisellä sekä olemalla itse hakeutumatta mahdollisiin hankaliin tilanteisiin. Myös vanhempien pitää tietää, missä ja minkälaisessa joukossa heidän lapsensa liikkuvat kaupungilla .

Terve talous

Vantaa on voimakkaasti kasvava kaupunki. Se tarkoittaa jatkuvaa investointipainetta päiväkoteihin, kouluihin, katuihin, kaupungin palveluihin. On tarkkaan mietittävä, mihin rahat kestävästi riittävät.Jättihankkeista mm. lentoradan rakentaminen eikä Vantaan ratikan jatkaminen länteen ole mielestäni tällä hetkellä realistista. Rahaa tarvitaan kaupungin perustehtävien ja asukkaiden tarvitsemien palveluiden rahoittamiseen. Vero-% on syytä pitää nykyisellään.

Työllisyysaste nousuun

Vantaalla oli vuoden 2024 lopussa 17 800 työtöntä ja työttömyysaste oli 13,5%. Maahanmuuttajataustaisten asukkaiden työllisyysaste oli noin 55%. Työpaikkaomavaraisuus on sinänsä hyvä, selvästi yli 100%. Etenkin maahanmuuttajataustaisten asukkaiden, mutta myös nuorten (alle 25-vuotiaiden) työllistymistä pitää edelleen kaikin keinoin parantaa, koska he ovat tilastojen valossa työllistymismielessä huonoimmassa asemassa. Työvoimapalveluiden siirtyminen kuntien tehtäväksi antaa Vantaalla mielestäni paremman mahdollisuuden kohdennettuun työllistämispalveluun.verrattuna aiempiin TE-keskuksiin.