Kirjat, päivitys 22.12.

No niin, se taitaa sitten olla tämän vuoden viimeinen päivitys ja esittely Seppo Pirhosen muistelmateoksesta Kunnan ja vähän muittenkin kanssa elämässä ja tekemässä. Jos sitten yrittelisi uudenvuodenpäiväksi seuraavaa ja ottaisi silloin kerralla kaksi kirjaa.

Viestintäyrittäjä Jan Erola on etsinyt Suomen vahvuuksia maakuntatasolla ja tehnyt aiheesta raportin Kunnallisalan kehittämissäätiölle, jossa listaa seitsemisenkymmentä hanketta tai aihiota, jotka kannattaisi noteerata. Eli jos saisi otettua tulevan vuoden alkajaisiksi vähän optimismia kehiin ja esittelisi tuolloin Erolan teoksen Uusien ideoiden Suomi.

Ja sitten olisi tarkoitus siirtyä Walesin kymriläisen menneisyyden myyttisiin kertomuksiin. Kymrin kieleen ja Walesin historiaan perehtynyt kielitieteilijä Jani Koskinen on 2020-luvulla tehnyt kulttuuriteon suomentamalla kertomuksia 1300-luvulla kirjoitetusta Mabinogi-tarukokoelmasta, joista on tullut valittua kertomus nimeltä Math Mathonwynpoika.
Tämä kertomushan on vaikuttanut myös populaarikulttuuriin innoittamalla brittikirjailija Alan Garneria kirjoittamaan ehkä menestyneimmän teoksensa, joka tunnetaan Suomessa nimellä Huuhkajalaakso.
Ja vaikka kyseessä onkin periaatteessa nuortenkirja, kyllä tämä kauhufantasia soveltuu – nuorimpia lukuun ottamatta – kaikenikäisille.
Garnerin romaanissa Huuhkajalaakso on paikka, missä Math Mathonwynpojan lopun tapahtumat tapahtuivat (siellä mm. sijaitsee kivi, jonka läpi kertomuksen lopun välienselvittelyssä heitettiin keihäs), ja siellä menneisyys on läsnä – aika ajoin muinaishistoria alkaa toistaa itseään, kun kolme henkilöä kohtaavat laaksossa toisensa, ja nyt, modernissa ajassa, niin näyttäisi olevan jälleen käymässä. Edellinen sukupolvi oli yrittänyt vangita laakson mystiset voimat salaperäisiin kätkettyihin lautasiin (niiden kukka- ja huuhkaja-aiheisiin kuviin) ja peitettyyn maalaukseen, mutta uusien tulokkaiden kautta ne ovat murtautumassa jälleen esiin. Lähteekö Huuhkaja jälleen saalistamaan?
Alun perin vuonna 1967 Britanniassa julkaistusta (Suomessa 1978) romaanista The Owl Service on tehty tv-sarja vuonna 1969.

The Owl Service

Että sellaista on suunnitelmissa tulevalle vuodenvaihteelle. Mutta nyt hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Tiedä sitten, onko tullut kesä nyt talven keskelle, vai mistä vuodenajasta tuo näkymä pihalla mahtaa kertoakaan, mutta yrittäkääpä nyt kuitenkin mahdollisuuksienne mukaan arkihuolenne kaikki edes hetkeksi heittää.

Katri Helena

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen
Seppo Pirhonen: Kunnan ja vähän muittenkin kanssa elämässä ja tekemässä
As Pakett (paino), Urjamedia 2022
408 sivua

Sitten muistelmateos henkilöltä, joka on tervehtinyt Forsan Lehden lukijoita jo vuodesta 1982 saakka kertoillen kuulumisia Urjalan kulmilta. Muutakin Seppo Pirhonen (s. 1952) on kuitenkin kynäillyt sekä ollut piirimme toiminnassa mukana silloin kun Urjala vielä oli osa Keskustan Etelä-Hämeen piiriä. Joten, kun kirjoittaja täytti tasakymmenet 70 vuotta vuonna 2022, olihan siihen mennessä jo muisteltavaa kertynyt, joten ehkäpä joku oli osannut jo muistelmateostakin odotella. Sellainen tuona vuonna näki päivänvalon, teos Kunnan ja vähän muittenkin kanssa elämässä ja tekemässä.
Seppo Pirhosen muistelmateos on elämänmakuinen tarina monessa mukana olleesta pitkän linjan keskustalaisesta paikallistason toimijasta, joka kuitenkin on varsinkin Suomenmaan kautta ollut näköyhteydessä suurempiinkin kuvioihin. Elämän pienemmät ja suuremmatkin ilot tarttuvat helposti lukijaan, ja vastaavasti surut saavat herkistymään toden teolla. Ja samalla teos on tietokirja, joka esittelee lukijalle faktoja kunnan toiminnasta sekä urjalalaista historiaa.

Mennäänpä alkajaisiksi alkuun. Seppo syntyi tiistaina 2.12.1952 Forssan sairaalassa puolenpäivän aikaan. Syntymämitat olivat 51 cm ja 3.300 g.
Kun Seppo pääsi äitinsä kanssa kotiin, hänen vauvankoppansa pidettiin keittiössä, se kun oli lämpimin huone siihen aikaan. Ja on ilmeistä, että kun äiti kotiin pääsi, tämä myös kävi iltalypsyllä jo sinä samana päivänä.
Se Sepon koppa oli äitiyspakkauksen pahvilaatikko. Suomessa laki äitiysavustuksesta säädettiin vuonna 1937. Aluksi avustusta myönnettiin vain vähävaraisille äideille, mutta vuodesta 1949 lähtien sen ovat saaneet kaikki äidit. Aluksi sen maksoi kotikunnan holhouslautakunta, Kansaneläkelaitos eli Kela vuodesta 1994. Myös Sepon sisko ja veli nukkuivat kotiyönsä äitiyspakkauksen laatikossa, jonka reunat äiti oli koristellut pitsillä.

Sepon syntymäkodissa ei ollut vesijohtoa, joten kylmä vesi tuotiin vesiämpäreillä kaivosta, joka oli varustettu käsikäyttöisellä pumpulla. Kaivossa oli kiviarkku eli kivet oli ladottu seinämiksi, sementtirenkaita ei siis ollut. Se oli kahdeksan metrin syvyinen, eikä kaivosta vesi koskaan myöhemminkään loppunut, vaikka karjaa tilalla oli paljon.
Lämmin vesi saatiin lämmittämällä kylmää vettä puuhellalla. Pirhosilla ei ollut talossa myöskään sähköä. Sekin tuli vasta uuden talon myötä vuonna 1965. Nyrkkipyykki pestiin sisällä ja isompi pyykki ulkosaunalla, jossa oli pata veden lämmittämistä varten. Pata lämpisi päivittäin, sillä sieltä vietiin lämmintä vettä myös eläimille navettaan ja talliin. Vanhassa karjarakennuksessa ei ollut karjakeittiötä.

Sepon kastoi kotona kirkkoherra Arvo Liesmaa. Kummeina oli eno Matti Kankaanpää vaimonsa Sirkan kanssa. Kun Seppo oli toimituksen aikana jotakin äännähtänyt, oli Liesmaa kuulemma sanonut: ”Taitaa tulla puhelias poika.”
Nimeksi tuli Seppo Rainer. Ilmeisesti Raineria oli halunnut äiti. Kummankaan vanhemman suvussa ei ollut näitä nimiä. Ne taisivat olla tuon ajan suosikkeja.

Seppo on suomalaisesta kansanrunoudesta ja tarkoittaa seppää. Kalevalasta tunnetaan Seppo Ilmarinen, joka takoi taivaankannen ja sammon. Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen (Kotus) mukaan Seppo tuli käyttöön 1900-luvun alussa ja oli suosituimmillaan 1940-luvulla. Almanakasta se löytyi ensimmäisen kerran vuonna 1929 ja nimipäivä on kesäkuun kymmenes.
Kaimoja Sepolla on ollut kautta aikojen noin 48.000. Yksi hänen kaimoistaan on Seppo Pirhonen, joka on syntynyt Sysmässä vuonna 1941. Tämä Seppo Pirhonen levytti kaikkiaan 32 kappaletta 1960-luvun alussa. Osalla levyistä esiintyi Ritva Simuna.
Rainer on germaaninen miehen nimi. Muinaisgermaanisia taustoja ovat Ragan-, Ragin- ja Rein-alkuiset nimet, jotka tarkoittavat ”jumalten neuvoa”. Alkumuoto on yhdistetty sanoista ragin (= neuvo) ja hari (= armeija).
Sepon sisarukset saivat kolme etunimeä kumpikin. 4.4.1954 syntynyt sisar sai nemekseen Maritta Leila Anneli. Aina silloin tällöin hän on joutuntu täsmentämään, että etunimi kirjoitetaan kahdella t´llä. Veli syntyi 208.8.1957 ja sai nimekseen Perttu Erkki Juhani, joista Erkki tuli isältä.

Sepon karjalaisperäinen sukunimi Pirhonen on Suomalaiset sukunimet -kirjan mukaan lähtöisin ortodoksisesta etunimestä Pirha, Pirhol(i), Pirhu, <- venäläinen Perh(a), Peririj. Kirjassa todetaan, että Viipurin Karjalan Pirhos-nimet voi tulkita myös nimeksi Pyrhönen.

Sepon isän puolen suku on lähtöisin Parikkalan Kesumaalta, joka myöhemmin kuului Saaren kuntaan, nykyisin Parikkalaan. Sieltä Sepon esi-isät siirtyivät Karjalan kannakselle Johannekseen ja Kuolemajärvelle.
Sepon äidin, Hiljan, sukujuuret johtavat isän puolelta Vesilahdelle ja Lempäälään, äidin puolelta Kalvolaan.

Sota oli jättänyt viiden vuoden aikana omat jälkensä isään. Hän oli ehkä äkkipikainen, mutta myös leppyi nopeasti. Hän aloitti varusmiespalveluksensa syksyllä 6.10.1939. Edeltävänä päivänä olivat alkaneet Moskovassa neuvottelut ”konkreettisista poliittisista kysymyksistä” ja 9.10. YH eli ylimääräiset harjoitukset. Kesästä alkaen oli Kannaksella tehty linnoitustöitä, joihin myös Urjalan suojeluskunta oli osallistunut.
Seppo toivoo, että hänellä olisi ollut nauhuri silloin kun hän oli pieni ja isä kertoi sotakertomuksia. Niitä tämä kertoi jutellessaan naapureiden Viljami Meron ja Vilja Ikävalkon kanssa. Ja kyllä isä joskus kertoi lapsillekin esimerkiksi sodan ajan joulun vietosta.

Äiti oli hyvä ihminen, ja aina työntouhussa. Aikaisin aamulla aamuaskareille ja lypsylle. Edelleen Seppo näkee silmissään, kuinka huivipäinen äiti kantaa kahta vesiämpäriä kohti navettaa.
Äiti oli myös käsityöihminen. Vähitellen hän opetteli tekemään myös vaatteita. Pirhosilla oli poljettava Husqvarnan ompelukone. Isän sisaren Esterin mies Nils Nilsson myi niitä Ruotsissa, jossa nämä asuivat. Äiti ompeli vaatteita lapsille ja itselleen myös hienoja leninkejä, housuja, puseroita ja takkeja, ja luonnollisesti myös räsymatot.

Sepon syntymäkoti oli vanha hirsitalo. Tilan nimi oli Ruotiala ja se oli aiainaan ollut Laukeelan Seppälän torppa ja itsenäistynyt vuonna 1922. Sepon vanhemmat ostivat talon Emil Ruotialalta ja tämän vaimolta Elliltä keväällä 1952. Sitä ennen he olivat asuneet Urjalan Hakolahdessa, samassa talossa äidin Antti-veljen perheen ja isän äidin eli Sepon Saima-mummon kanssa.
Ruotialan vanha rakennusryhmä on taltioitu vuonna 1942 kuvattuun elokuvaan Keinumorsian. Elokuvan kuvaaminen oli tuona kesänä merkittävä tapahtuma paikkakunanlla. Äiti kävi polkupyörällä Hakolahdesta saakka (yli 20 km etäisyydeltä) katsomassa kuvauksia tulevan kotinsa pihapiirissä.
Päärakennus oli tehty hirrestä ja siinä oli pärekatto. Ilmeisesti siihen oli aikanaan tehty pirtin puoleisen osan taakse suorakulmaan eli vinkkeliin lisähuone, jota kutsuttiin Liisan kammariksi, siinä kun oli viimeksi asunut Ruotialan tytär Liisa.
Etupihalta katsottaessa lautarakenteinen eteinen jakoi rakennuksen kahteen samansuuruiseen osaan. Vasemmalla oli keittiö ja oikealla pirtti. Eteisen edessä oli kaksi kiviporrasta. Eteisessä oli pariovet, joista vasemmanpuoleinen oli kapeampi ja avattiin vain, jos tarvittiin enemmän tilaa. Sisäpuolella oli kaksi porrasta, josta päästiin lattiatasolle. Molemmin puolin oli kaksi ikkunaa vastakkain.
Suoraan edestä mentiin laskettavaan, joka toimi ruokavarastona ja myöhemmin lasten nukkumapaikkana.Sen lattia ja seinät oli vuorattu kovalevyillä. Siellä oli myös uuni, jota tarvittaessa lämmitettiin puilla. Kerran oli uunista tipahtanut lattialle kekäle, joka poltti lattiaan reiän, sillä uunin edustan lattialta puuttui suojapelti. Onneksi se havaittiin ajoissa, muuten olisi saattanut koko talokin palaa.

Pihapiirin alaosassa oli sauna. Se oli melko tilava ja toimi savusaunana vuoteen 1958, joten ensimmäiset vuotensa Seppo on nauttinut savusaunan löylyistä. Siellä oli iso muurattu kiuas, johon menivät noin metrin mittaiset klapit. Katonrajassa oli pieni räppänä, josta savu meni ulos. Katonrajassa olivat pienet orret, joissa voitiin kuivata. esim. sipulinvarsia. Palvisaunana se ei tiettävästi toiminut.
Vuonna 1958 sauna muutettiin uloslämpiäväksi. Iso kiuas purettiin ja tilalle tuli kertalämmitteinen tynnyristä tehty kiuas.

Sepon syntymäkodin navetta ei ollut suuren suuri. Muutama lehmä sinne mahtui. Muuttaessaan Hakolahdesta äiti ja isä toivat mukanaan neljä lehmää: Heluna, Lemmikki, Maine ja Lulu. Tiedon Seppo löysi äidin mustakantisesta vihosta, johon oli merkitty myös niiden elokuussa 1952 päivässä lypsämän maidon määrä 52,5 litraa. Eniten oli lypsänyt Lemmikki, 17,5 litraa, ja vähiten Lulu, joka oli menossa umpeen. Se tarkoitti, että kahta kuukautta ennen poikimista sitä ei lypsetty. Lehmä on kantavana eli tiineenä yhdeksän kuukautta.
Talven lehmät olivat navetassa ja kesän laitumilla. Vähitellen lasten hommaksi tuli ajaa lehmät laitumelta illaksi kotiin lypsettävksi. Siinä tulivat lehmät nimiltään tutuiksi, kun jokaista nimeltä kutsuttiin.
Seppo ja monet muut maaseudun lapset ovat nähneet, miten lehmät keväällä kirmaavat laitumelle. Isot lehmätkin hullaantuvat juoksemaan. Onhan se televisiossakin näytetty, miten Helsingin yliopiston maa- ja metsätieteellisen tiedekunann Viikin lehmät pssitettiin laitumelle. Tuhansia ihmisiä oli seuraamassa tapahtumaa.

