Väitän, että jos somekommentoijilta kysyttäisiin, mitä mieltä ovat koulukiusaamisesta, kaikki tuomitsisivat. Miten niin sama käytös olisi sitten sallittua muualla kuin kouluympäristössä? Julkisessa keskustelussa, somessa, työpaikoilla, perheissä, luottamustehtävissä?
Ministeri vierailee kutsuttuna yleisötapahtumassa, lausuu valtiovallan tervehdyksen ja toivottaa ihmisille mukavaa yhteistä tapahtumaa. Someen tulee vierailusta julkaisuja eri sivustoilla, yksityisissä ja ryhmissä. Yhdessä ryhmässä vierailun hyväntahtoinen kuvaus saa runsaasti kärkevää kommentointia. Yksi jättää lukijoille paljon arvailtavaa kommentoidessaan, että jos olisi itse ollut paikalla, olisi saattanut sanoa pahasti. Toinen arvioi poliitikon ulkonäköä. Kolmas osoittaa, että ei halua olla missään tekemisissä tapahtuman kanssa, jossa esiintyy (tämän ministerin edustaman) poliittisen ryhmän edustajia. Neljäs kertoi olevansa tyytyväinen kun ei tarvinnut olla paikalla kuuntelemassa. Viides lisää kommentointeihin syytöksen ministeriä kohtaan, jonka todenperäisyyttä ei kai mitenkään voi tarkistaa.
Yle ja Erätauko-säätiö ovat vetäneet loistavaa Hyvin sanottu! -hanketta, jossa on juhlistettu erilaisten ajatusten väriä, moninaisuuden tuottamaa uutta luovaa ja kunnioittavaa puhetta. Valtaosa suomalaisista kaipaa tällaista keskustelua vaikeistakin asioista. Samalla lähes neljäsosa meistä pelkää sanoa oman mielipiteensä tai ajatuksensa, koska pelkää muiden reaktioita. Politiikassa on hyvin välttämätöntä sanoa, miten asioita haluaisi muutettavan. Ja on erittäin tärkeää, että mahdollisimman monenlaiset näkökulmat asioiden ratkaisemiseksi tulevat kuulluiksi. Mitä kinkkisempi ongelma, sitä enemmän näkökulmia olisi hyvä olla. Epäselvät, hankalat asiat on otettava puheeksi, muuten ne eivät selviä. Miten asioiden ajattelee muuttuvan ihminen, joka ei halua antaa arvoa, kunnioittavaa kuuntelua muiden ajatuksille ja työlle?
Edellä mainitsemaani somekeskusteluun tuli kommentti, jossa vedettiin yhtäläisyysmerkki koulukiusaamisen ja tuon somekommentoinnin välille. Kirjoittaja sanoi, ettei yhtään ihmettele koulukiusaamisen jatkuvan, kun aikuisetkaan eivät osaa käyttäytyä. Itse tein joskus, ainakin itseäni ällistyttävän havainnon, että niissä aikuisissa, jotka olivat erityisen tuohtuneita siitä, miten on mahdollista, että koulukiusaamista ei saada loppumaan, oli hämmästyttävän paljon niitä, jotka itse hyvin helposti viestittivät muille aikuisille koulukiusaamisen kanssa samanlaista asioita: en halua, että tulet tänne, en pidä sanomaasi arvossa, ulkonäkösi ei ole oikeanlainen, arvaa vaan, mitä haluaisin tehdä sinulle, levittelen sinuun liittyviä juoruja tosina. Kuten tässä somekeskustelussa. Väitän, että jos kommentoijilta kysyttäisiin, mitä mieltä ovat koulukiusaamisesta, kaikki tuomitsisivat. Miten niin sama käytös olisi sitten sallittua muualla kuin kouluympäristössä? Julkisessa keskustelussa, somessa, työpaikoilla, perheissä, luottamustehtävissä?
Kannustetaan puheeksi ottamiseen, avoimeen rakentavaan keskusteluun, toisten ajatusten ja mielipiteiden kunnioittamiseen. Juhlistetaan erilaisuutta, ollaan armollisia epäonnistumisille ja ollaan avuksi silloinkin kun toinen ei osaa sitä pyytää. Arvostelu on turhaa, arviointia voi ja kannattaa tehdä. Meistä suomalaisista voi hyvinkin tulla maailman parhaiten keskusteleva kansa. Se alkaa jokaisesta kohtaamisesta. Kehutaan toisiamme, kriitikkoja löytyy riittävästi kunkin sisältä. Näillä elämäntaitojen perusperiaatteilla uskon, että olemme lähempänä koulukiusaamisen loppumista kuin sen lisääntymistä.
