Pohjois-Pohjanmaan Keskustan piirikokous pyytää Suomen Pankin pääjohtaja, tohtori Olli Rehniä antamaan suostumuksensa Keskustan ehdokkaaksi vuoden 2024 presidentinvaaleihin.
Piirikokous katsoo, että tasavallan presidentin tulee olla yhteistyökykyinen johtaja, jolla on kykyä ja tietotaitoa toimia päättäjänä. Presidentin tehtävä on toimia kansainvälisenä vaikuttajana tilanteessa, jossa Suomen ja koko Euroopan ulko- ja turvallisuuspoliittinen tilanne on jännittyneempi kuin vuosikymmeniin. Filosofian tohtori Olli Rehn on toiminut mm. kansanedustajana, ministerinä, Euroopan parlamentin jäsenenä ja Euroopan komission komissaarina.
Piirikokouksen mielestä Olli Rehnissä yhdistyy tasavallan presidentiltä vaadittava kyky itsenäiseen ajatteluun ja kokemus kansallisen ja kansainvälisen tason päättäjänä toimimisesta. Hän hahmottaa kaukonäköisesti Suomen ja suomalaisten tulevaisuutta ohjaavia kehityskulkuja.
Lisätietoa:
Marjut Lehtonen
Keskustan Pohjois-Pohjanmaan piirin puheenjohtaja
040 5935027