Ja olihan tilalla porsaita ja kanoja. Ja useampikin kissa. Koiraa Pirhosilla ei ollut, mutta naapurissa oli oikein mukava Tella, opaskoira. Viljami Meron toinen silmä oli sokeutunut sodassa.
Kun Viljami ja Saima olivat muuttaneet kerrostaloon Laukeelaan, kävi Viljami aina silloin tällöin läheisellä uimahallilla. Siellä hän kerran näki hallin vessassa kylän poikia täyttämässä kondomia vedellä, ja kysyi, mitä nämä tekevät. Pojat vastasivat, että ”ota silmä käteen ja kato”. No, Viljami otti, siis kirjaimellisesti, sen tekosilmän käteensä. Ja pojille tuli kiire.
Ja olihan tilalla myös hevosia. Hurma voitti Valkeakoskella vuoden 1963 maatalounäyttelyssä kunniakirjan. Ja myös Urho Kekkonen piipahti kyseisessä näyttelyssä, tosin presidenttiä Seppo ei onnistunut näkemään, ainoastaan tätä ympätöivän ison ihmisjoukon. Hurmaa Kekkonen ei tainnut käydä katsomassa.

Uuden asuinrakennuksen suunnittelu oli vireillä useita vuosia. Oli tehty ainakin yhdet piirustukset, jiota lapsetkin joskus katselivat ja taisivat esitellä naapurinkin lapsille.
Vihdoin vuonna 1964 päästiin aloittamaan rakentaminen. Sitä ennen isä oli kaatanut metsästä puita ja telannut ne aitan takana olevalle kentälle. Sinne siirrettiin Ikävalkon Viljon – tai Villeksi Viljoa kutsuttiin – kenttäsaha. Siinä sahausta ohjasi Ville ja isä toimi perämiehenä. Sahattuja lautoja, kakkosnelosia sekä parruja ja pintoja piti ottaa vastaan.
Seppo oli taaplaamassa eli laittamassa lautoja tapuliin. Hän ei olisi halunnut lähteä kouluun ja saikin lopulta luvan olla ainakin yhden päivän pois. Tapuleissa rakennusaineet kuivuivat.

Uutta taloa ryhdyttiin rakentamaan vanhan talon taakse, jossa oli pieni pelto. Siinä oli kuvattu kohtaus Keinumorsiameen. Uusi rakennus tuli vain muutaman metrin päähän vanhasta talosta.
Uuteen taloon kolme makuuhuonetta, joista yksi Marittalle, yksi vanhemmille ja kolmas yhteiseksi Pertille ja Sepolle. Pääasiallinen oleskelutila oli tupakeittiö ja lisäksi tuli erillinen olohuone vierashuoneeksi. Lämmitystä varten tuli pannuhuoneeseen öljyä käyttävä kattila.
Tupakeittiöön ei tullut lainkaan puuhellaa, Pirhoset siirtyivät sähköhellan aikaan. Jääkaappikin tuli jossain vaiheessa. Aluksi pärjättiin kellarilla.
Mukavuutta toi sisävessa, ja pesuhuoneessa oli suihku ja käsienpesuallas. Siellä oli myös pata, jossa voitiin lämmittää puilla vettä. Lämmin vesi kannettiin ämpäreillä navetalle. Edelleen Seppo näkee silmissään, kuinka huivipäinen äiti kantaa ämpäreitä kohti navettaa.

Kun uusi talo oli valmis, ryhdyttiin kevään korvalla vanhaa taloa purkamaan.Aivan entisen keittiön ikkunan alla oleva omenapuu säilyi. Äiti oli vanhan talon aikana sitä monesti pyytänyt kaatamaan, se kun varjosti keittiötä. Kerran Sepolla oli jo käsisahakin sen juurella, mutta ei kuitenkaan raaskinut sitä kaataa. Pystyssä puu on edelleen ja tuottaa happamia omenia, joita pihassa käyvät laukonpeurat himoitsevat.

Siihen aikaan, kun Seppo lähti kouluun, koulut alkoivat syyskuun ensimmäisenä päivänä. Sepon ensimmäinen koulupäivä vuonna 1959 oli tiistai ja koulu tunnettiin siihen aikaan Laukeelan kansakouluna.
Uusi reppu oli hankittu ja sinne laitettu matkaeväät, voileipää ja maitopullo. Varmaan päivä jännitti niin koululaista kuin vanhempiakin.
Koulun pihalla riitti vilskettä, kun äiti saatteli Seppoa, silloin 105-senttistä miehenalkua, kouluun, jossa parveili monia muitakin äitejä. Äidit pääsivät vielä mukaan luokkaan, mutta sitten nämä lähetettiin kotiin. Baskeripäinen johtajaopettaja Onni Savonen oli rappusilla ottamassa vastaan oppilaat jonossa luokittain.
Oppilailla oli paripulpetit. Seppo laitettiin istumaan etupenkkiin. Luokassa oli ekaluokkalaisten lisäksi puolet tokaluokkalaisista, loput toisluokkalaisista oli yhdessä kolmannen luokan kanssa.

Huomattava osa luokasta lähti neljännen luokan jälkeen oppikouluun. Seppo ei ollut lainkaan innostunut asiasta ja jatkoi vielä viidennen luokan kansakoulussa.
Viidennen luokan keväällä vanhemmat ottivat Sepon kanssa puheeksi oppikouluun pyrkimisen. Jossain vaiheessa isä sanoi jotenkin näin: ”Olet nyt muita lyhyempi, mutta jos käyt oppikoulua sinusta voi tulla muita päätä pidempi.” Ja oikeassa isä taisi olla, Seppo ajattelee, että monta mielenkiintoista tehtävää ja saavutusta olisi ilman koulutusta jäänyt kokematta.

Silloin oppikouluun piti pyrkiä, eikä se Sepolta ensiyrittämältä onnistunut. Sitten vuoden 1964 pääsykokeissa hän pääsi Urjalan Yhteiskouluun.
Sepon kansakoulun opettaja Annikki Savonen oli antanut pyrkimistä varten oman lausuntonsa sitä varten laaditulla kaavakkeella.
Pyrkimisestä oli annettu oma asetuksensa vuonna 1954. Sen mukaan pyrkijän tuli olla kymmenen vuotta täyttänyt, mutta ei yli kolmentoista. Hänellä ei saanut olla ruumiinvikaa tai sairautta, joka ”tekee hänet kykenemättömäksi opetusta hyväkseen käyttämään, tai josta voi olla vaaraa toisten oppilaiden terveydelle, taikka ettei hän ole sielullisten ominaisuuksiensa takia kouluun sopimaton.” Ei saanut olla pahatapainen ja kansakoulusta piti olla suoritettuaan neljä luokkaa.

Keskikoulutodistuksen sai viidennen luokan jälkeen. Ylioppilaaksi tähtäävät opiskelivat vielä kolme vuotta. valittavana oli kieli- tai matematiikkalinja. Kielilinjalla alkoi kuudennella luokalla sekä englanti että latina. Seppo valitsi aikoinaan kielilinjan, kun matematiikka ei niin kiinnostanut.

Melko pitkään Seppo lukioon menemistä pohti, koulumenestyskin kun oli keskitasoa. Noihin aikoihin Seppo ajatteli enemmänkin jotain nuorisotyöntekijän tai -ohjaajan ammattia. Ehkä hän olisi suuntautunut seurakunnan nuorisotyöntekijäksi. Silloiset kappalaiset Veikko Sahla ja Hannu Sorri kuitenkin kannustivat jatkamaan lukiossa.

Seposta tuli ylioppilas vuonna 1972. Kokonaisarvosanaksi tuli magna. Ylioppilaslakki asetettiin Sepon kutreille 31.5. Seuraavana päivänä kävi naapureita, tuttavia ja sukulaisia kahvilla. Seppo taisi olla lähisuvussa ensimmäinen ylioppilas.

Keväällä Seppo oli katsellut tulevia opiskelumahdollisuuksia. Oppilaitokset ja opppilaskunnat lähettivät mainoslehtisiä. Oppilaanohjausta ei silloin koulussa ollut, joten siitä ei ollut apua. Lääkärintarkastuksessa oli todettu Sepon olevan puna-vihersokea, mikä rajasi joitain ammatteja pois.

Seppo käväisi Tampereen yliopistossa kuulemassa opskelijoille järjestettya tiedotusta ainakin hallintotieteellisestä tiedekunnasta. Sinne hän hakikin, samoin kunnallistutkintoa lukemaan. Pääsykokeissa tuntui, että joihinkin tuli vastattua hyvin, mutta joissain kohdissa oli sen verran hatarat tiedot, ettei kutsukirjettä koskaan tullut.
Jälkeenpäin Seppo on joskus pohtinut, miksei hän hakeutunut opiskelemaan historiaa tai valtiotieteitä. Koska myös sanomalehtityöstä oli jo parilta kesältä kokemusta, olisi sekin voinut olla sopiva opiskeluala.
Urjalan Sanomien työpari Marjukka Meriluoto oli opiskellut vuoden Turun opettajakorkeakoulussa. Hänen kokemansa perusteella Seppo päätti lähettää hakupaperit myös sinne.

Opettajakorkean pääsykokeissa oli joitain kirjallisia osia. Sai antaa myös laulunäytteitä. Seppo ei antanut.
Jälkeenpäin vitsailun aiheena oli kysymyspatterista löytynyt kysymys ”Oletko koskaan valehdellut?” Jos vastasi ei, valehteli suhteellisen varmasti.
Rehtori Eero Viitaniemi haastatteli ja kysyi perusteita, miksi hakija haluaa opettajaksi. Seppo vastasi toimineensa paljon nuorten ja lasten kanssa mm. kerhonohjaajana. Taisipa mainita myös toiminnnan Keskustanuorissa. Siinä kohden Viitaniemi nosti katsettaan. Myöhemmin Seppo sai tietää, että Viitaniemi oli aito kepulainen, mutta toteaa, että ei häntä poliittisin perustein valittu.
Mukavin kokemus oli varttitunnin opetusnäyte. Kokelaille annettiin kolme aihetta, joista sai valita. Seppo valitsi aiheeksi kansalaistaidosta ”Ihmisten erilaisuus”. Arvioimassa olleet opettajat kertoivat jälkeenpäin, kuinka Sepon opetustuokio jäi mieleen hauskana ja kyllä nmää siellä luokan perällä aidon oloisesti naureskelivatkin.
Seppo aloitti kertomalla, että tulee Hämeestä ja huomasi heti siellä Turussa erilaisen murteen. Oppilaat lähtivät mukavasti mukaan ja niinpä sitten päästiin myös eri-ikäisten eroihin. Kun yksi poika kertoi isosiskostaan, pääsi Seppo kertomaan, että näillehän alkaa tulla tietyssä iässä poikien puhelinsoittoja, joita eivät halua vanhempiensa kuulevan
Vielä silloin ei taidettu kysyä, kuten myöhemmin erään tunnin alussa: ”TPS vai TuTo?” Mihin Seppo, että Vehmaisten Urheilijat – tamperelaisseura VehU oli juuri kaudella 1968-69 pelannut yhden kauden korkeimmalla sarjatasolla. Jos siinä olisi valinnut jommankumman turkulaisista joukkueista, olisi ollut toisen puolella toista vastaan. Nyt jatkokeskustelua ei tarvinnut käydä.

Kun Seppo lähti pääsykokeista, oli sellainen olo, että tämä oli tässä. Postissa tuli kuitenkin tieto hyväksymisestä. Eipä siinä jäänyt ylimääräsitä harkinta-aikaa, kun piti miettiä käytännön järjestelyitä.
Sattumalta Seppo kuuli, että tuttu Malinin Sakari oli päässyt opiskelemaan lääketieteelliseen tiedekuntaan ja tämä vanhemmat Mirjam ja Antti olivat ostaneet kaksion Vuorikadulta. Seppo pääsi pienempään huoneeseen asumaan. Keskellä oli keittokomero ja kylpyhuone.
Kaksi vuotta olivat kämppiksiä. Sitten Sakari meni naimisiin ja Seppo muutti ylioppilaskylään.

Palataanpa sitten ajassa taaksepäin. Kirjan rakenne on enemmän teemoittainen kuin kronologinen, joten nyt juttu jatkuu vuodesta 1963, jolloin Seppo liittyi soittokuntaan. Hän aloitti syksyllä juuri valmistuneen seurakuntatalon kerhohuoneessa. Hän sai ensimmäiseksi käteensä B-kornetin, johon puhalsi posket pullollaan ensimmäisen kerran, ja jonkin sortin töräys siitä tuli.
Toivo Lankinen, Topi, neuvoi, miten pitää puhaltaa. Sitten harjoiteltiin ääniä eri korkeuksilta. Topi sanoi ”paa” kussakin sävelkorkeudessa ja Seppo yritti päästä niihin ääniin. Siihen tarvittiin kolmen venttiilin sormitusta. Samalla tulivat tutuiksi myös nuottiviivasto ja siinä olevat nuotit.
Kannustusta tuli ja Topi sanoi, että kyllä tästäkin ”hurjasta” soittaja tulee. Tätä nimitystä Topi pojista usein käytti.

Urjalassa oli syksyllä ilmeisesti Joka Pojan Musiikkiliiton järjestämänä jokin harjoituskurssi, jota tuli seuraamaan myös TV 2´n edeltäjä Tesvisio. Jossakin kuvassa vilahti myös Seppo. Kuvaamassa taisi olla Taisto Viita, Sepon kotitalon entisen omistajien tyttären Liisa Ruotialan puoliso.

Ensimmäinen konsertti, johon Seppo osallistui, oli vielä samana syksynä Urjalan Yhteiskoululla. Seppo istui trumpettien rivissä ja oli suurimman osan ajasta soittavinaan, koska ei silloin vielä oikeasti osannut sitä soittamista. Tosin sattaa olla, että se oli tässä konsertissa, kun Seppo yhden kappaleen päätyttyä töräytti vielä yhden ylimääräisen äänen.

Menetetyssä karjalassa Kurkijoella vuonan 1928 syntynyt Toivo Lankinen oli saanut nimityksen Urjalan seurakunnan kanttoriksi vuoden 1961 toukokuun alusta. Ja kun kanttorin virka oli ollut avoimena 12 vuoden ajan, pyysi silloinen kirkkoherra Aarne Arjanheimo saapumaan jo vuoden 1960 syyskuun alusta.
Virkaan liitettiin myös seurakunnan nuoriso-ohjaajana toimiminen. Siihen asti Lankinen oli ollut kanttorina Vampulassa. Samalla hänestä tuli myös Urjalan Yhteiskoulun musiikinopettaja. Hänen puolisonsa Mirjam sai paikan tyttöjen käsityönopettajana.

Siihen saakka Lankinen oli ollut kanttorina Vampulassa, missä oli perustanut poikasoittokunnan. Miltei heti hän alkoi perustaa sellaista myös Urjalaan. 30.10.1960 Huhdin Rauhanmajalla alkoi Urjalan poikasoittokunnan toiminta. Käytössä oli Urjalan entisten soittokuntien soittimia.
Mirjam Lankisen kertoman mukaan Toivo oli saanut heti Urjalan ensipäivinään joltakulta vinkin vanhoista toirvista ja saman tien niitä oli lähdetty etsimään. Kyseessä olivat Urjalan VPK´n ja suojeluskunnan torvet. Myöhemmin soittimia löytyi myös Välkkilän nuorisoseuran jäljiltä. Tuon nuorisoseuran soittokunnassa myös Sepon äidinisä August Kankaanpää oli aikanaan soittanut.

