Talous- ja veropolitiikan asiantuntija. Vantaan kaupunginvaltuuston sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen varavaltuutettu
Työskentelen eduskunnassa Keskustan eduskuntaryhmän ryhmäkansliassa talous- ja veropolitiikan asiantuntijana.
Aiemmin olen toiminut useiden keskustan ministereiden erityisavustajana (Annika Saarikko, Matti Vanhanen ja Anu Vehviläinen) valtiovarainministeriössä sekä koko Keskustan ministeriryhmän sihteerinä.
Vantaalla olen kaupunkitilalautakunnassa jäsenenä ja hyvinvointialueella lähidemokratia-. ja osallisuuslautakunnassa. Kaupunkitilalautakunta vastaa mm kiinteistöomaisuuden kehittämisestä, julkisista toimitiloista sekä liikenteen ja yhdyskuntatekniikan kehittämisestä . Lähidemokratia- ja osallisuuslautakunta käsittelee puolestaan muun muassa hyvinvointialueen järjestöavustuksiin liittyviä asioita.
Olen Keskustan puoluevaltuuston jäsen ja mukana puolueen talouspoliittisessa työryhmässä.
Menneistä muista kuin poliittisista luottamustehtävistä mainittakoon, että toimin aiemmin pitkään YTHS eli Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiön hallituksessa.
Juureni ovat Lapissa Kolarissa, aate Keskustassa ja koti Vantaan Vapaalassa.
Olen kahden alakoululaisen isä.
Vapaa-ajalla nautin talvisin hiihtoladuista ja loppukesästä marjametsistä, erityisesti hillojen poiminnasta. Innostun myös lukemisesta, luontoretkistä ja osakesäästämisestä.
Vantaa kantaa raskasta leimaa: se on Suomen turvattomin kaupunki poliisin tilastojen mukaan. Kierre on katkaistava ennen kuin on liian myöhäistä. Turvallisuus ja hyvinvointi kulkevat käsi kädessä – ilman toista ei ole toista. Tarvitaan kovuutta ja lempeyttä samanaikaisesti.
Terve taloudenpito on vastuuta huomisen hyvinvoinnista. Veroeuroja pitää käyttää tarkasti ja inhimillisesti.
Vahvat lähipalvelut, ripeä hoito ja viihtyisät asuinalueet arjen hyvinvoinnin perustana. Lähiluonnon arvo hyvinvoinnin lähteenä on korvaamaton. Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon nyt.