Hakuaikaa jatkettu: Tule meille aluekoordinaattoriksi!

Keskustan Etelä-Hämeen piiri ry hakee aluevaltuustoryhmää avustavaa keskustahenkistä, aktiivista ja yhteistyökykyistä

ALUEKOORDINAATTORIA

toistaiseksi voimassa olevaan osa-aikaiseen työsuhteeseen 15.10.2022 alkaen tai sopimuksen mukaan. Työn jatkuminen edellyttää Kanta-Hämeen hyvinvointialueen valtuuston budjettitason vuosittaista päätöstä sekä aluehallituksen hyväksyntää ryhmärahan käytöstä. Tehtävän koeaika on 4 kk.

Valittavan henkilön keskeiset tehtävät liittyvät Keskustan Kanta-Hämeen aluevaltuusto- ja -hallitusryhmän toimintaan ja sen tukemiseen Keskustan Etelä-Hämeen piirin työntekijänä. Tehtäviin sisältyy kokousvalmistelijan ja -sihteerin tehtävien lisäksi erilaisten tilaisuuksien ja tapahtumien valmistelutehtävät, selvitystehtävät sekä aluevaltuustoryhmän viestintätehtävät. Viikoittainen työaika on 15 tuntia, joka sisältää myös ilta- ja viikonlopputyötä. Vuoden 2022 aikana viikkotyöntunteja voi olla enemmänkin. Tehtävään kuuluu myös matkustamista pääosin Kanta-Hämeen alueella, mikä edellyttää ajoittain mahdollisuutta oman auton käyttöön. Hallinnollinen lähiesihenkilö on piirin toiminnanjohtaja. Työpiste sijaitsee piiritoimistolla Hämeenlinnassa, jonka ohella tehtävää voi hoitaa osittain etänä.

Edellytämme:

  • Itsenäistä työotetta ja kykyä organisoida omaa työtä ja työaikaa
  • Järjestelmällisyyttä ja tarkkuutta – tartut toimeen ja kannat vastuuta
  • Valmiutta ilta- ja viikonlopputöihin ja mahdollisuutta oman auton käyttöön
  • Hyvää kirjallista ilmaisua ja sosiaalisen median taitoja
  • Hyviä vuorovaikutustaitoja ja monipuolista viestintäosaamista

Arvostamme:

  • Sosiaali-, terveys- ja pelastusalan ja/tai hyvinvointialueiden valmistelun tuntemusta
  • Kokemusta järjestö- ja/tai poliittisesta toiminnasta
  • Halua oppia, kehittyä ja kehittää
  • Kiinnostusta aluevaltuustoryhmän toimintamuotojen kehittämiseen

Keskustan Etelä-Hämeen piiri ry:lle osoitetut hakemukset ansioluetteloineen ja palkkatoiveineen tulee toimittaa sähköpostitse ([email protected]) 13.10.2022 klo 15 mennessä.

Edellisellä kierroksella hakeneet otetaan huomioon valintapäätöstä tehtäessä. Haastatteluja voidaan tehdä jo hakuajan kuluessa.

Lisätietoja tehtävästä antaa toiminnanjohtaja Timo Oravainen ([email protected], 050-5336686)

EtusivuBlogiHakuaikaa jatkettu: Tule meille aluekoordinaattoriksi!