Kuusikymmenluvun nuorille oli ainutlaatuinen mahdollisuus päästä soittokunnan mukana myös ulkomaille. Seppo oli mukana neljällä matkalla.

Ensimmäinen matka, johon Seppo osallistui, tehtiin kesällä 1965 heti koulun päätyttyä. Matka suuntautui Ruotsiin, Tanskaan, Saksaan, Belgiaan ja Alankomaihin. Matkakohteina olivat erityisesti merimieskirkot, joissa matkalaiset esiintyivät merimiehille ja muulle suomalaiselle yhteisölle.
Hollantilaiset kukkapellot olivat mahtava näky. Myös Zuiderseen 32 kilometrin mittainen pato oli vaikuttava. Jotkut saattavat tuntea kertomuksen pikkupojasta, joka pelasti tulvalta pitämällä soremaan patoon tulleessa reiässä.
Hampurin merimieskirkolla oli helluntaina Ruotsin kansallispäivä, joten ryhmä soitti suomalais-ruotsalaisessa jumalanpalveluksessa. Sen jälkeen suomalainen vhkipari pyysi häämarssia ja sekin soitettiin, taisi olla juhlamarssi Prinsessa Ruususesta.
Käytyään Hampurin eläintarhassa matkalaiset seilasivat toisena helluntaipäivänä Elbe-jokea pitkin Wittenbergin luonnonpuistoon pohjoismaiseen juhlaan. Sepon muistin mukaan soittivat laivalla ja puistossa. Siellä hän joi ensimmäisen kerran juomaa nimeltä Fanta, jota ei noihin aikohin Suomesta saanut.
Illalla pääsivät seruaamaan Planten un Blummenissa upeita vesiurkuja. Ne jäivät lähtemättömästi mieleen, kun musiikki ja valonheittimet rytmittivät suihkulähteiden vesisuihkuja. Väliajalla ostivat kioskilta hampurilaisen, josa oli pitkän sämpylän välissä pitkä nakkimakkara – sellaista ei Santasen Erkin nakkikioskilta Urjalassa saanut.

Vuosi 1968 oli soittokunnan kannalta murheellinen, sillä Lankiset muuttivat Kankaanpäähän, jossa Toivo oli ollut lyhyen ajan evakossakin. Ja oli Kankaanpäässä musiikkiopistokin.
Urjalan soittokunta oli ilman johtajaaja. Osa nuorista lähti opiskelemaan. Muutaman kerran pidettiin harjotuksia, mutta vähitellen rivit harvenivat.
Vielä maaliskuun 1969 alussa Tampereelle valtakunnallisille poikien talvipäiville saatiin soittokunta mukaan siten, että Lankinen johti sitä. Myös nokkahuiluyhtye osallistui.

Tämä nokkahuiluyhtye, johon Seppokin kuului, voitti kolme kertaa peräkkäin sarjansa ja sai kiertopalkinnon omakseen vuonna 1967 Varkaudessa pidetyillä valtakunnallisilla poikapäivillä. Urjalan seurakunta voitti kiertopalkintona olleen Kotimaa-kilven parhaana seurakuntana.

Mirjam Lankinen on koonnut soittokuntien vaiheita. Esa Lahtomaan kotisivuille hän on kirjoittanut vuonna 2017 Urjalan soittokunnan vaiheista. Nämä kirjoitukset ovat olleet lisätukena Sepon omille muistoille.
Kun soittokunta lähti ulkomaanmatkalle vuonna 1967, piti jokaisen varata sinikantinen vihko, johon tulivat luettelot mukaan otettavista varusteista ja yleisiä käytösohjeita. Tärkein niistä oli, että tärkein matkaohje on iloinen ja reipas mieli. Lisäksi toivottin jokaisen pitävän päivkirjaa matkatapahtumista.
Usein soittokunta päätti konsertin Titanic-hymninä tunnettuun hengelliseen kappaleeseen ”Sua kohti Herrani”. Se on myös nykyisessä virsikirjassa numerolla 396, mutta tekstiä on hieman muutettu ja se alkaa nyt ”Käyn kohti sinua”.

Urjalan seurakunnassa kanttori Toivo Lankinen oli hotanut oman työnsä ohella myös nuoriso-ohjaajan tehtävät. Kun Topi sitten syksyllä 1968 muutti Kankaanpäähän, jäi satapäinen soittajien joukko ilman johtajaa ja myös monien kerhojen toiminta pysähtyi. Kerhossa oli myös nuoria seurakuntalaisia kerhonjohtajina ja -ohjaajina.
Myös Seppo osallistui kristillisen poikatyön kerhonjohtajakurssille marraskuussa. Kurssia piti Matti Fossi Poikien Keskuksesta. Toisen kerran Seppo osallistui Suomen Lähetysseuran järjestämälle kerhon- ja partiojohtajan kurssille loka-marraskuun vaihteessa 1967. Kurssia veti Matti Kauppinen. Siellä Seppo sai paljon virikkeitä lähetystyön esilletuomiseen pitämissään kerhoissa.
Päätöspäivänä oli yleisöjuhla seurakuntatalossa ja siellä Seppo piti kurssilaisten puolesta puheen. Urjalan Sanomien toimittaja Martti Rontu mainitsi uutisessaan, että Seppo piti ex tempore -puheen. Ja pitihän Sepon oikein tarkistaa, mitä se tarkoittaa.
Suora käännös on ”hetkestä”. Se tarkoittaa että puhe pidetään joko ennalta valmistamatta tai tukisanoin sitä sanasta sanaan kirjoittamatta. Seppo arvelee sen olleen hänen elämänsä ensimmäinen puhe isolle yleisöjoukolle.

Kirkon Nuorisotyön Keskus järjesti lokakuun 1968 lopulla kurssin Urjalassa. Kaikki edellä mainitut kurssit olivat kolmipäiväisiä iltakursseja, joissa opiskeltiin Raamattua, kerhon pitämistä, leikkejä ja kilpailuja sekä askartelua. Lempäälässä oli ohjaamassa Poikien Keskuksen tunnettu tomija sekä monien poika- ja nuortenkirjojen kirjoittaja Sulo Karpio viikonloppukurssilla syyskuussa 1969. Kun Urjalassa pidettiin Huhdin pappilassa seurakunnan oma perus- ja jatkokurssi vuonna 1970, Seppo luennoi aiheesta kerhotilaisuuksien järjestäminen.

Myös Sepon kotikulmalle Kampparinkulmalle perustettiin oma kerho. Ensimmäiseen kokoontumiseen saapui lähes 30 pakkasasteen talvisäässä kymmenen nuorta. Seuraavalla kerralla oli koolla 18 ja samana vuonna enimmillään 23 nuorta. Melko hyvin, kun kylällä oli kaiken kaikkiaan vain parikymmentä taloutta.
Kerhon viralliseksi nimeksi tuli Kristillinen Nuorisokerho Loimu.

Ja paitsi nimi, täytyihän kerholla myös oma lehti olla – nimikilpailun perusteella siitä tuli Mini-Maksi, myöhempi Mini-Maxi. Lehti osallistui Joka Poika -lehden järjestämään vltakunnalliseen kilpailuun ja sijoittui yllättäen kolmanneksi. Tekijät saivat palkinnoksi kirjoja.
Seppo oli usein toimitusshihteeri, joka kokosi lehden ja kirjoitti joko koneella tai käsin puhtaaksi. Siis toimittajauran alkua.

Rippikoulun Seppo kävi hiihtolomalla vuonna 1968 Huhdin pappilassa. Sepon ryhmää opetti pääasiassa nuori pappi Sakari Suutala, mutta myös kirkkoherra Aarne Arjanheimo. Sepolla ei ollut vaikeuksia opetella kymmentä käskyä, Isä meidän -rukousta ja uskotunnustusta, hänhän oli ollut mukana seurakuntanuorten toiminnassa. Eikä rippikoululaisille niistä kovin paljon kuulusteluja loppujen lopuksi pidettykään.
Ripille rippikoululaiset pääsivät sunnuntaina 17.3.1968 Urjalan kirkossa. Siihen aikaan konfirmaatiossa kysyttiin tahtooko uskoa ja he vastasivat kuorossa ”tahdon”. Mitään erillistä jokaisen siunausta, jossa kummit ovat mukana, ei silloin ollut. Ehtoollista ripille päässeet saivat nauttia tällöin ensimmäistä kertaa.
Jumalanpalveluksen jälkeen ripille päässeille olivat läheiset antaneet kukat ja heidät koottiin kuoriin eli kirkon etuosaan valokuvaan. Kuvaa oli ottamassa Alpo kKuisma Urjalan Kuvasta. Sittemmin kävi ilmi, että kuvaus ei ollutkaan onnistunut. Joko kamerassa ei ollut ollut filmiä tai se oli valottunut kehityksessä. Lopulta löytyi yksityishenkilö, joka oli ottanut kuvan ja tältä saadusta negativiista kehitettiin jokaiselle rippikuva.

Marraskuussa 1968 järjesti Loimu nuortenillan seurakuntatalossa. Siellä pohdittiin nuorten toiminta- ja vaikutusmahdollisuuksia seurakunnassa.
Nuortenillassa Sepon puheenjohdolla asetettu toimikunta sai melko pian valmiiksi luonnoksen nuorisoparlamentin perustamisesta. Vaalit pidettiin 19.1.1969. Parlamenttiin valittiin 24 jäsentä.

Parlamentin ensimmäisiä asioita olivat nuorisoviikon järjestäminen, seurakunnan kesäkodin rakentamisen kiirehtiminen, nuoriso-ohjaajan viran perustamisen vauhdittaminen, kerhotyön tilanne ja uimahallikysymys. Seurakunnan kesäkotia varten ehdotettiin Huhdin pappilan aitan siirtämistä Sokeelammille. Järjestettiin paperinkeräys, joka tuotti hanketta varten 616,60 markkaa.
Myöhemmin otettiin kantaa kunnassa toimivien kotiteollisuuskoulujen jatkamisen puolesta, esitettiin päätoimisen kirjastonhoitajan viran perustamista kuntaan ja ehdotettiin pyörätelineitä Laukeelan matkahuollolle. Seurakunnan nuorisotyötoimikuntaan saatiin nuorten edustus. Huhdin pappilaan esitettiin nuorille omaa tilaa Rauhamajan puoleiseen päähän ja tilat saatiinkin. Pappilassa ei Antti Mikkolan muutettua pois vuonna 1964 asunut ketään kappalaista, joiden virka-asunto se oli ollut.

Ensimmäisissä vaaleissa äänesti 195 nuorta. Ehdokkaita oli 44. Kaikissa vaalipiireissä ei ollut yhtä ehdokasta enempää, mikä vähensi äänestysintoa.
Toimintainnon hiipuessa ja nuorten ajamien asioiden edetessä tahmeanpuoleisesti päätettiin nimi muuttaa Urjalan Nuorisoparlamentiksi. Parlamentin jäsenmäärä laski neljällä ja toimikausi piteni vuodesta kahteen. Neljänsissä vaaleissa jäsenmäärä laskettiin kahteentoista. Äänestysinto kasvoi jo yli 400 äänestäjän.

Sepon opiskelu Turun väliaikaisessa opettajakorkeakoulussa alkoi 1.9.1972 eli ihan samaan aikaan, kun koulutkin tapasivat aloittaa tuohon aikaan lukuvuotensa. Ensimmäinen lukuvuosi muistutti opiskelua lukiossa. Opiskelijoilla oli tarkka lukujärjestys, jossa perehdyttiin peruskoulussa opetettaviin oppiaineisiin. Heistähän koulutettiin kolmessa vuodessa peruskoulun luokanopettajia. Aineenopettajien koulutus oli järjestetty toisella tavalla.

Kolmannen vuoden keväällä oli pelätty loppuharjoittelu, jonka perusteella määrittyi opetustaidon arvosana: erinomainen, hyvin hyvä, hyvä, hyvin tyydyttävä tai tyydyttävä. Suurin osa sai keskimmäiset arvosanat. Peritneenä oli esimerkiksi se, että miesten olisi pitänyt käyttää tunneilla pukkutakkia tai solmiota.
Opetusharjoittelussa ja loppuharjoittelussa piti laatia tuntisuunnitelma. Sepon aikana se oli jo hivenen vähemmän perusteellinen kuin joskus aiemmin, silloin piti olla opettajan kysymys ja oppilaan oletettu vastauskin. Tunnin jälkeen luokan opettaja antoi palautetta ja ohjausta.

Opiskelijat saivat todistuksen peruskoulun luokanopettajan tutkinnon suorittamisesta 31.5.1975 Turun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnasta dekaani Erkki Lahdeksen ja vt. tiedekuntasihteerin Arto Aution allekirjoittamana. Kevään viimeisinä viikkoina metsästettiin vielä puuttuvia tenttien merkintöjä, jotta kaikki suoritukset tulivat opintokirjoihin.
Seppo päätti jatkaa historian opiskelua, koska siihen oli suoraan mahdollisuus ilman hakemusta, kun approbaturista oli erinomaiset tiedot.

Syyskuussa 1975 pidettiin eduskuntavaalit, kun presidentti Urho Kekkonen oli hajottanut eduskunnan. Seppo oli vaaleissa ehdokkaana, joten hän pääsi Turkuun vähän muita myöhemmin. Muut olivat jo aloittaneet vanhan kirjasuomen opiskelua. Seppo pääsi vähitellen mukaan.
Sitten eräänä lauantai-iltana Suomenmaan päätoimittaja Pentti Sorvali soitti ja pyysi Seppoa Erkki Sarkkisen tilalle eduskuntatoimittajaksi, kun Sarkkinen oli valittu TV 2´n taloustoimittajaksi. Myös apulaispäätoimittaja Heini Mankki soitti asiasta.
Sorvalin puoliso Pirjo, joka oli opetttajana Munkkiniemen kansakoulussa, pyysi Seppoa viikoksi sijaisekeen, koska olivat Pentin kanssa New Yorkissa. Kesän 1975 Seppo oli työskennellyt Helsingissä Suomenmaan poliittisessa toimituksessa. Yksi kesän kohokohta oli ETYK, jota Seppo oli seuraamassa.
Tarjous oli houkutteleva. Seppo pääsisi nyt paikan päältä seuraamaan politiikan tapahtumia. Seppo harkitsi asiaa ja kysyi kavereidenkin mielipidettä. Jotka kaikki olivat sitä mieltä, että kannattaa mennä. Seppo oli ajatellut jatkaa opiskelua tavoiteena filosofian kandidaatin tutkinto. Hän tiesi, että politiikka on sen verran epävarmaa, ettei sen varaan kannata rakentaa.
Opiskeluaikanakin Seppo oli pyrkinyt siihen, että tutkinto tulee määräajassa. Liian monet lukevat ja lukevat valmistumatta koskaan, kun antautuvat pikkupolitikointiin ylioppilaskunnissa.
Lopulta Seppo päätti lähteä työhön, josta tuli tavallaan häenn paras korkeakoulunsa politiikan alalla, joka häntä silloin kiinnosti. Näin jatko-opinnot jäivät.

