Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piiri vaatii, että EU:n ennallistamisasetusta ei missään olosuhteissa viedä eteenpäin nykyisessä muodossaan.
Piiri tukee luonnon monimuotoisuuden tilan parantamista. Monimuotoisuutta edistetään parhaiten vapaaehtoisin kannustein ja antamalla kansallista liikkumavaraa Euroopan unionilta tulevien määräysten sijaan.
Metsämaiden ja turvepeltojen ennallistaminen komission esityksen mukaiselle vuoden 1952 tasolle on epäedullista Suomelle, koska 20 % metsistämme olivat tuolloin jälleenrakennuksen jäljiltä vajaatuottoisia. Tämän jälkeen metsien kasvu on tuplaantunut. Suomessa metsät aina uudistetaan hakkuiden jälkeen. Suomalainen metsänhoito- ja tutkimus on maailman huippuluokkaa ja sen roolia on nostettava ennallistamisesta keskusteltaessa.
Huomionarvoista on, että Pohjois-Pohjanmaalla on eniten ennallistamisvaateita koskevaa suota kaikista Suomen maakunnista ja maakuntamme metsätalousmaista yli puolet on suoperäistä. Myös turvepeltoja on Pohjois-Pohjanmaalla eniten koko Suomessa.
Suomalaisten hyvinvoinnin jatkuvuudesta huolehtiminen edellyttää nojautumista uusiutuviin luonnonresursseihin – metsiin, vesiin sekä aurinko- ja tuulivoimaan.
Ennallistamisasetuksen vaatimukset vaarantaisivat vakavasti uusiutuviin luonnonvaroihin perustuvan taloudellisen toiminnan. Erityisen kohtalokkaat ja epäoikeudenmukaiset ennallistamisasetuksen vaatimukset olisivat yksittäiselle maanomistajalle sekä koko Suomen ruokaomavaraisuudelle ja huoltovarmuudelle.
Metsäomaisuus on pidettävä kansallisissa käsissä. Suomalaisten on saatava itse päättää asioista, jotka vaikuttavat näin merkittävästi talouteemme, vientiin ja hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon.
Yksityisomaisuuden suojasta ja oikeudesta uusiutuvien luonnonvarojen hyödyntämiseen on jatkossakin pidettävä tiukasti kiinni.