-

Jorma Hentilä

Vantaa, Uusimaa
toimialapäällikkö, 61

Olen 61-vuotias, naimisissa oleva perheenisä, ja olen asunut Vantaalla vuodesta 1987. Minulle Vantaa on koti, jossa olen nähnyt kaupungin kasvavan ja muuttuvan vuosikymmenten aikana. Haluan olla mukana kehittämässä sitä entistä paremmaksi paikaksi kaikille – lapsiperheille, nuorille, ikäihmisille ja yrittäjille. Minulla on pitkä kokemus vastuullisista tehtävistä eri aloilla, ja päätöksenteossa painotan harkintaa, asiantuntemusta ja pitkän aikavälin vaikutusten ymmärtämistä. Haluan tehdä työtä sen eteen, että kaupungissamme on turvallinen ja viihtyisä asuinympäristö sekä palvelut, jotka tukevat asukkaiden hyvinvointia läpi elämänkaaren.

Vaaliteemat

Turvallisuutta ja kasvurauhaa lapsille ja nuorille

Lapset ja nuoret elävät monenlaisten myllerrysten maailmassa. Ikävätkin uutiset tavoittavat heidät nopeasti. Ne voivat aiheuttaa huolta ja ahdistusta. Huolia voi tulla myös lähiympäristöstä ja vaikeuksista lähisuhteissa. On tärkeää, että kaikin mahdollisin tavoin pyrimme luomaan turvallisuutta lapsille ja nuorille. He tarvitsevat kasvurauhaa!

Nuorten yrittäjien mahdollisuuksia tuettava.

Yrittäjyys tuo työpaikkoja ja menestystä myös kunnalle. Yrittäjyyskasvatusta tulee lisätä, siksi peruskoulun ylä-asteella tulee lisätä yrittäjyyskasvatusta. Nuoret- ja startup yrittäjiä tulee kunnan tukea mini eri tavoin.

Kaavoituksella vaikutetaan kaupunkikuvaan. Pientalotonttien kaavoitusta lisättävä.

Liian tiivis kaupunkirakentaminen tuo omat haasteensa. Kaavoitus ei voi perustua ainoastaan tehokkuuteen, vaan sitä on toteutettava viihtyisyys ja luontoarvot huomioiden. Omakotitontteja tulee ehdottomasti kaavoittaa lisää.