Varusmiespalvelus on ollut suomalaisia miehiä yhdistävä kokemus. Seppo oli kutsunnoissa Urjalan kunnantalolla 9.9.1971. Kuten laulussa oli aikoinaan riimitelty: ”Lääkäri käänsi ja välskäri väänsi ja poika oli kelvollinen.” Muistinsa mukaan Seppo sai B-luokituksen, koska näkö toisessa silmässä oli heikompi ja lisänä oli vielä osittainen värisokeus.
Opiskelun takia Seppo haki lykkäystä kahteen kertaan. Helmikuussa 1978 lykkäykset oli käytetty ja asepalvelus alkoi Hämeenlinnassa linnakasarmilla Jääkäripatteriston Viestilinjalla. Suurin osa inttikavereista oli vuoden 1958 ikäluokkaa eli Seppoa nuorempia.

Tammikuussa 1978 oli käyty presdentin valitsijmiesvaalit ja Seppo oli yksi valituista valitsijamiehistä. Kolmesataa valtisijamiestä toimitti vaalin 15.2.1978. Päivä juontuu siitä, että sinä päiväänä vuonna 1362 suomalaiset olivat ensimmäisen kerran päässeet osallistumaan Ruotsin kuninkaan vaaliin Moran kivillä.

Lähellä eduskuntataloa oli Päämaja-niminen parturiliike, joten Seppo kävi siellä lyhentämässä tukan armeijan kuosiin. Apu-lehti julkaisi kuvan otsikolla ”Linnasta linnaan”. Lehden mukaan ”Seppo oli mahdottoman siisti vaalitilaisuudessa, tukka niitettynä palvelusta varten”. Vaalin jälkeen presidentti Kekkonen oli kutsunut valitsijamiehensä presidentinlinnaan vastaanotolle.
Patterissa palveli Urjalasta kotoisin oleva luutnantti Saarinen, joka tuli juttusille ja kertoi seuranneensa Seppoa presidentinvaalissa eduskunnassa television välityksellä.
Vasta vuosia myöhemmin Seppo kuuli päällystössä toimineelta urjalalaiselta Risto Hakalalta sen, että Presidentinlinnasta oli soitettu, että alokas Pirhonen saattaa hieman myöhästyä. Seppo oli kuitenkin ajoissa, ja olihan se turvallista mennä, kun oli juuri ollut valitsemassa Kekkosta jatkamaan ylipäällikkönä.

Sepon punkka ja kaappi olivat heti ensimmäisinä oven vieressä, joten Seppo joutui keskimääräistä useammin tekemään tupailmoituksen, kun alikersanteista ja kantahenkilökunnasta joku tuli tupaan.
Sotilaskotiin päästiin aika pian. Ovella piti saapuessa ja lähtiessä kumartaa.
Kun Hämeenlinnan sotilaskotiyhdistys täytti tasavuosia, Seppo esitti juhassa varusmiesten tervehdyksen.

Kun alokasaika oli ohi, vannottiin sotilasvala Hämeenlinnan kirkossa. Mieleen jäi luutnantti Keso, joka oli lippuvartiossa. Tämä seisoi koko ajan asennossa silmiään räpäyttämättä.
Niin tuli alokkaasta tykkimies. Seppo oli varusmiesten edustajana laskemassa Jääkäripatteriston seppelettä sankarihaudalle.

Tykistöllä ei ollut Hämeenlinnassa aliupseerikoulua, joten koulutus jatkui Kankaanpään Niinisalossa Satakunnan tykistörykmentissä 20.4.1978 lähtien. Kurssin puolivälin kohdalla Sepolle napsahti korpin natsa.

Osa aliupseerikurssilaisista jatkoi reserviupseerikouluun Haminaan. Seppo ei lähtenyt, vaan vetosi luottamustoimiin, vaikka linjanjohtaja Reijo Toppinen sanoi, ”ettei presidentin tarvitse välttämättä aina olla kersantti”. Kekkonenhan oli sotilasarvoltaan kersantti.

Reserviin Seppo pääsi 10.1.1979. Hän sai muistoksi aliupseeriliiton pronssisen ansiolevykkeen ja kotiutui kersanttina.

Henkilökohtainen kutsu voi usein olla merkittävä. Sepon poliittisen uran kannalta oli merkittävää, että hän sai syyskuussa 1969 Hämeenlinnasta toiminnanjohtaja Ritva-Liisa Lahtelalta kirjeen. Olivat perustamassa Urjalan Keskustanuoria ja pyysivät Seppoa uusvanhan paikallisjärjestön (19.9.1945 oli perustettu edeltäjä Maaseudun Nuorten Liiton Urjalan osasto, Maaseudun Nuorten Liitto (MNL) muutti nimensä Nuoren Keskustan Liitoksi (NKL) vähän sen jälkeen, kun Maalaisliitto oli vaihtanut nimensä Keskustapuolueeksi) toimintaan mukaan.
Seppo on miettinyt, miten hän päätyi kutsuttavien listalle. No, ehkä joku Urjalasta oli antanut nimiä. Tai sitten Sepon nimi löytyi Maalaisliiton salkkuoperaation aineistosta. Se tarkoitti legendaarisen puoluesihteerin Arvo Korsimon kehittämää tiedonhankintaa äänestäjistä äänestysalueittain. Siinä arvioitiin kukin äänestäjä puoluesympatioiden mukaan. Alaikäisenä Seppo itse ei noilla listoilla ollut, mutta hänen isänsä oli Keskustapuolueen Laukeelan paikallisosaston puheenjohtaja ja Seppo oli jo vuoden 1966 vaaleissa ollut levittämässä ”Keskusta uudistaja” -ulkomainoksia.
Joka tapauksessa Seppo löysi itsensä syyskuisena torstai-iltana Urjalan Tursasta. Siellä osaston toiminta päätettiin käynnistää ja Seppokin valittiin johtokuntaan. Siinä alkoi toimelias ja toiminnantäyteinen ura Keskustanuorissa.

Seppo valittiin Urjalan Keskustanuorten puheenjohtajaksi vuonna 1971. Hän ei ollut silloin vielä täysi-ikäinen. Vuonna 1969 raja oli pudonnut kahdestakymmenestäyhdestä ikävuodesta kahteenkymmeneen vuoteen, vasta vuonna 1976 täysi-ikäisyyden raja laski kahdeksaantoista ikävuoteen.

Seppo oli ensimmäisen kerran Suvijuhlilla vunna 1971 Punkaharjulla. Juhlilla oli paljon erilaisia kulttuurikilpailuja. Seppo osallistui puhekilpailuun ja oli kahdeksas.
Voittaja oli myöhempi kansanedustaja Lauri Palmunen. Toisena oli Mauno Koivisto, josta ei myöhemmin tullut tasavallan presidenttiä, kyseessä oli keskustanuori Etelä-pohjanmaalta. Kolmas oli Ilkka Vehkalahti, josta tuli tv-toimittaja ja ohjelmatuottaja. Kuudentena oli Kari Hokkanen, myöhempi professori ja Ilkan päätoimittaja.
Sepon puheesta löydettiin plussia ja miinuksia. Puhe oli hyvin valmisteltu ja linjaltaan aatteellinen, lisäksi puheessa esitetty kritiikki oli omaperäistä. Toisaalta puhe ylitti annetun ajan, ja hyvän alun jäleen loppuosa ei pitänyt tasoa. Korjattavia seikkoja oli paksu ääni, lisäksi d- ja t-kirjaimen ero oli selvitettävä. Puhujaa pidettiin kehityskelpoisena tapauksena.

Seuraavana vuonna 1972 Pälkäneen Suvijuhlilla puhekilpailun voitti Seppo. Hän voitti pisteellä Erja Tikan, josta tuli aikanaan Keskustan puoluesihteeri ja diplomaatti.
Sepon puhetta arvioitiin seuraavasti: ”Seppo Pirhonen puhui rauhallisesti ja selkeästi. hän oli löytänyt eräitä omaleimaisia sanontoja. Eritteli hyvin puolueen sisällä käytävää keskustelua, mutta ei esittänyt selkeää näkemystä siitä, miten puolueen vahvistaminen voisi tapahtua.”
Pälkäneen Suvijuhlia on muistellut jälkeenpäin myös Ben Zyskowicz. Hän on kertonut olleensa muiden kokoomuslaisten kanssa katsomassa, miten ”maalaisliittolaiset nuoret juhlivat”. Seppo muistaa teltta-alueella puhutun joidenkin kokoomusnuorten käynnistä. Juhlateltassa esiintyi Tasavallan Presidentti, siis se bändi.

Ellivuoren Suvijuhlilla Seppo ei enää osallistunut puhekilpailuun. Ylimääräisessä liittokokouksessa hyväksyttiin ohjelmajulistus Vihreämpään yhteiskuntaan. Se oli perusteellisesti valmisteltu ohjelmakokonaisuus ja ensimmäinen lajissaan Suomessa.
Leirintäalueelle pystytettiin iso teltta ja sen edessä seisoi lipputanko, jossa liehui Suomen lippu sekä sen vieressä Urjalan Keskustanuorten lippu. Urjalalaiset marssivat kokouspaikalle lipun kanssa ja se herätti paljon uomiota.
Siitä NKL si idean lippujen hankkimisesta Keskustanuorille. Seppo valittiin suunnitteluryhmään ja hänen luonnostensa pohjalta uudet liput teetettiin. Niissä oli keskellä kultainen apila vihreällä pohjalla, lipussahan heraldinen kulta korvataan keltaisella. Tangon vieressä olivat painettuina maakuntavärit ja yläkulmaan tuli kunkin kunnan vaakuna. Liput vihittiin juhalllisesti käyttöön vuoden 1975 Suvijuhlilla K-tapahtumassa.

Vuoden 1975 juhlat olivat järjestön 30-vuotisjuhlat ja sitä kunnioitti läsnäolollaan tasavallan presidentti Urho Kekkonen, jolle MNL oli ollut tärkeä tukija vuoden 1950 presidentinvaaleista alkaen.

Keskustanuorten Suvijuhlien järjestäminen myönnettiin piirille. Etelä-Hämeen piirin ehdokas pitopaikaksi oli Urjala, ja vuoden 1980 suvujuhlan järjestämisvastuu sitten Etelä-Hämeen piirille napsahti.

Kun juhlille odotettiin kolmeatuhatta nuorta eri puolilta Suomea, piti kaikki suunnitella yksityiskohtaisesti valmiiksi kolmen päivän tapahtumaa varten. Talkoolaiset täyttivät lomakkeen, jossa kerrottiin työtehtävä, töitähän riitti järjestysmiehistä ruokailuun, siivoukseen ja moneen muuhun.
Keskustanuorten mökillä pidettiin talkoolaisten illanvietto. Nuoret olivat rakentaneet yhdessä Urjalan Vesaisten kanssa lukemattomilla talkoilla tämän mökin Kokkijärvelle 1970-luvun alussa. Rahoitusta saatiin Honkolan lavalla järjestetyistä levytansseista. Lähes viikoittain oli Keskustanuorilla Urjalan Sanomien seurapalstalla tiedotettavaa toiminnasta. Urjalan osasto sijoittui kärkipäähän liiton toimintapisteissä.

Hassisen konekin satiin esiintymään Kirkonkylän koululle. Koululautakunta käsitteli asiaa perusteellisesti ja päätti sitten poikkeuksellsiesti myöntää luvan ”tapahtuman valtakunnallisen luonteen vuoksi edellyttäen kuitenkin, että liikuntasalin lattia peitetään tanssien ajaksi, ja että tilaisuudessa ei myydä purukumia”.
Hassisen kone oli juuri noussut suureen suosioon. Yhtyeen kotikaupungista Joensuusta kotoisin ollut NKL´n järjestösihteeri Pekka ”Mönä” Mönttinen tunsi bändin pojat ja oli ehtinyt varata nämä Urjalaan hyvissä ajoin. Poikien viritellessä Seppo huomasi, että ovelta puuttui valaisin, jolla pääsylippuleima voitiin nähdä. No, ystävällinen apu löytyi Urjalan työväentalolta, josta lamppu saatiin lainaksi.
Telttailualue piti aidata. Siihen saatiin lainaksi peura-aitaa. Kun juhliin osallistui myös kansainvälisiä vieraita monista maista, tarvittiin sekä Kirkonkylän koulun pihaan että urheilukentälle lipputangot ja liput. Ne saatiin vuokratuksi Helsingin kaupungilta. Lisäksi juhlakulkueeseen tarvittiin 35 kannettavaa Suomen lippua. Nekin saatiin samasta paikasta.
Tämä lippulinna oli komea näky, kuten olivat sitä seuranneet nuorten osastojen liput piireittäin. Tässä voi vain arvailla, miltä Seposta tuntui katsoa niitä, hän kun ne oli suunnitellut.

Keskustan Etelä-Hämeen piirin piirikokuksessa Seppo valittiin silloin nuorimmaksi jäseneksi puoluevaltuuskuntaan. Ura lähtikin liikkeelle komeasti, sillä presidentti Kekkonen vieraili ensimmäisessä kokouksessa, johon Seppo osallsitui 25.8.1972. Presidentti kävi taivuttelemassa puoluetta hyväksymään hallitusyhteistyö sosialidemokraattien kanssa.
Kun Kekkonen oli poistumassa kokouksesta, ollessaan parin-kolmen metrin etäisyydellä Seposta, hän huomasi lattialla kamman, nosti sen ylös ja tokaisi, että kenen mahtaa olla, kannattaisi paremmin huolehtia omaisuudestaan.
Kovista kentän paineista huolimatta puoluevaltuuskunta hyväksyi viikkoa myöhemmin hallitusratkaisun äänin 92-27. Kekkosen puhehan sisälsi uhkauksen, etä Keskustan tilalle voi tulla jokin muu puolue SDP´n kumppaniksi, ja taas kerran oli mentävä hallitukseen, vaikka vaalitappion jälkeen oppositiokin houkutteli. Kekkosen vetoomusta ei voinut hylätä.

Seppo kuului puoluevaltuuskuntaan vuoteen 1984 saakka eli kuusi kaksivuotiskautta. Loppuvuosina hän toimi alue-ja kunnallispoliittisen valiokunnan puheenjohtajana. Kunta- ja aluepolitiikan asiat olivat käsittelyssä ja puolueen kanta niihin viimeisteltiin valiokunnassa. Kehitysalueista ja myöhemmin aluepolitiikasta riitti vääntöä sosialidemokraattien kanssa.

Seppo oli kolmesti ehdokkaana eduskuntavaaleissa ja kahdesti presidentin valitsijamiesvaaleissa. Ensimmäisen kerran hän oli ehdolla vuoden 1975 syyskuussa, kun olivat nuo hajotusvaalit – Kekkonen oli toisen kerran peräkkäin hajottanut eduskunnan. Edellinen kerta oli ollut vuonna 1972, vain kaksi vuotta edellisten eduskuntavaalien jälkeen.
Nykyisin pirkanmaalainen Urjala kuului tuolloin Hämeen eteläiseen vaalipiiriin, josta valittiin viisitoista kansanedustajaa. Keskustalla oli vaalipiiristä kaksi kansanedustajaa, ja paikkamäärä pysyi samana.
Keskustapuolueessa käytettiin ensimmäistä kertaa jäsenäänestystä ehdokkaita asetettaessa. Kukin jäsen sai äänestää kolmea ehdokasehdokasta. Sepon oli nuorten piiri asettanut ehdokkaakseen ja hän läpäisi myös jäsenäänestyksen.

Ainahan vaaleissa vaikuttavat myös edelliset eduskuntavaalit. Silloin valituiksi olivat tulleet Jouko Siikaniemi Hollolasta ja Eino Lottanen Hämeenlinnasta. Jokioislainen Lasse Äikäs oli jäänyt vain 56 äänen päähän edustajanpaikasta. Edelliskerralla nuorten ehdokkaana ollut Hannu Tenhiälä Hämeenlinnasta oli nyt nosteessa oleva ehdokas.
Keskustapuolue oli vaaliliitossa Liberaalisen kansanpuolueen ja SMP´sta irronneen Suomen kansan yhtenäisyyspuolueen (SKYP) kanssa. Jälkimmäisen ainoana ehdokkaana oli puolueen puheenjohtaja, professori Eino Haikala, joka oli ollut Johannes Virolaisen vastaehdokkaana pheenjohtajavaalissa vuonna 1972, jolloin Keskustapuolue oli kärsinyt murskatappion ja SMP noussut 18 edustajan puolueeksi. Haikala sai vain 1.354 ääntä, mutta liberaalien valkeakoskelainen ehdokas Tapani Kuronen sai 5.539 ääntä ja jäi vain 133 ääntä Hannu Tenhiälästä.
Näissä vaaleissa putosivat molemmat istuvat kansanedustajat Lottanen ja Siikaniemi. Lasse Äikäs sai peräti 8.309 ääntä ja tuli valituksi. Varsin yleisesti Äikäksen tukijoukoissa vallitsi mieliala, että eduskuntaan tarvitaan nyt lakimies, kun tähän saakka on valittu maatalousedustajia. Tenhiälän kannattajat puolestaan korostivat nuoren (34-vuotias) matalousmiehen tietoja ja taitoja sekä kokemusta sosiaali- ja terveysministerin poliittisena sihteerinä.
Vaalikampanjoinnin aikana syntyi myös pieni kärhämä, kun Lottanen hermostui siitä, että tuuloslainen entinen kansanedustaja ja ministeri Leo Häppölä kannatti julkisesti Äikästä. Lottanen ihmetteli, miten kantahämälänen voi kannattaa lounaishämäläistä. Lottanen lähestyi myös Seppoa, poikkesi Suomenmaan toimituksessa pyytämässä, että Seppo keskittyisi enemmän kampanjoimaan Lounais-Hämeessä. Sellaista lupausta ei Lottanen saanut, mutta eipä tämä myöskään tarjonnut vastinneeksi pyynnölleen tukea Sepolle seuraavissa eduskuntavaaleissa.

Seppo sai vaaleissa 1.166 ääntä, eniten keskustalaisista uusien ja pudonneiden kansanedustajien jälkeen. Hän pitää sitä ensikertalaiselle varsin hyvänä pottina. Lähes puolet äänistä tuli kotikunnasta Urjalasta.

Seppo oli ehdokkaana tasavaaln presidentin valitsijamieheksi vuoden 1978 vaaleissa. Hän sai 1.966 ääntä ja oli yksi kolmesta vaalipiirin keskustalaisesta valitsijamiehestä.

Vuoden 1979 eduskuntavaaleissa piirillämme oli tavoitteena kolmas edustajanpaikka. Tavoitetta varten oli jälleen somittu vaaliliitto liberaalien kanssa. Istuvat kansanedustajat uusivat paikkansa, liberaalien Kuronen pääsi jälleen ensimmäiselle varasijalle. Seppo nosti äänimääräänsä ja sai 2.583 ääntä, millä tuli toisen varaedustajan paikka. Kolmas kansanedustaja piiristä jäi saamatta.

Vuoden 1982 presidentinvaaleissa ministeri Lasse Äikäs ei asettunut valitsijamiesehdokkaaksi, koska ulkopoliittisista syistä ei halunnut tukea Johannes Virolaista. Äikäs oli pyytänyt Seppoa tulemaan Helsinkiin pyytämään Ahti Karjalaista ehdokkaaksi. Seppo ei mennyt.
Hämeen eteläisestä vaalipiiristä valittiin Johannes Virolaisen valitsijamiehiksi Hannu Tenhiälä (6.336 ääntä), Sirkka-Liisa Anttila (3.852) ja Seppo (2.454).

Lasse Äikäs, joka toimi puolustusministerinä Mauno Koiviston kakkoshallituksessa vuosina 1979-82, ei enää asettunut ehdolle vuoden 1983 eduskuntavaalessa. Sairaus oli vaatinut oman veronsa. Hän kuoli 56-vuotiaana vuonna 1988. Hän oli syntynyt poliisin poikana Kuolemajärvellä, josta myös Sepon isä oli kotoisin.
Vuoden 1983 vaaleissa Keskusta oli piirissämme vaaliliitossa sekä liberaalien, kristillisten että ruotsalaisten kanssa. Liberaalien Kuronen oli siirtynyt Kokoomukseen, joten hän ei sillä kertaa uhannut paikkoja listan sisältä päin. Jännitystä syntyi kuitenkin aiempaa enemmän, kun Kristillisen liiton Jouko Halme sai tasan yhden äänen vähemmän kuin Hannu Tenhiälä, joka sai 6.799 ääntä. Ääniä laskettiin useampaan kertaan ja lopullinen tulos varmistui vasta reilun vuoden kuluttua.
Toinen valittu keskustalainen oli forssalainen Sirkka-Liisa Anttila, joka noissa vaaleissa aloitti 36 vuoden parlamentaarisen uransa. Tästä vuodet 1996-99 menivät Euroopan parlamentissa.
Tammelalainen Martti Pura sai 4.362 ääntä ja Seppo 2.530.

Seppo näkee Sirkka-Liisa Anttilan menestyksen perustuneen hyvään yhteydenpitoon kenttään ja äänestäjiin. Sirkka-Liisa oli myös erittäin ahkera hoitamaan asioita ja on myös osannut valita oikeat yhteistyökumppanit.
Martti Puran nousu alkoi siitä, kun Taisto Tähkämaa pyysi Marttia poliittiseksi sihteerikseen. Tämä tapahtui Imatran valtionhotellissa, jossa oli meneillään puoluevaltuuskunnan kokous. Tähkämaa tuli lounaishämäläisten pöytään ja kysyi Marttia tehtävään. Seppo oli tämän huonekaveri ja kehotti kämppistään ryhtymään toimeen.

Vuoden 1983 vaaleissa Seppo panosti aiempaa enemmän lehtimainontaan. Hän pisti ilmoituksen, jossa kertoi, mitä vaalitilaisuuksissa oli kysytty ja puhuttu, sekä laittoi myös yhteystietonsa. Se oli parempi kuin pelkkä oman pärstän mainostaminen.

Sepon osalta vuoden 1983 eduskuntavaalit olivat viimeiset valtiolliset vaalit, joihin hän osallistui ehdokkaana. Hän meni vaalien jäkeen huhtikuussa kihloihin ja kesäkuussa hänet ja Leena vihittiin. Mielenkiinto ja painopiste olivat nyt oman perheen perustamisessa. Hämeen Sanomat julkaisi Sepon kuvan ja kertoi tavoitellun poikamiehen menneen naimisiin.
Kunnalliselämässä ja maakunnallisissa luottamustoimissa Seppo jatkoi vuoden 2000 loppuun.

Seppo osaa nimetä viisi asiaa, jotka vaikuttivat siihen, että hän kiinnostui kunnallisissta asioista. Mikä painoatro kullakin on, onkin vähemmän selvää. Kaikki vaikuttivat omalla tavallaan.

Ensinnäkin Sepon eno Antti Kankaanpää kuului kunnanvaltuustoon ja kyläillessään kertoi aina välillä, mitä valtuustossa ja hallituksessa tapahtui. Antilla oli hyvä huumori ja hän osasi kertoa asioista mielenkiintoa herättävästi.
Yksittäisistä tapahtumista eräs merkittävä oli, kun Sepon luokka kävi seuraamassa kunnanvaltuuston kokousta. Siinä kokouksessa äänestettiin toritoiminnan aloittamisesta Urjalassa. Sitä Seppo ei muista tarkasti, oliko mukana koko oppikoulun viides luokka. Arvelee, että vain taloustaitokilpailussa palkitut olivat lehtori Hannele Laakion johdolla mukana.
Nuorisoparlamentti pyrki vaikuttamaan sekä seurakunnan että kunnan asioihin nuorten näkökulmasta. Siinä yhteydessä puheenjohtajajn piti tutustua kunnan toimintaan, jotta voi osoittaa aloitteet oikeaan osoitteeseen.
Ratkaisevaksi tekijäksi tuli osallistuminen Keskustanuorten toimintaan. Sitä kautta pääsi osallistumaan Keskustapuolueen kunnallisjärjestön toimintaan. Kun Seppo valittiin kunnallisjärjestön tiedotussihteeriksi, hän sai oikeuden osallistua myös valtuustoryhmän kokouksiin.
Viides asia oli Suomenmaan kirjeenvaihtajana toimiminen. Tätä varten Seppo sai kunnanhallituksen esityslistat, joista pääsi hyvin sisälle kunnan asoihin, vaikka lehdistölle ei aivan kaikkia liitteitä jaettukaan.

Urjalan Keskustanuoret osallistui huomattavalla panoksella vuoden 1972 kunnallsivaaleihin. Näissä vaaleissa 18-vuotiaat saivat ensimmäisen kerran äänestää. Ehdokkaan piti kuitenkin olla 20 vuotta täyttänyt. Seppo ei päässyt ehdokkaaksi, koska ei ennen vuoden alkua ollut kahtakymmentä täyttänyt. Toisaalta siitä oli se etu, että nuorten puheenjohtajana hän pystyi toimimaan tehokkaasti kaikkien nuorten ehdokkaiden puolesta.
Keskustalla oli Urjalassa yhteensä 44 ehdokasta, joista 11 Keskustanuorten ehdokkaita. Tuolloin jokaisella puolueella oli ehdokkaita huomattavasti enemmän kuin nykyisin.

Keskustanuorten esitteessä ja vaalimainoksissa oli iskulauseena ”Vähemmän pakkolähtöjä – leipää kotiseudulta”. Vaadittiin työtä nuorille elinkeinoelämää monipuolistamalla, asuntopulan helpottamista, verotuksen perusvähennysken korottamista kahteentuhanteen markkaan ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksien monipuolistamista. Äänestäjiä kutsuttiin mukaan vihreään altoon viihtyisän ja elinvoimaisen kotikunnan puolesta.

Keskustapuolue sai Urjalan valtuustoon yhteensä kahdeksan paikkaa. Näkyvästä kampanjoinnista huolimatta nuorista ehdokkaista valittiin vain yksi, Simo Iso-Kokkila.
Keskustanuoret sai kuitnekin hyvin edustajia lautakuntiin ja Iso-Kokkila valittiin valtuustoryhmän puheenjohtajaksi. Seppo valittiin nuorisolautakunnan puheenjohtajaksi ja syksyllä 1973 hän tuli jäseneksi kansalaisopiston johtokuntaan.

Vuonna 1976 saatiin nuorisolautakunnan käyttöön toimitiloja Kirkonkylän vanhalta koululta. Koulun kohtalosta käytiin kova vääntö. Uuden koulun kaavailtu pallokenttä olisi edellyttänyt vanhan koulun purkamista. Valtuusto päätti äänin 13-9 purkamisesta, mutta paikalliset nuorisojärjestöt Keskustanuoret, Kokoomuksen nuoret, Urjalan Vesaiset ja Urjalan Tikka tekivät valituksen Hämeen lääninoikeudelle.
Nuorisolautakunnan kyselyssä valittajien lisäksi Urjalan Varstat ja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Urjalan osasto katsoivat, että koulun tilat sopisivat niiden toimintaan. Lisäksi epäiltiin, että kuntasuunnitelmassa ollut 800.000 markan hintainen hanke nuorisotaloksi vuodelle 1985 kunnan taloustilanteen vuoksi tuskin tulisi totetutumaan, joten koulun säilyttäminen olisi edullisempi ratkaisu.
Ennen valituksen ratkaisua päätti kunta vuokrata koulun Arolan kutomolle, joka kaavaili työllistävänsä sen tiloissa jopa 40 työntekijää. Ompelimon toiminta päättyi huhtikuussa 1978. Valitus tuli hylättynä lääninoikeudesta, mutta sen johdosta taloa ei editty purkaa ja tuli muutamaksi vuodeksi myös töitä urjalalaisille. Koulu toimikin myöhemmin nuorisotiloina ja kansalaisopiston käytössä.
Koulun purkaminen oli usein esillä ja lopullisen tuomion se sai vuonna 2007, jolloin Aarne Jussila lupautui purkamaan ja siirtämään rakennuksen Kokolle uudelleen pystytettäväksi Rakennustutkimus RTS Oy´n tontille. Nykyinen yhtenäiskoulu on puretun koulun paikalla.

Kunnanvaltuustoon Seppo valittiin ensimmäisen kerran vuoden 1976 kunnallisvaaleissa. Saman tien hänet valittiin myös kunnanvaltuuston puheenjohtajaksi, missä toimessa hän toimi vuoden 1977 – 1996 sekä 1999 – 2000. Vuodet 1997 – 1998 hän toimi kunnanhallituksen puheenjohtajana.

Kun Seppo on selaillut vanhoja kalentereitaan, hän on huomannut olleensa melko useinkin edustamassa kuntaa erilaisissa tilaisuuksissa ja tapahtumissa niin omassa kunnassa kuin kunnan ulkopuolella. Näitä lähtöjä oli vuosttain kymmeniä.
Esimerkiksi itsenäisyyspävän seppeleenlaskussa Seppo oli mukana 23 kertaa. Vuonna 1984 hän oli possa, koska oli samana iltana Leenansa kanssa tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Tellervo Koivisto oli ollut vieraana Pentinkulman päivillä ja kutsu tuli sen johdosta. Samoin seppeleenlasku kuului kaatuneiden muistopäivän ja myöhemmin kansallisen veteraanipäivän ohjelmaan
Oli paljon järjestöjen merkkipäiviä ja juhlia, joihin vietiin kunnan onnittelut. Lisksi Seppo kutsuttiin moniin tapahtumiin puhujaksi.

Seppo jätti keskeiset kunnalliset luottamustoimet vuoden 2000 lopussa 48-vuotiaana. Vuoden 1996 kunnallisvaalien alla oli ilmoittanut mm. kunnajohtaja Hannu Maijalalle, että seuraava kausi on viimeinen. Kukaan ei tietenkään tätä uskonut.
Seppo noudatti Tampereen yliopiston hallintotieteiden professorin Risto Harisalon neuvoa: ”Jääkäää pois, kun joku saattaa jäädä vielä kaipaamaan.” No, ainakin kerran Urjalan Sanomissa oli kirjoitus, jossa todettiin, että nyt kaivattaisiin Seppo Pirosta ja Tapio Tiuraa, jotka jäivät samalla kertaa pois.
Seppo huomasi vuosien aikaan, että ainakin jotkut pitkän ja ansiokkaan kunallisuran tehneet saattoivat uransa loppupuolella tulla työnnetyiksi sivuun ja katkeroituivat tästä. Leikinjohtajankin neuvo on, että leikki pitää lopettaa sillion, kun se on parhaimmillaan. Näin Sepolle on jäänyt hyvät muistot 24 vuodesta kunnanvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajana olosta.

Kouluaikana Seppo kirjoitti Urjalan Sanomiin nuorten aiheista. Lehden toimitus oli päätoimittaja Matti Välkin vastavalmistuneessa omakotitalossa Puistotiellä.
Seppo kirjoitti lehteen ahkerasti. Kun Matti eläköityessään luopui päätoimittajan tehtävistä, tuli hänestä hyvä juttukaveri. Seppo poikkesi Välkeillä usein, koska Matin poika Kari oli lukiossa samalla luokalla. Matilla oli hyvä huumori ja hän seurasi tapahtumia tarkasti.

Välkin Mattia seurasi Somero-lehdestä tullut Ana-Mari Aura. Yhteistyö Marin kanssa alkoi hyvin ja Seppo kirjoitti usein lehteen uutisia ja mielipidekirjoituksia. Kesällä 1971 Seppo oli ensimmäisen kerran kesätoimittajana ja tuurasi Maria tämän kesälomalla. Kesätyö jatkui myös vuosina 1972 ja 1973.
Marin kanssa oli sovittu myös kesästä 1974, mutta kenties Sepon poliittisista aktiviteeteista johtuen miltei täysin kokoomuslainen johtokunta pisti paikan hakuun niin, että ”muillakin olisi mahdollisuus hakea”. Aiemmin paikan oli täyttänyt Mari. Eikä Sepon työstä pitänyt olla mitään huomauttamista, mistä todisteena olivat hyvät työtodistukset.
No, Seppo haki paikkaa kirjallisesti. Ja olisi lopulta päässytkin Urjalan Sanomiin hakemusten perusteella, mutta jätti sitten menemättä, kun pääsi Suomenmaan aluetoimittajien lomittajaksi Hämeenlinnaan ja Turkuun. Urjalan Sanomiin valittiin tiedotusoppia lukenut Anne Kuorsalo. Annen kanssa Seppo teki sittemmin paljonkin yhteistyötä tietokirjarintamalla ja karjalaisuuden vaalimisessa sekä evakkolasten hyväksi.
Oli Seppo Suomenmaahankin jotain kirjoittanut, artikkeleita ja uutisia. Hän löysi maininnan, että hänet oli nimetty Urjalan kirjeenvaihtajaksi kesällä 1971. Turku oli opiskelukaupunkina tuttu ja Hämeenlinnassa Seppo oli käynyt paljon Keskustanuorten ja emopuolueen kokouksissa. Hämeenlinnassa Suomenmaan toimitus oli Keskustapuolueen piiritoimiston yhteydessä Raatihuoneenkadulla Osuuspankin talossa. Joskus Seppo yöpyikin legendaarisella piiritoimiston sohvalla.

Toimittajan hommia Seppo on tehnyt myös lukuisissa muissa järjestölehdissä. Ensimmäiset URKE-lehdet, jota julkaisi Urjalan Keskustanuoret, tehtiin aluksi monistelehtenä. Vuodesta 1973 alkaen lehti julkaistiin painettuna tabloidikokoisena.
Lounais-Hämeen Keskustaviestiä Seppo oli alussa tekemässä samoin kuin muita lehtiä, kuten Urjalalainen, jota aluksi julkaisi Maaseudun Sivistysliiton Urjalan osasto. Seppo oli käynnistämässä myös Koulukeko-lehteä, jota julkaisi Keskustan Koulutuspoliittinen liitto.
Opiskeluaikana Seppo oli Turokin eli Turun opettajakorkeakoulun ylioppilaskunnan lehden päätoimittaja, ja kirjoitti nimellä ja nimimerkillä Turun Ylioppilaslehteen. Hämeen läänin kulttuurilehden Optimistin Urjalan teemanumeron toimitti Seppo.
Lisäksi Seppo on kirjoittanut artikkeleita moniin lehtiin.

Kuolemajärveläinen-lehden päätoimittaja Seppo on ollut vuodesta 1994 lähtien. Lehti ilmestyy kerran vuodessa 52-sivuisena aikakauslehtenä. Kahdesti se on sarjassaan palkittu Karjalan Liiton kilpailussa parhaana.

Forssan Lehden viikkokolumnistina Seppo toimi huhtikuusta 1982 vuoden 2020 syyskuun puoliväliin. Siitä lähtien vuoro on ollut joka toinen maanantai, sitä ennen joka perjantai. Vuodesta 2004 lähtein kolumnit ovat olleet luettavissa Sepon kotisivulta osoitteesta www.seppopirhonen.fi.
Kaikissa teksteissä on jokin liityntä Urjalaan. Aiheet ovat olleet kaikkea mahdollista taivaan ja maan väliltä, tosin yksityiselämästä vähemmän. Vuosittain on joitain toistuvia juhlia ja tapahtumia, jotka ovat sillä hetkellä ajankohtaisia, ja niihin Seppo on pyrkinyt löytämään myös uusia näkökulmia.
Useat lukijat ovat kertoneet saavansa Sepon teksteistä paljon tietoa Urjalasta ja historiasta. Ja lukijoita on ollut ilahduttavasti myös Urjalan ulkopuolelta.

Forssan Lehden kolumnistiksi Sepon pyysi silloinen päätoimittaja Veikko Valento. He tutustuivat Hämeen Maakuntaliiton vuosikirjan toimituskunnassa. Ja hyvänä yhteistyö on jatkunut jokaisen päätoimittajan aikana.

Suomenmaahan Seppo päätyi sattumalta. Puolueen piirikokous oli Urjalassa keväällä 1974. Ahti Karjalainen piti poliittisen katsauksen ja tämän mukana saapui myös päätoimittaja Pentti Sorvali, jolta Seppo kysyi paikkaa. Päätoimittaja otti Sepon oikeastaan siltä istumalta työhön.
Pentti ei papereita kysellyt sen jälkeen, kun Seppo kertoi aiemmasta kokemuksestaan – Seppohan oli ollut kolmena aiempana kesänä Urjalan Sanomissa tuuraamassa lehden ainoaa toimittajaa päätoimittaja Anna-Mari Auraa.

Kesän 1975 ehdoton kohokohta Suomenmaassa oli Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssi Helsingissä. Seppo näki, kuinka Leonid Brežnev saapui ja Kekkonen tämän vastaanotti. Mielenkiintoista oli myös osallistua Yhdysvaltain ulkoministerin Henry Kissingerin lehdistötilaisuuteen. Amerikkalaiset ja suomalaiset turvamiehet tarkastivat salin useampaan kertaan. ministerin puheen jälkeen pääosan kysymysvuoroista saivat amerikkalaistoimittajat, suomalaisille oli varattu pari kysymystä.
Lämpiössä useammat valtioiden edustajat kulkivat lehdistön joukossa. Esim. Ruotsin pääministeri Olof Palme oli suosittu haastateltava.
Yhdysvaltain presidentti Gerald Ford piti hienon puheen, jonka lopetus on kestänyt aikaa (suomennos Sepon): ”Historia ei tuomitse tätä konferenssia sen perusteella, mitä sanomme tänään, vaan sen perusteella, mitä teemme huomenna – ei sen perusteella, mitä [lupauksia] annamme, vaan niiden lupausten perusteella, jotka me pidämme.”

Kesätyön ja syksyn 1975 eduskuntavaalien jälkeen Pentti Sorvali vakinaisti Sepon Suomenmaahan. Siinä pääsi näköalapaikalle, Pentillä kun oli suora yhteys presidentti Kekkoseen. Esim. syksyllä 1975, kun Kekkonen runnoi televisiopuheessaan kokoon Martti Miettusen hätätilahallituksen, toimituksessa tiedettiin ennen muita, kuka olisi pääministeri.

Viimeinen keskustelu Pentin kanssa jäi Sepolle lähtemättömästi mieleen. Seppo oli osallistunut suomalaisen liikemiesvaltuuskunnan kanssa vierailuun Saksan liittotasavallassa eli silloisessa Länsi-Saksassa. Tapasivat talouselämän ja politiikan vaikuttajia, ja kohokohtana silloisen liittopresidentin Walter Scheelin, joka oli tulossa Suomeen valtiovierailulle kesäkuussa 1976.
Pentti antoi Sepolle tehtäväksi kirjoittaa vierailun aattona jälkiartikkelin aiheesta. Hän tuli Sepon huoneeseen iltasella pois lähtiessään, luki artikkelin ja teki pariin sanavalintaan huomautuksensa. Sitten hän kertoi, kuinka itse tapaa kirjoittaa artikkeleita. Hän oli yleensä tyytymätön tekstiinsä ja korjasi korjaamisen vuoksi. Ja niin iltakeskuksena toiminut konekirjoittaja sai kirjoittaa artikkelin puhtaaksi. Pentin kanssa käyty keskustelu ja hänen antamansa ohjeet jäivät eväiksi lehtimiehenalulle.

Seuraavana aamuna töihin tullessaan Seppo näki apulaispäätoimittaja Heini Mankin itkeneen ja kuuli tältä Pentin makaavan tajuttomana aivoverenvuodon takia Meilahden sairaalassa. Tieto järkytti Seppo syvästi.
Pentti ei enää kyennyt palaamaan työhön. Päätoimittaja ja Kessu-Pekka olivat rivinsä kirjoittaneet. Pentti Sorvali kuoli elokuussa 1986.

Eduskuntatoimittajana Seppo ryhtyi pitämään viikkopalstaa ”Lehtiparvella”. Siinä hän käsitteli viikon aikana eduskunnassa käsittelyssä olleita asioita ja muita ilmiöitä, joita eduskunnassa tapahtui.
Seppo kokee eduskuntatoimittajan työn olleen hyvä korkeakoulu. Siinä oppi näkemään asioita laajemmin kuin vain omien silmälasien läpi. Vähitellen hän tutustui toisten puolueiden edustajiin ja monista näistä tuli hyviä yhteistyökumppaneita.
Toinen tärkeä yhteisö olivat kollegat muissa tiedotusvälineissä. Seppo oli jäsenenä Poliittiset toimittajat -järjestössä (nyk. Politiikan toimittajat), jonka puheenjohtajana toimi Antero Kekkonen Yleisradiosta. Varapuheenjohtaja oli Maija Kakko Aamulehdestä ja sihteeri Sisko Kiuru-Kitalgorodski Kansan Uutisista.

Suomenmaan ja asepalveluksen jälkeen Seppo aloitti käytänön työn opettajana 11.1.1979 Menosten koulussa. Hän oli saanut nimityksen virkaan 1.8.1978 alkaen, mutta ensin piti siis hoitaa intti pois alta.

Menosten koulu oli kaksiopettajainen. Sepolla olivat luokat kolmannesta kuudenteen. Koulun johtajana toimi Sirkka Seppälä, joka opetti ensimmäistä ja toista luokkaa.
Kun Sirkka Seppälä jäi eläkkeelle vuonna, 1980 Seposta tuli koulun johtaja.

Koulu oli ollut lakkautuslistalla vuodesta 1972 lähtien, joten sinne ei ollut hankittu kovinkaan paljon uutta. Siellä istuttiin vielä paripulpeteissa. Myöhemmin sinne saatiin yläasteelta poistettuja yksinistuttavia pulpetteja ja tuoleja, joita Seppo ja pojat hioivat ja lakkasivat käsityötunneilla.

Koulun peruskorjaus jouduttiin kireän taloustilanteen takia jakamaan vuosille 1984 ja 1986. Ensin rakennettiin käsityöluokkaan sisävessat ja pukuhuoneet sekä opettajien työskentelytila, välinevarasto ja siivouskomero. Pari vuotta myöhemmin tehtiin peruskorjaus, jossa yläkoulun entinen asunto yhdistettiin ensimmäisten luokkien tilaksi ja makuuhuone pienopetustilaksi. Keittola siirtyi saman katon alle pääkoulun entiseen opettajan asunnon keittiöön.
Teknisen työn tila tuli entiseen alakoulurakennukseen, ja lisäksi asuntoon tuli pesuhuone ja yksi huone lisää asuntoon. Alakoulun opettajien oletettiin ilmeisesti aina olevan yksineläviä naisia, jolloin näille riittäisi keittiö ja yksi huone asunnoksi. Niin jäi pois käytöstä ulkohuonetila, jossa oli kolme ovea, pojat olivat vasemmalla, opettajat keskellä ja tytöt oikealla.

Kun koulu peruskorjattiin ja tilat keskitettiin pääosin yhteen rakennukseen vuonna 1986, oli hetken tauko lakkautuspyrkimyksissä. 1990-luvun alun lama pisti myös kunnat taloudellisesti ahtaalle ja niin kunnissa alkoi erilaisten kouluverkkosuunnitelmien laadinta. ”Kouluverkkosuunnitelma” on hallinnon kieltä ja selkokielellä se tarkoittaa kyläkoulujen lakkauttamissuunnitelmaa.
Lakkauttamissuunnitelmia tekivät alkuun konsultit. Urjalan käyttämä konsultti oli kopioinut aiemmasta selvityksestään huomattavan osan tekstiä, eikä ollut huomannut muuttaa sanaa kaupunki sanaksi kunta. Myöhemmin suunnitelmia tehtiin kunnissa omana virkamiestyönä tai yhdessä luottamushenkilöiden kanssa.

Talousperusteiden lisäksi lakkauttajat esittivät mutu-väitteitä, että opetus olisi kyläkouluissa heikompaa, koska niissä on yhdysluokkia. Nämä väitteet eivät perustuneet mihinkään tutkimustuloksiin, vaan mielikuviin. Lasten mielipiteitä ei milloinkaan ylemmältä taholta kysytty.

Seppo oli mukana tiivistämässä kyläkoulujen välistä yhteistyötä ja järjestämässä kyläkoulupäiviä, joihin osallistui useamman koulun oppilaat ja henkilökunta. Myös koulukohtaisia tilaisuuksia järjestettiin. Oli nimittäin huomattu, että päättäjissä aina valtuustoon saakka saattoi olla sellaista mielialaa, että oman koulun menetys haluttiin kostaa sen lakkautusta puoltaneille äänestämällä näiden kylän koulun lakkauttamisen puolesta. Nyt kyläkouluissa puolustettiin yhdessä jokaisen koulun jatkamista.

Menosten koulu oli sitkeää tekoa. Päätös sen lakkauttamisesta vaati valtuustolta useita päätöksiä. Ratkaisevin oli kesäkuussa 2006 tehty päätös lakkauttaa Menosten ja Puolimatkan koulu äänin 15-12.
Lainsäädännön mukaan lakkautettavien koulujen piirissä olevia asukkaita oli kuultava ja kuulemiset järjestettiin lokakuussa 2006. Niihin asiaa esittelemään tulleet virkamiehet tulivat kuitenkin kevein eväin.
Seppo tietää vanhastaan sen, että laskelmat on mahdollista laatia sellaisiksi kuin halutaan. Jos päättäjät eivät paneudu ja ota selvää, virkamiehet vievät heitä mennen tullen. Luottamusmiesurallaan Seppo törmäsi usein tähän tilanteeseen.

Seppo on itsekin laskenut koulun lakkauttamiseen liittyviä säästöjä vuodesta 1993, jolloin sisäasiainministeriö julkaisi 7.000 kappaleen painoksen Sepon kirjoittamasta kirjasta ”Koulu kyläyhteisössä”. Sen jälkeen Seppo sai monista kunnista, kouluista ja kylistä laskenta-apupyyntöjä ja kiersi monissa tilaisuuksissa.

Valtuutettu Kyllikki Lähdeniemi esitti marraskuussa 2006, että Seppo esittäisi laskelmat koulun lakkauttamisen vaikutuksista. Kun kunnanjohtaja jyrähti, puheenjohtaja ei ottanut kannatettua esitystä edes äänestykseen. Seppo arvelee, että esitys olisi hävinnyt äänestyksessä, päätellen siitä, että kahden valtuustoryhmän puheenjohtajat olivat etukäteen sopineet, että Seppoa ei sitten päästetä laskelmista kertomaan.

Tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastaminen jouduttiin tekemään ylimääräisessä kokouksessa, kun tarkastaja ei suostunut sitä allekirjoittamaan. Päätöksestä Kyllikki Lähdeniemi teki valituksen. Keväällä 2007 tuli päätös, jossa lakkautus kumottiin, koska valtuutetun tiedonsaantioikeus oli kokouksessa estetty.
Lopullinen lakkautuspäätös tehtiin elokuussa 2007, kun koulujen toiminta oli tosiasiallisesti päättynyt.

Lakkautuspäätöksen seurauksena lakkasi kummastakin koulusta kaksi opettajanvirkaa, yhteensä siis neljä. Kun sekä Nuutajärvi että Urjalankylä muutettiin kolmiopettajaisiksi, säästö hupeni kahdella. Kun päätöksen varmistamiseksi oli etukäteen muutamille valtuutetuille luvattu opettajanvirat Asemalle ja Kirkonkylään, virkasäästöt menivät siinä. Ja kun Puolimatkan koulun oppilaista vain kuusi tuli Urjalankylään ja kymmenen meni Punkalaitumen kunnan puolelle valtionosuus mukanaan, siinä suli suurin osa lopuistakin säästöistä.

Seppo toivoo vieläkin sydämestään, ettei mikään koulu joudu sellaisen lakkautusjahdin kohteeksi kuin Menosten koulu joutui. Nämä vuodet olivat rakasta aikaa. Yli kolmekymmentä vuotta kyläläisten taistelu kesti. Vieläkin Sepon oli raskasta aiheesta kirjoittaa.

Viimeiset kuusi vuotta Seppo oli opettajana Urjalankylässä, missä oli hyvä koulu ja hieno ympäristö pallo- ja jääkenttineen, kesäteattereineen ja lähimetsikön laavuineen. Lähellä on hyvät liikkumismaastot ja paljon kulttuurihistoriaa. Koulua tuki vireä vanhempainkerho. Myös iltatoimintaa oli paljon.
Opettajan työssä parasta on Sepon mielestä ollut nähdä oppilaiden onnistumisen ilo. Seppo oli opettajana niin kauan, että osa oppilaista oli hänen oppilainaan olleiden lapsia.

Heinäkuussa 2002 Seppo perusti toiminimen Urjamedia. Aluksi hän teki kotisivuja yhdistyksille ja yrityksille sekä huolehti pääasiassa myös niiden päivittämisestä. Erityisen paljon hän on laatinut ja ylläpitänyt Karjalaan ja evakkouteen liittyviä sivuja.
Nykyisin kotisivujen tekeminen ja ylläpitäminen on helpompaa, joten useimmat tekevät itse omat sivunsa ja niiden päivitykset, joten tätä puolta Seppo on jo lopettelemassa. Muutaman oman kirjan hän on tehnyt omakustanteena toiminimellään, ja viime aikoina on ohjelmassa ollut tuottaa julkaisupalvelua siten, että kirjan käsikirjoituksesta on tehty taitto ja kuvankäsittely, hankittu kirjalle ISBN-numero ja painopaikka. Tarvittaessa Seppo on hoitanut myös markkinointia esim. Kirjavälityksen ja muiden vastaavien tahojen kanssa, jotka myyvät kirjoja kirjakaupoille, kirjastoille ja verkkokaupoille.
Lisää aiheesta www.urjamedia.fi.

Sepon ja Lenan yhteinen tarina alkoi kansalaisopiston pikkujouluista 5.12.1981. Seppo keskusteli menoslaisen Vieno Leinon kanssa Urjalan Säätiötalon etuosassa ohjelmaosuuden jälkeen, kun hän huomasi ravintolaan johtavan oven luona Salon Sinikan ja Karosen Leenan juttelevan keskenään. Jotenkin tuntui siltä, että näiden kanssa pitäisi päästä juttusille.
Kun tanssi alkoi, Seppo haki Leenaa. Tämä oli hyvä tanssimaan ja askelet sopivat hyvin yhteen. Juttukin luisti hyvin. Valitettavasti Seppo myöhästyi hieman viimeisestä valssista, mutta olivat kuitenkin sopineet yhteydenpidosta.

Helka Hynninen oli Lassi-puolisonsa kanssa tulossa esiintymään tammikuussa Urjalaan Johannes Virolaisen vaalitilaisuuteen. Seppo oli tavannut heidät aiemmin ja samalla oli sovittu alustavasti tulosta Urjalaan. Helka oli tarjoutunut esiintymän myös vanhainkodeissa, joten Leena kun työskenteli Kylmäkosken vanhainkodissa, Seppo kysyi tältä, voisivatko Hynniset tulla esiintymään. Leena tiedusteli vanhainkodin johtajalta Asta Järviseltä, ja lupa heltisi.
Vaalitilaisuus pidettiin tammikuun alussa, kun vaalipäivät olivat 1.-18.1. Tällä kertaa Seppo oli nopeampi ja tanssi illan viimeisen Leenan kanssa, luvaten viedä tämän kotiinsa Kylmäkosken Mellolaan. Keli ja sää muuttuivat kuitenkin niin talvisiksi, että lopulta päätyivätkin Menosiin Sepon luokse. Leena soitti kotiinsa ja jäi yöksi.
Kun Hynniset olivat esiintyneet Urjalassa ja Kylmäkoskella, Seppo pyysi Leenaa mukaan vielä Sääksmäen Kelhissä olevaan vaalitilaisuuteen, jonne Hynniset seuraavaksi suuntasivat esiintymään. Sieltä palatessaan ehtivät jutustella pitkään. Niin Sepon ja Leenan seurustelu vähitellen alkoi.

Leena on kahdeksan vuotta Seppoa nuorempi. Seppo on huomannut, että ikäero saattaa joissain asioissa vaikuttaa heidän näkemyksiinsä. Esimerkiksi Seppo pitää kiinni tavaroista, kun Leena on valmiimpi niitä poistamaan. Sotavuosien jälkeinen niukempi aika varmaankin vaikuttaa Sepon suhtautumiseen.

Huhtikuussa 1983 Seppo ja Leena menivät kihloihin ja häät pidettiin 18.6.1983. Heidät vihki Kylmäkosken kirkossa kirkkoherra Antti Lehtipuu. Kanttorina oli Marja Karhu, Karrinmäen sisarukset Sinikka, Kirsti ja Ulla lauloivat. Tekstinlukijana oli Leenan kummitäti Laura Karonen.
Tullessa soitettiin Mendelssohnin ja poistuessa Kuulan häämarssi.

Ennen joulua Seppo ja Leena saiaat tietää, että luvassa on perheeseen esikoislapsi. Poika syntyi torstaina vuoden 1984 elokuun toisena päivänä. Leena oli jo Forssan aluesairaalassa, koska oli tarkoitus käynnistää synnytys seuraavana päivänä.
Illalla myöhään soi puhelin. Kätilö soitti ja snaoi, että nyt kiireesti, synnytys oli alkamassa. Leena oli muistuttaut, että pitäisi soittaa Sepolle.
Hyvin kaikki lopulta meni. Seppokin ehti olemaan Leenan tukena synnytyksessä.

Sepon ja Leenan ensimmäisen lapsen nimeksi tuli Tuomas Erkki Matias. Erkki oli Sepon isän nimi ja Matias vittasi lapsen toiseen isoisään Mattiin.

Sepon ja Leenan toisesta lapsesta tuli vuoden 1986 ensimmäinen lapsi Urjalassa. Paikallislehdestä kävi päätoimittaja Anna-Mari Aura tekemässä haastattelun. Mari oli suorasukainen kommenteissaan ja ihmetteli, mistä Pirhoset sellaisen kraakun joulukuuseksi olivat löytäneet. Juttu lehdessä oli kuitenkin lämminhenkinen.

Nimien keksiminen lapselle on Sepon mielestä aina yhtä vaikeaa. Toinen tykkää toisesta nimestä ja toinen ei tykkää. Aina ovat kuitenkin nimet löytäneet ja ihan luonnollisilta ja itsestään selviltä tuntuvat, Hätäkastetta varten piti aina ilmoittaa synnytystietolomakkeeseen sekä pojan että tyttären nimi.
Sepon ja Leenan toinen lapsi sai nimekseen Markus Seppo Tapani.

Sepon ja Leenan kolmas lapsi syntyi vuoden 1988 kesäkuun ensimmäisenä päivänä. Itse asiassa kaikki heidän poikansa ovat syntyneet koulun lomien aikaan. Kolmannen pojan nimeksi tuli Janne Atte Mikael.

Pirhosille syntyi neljäs poika vuoden 1990 hiihtoloman aikana, helmikuun 27. päivänä. Hänen nimekseen tuli Jussi Antti Rainer. Rainer on Sepon toinen nimi.

Sepon ja Leenan viides poika syntyi vuoden 1994 heinäkuun 14. päivänä. Hänelle annettiin nimi Taneli Matti Valtteri.

Pirhosten kuudes lapsi syntyi ainoana Sepon lomien ulkopuolella elokuun 21. päivänä vuonna 1997. Tosin koulua oli käyty vasta parisen viikkoa, kun perheen ainoa tyttö syntyi, Anna-Leena. Anskuksi lyheni tytön puhuttelunimi ja pojat sanoivat häntä välillä Teroksi.

Sepon elämän kovin paikka oli tapaninpäivänä 2014. Janne soitti Leenalle, että Taneli oli kuollut. Kesti hetken aikaa tajuta. Stten alkoi tuntua, että tämän täytyi olla pahaa unta. Aika pysähtyi.
Aina silloin tällöin on julkisuudessa kerrottu urheilijanuorukaisten yllättävistä kuolemista. Urjalan Sisukiekossa, Ilveksen junioreissa ja Forssan Palloseurassa jääkiekkoa sekä Urjalan Palloseurassa jalkapalloa pelanneella Tanelillakaan ei ollut mitään tiedossa olevia perussairauksia. Muutaman kerran hänellä todettiin sydämen rytmihäiriöitä.
Illalla tuli käymään Marita Hakala, pappi, jonka tehtävänä oli auttaa ihmisiä tällaisissa kriisitilanteissa. Hän oli tuttu kasvo Metsoloista, jossa hän oli hiihtokeskuksessa pitämässä jouluhartautta.
Tieto tapahtuneesta alkoi vähitellen levitä. Tapaninpäivänä kirkossa oli sytytetty kynttilä ja rukoiltu perheen puolesta. Vähitellen alkoi tulla puhelinviestejä ja osanottoviestejä.
Seuraavana päivänä kävi monia tuomassa kukkia ja ottamassa osaa suruun sekä keskustelemassa ja muistelemassa Tanelia. Kukkalähetyksiä tuli myös kukkakaupan välityksellä. Seuraavina päivinä tuli muistokortteja. Loimaalla seurakunnassa työskennellyt Pirhosten lähipiiriin kuuluva Joni Heikkilä kävi keskustelemassa ja antoi vinkkejä, miten surua voi yrittää käsitellä.
Uudenvuoden aattona organisoi naapuri Mika Leppälä Pirhosten kotitien Tyryntien varteen hautakynttilöitä. Niitä tuli niin paljon, että niitä oli koko neljänsadan metrin matka molemmin puolin tietä. Se oli upea ja vaikuttava näky sekä osoitti, kuinka pidetty Taneli oli sekä nuorten että kanssaan tekemisissä olleiden vanhempien keskuudessa.
Tanelin pelikaverit Palloseurasta kävivät joukolla tuomassa kynttilät tien varteen ja pistäytyivät sisällä. Seura järjesti heti tammikuussa muisto-ottelun, jossa oli tavallista enemmän yleisöä viettämässä hiljaista hetkeä. Keväällä Urjalan Palloseura järjesti muisto-ottelun urheilukentällä. Kahdeksannen minuutin kohdalla yleisö nousi seisomaan ja taputti minuutin, kahdeksan oli Tanelin pelinumero jalkapallossa. Joukkue kävi myös tervehdyskäynnillä Tanelin haudalla.

Pirhoset päättivät perustaa Taneli Pirhosen muistorahaston, jonne pyydettiin ohjaamaan mahdolliset kukkarahat. Suositus oli, että arkulle tuotaisiin vain yksi ruusu. Näin syntyi Pelinrakentaja-palkinto, joka annetaan vuosittain jalkapallo- tai jääkiekkojoukkueessa tai muussa joukkueessa pelanneelle. Rahaa kertyikin useita tuhansia euroja.
Rahasumman lisäksi saa kunniakirjan, jossa on teksti ”Pelinrakentaja-palkinto on myönnetty Sinulle, koska olet ollut sekä peleissä, harjoituksissa että pelimatkoilla joukkuehengen luoja ja olet kannustanut muita hyviin suorituksiin. Sinulla on hyvä pelisilmä ja olet taitava pelaaja”.

Tanelin hautajaiset pidettiin 25. tammikuuta 2015. Kirkossa oli paljon väkeä. Arkun edessä oli Tanelin pelipaita, jossa nimi ja numero 14. Kanttorina toiminut Petri Bondfolk soitti P.-J. Hannikaisen Suojelusenkelin. Eetu Känkänen lauloi itseään piannolla säestäen Sir Elwoodin Hiljaisilta väreiltä kappaleen Hyvä veli. Kukkatervehdysten jälkeen laulettiin virsi 517 ja seurakuntapastori Hanna Riikonen piti kauniin siunauspuheen.
Kirjan ote puheesta päättyy seuraaviin riveihin: ”Evankeliumissa Jeesus sanoo: ’Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.’ Nyt Taneli on teille aarre taivaassa. Taivaan aarre ei katoa eikä huku, vaan pysyy turvassa Jumalan luona. Missä aarre on, siellä on myös sydän. Ja kun sydän on taivaassa, koittaa vielä kerran se päivä, kun Taneli on vastassa. Ja luulisinpa, että hän ei kävele vastaan, vaan luistelee.”

Seppo muistelee, että olisi sanonut Urjalan Sanomien isänpäivähaastattelussa, että Tanelin kuolema jakoi ajan ennen ja jälkeen -osiin. Edelleenkin Taneli tulee Sepon mieleen lähes päivittäin.
Joskus Seppo jopa itkee vielä. Mutta uskoo Tanelin olevan hyvissä käsissä. Se helpottaa.

 

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Aiemmin esitellyt kirjat

Mahdollinen palaute [email protected]

Aaltola, Mika: Mihin menet Suomi?
Aaltonen, Kimmo: Maailmankaikkeus piirtyy kiviin
Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?
Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi
Ackroyd, Peter: Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä
Ahde, Matti: Matti Ahde – Sähkömies
Aho, Esko: 1991 – Mustien joutsenten vuosi
Aho, Esko: 1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa
Aho, Esko: Kolme kierrosta
Aho, Esko: Sattuma suosii valmistautunutta
Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä
Aho, Esko: Vuosisadan asekauppa
Ahonen, Esko: Politiikan portailla
Alajärvi, Erkki: Raskaan sarjan runoja
Alanen, Antti: Musta peili
Alanen, Aulis J: Santeri Alkio
Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua
Ala-Nissilä, Olavi: Ottakaa mut mukaan – Osallistavaan kasvuun
Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä
Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta
Alexander, Caroline: Endurance
Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus
Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus
Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella
Alkio, Paavo: Sotatuomarin päiväkirjat
Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti
D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä
Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi
Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen
Attenborough, David: Yksi elämä, yksi planeetta
Back, Eva: Aatteet puntarissa
Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys
Berlitz, Charles: Arvoitus syvenee
Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner
Blum, Howard: Salamurhaajien yö
Borg, Sami: Hiljaa hyvä tulee
Borg, Sami: Kansanvaltaa koronan varjossa
Borg, Sami: Käyttöliittymä vaaleihin
Boxberg, Katja: Paavo Lipponen
Byron, George: Rakasta epätoivoa
Bäckström, Olli: Lumikuningas
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni
Chambers, Oswald: Parhaani hänelle
Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä
Churchwell, Sarah: Marilyn Monroen monta elämää
Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset
Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja
Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka

Dahl, Hanne: Usvassa uinuu uhka
Dekkers, Midas: Helpotuksen historia
Donner, Jörn: Kuolemankuvia
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Doyle, Arthur Conan: Haudantakainen elämä
Duriez, Colin: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti
El-Hai, Jack: Göring ja psykiatri – Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa
Eliot, Marc: Jack Nicholson
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta
Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan
Ermilä, Suvi: Hauho
Erola, Juha: Presidenttien hevoset Ypäjällä
Esko Aaltosen neljä elämäntyötä
Eskola, Katarina: Aina uusi muisto
Falk, Pasi: Lottomiljonäärit
Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia
Felscherinow, Christiane: Huumeasema Zoo
Forman, Miloš: Otetaan hatkat
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari
Förbom, Jussi: Hallan vaara
Gabler, Neal: Walt Disney – Amerikkalaisuuden ikoni
Gahrton, Per: Georgia
Gardberg, C.J: Suomen keskiaikaiset linnat
Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa
Genté, Régis: Volodymyr Zelenskyi – Sodan sankari
Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä
Grann, David: Killers of the Flower Moon
Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan
Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979
Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret
Haavisto, Heikki: Talonpojan muistelmat
Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää
Haavisto, Pekka: Hatunnosto
Hagan, David: Joe Biden – Mies vallan huipulta
Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle
Harkimo, Harry: Suoraan sanottuna
Harris, Kamala: Totuuden puolella
Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä
Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot
Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen
Haukkala, Hiski: Suuren pelin paluu
Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin
Heikkilä, Mikko K: Heinien herrat – Suomen historian pisin perinne
Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta
Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa
Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille
Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990

Herbert, Kari: Etelänapaa etsimässä
Herpen, Marcel H van: Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu
Heräävä maailma
Hillcourt, William: Baden-Powell – Sankarin kaksi elämää
Hockman, Tuula: Ingeborg Tott – Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla
Hodges, Andrew: Alan Turing, arvoitus
Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata
Holden, Anthony: William Shakespeare
Hovi, Tuomas: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Huor, Jesper: Talebaneja odotellessa
Huovinen, Veikko: Veitikka
Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti
Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?
Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta
Hägglund, Gustav: Rauhan utopia
Hämäläinen, Anna-Liisa: Rouva puhemies
Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi
Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori
Iommi, Tony: Iron Man
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä
Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen
Isomäki, Risto: Mitä koronapandemian jälkeen
Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta
Johannes Virolainen 1914 – 2000
Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi
Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä
Jordan, Michael: Nostradamus
Juhola, Niina-Matilda: Näkijä
Julin, Meri: Poliittinen ihminen
Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin
Juntunen, Pekka: Tasavallan paimenkoirat
Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?
Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?
Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Järvi, Ulla: Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia
Järvinen, Petteri: NSA – Näin meitä seurataan
Järvinen, Risto Koo: Lasiinsylkijä
Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!
Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja
Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää
Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen
Kajo, Markus: Kettusen kirja
Kalleinen, Kristiina: ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle” – Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä
Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia
Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin
Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa

Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka
Kalliokoski, Viljami: Kiitollisena muistan
Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä
Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut
Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle
Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena
Kangas, Lasse: Kustaa Tiitu – tasavallan talonpoika
Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä
Kankkonen, Tom: Erdoğan – Turkki suuren johtajan varjossa
Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa
Kantola, Anu: Hetken hallitsijat
Kapeneeko kuilu?
Karjalainen, Erkki: Jörg Haider
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen
Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys
Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Kaski, Satu: Pessimisti ei pety
Kasvi, Jyrki: Jyrki Kasvin kolme elämää
Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin
Katajisto, Kati: Verraton Virolainen
Katri Kulmunin tukijalehti
Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot
Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja
Kaunisto, Timo: Vaikea vihreys
Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta
Kauranne, Antti: Mietaita
Kejonen, Aimo: Kansantarinat
Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori
Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?
Kekkonen, Urho: Sivalluksia
Kekkonen, Urho: Vastavirtaan
Kekäläinen, Annu: Leiri
Kelho, Jari: Hattulexit
Kelly, Ian: Casanova – Näyttelijä, rakastaja, pappi, vakooja
Kelosaari, Artemis: Kannibaalikirja
Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi
Keränen, Seppo: Moskovan tiellä
Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä
Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät
Keski-Rauska, Riku: Sinä osaat, sinä pystyt
Keskisarja, Teemu: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio
Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous
Kessler, Ronald; Presidentin turvamies
Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään
Kivi, Jaana: Bryssel myyty
Klemettilä, Hannele: Ritari Siniparta. Gilles de Rais’n tarina
Kobler, John: Al Capone

Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa
Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut
Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia
Kolbe, Laura: Yläluokka – Olemisen sietämätön vaikeus
Kontro, Lauri: Anneli Jäätteenmäki – taipumaton
Kontro, Lauri: Kontropunkti
Konttinen, Anu: Panulan luokka
Konttinen, Seppo: Suora lähetys
Koponen, Juhani: Kehitysapukeisarin vaatekaapilla
Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin
Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen
Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali
Korhonen, Matti: Toimittajan tie
Korkki, Jari: Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento
Korpiola, Lilly: Arabikevät
Korpiola, Lilly: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta
Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa
Koski, Heikki: Hintansa väärti
Koski, Heikki: Vastuun vuosia – keskusteluja Fagerholmin kanssa
Koski, Markku: ”Hohto on mennyt herrana olemisesta”
Koskinen, Anna-Kaisa: ”Vaihtoehtoinen tarina” – Mitä on sosiaalinen muutostyö?
Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja
Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit
Kotro, Arno: Yhden miehen varietee
Kuisma, Juha: Kaupunki ja maaseutu
Kuisma, Juha: Keskustalaisuudesta
Kuisma, Juha: Kylien tulevaisuus
Kuisma, Juha: Paikallinen ilmastopolitiikka
Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa
Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika
Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?
Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia
Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa
Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa
Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä
Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta
Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan
Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää
Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset
Laaninen, Timo: Keskustan kuiskaaja
Laaninen, Timo: Se on ihan Matti
Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot
Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta
Lahtinen, Anu: Ebba, kuningattaren sisar
Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta
Laine, Sofia: Kahvin hinta
Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla

Laitinen, Aarno: Musta monopoli
Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet
Lappalainen, mirkka: Smittenin murha
Lappalainen, Mirkka: Susimessu
Latva, Otto: Merihirviöt
Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli
Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?
Launis, Maaret: Tästä saa puhua!
Lehmusoksa, Risto ja Ritva: Urho Kekkosen pöydässä
Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi
Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen
Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä
Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat
Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Levin, Janna: Mustan aukon blues ja muita ääniä maailmankaikkeudesta
Liimatainen, Ari: Sinä kuolet
Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro
Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä
Lindblom, Seppo: Manun matkassa
Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka
Lindström, Jari: Syvään päähän
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Linna, Lauri: Vennamon panttivangit
Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä
Lindqvist, Herman: Axel von Fersen
Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte
Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa
Lohi, Tuomas: ”Totu sitä sallimahan, mik´ei parkuen parane
Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa
Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit
Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008
Luoto, Reima T.A: Larin-Kyöstin Hämeenlinna
Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja
Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit
Maa – maakunta – Martti Miettunen
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth
Mailer, Norman: Porton haamu
Majaniemi, Risto: Orbán – Euroopan paha poika
Man-saaren tarinoita
Manvell, Roger: Operaatio Valkyyria
Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi
Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen
Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin
Marshall, Tim: Maantieteen vangit
Martikainen, Jouko: Idän tietäjät
Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika
Mattsson, Anne: Sylvi Kekkosen elämäkerta
Mazzarella, Merete: Sielun pimeä puoli
McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet

Merikallio, Katri: Miten rauha tehdään
Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989
Miettinen, Timo: Eurooppa – poliittisen yhteisön historia
Miettunen, Martti: Näinhän se oli
Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa
Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus
Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana
Moisio, Johanna: Me unettomat
Monti, Anton: Minne menet, Italia?
Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä
More, Thomas: Utopia
Muraja, Tuomas: Faktat tiskiin!
Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa
Murto, Eero: Virtanen
Murtorinne, Eino: Lennart Heljas – Kansainvälisesti verkostoitunut poliitikko ja kirkonmies
Müller, Thomas: Ihmispeto
Myllymäki, Arvo: Punamultamies
Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo
Nenonen, Jari: Kyllikki Kymin tarina
Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo
Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat
Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema
Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto
Nielsen, Marjatta: Etruskit
Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio
Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Niemi, Juhani: Tulin pitkin Härkätietä – Tarinoita kotikaupungista
Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta
Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko
Niitemaa, Timo: Itämaan muisti
Nirkko, Juha: Sauna
Nurmi, Lauri: Jussi Halla-aho
Nyholm, Inga: Tulevaisuuden kunta
Nylén, Antti: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
Näre, Sari: Styylaten ja pettäen
Ohler, Norman: Soluttautujat – rakkautta ja vastarintaa Hitlerin Berliinissä
Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan
Ojanaho, Marianne: Keisari Nero
Olsen, Gregg: Äitimme oli sarjamurhaaja
Oranen, Mikko: Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta
Paarma, Jukka: Ihmisen huuto
Paasikivi, J.K: Ei pienillä ole mitään turvaa
Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy
Paasio, Pertti: Punatulkku ja sikarodeo
Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä
Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka
Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita
Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat
Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!

Partanen, Timo: Janakan kronikka
Pelttari, Hannu: Kekkosen kisat – Urho Kekkonen ja urheilu
Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia
Pentikäinen, Mikael: Luottamus
Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa
Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi
Perttula, Pekka: Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri
Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen
Perttula, Pekka: Äidin poika
Perunka, Eero: Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus
Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano
Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla
Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja
Pirhonen, Seppo: Kunnan ja vähän muittenkin kanssa elämässä ja tekemässä
Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis
Pirilä, Veikko: Sainpahan sanottua
Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi
Pokka, Hannele: Porvarihallitus
Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä
Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa
Pouta, Hellevi: Mieto
Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema
Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä
Pura, Martti: Väyrysen renki
Purra, Riikka: Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet
Puska, Pekka: Raha tai henki
Puska, Pekka: Sote ja sen pitkä kaari
Puumala, Tuomo: Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus
Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin
Puzo, Mario: Neljäs K
Pynnönen, Ville: Rakas Riksu
Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat
Quinn, Anthony: Yhden miehen tango
Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi
Railo, Erkka: Kamppailu vallasta
Rainio, Kullervo: Älyn älyäminen ja muita psykologis-filosofisia kommentaareja
Raitis, Harri: Armas Puolimatka
Rantala, Juha: Huijari
Rantala, Tuomas: Agrarismin aallonharjalla: J.E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä
Rantanen, Miska: Lepakkoluola
Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän
Rautiainen, Matti: Neidon kyynel
Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä
Rehn, Olli: Kuilun partaalta
Rehn, Olli: Myrskyn silmässä
Rehn, Olli: Onnellisten tasavalta
Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta
Reimaa, Markku: Kekkosen kuiskaaja – Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti
Rekola, Esko: Viran puolesta
Relas, Jukka: Jonnekin lumottuun paikkaan

Remes, Ilkka: Ruttokellot
Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?
Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa
Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede
Rubenhold, Hallie: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä
Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta
Rusi, Alpo: Myrskyjen aika
Räinä, Jenni: Reunalla
Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta
Rönnbacka, Christian: Kävikö käry?
Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika
Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla
Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas
Saarinen, Aarne: Kivimies
Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti
Sakwa, Richard: Taistelu Ukrainasta – Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät
Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään
Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi
Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla
Sancton, Julian: Jään ja pimeän vangit
Sander, Gordon F: Kansalainen Kekkonen
Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää
Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos
Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta
Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies
Savikko, Sari: Kohtalona kauneus
Savolainen, Laura: Yövuorossa
Schiff, Stacy: Kleopatra
Schild, Göran: Alvar Aalto
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu
Seppänen, Esa: Itäsuhteiden kolmiodraama
Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?
Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori
Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?
Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?
Seppänen, Janne: Levoton valokuva
Seuri, Markku: Työterveys 2.0
Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…
Shenon, Philip: Kennedyn murhan salattu historia
Shepherd, Richard: Epäluonnolliset syyt
Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita
Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!
Silver, Minna: Tutankhamonin salaisuudet
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma
Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin
Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella
Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema
Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius
Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen

Sjöblom, Tom: Tuulten saarella
Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – ”kovettu kalamies”
Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja
Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja
Soini, Timo: Maisterisjätkä
Soini, Timo: Peruspomo
Soini, Timo: Populismi
Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti
Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat
Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi
Spungen, Deborah: Nancy
Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Stewart, Timo R: Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys
Stocklassa, Jan: Stieg Larssonin tutkimukset – Kuka murhasi Olof Palmen?
Stubb, Alexander: Alaston totuus
Stubb, Alexander: Alex
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän
Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi
Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri
Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti
Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?
Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus
Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa
Suominen, Tapani: Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa
Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa
Sydow, Max von: Kirppusirkus
Taavila, Antti: Sulo Suorttanen – SS-upseerikoulusta ministeriksi
Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä
Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus
Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia
Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia
Talvitie, Eveliina: Moniottelija Ilkka Kanerva
Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin
Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla
Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme
Teronen, Arto: IKUISESTI NUORI – Jarno Saarista etsimässä
Tervo, Mirja: Lehmä
Tervonen, Anni: Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla
Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari
Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa
Thompson, Hunter S: Suuri hainmetsästys
Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja
Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna
Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer
Tiitinen, Seppo: Tiitinen
Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen
Timonen, Esa: Metsän poika, Karjalan kuvernööri
Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo

Troyat, Henri: Iivana Julma
Tuikka, Timo J: ”Kekkosen konstit”
Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja
Tuomioja, Erkki: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004
Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika
Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija
Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen
Turunen, Martti: Ihmisten asialla
Turunen, Pekka: Kylmää rauhaa – Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys
Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta
Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja
Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri
Tyyri, Jouko: Kohtaamisia
Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä
Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista
Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa
Uimonen, Risto: Juha Sipilä
Uimonen, Risto: Nuori pääministeri
Uimonen, Risto: Tulos tai ulos
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli
Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki
Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään
Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus
Uusitalo, Eino: Jälkipeli
Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman
Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Vahanen, Risto: Jolo
VAHVAN KESKUSTAN TIE
Vakkuri, Juha: Voodoo – Afrikan arkea
Valtonen, Pekka: Hullun keisarin hovissa
Vance, Ashlee: Elon Musk – Visionääri Teslan, Space X:n ja Solar Cityn takana
Vanhanen, Matti: Kriisien keskellä
Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa
Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa
Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja
Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet
Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera
Verhoeven, Paul: Jeesus Nasaretilainen
Vesikansa, Jyrki: Laman taittaja
Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura
Vilenius, Merja: Luokitteleva katse
Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi
Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä
Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä
Virta, Mikko: Operaatio Kekkonen
Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat
Virtapohja, Kalle: Kaihari & Kekkonen
Virtapohja, Kalle: Kekkonen urheilumiehenä

Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä
Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu
Väisänen, Riitta: Miss Euroopan reunalla
Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä
Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä
Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta
Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla
Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi
Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017
Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä
Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan
Walker, Jonathan: Churchillin kolmas maailmansota – Brittien suunnitelmat hyökätä Neuvostoliittoon 1945
Werner, Paul: Roman Polanski – Henkilökuva
West, Taina: Elämisen sietämätön keveys
Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset
Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus
Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi
Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat
Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue
Ylönen, Merja: Pilahistoria
Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla
Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin