Kirjat, päivitys 26.10.

Ja nyt jatketaan Minna Silverin teoksen Tutankhamonin salaisuudet käsittelyä. Ja yritetään sitten saada tarina päätökseen seuraavan viikon aikana.

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Vaihtoehto
Minna Silver: Tutankhamonin salaisuudet
Tallinna Raamatutrükikoja (paino), Gaudeamus 2022
446 sivua

Tiivistelmä 2/3, kirjan sivut 80 – 164.

Howard Carter ja lordi Carnarvon astuivat sisään maanalaiseen käytävään ja toisen oven kautta haudan esikammioon. Joten nyt, tarinan jatkon seuraamisen helpottamiseksi, otetaan tähän linkki kuvaan, jossa on kuvattuna Tutankhamonin hauta kolmiulotteisena.
Jättäkääpä tämä toinenkin ikkuna auki, on sitten helpompi poikkeilla yhdellä klikkauksella, jos siltä tuntuu.

Kun Carter ja Carnarvon marraskuussa 1922 astuivat oviaukon läpi maanalaiseen käytävään ja toisen oven kautta haudan esikammioon, heidän eteensä tuli puoliksi läpikuultava kalsiittimalja, jonka kädensijat oli muotolitu lootuskukkien mallisiksi. Lootukset kannattelivat Heh-jumalan hahmoa, jonka nimi viittaa ikuisuuteen ja ikuiseen elämään. Esineeseen oli kaiverrettu hieroglyfein Tutankhamonin nimi ja toivotus: ”Eläköön Teidän ka:nne, viettäkää miljoonia vuosia, Te Theban rakastaja, kasvot suunnattuina kohti pohjoista ja silmänne suunnattuna onneen…”
Muinaisegyptiläiselle ka oli ihmisen elinvoima ja henkinen olemus, joka piti yllä ihmisen yksilöllisyyttä. Muinaisen Memfiksen kaupunkikeskuksen luomiskertomuksessa ensin luotiin oikeus ja sitten ka, joten sillä oli erityinen asema luomisjärjestyksessä. Ka toimi ihmiselämässä johdattajana, ja sillä oli ylivalta myös tuonpuoleiseen.

Arkeologeja ei ennen ollut kohdannut Tutankhamonin haudan kaltainen näky, jossa faraon omaisuus oli koottu yhteen hänen viimeistä matkaansa varten. Esineet oli sullottu esikammioon aivan kuin varastossa. Rituaaliset hautajaisvuoteet ja tuolit oli kasattu päällekkäin. Näkyvissä oli eläinpäisiä rituaalivuoteita, joiden jalat olivat eläinten jalkojen muotoisia. Esiin tuli suuria koristeltuja rasioita ja lippaita sekä monen mallisia tuoleja. Silattu kulta kimalteli huonekalujen pinnassa. Moniin tavaroihin oli kaiverrettu Tutankhamonin nimi. Joukossa oli kultaselkäinen valtaistuin.

Varkaat olivat ehtineet esikammioon ja olivat kalleuksia etsiessään riuhtoneet kiireellä faraon vaatteita, jättäneet lojumaan tutkittuja tavaroita sikin sokin ja rikkoneet joitain esineitä. Esikammion tavaroita katsellessaan Carter ja Carnarvon havaitsivat yhden vuoteen alla varkaan käynnistä kertovan pienen aukon, jossa oli sinettileimoja kuten ensimmäisen kammion ovissa. Se oli ovi johonkin toiseen kammioon.
Miehet ryömivät varovasti vuoteen alle ja kurkistivat aukosta sisään. Edessä oli pienempi mutta esikammiotakin täydemmäksi tungettu huone, kukkuroillaan mitä hienoimpia esineitä. Varkaat olivat availleet lippaita ja näky oli vielä kaoottisempi kuin esikammiossa.
Sisään päästyään Carter ja Carnarvon ymmärsivät, että tämä oli vain sivukammio, joka oli esikammiota alempana ja pienempi.

On selvää, että varkaiden toiminta muutti alkuperäistä hautaa sekä löytöjen alkuperäistä määrää, sijaintia ja luonnetta. Arkeologille se tuotti erityistä päänvaivaa, ja edelleenkään ei tiedetä, millainen oli esikammion ja sivukammion täydellinen varustus.

Hautajaisrituaaleista säilyneet kukkaköynnökset ja sormenjäljet maalissa tuntuivat Carterista ja kumppaneista kuin eilen taakse jätetyiltä. Jo nuo rituaalit viestittivät, että kyseessä mitä ilmeisimmin oli hauta. Toisaalta Carter tunsi myös itsensä tunkeutujaksi – hän astui rikkomaan vuosituhantista hautarauhaa.

Myös sivukammion oviaukko oli päällystetty laastilla ja sen sinetissä vartioi šakaalinhahmoinen Anubis-jumala allaan yhdeksän vangittua ihmishahmoa kuvaamassa alamaisvaltakuntia. Carter pyyhki kysymykset sinettien rikkomisen oikeutuksesta ja hautaan tunkeutumisesta kuitenkin nopeasti mielestään, olihan edessä vuosisadan ainutlaatuisin arkeologinen löytö.
Esineitä ei voinut enää jättää paikoilleen, kun hauta oli avattu. Ennen niihin koskemista oli kuitenkin tehtävä tarkat muistiinpanot, rekisteröinti ja dokumentointi. Esineet oli ensiapuna konservoitava paikan päällä, ja sen jälkeen ne oli saatava museoon käsiteltäviksi ja säilytettäviksi.

Carnarvon kirjoitti muinaisten tekstien asiantuntijana toimivalle Alan Gardinerille ensivaikutelmia haudan esikammiosta. Hän katsoi, että kyseessä olisikin kuninkaallinen kätkö tai varasto. Oli upeita alabasteriastioita, vaunuja, vuoteita ja hieno valtaistuin. Muutamassa laatikossa hän oli ollut näkevinään kielitieteilijää kiinnostavia papyruksia.
Itse hautakammioon ei vielä ollut päästy, ja jos sellainen oli edessä, Carnarvon arveli kohtaavansa siellä muumioita: Tutankhamonin ja ehkä poikafaraota edeltäneen farao Smenkharan vaimoineen.

Koko seurue oli yllättynyt löytöjen paljoudesta ja laadusta. Egyptin munaismuistojen tarkastajana Carter ei ollut tavannut koskaan vastaavaa. Ovi peitettiin, lukittiin ja joukko palasi yösijalleen pohtimaan, mitä se oli nähnyt.
Vähitellen Carter ja Carnarvon käsittivät, kuinka käsittämätön urakka heidän edessään häämötti. Tavaran määrä ja monien esineiden katoavaisuus vain hipaisusta avautuivat seurueen eteen yllättäväksi ja ennennäkemättömäksi ongelmaksi, joka tuli ratkaista. Lukemattomia tehtäviä oli suoritettava, ennen kuin esineisiin voitiin koskea.
Museoviraston tarkastaja, joka oli ollut paikalla esikammion oven avaamisessa, tarvittiin jälleen paikalle hankkimaan kammioon sähkövalaistusta, jonka arkkitehti Callender lopulta asensi.

Carter kertasi mielessään vielä epäilyksiä. oliko kysymyksessä sittenkin kuninkaallinen kätkö eikä hauta? Vartioivatko mustat ihmisen kokoisen patsaat kuninkaallista leposijaa? Pian ymmärrettiin, että patsaat seisoivat varsinaisen hautakammion suljetun oven kummallakin puolella.
Päähineissä ja lannevaatteissa kimalteli kulta. Alun perin patsaiden hartioilla oli ollut pellavaisia liinoja.

Ovessa oli jälleen laastia ja useita sinettejä, joissa oli mm. Tutankhamonin nimi. Oli nähtävissä, että ovi oli joskus murrettu, mutta suljettu uudelleen laastilla.

Olivatko varkaat ehtineet tehdä korvaamatonta tuhoa mahdollisessa hautakammiossa? Carter päätti, että jokainen kammio tutkitaan erikseen ja dokumentoidaan peräkkäin. Hän malttoi mielensä ja ammattiarkeologin lailla ymmärsi, että esineet tuli dokumentoida valokuvaamalla ja piirtämällä juuri siinä paikassa ja asennossa kuin ne löydettiin.

Carterin ammattitaidosta voisivat monet nykyajan arkeologit ottaa mallia. Silver on nähnyt televisiosta useammankin dokumentin, jossa ei edelleenkään ollut ymmärretty sitä, minkä Tutankhamonin hauta jo opetti – tv-ohjelmissa ohjelman tähti menee ja vetää esineen muitta mutkitta haudasta paljailla tahmatassuillaan katsojan nähtäväksi ilman mikään sortin edeltävää dokumentointia.
Sen lisäksi, että tieto esineen alkuperäisestä sijainnista ja asennosta sekä sen mukana myös arvokas informaatio saattaa kadota, paljain käsin koskeminen vaarantaa usein esineen säilyvyyden erilaisten ihon kautta tulevien eritteiden koskettaessa esinettä.
Kovapintaiset kiviesineet ovat asia erikseen, niihin voi vapaasti tarttua paljain kätösin, mutta orgaanisen eli eloperäisen aineksen ja esim. rautaesineen hajoamistoiminnot alkavat heti. Ihmiskäsin koskettelun jälkeen myöskään orgaanisten aineiden analysointi radiohiiliajoituksella ei enää ole kontaminaation vuoksi mahdollista.

Ensimmäinen tehtävä Tutankhamonin haudan tutkijoilla oli kaivauspaikan suojelu seuruetta mahdollisesti seuraavilta rosvoilta. Paikka oli suljettava terästangoista tehdyllä portilla, jotta dokumentointityö ja konservointi saatettiin suunnitella ja aloittaa. Carnarvon hankki 20-30 poliisia hautaa vartioimaan.
Väärän informaation levittäminen pyrittiin ehkäisemään pyytämällä brittihallintoa edustava lordi Allenby sekä muita viranomaisia paikalle ja antamalla tiedote The Times -lehdelle.

Haudan viralliset avajaiset pidettiin marraskuun 29. päivänä. Niihin osallistuivat – lordi Allenbyn ollessa virkatehtävissä toisaalla – lady Allenby ja paikallisia viranomaisia.

Valokuvaajan saaminen paikalle oli ehdoton välttämättömyys. Carter pyysi apua Metropolitanin museosta New Yorkista, josta ilmaistiin auliisti, että museo on mielihyvin mukana näin merkittävän löydön dokumentoinnissa ja säilyttämisessä. Museosta saatiin avuksi valokuvaaja Harry Burton, ja seuraavaksi tuli suunnitella paikalle esineiden valokuvauspaikka sekä pimiö, jossa valokuvat saatettaisiin kehittää paperille paikan päällä.
Pimiö pystytettiin läheiseen hautaan KV₅₅, jota kutsuttiin alkuaan kuningatar Tejen haudaksi tai Amarna-kätköksi, vaikka haudan muumio tunnistettiin lopulta mieheksi. Siellä sijainneet muumiot oli kuljetettu vuosisadan alussa Kairoon Egyptiläiseen museoon.

Marraskuun 27. päivänä Carter kirjoittaa päiväkirjaansa vakuuttuneensa siitä, että kyse oli kuninkaallisesta haudasta eikä kätköstä. Carter oli myös varma, että tuolloin oli päästy haudan esikammioon, joka oli täynnä uuden valtakunnan aikaista rikkautta ja mahtavuutta, ja että hauta oli vain vähän vahingoittunut hätiköivien hautarosvojen paetessa paikalta.

Tutankhamonin haudan esikammion löytöjen paljastuttua tieto kiehtovan faraoiden aikaisen haudan löytymisestä levisi maailmalle kulovalkean tavoin. Yleisö alkoi odottaa tiedonjanoisena jokaista kaivauksissa tapahtuvaa käännettä. Lordi Carnarvonin puhelin soi jatkuvasti ja hän vastaili lehdistön kysymyksiin – hän törmäsi lehtimiehiin jopa puutarhassaan Englannissa. lopulta hän päätti antaa uutisoikeudet yhdelle toimijalle, brittilehti Timesille.
Päätös aiheutti närästystä eri osapuolissa. Ei ymmärretty, miksi jokin lehti sai yksinoikeuden, kun kysymyksessä oli koko ihmiskuntaa koskettava löytö.

Haudan tutkijat pysyttäytyivät kannassaan, että operaatio oli niin suuri, että se vaati jonkinlaisen uutisagentoinnin. Oli mahdotonta jakaa tietoa kymmeniin eri suuntiin, sillä se olisi häirinnyt työrauhaa. Haudassa ei voinut olla paikalla useita lehdistön edustajia, eihän leikkaussalissakaan sallita useita ulkopuolisia läsnäolijoita.

Britannian valtion edustaja oli sitä mieltä, että englantilaisten olisi avustettava kaivauksissa ja maksettava Carnarvonille kaivauksesta johtuvat kulut. Asiat mutkistuivat, kun eteen tuli kysymys löytöjen sijoittamisesta. Carnarvon halusi puolet itselleen, kun taas Carterin mielestä koko löytö kuului Egyptin valtiolle. Jo aikaisemmassa kirjeessä Carnarvon oli nähnyt mielessään, kuinka kultalöydöt täyttäisivät British Museumin yläkerran osastoja. Lontoossa British Museumin vanha palatsi olikin keskusmuseo, jonne siirtomaiden muinaisaarteita oli ehditty kerätä satoja vuosia.

Suomalainen professori Aapeli Saarisalo, joka tiettävästi tunsi Carnarvonin, kertoi Silverille muinaismuistojen jakoperusteista tämän haastatellessa häntä vuonna 1975. Saarisalon tutkiessa Palestiinaa ja Irakia 1920- ja 1930-luvulla, kun ne olivat Britannian mandaatin alaisia, löydöt jaettiin paikallishallinnon ja kaivajaosapuolen kesken 50/50-säännöllä. Tapa oli vallalla Lähi-idän maissa pitkään, kun niiden lainsäädäntö seurasi mandaattilakeja. Muutos jakoperusteissa tapahtui Egyptissä maan päästyä juuri Tutankhamonin haudan tutkimusten aikoihin itsenäistymään ja vähitellen irti Britannian yliotteesta.

Talvella 1922 – 1923 ulkomailta saapui joukoittain kiinnostuneita seuratakseen poikafaraon haudan avaamista. Valokuvaaja Harry Burtonin puoliso Minnie Burton pääsi tutustumaan hautaan joulukuun 1.päivänä vuonna 1922. Muistiinpanoissaan rouva kirjoittaa ”Tutankhamonin hauta” ja huudahduksen ”Ihmeellinen!”
Joulupäivä vietettiin Carterin kanssa illallisella ja tapaninpäivänä käyskenneltiin Deir-el Baharissa, jonka lähistölle rakennetussa talossa Carter, Carnarvon ja lady Evelyn asuivat Tutankhamonin haudan kaivausten aikana silloin kun eivät oleskelleet Winter Palace -hotellissa Niilin toisella rannalla.
Aurinko paistoi ja ilma ei olisi voinut olla jouluna 1922 hienompi. Piispa oli saatu Englannista pitämään Luxoriin jumalanpalveluksia paikallisessa englantilaiskirkossa. Joulupäivän aamuna hän piti kaksi jouluhartautta ja ehtoollisen.
Joulupukkikin oli saapunut Winter Palaceen joulupäivänä kello 17. Pukki jakoi vieraileville lapsille suuria suklaarasioita.
Ruokalistaa koristi muinaisegyptiläinen Sefkhet-Aâbut-jumalatarta esittävä siluettimainen naishahmo ja siinä oli ranskaksi lueteltu monenlaisia kulinaristisia ruokalajeja. Aterioimassa istui runsaat 150 vierasta, ja aterian jälkeen oli tanssia, johon osallistui useita satoja vieraita. Venäläinen kvartetti soitti vanhoja venäläisiä kansanlauluja ja tansseja.
Sama jatkui uutenavuotena, jolloin pikkutunneilla vetäydyttiin alakerran biljardisaliin.

Erityishuomioita tehtiin juuri tästä joulusta ja uudestavuodesta, jotka olivat riemukkaat ja jättivät taakseen ensimmäisen maailmansodan muistot ja apeuden. Sotavuosina vieraita ei Luxorissa ollut samoissa määrin nähty.

Joulukuussa lordi Carnarvonille esitettiin Metropolitanin museosta, että arkeologi Arthur Mace olisi tarpeen palkata haudan tutkimuksiin. Mace oli Flinders Petrien sukulainen, jolla oli takanaan vahva arkeologinen kenttätyökokemus.
Saavuttuaan kaivauksille Mace joutui heti kohtaamaan yleisön tiedonjanon. Hän ja Carter pitivät vierailijoiden ryntäystä kohtalokkaana: ei siksi, että olisi haluttu toimia salassa, vaan, koska arkeologisesta työskentelystä oli tulossa teatteria.
Vierailijoita saapui päivittäin enenevässä määrin aamuisin haudan reunalle, missä nämä viettivät aikaansa kärsivällisesti, lukien, keskenään keskustellen, kutoen ja valokuvaten. Odotus usein palkittiin, kun mitä hämmästyttävämpiä löytöjä kannettiin ulos haudasta.
Carter pelkäsi, että haudan monttua reunustanut kiviaita romahtaisi ihmispaljoudesta uteliaiden kurkottaessa sen reunalta, minkä jälkeen monttuun tipahtavia turisteja sitten vyöryisi haudan suuaukolle.

Helmikuussa 1923 Tutankhamonin haudan esikammio oli tyhjennetty ja esineet kuljetettu laboratorioon. Hautakammion ovi oli sinetteineen pysynyt siihen saakka suljettuna. Sen edessä valvoi edelleen kaksi seremoniallisessa asennossa kävelykeppeihin nojaavaa mustaa vartijapatsasta kultaisine päähineineen ja lannevaatteineen.
Hautakammion ovi oli tarkoitus murtaa helmikuun 17. päivänä, ja paikalle olivat jälleen tulleet Carter, Mace, lordi Carnarvon ja hänen tyttärensä lady Evelyn Herbert. Yhteensä paikalle oli kokoontunut parikymmentä henkeä, mukana olivat myös mm. Egyptin museoviraston johtaja Pierre Lacau sekä Egyptin muinaisuuden asiantuntijat professori Henry Breasted ja tohtori Alan Gardiner.

Alan Gardiner kirjoittaa helmikuun 17- päivänä vuonna 1923, kuinka hän ja Henry Breated tutkivat kuumeisesti hautakammion oviaukon lukemattomia sinettejä ja valokuvasivat niitä huolellisesti. Sinettien kohtalo joutui vaakalaudalle, kun laastipäällysteinen hautakammioon johtanut oviaukko piti murtaa. Mace kuvaa näkyä näyttämöksi, jossa työskenneltiin jatkuvassa jännityksessä.
Carter piti lyhyen puheen, ja Carnarvon sanoi muutaman sanan läsnä oleville. Sitten Carter nousi ”näyttämölle” riisuen takkinsa ja alkoi työskennellä vain liiveihin pukeutuneena. Vartioivat mustat puupatsaat oli suojattu, kun pieneltä jalustalta aloitettiin laastilla päällystetyn ja sinetöidyn oviaukon murtaminen ylhäältä alaspäin. Koska edessä oli pitkäkestoinen rupeama, paikalla olevalle joukolle oli hankittu esikammioon tuolit, joilla vieraat istuivat ja seurasivat jännittyneinä tapahtumaa.
Sekavin ajatuksin Carter tarttui työkaluihin, vasaraan ja talttaan, joilla hän löi ensimmäiset iskut tärisevin käsin – mitä ilmeisimmin oven takana olisi yli kolme vuosituhatta haudassa levännyt vainaja. Carter haparoi kädellään eteisoven puista karmia ja keräsi pois irtoavaa laastia sekä pieniä kiviä.
Pian aukko oli niin laaja, että siitä pystyi työntämään lampun sisään.

Carter katsoi aukosta sisälle. Pienestä raosta oli rajallinen näkymä, mutta se oli ihmeellinen näky. Edessä vähän matkan päässä oli puhtaasta kullasta valmistettu seinä.
Oven murtamista jatkettiin. Kun kiviä oli saatu edestä vähitellen pois, kultaisen seinän luonne alkoi hahmottua. Seinä kuului valtavalle kullatulle pyhäkölle, joka ilmeisesti suojeli kuninkaan sarkofagia.
Pian havaittiin, että hautakammio oli yli metrin alempana kuin esikammio, mikä vaikeutti edelleen töiden etenemistä. Kaksi taidokkaasti tehtyä alabasteriastiaa sulki väylän sarkofagin luokse. Carter merkitsi niiden löytöpaikat ja siirsi ne esikammioon.

On esitetty varteenotettavia epäilyjä erilaisten kirjemainintojen, konservaattori Alfred Lucasin merkintöjen ja löytyneiden esineiden pohjalta, etteivät Carter ja Carnarvon olisikaan malttaneet odottaa tätä virallista H-hetkeä, vaan olisivat jo aiemmin murtautuneet kurkistamaan itse hautakammioon sekä peittäneet aukon kaisloilla ja kaislakoreilla. Väitetty paikka näkyy esikammion valokuvissa mustien vartijapatsaiden luona ja on selvästi havaittavissa valokuvaaja Harry Burtonin kuvissa.
Todisteet ovat hyvinkin varteenotettavia ja inhimillinen uteliaisuus saattoi ottaa Carterista yliotteen, mutta haudan virallinen avaaminen on se, joka on jäänyt historiaan.

Nyt oli aika astua sisään ahtaaseen kammioon. Mace kuvaa tilannetta jopa tuskallisen vaikuttavaksi ja niin päätähuimaavaksi, että yksityiskohtia oli vaikea rekisteröidä mieleen. Hän siirtyi haudassa eteenpäin katsellen sen ihmeellisyyksiä pala kurkussa. Kultainen pyhäkkö oli valtava, ja sen sivuihin oli tehty sinisellä fajanssilla koristepaneeleja, joissa vuorotteli maagisia merkkejä. Niiden oli määrä varmistaa ikuisen leposijan rauha.
Pyhäkkö oli lähes kolme metriä korkea, yli viisi metriä pitkä ja yli kolme metriä leveä. Se täytti koko hautakammion ja sen toinen ovi oli avoinna. Maassa lepäsi erilaisia hautajaisesineitä.
Hautakammion seiniä peittivät värikkäät maalaukset ja piirtokirjoitukset. Esikammio ja sivukammion seinät puolestaan olivat koristelemattomia. Hautakammion maalauksien pohjaväri oli loistavan keltainen ja seinän alareunassa kulki valkoinen vyöhyke. Kuva-aiheet oli tehty monivärisiksi. seinämaalausten aiheisto oli uskonnollinen. Henkilöt voi tunnistaa kuvien yhteydessä esiintyvien hieroglyfien ja kuninkaallisten kartussien avulla. Monien asiantuntijoiden mielestä maalaukset oli tehty kiireessä, ja siksi niiden taiteellinen taso ei yltänyt kuninkaallisten hautojen maalausten yleiseen tasoon.

Itäisellä seinällä kuvattiin Tutankhamonin hautajaissaattue. siinä poikafaraon muumio oli asetettu katoksellisen kukkaköynnöksin koristellun pyhäkön alle kelkkamaiselle katafalkille, jota hoviväki veti perässään. Sen katos muodostui rivistöön kuvatuista kobrista.

Pohjoisella seinällä oli kuvattu kolme tapahtumaa. Ensin näytetään Tutankhamon seuranaan faraoksi noussut Eje, joka oli toiminut pappina jo farao Ekhnatonin hovissa ja oli faraon läheinen työpari. Hän toimi ilmeisesti jonkin aikaa Tutankhamonin kanssahallitsijana ja seurasi tätä valtaistuimelle epäilyttävien käänteiden kautta. Tutankhamon on kuvattu Osiriksen kruunua kantaen kuolleiden valtakunnan kuninkaana, ja käsissään hän pitää ristikkäin kahta varstaa, kuninkuuden symboleja. Maalauksen asetelma on erikoinen, sillä yleensä hallitsevaa faraota ei kuvattu kuolleen faraon haudassa.
Seuraavaksi Tutankhamon kuvataan saapuneena jumalten valtakuntaan. Hän tapaa Nut-jumalattaren kilttiin puettuna kuninkaallinen diadeemi päässään, kan eli hengellisen kaksoispersoonansa seuratessa häntä.
Viimeisenä Tutankhamon vastaanotetaan tuonpuoleiseen, jossa Osiris tervehtii kuninkaalliseen päähineeseen ja kilttiin pukeutunutta Tutankhamonia.

Länsiseinällä on otteita muinaisegyptiläisestä Amduatin kirjasta, jossa selostetaan tuonpuoleisen tapahtumia. Kuvaus alkaa viiden jumalan johdattamalla aurinkolaivalla. niiden alla on kaksitoista yön tunteja kuvaavaa paviaania.
Eteläseinällä Hathor-jumalatar tervehtii kuninkaalliseen päähineeseen ja kilttiin pukeutunutta Tutankhamonia tuonpuoleisessa. Kuninkaan takana seisoo šakaalinhahmoinen kuoleman ja palsamoinnin jumala Anubis. Anubiksen takana on kuvattu Isis-jumalatar, jonka takana istuu kolme pienempää jumaluutta.

Haudan pieni koko, ahtaus, hautaesineistön asettelu ja maalausten nopea valmistuminen kertovat, että Tutankhamon menehtyi ennen aikojaan melko yllättäen. Carterin kanssa hautakammioon saapuneen seurueen huomio oli aluksi kuitenkin kohdistunut pyhäkön varjelemiseen, ja jännitys oli suuri, kun tarkasteltiin, olivatko varkaat ehtineet ensin murtautua sen taiteovista, jotka oli pultattu kiinni mutta ei sinetöity.
Seurue avasi pultit ja eteen levittäytyi uusi pyhäkkö, jonka ovet oli jälleen pultattu – ne olivat täysin koskemattomat ja leimattu murtamattomalla sinetillä. Seurue päätti olla koskematta sinettiin aavistaen, mitä sen takana tulisi vastaan.
Vainajakuninkaan kunnioitus nousi päällimmäiseksi, joten tilanteessa ei hätiköity.

Pyhäkköjen välissä oli Tutankhamonin kultainen kävelykeppi, jonka päähän oli muotoiltu nuorta Tutankhamonia itseään esittävä pienoispatsas sotakruunu päässään. Kaikkialta haudasta löytyneet kävelykepit olivat yksilöllisiä taideteoksia, joiden kädensijoissa saatettiin esittää erilaisia ihmishahmoja.

Suljettuaan pyhäkön ovet seurue huomasi hämmästyksekseen kammion itäisessä laidassa pienen oviaukon, joka oli auki. Se johti pieneen sivukammioon, johon kurkistaessaan joukko näki, että siellä odotti suuri aarteisto. Huone sai nimekseen aarrekammio. Sen ovensuuta vartioi tumma puusta veistetty šakaalinhamoisen Anubis-jumalan patsas kelkalla vedettävän pyhäkkönsä päällä hartioillaan pellavainen viitta, joka itse asiassa oli Ekhnatonin 7. hallitusvuodelle ajoittuva paita.
Kammiossa näkyi myös upea kultainen arkku, joka muistutti osittain pyhäkköä. Sen reunoja vartioivat kuninkaalliset kobrat. Arkun jokaisella sivulla oli käsivarret avoimina seisova ja sureva kuoleman jumalatar.
Carter arvioi, että jumalatarten vartioima hienosti koristeltu arkku todennäköisesti sisälsi kanooppiastioihin säilötyt vainajan sisäelimet.

Kammion eteläisellä sivulla oli loputon määrä mustia pieniä pyhäköitä ja rasioita. Puusta ja norsunluusta valmistettuja ja fajanssilla koristeltuja sekä kullattuja lippaita tai rasioita oli eri puolilla. Yhdessä oli uskomattoman hyvin säilynyt strutsinsulista tehty ja norsunluukädensijalla varustettu viuhka, joka oli aivan kuin eilen rasiaan pakattu. Pienoismallin kokoisia laivoja oli asetettu kammioon ilmeisesti viimeistä tuonpuoleiseen tarvittavaa purjehdusta varten.
Joukon inventoidessa aarrekammion sisustaa kukaan ei löytänyt mainittavia merkkejä varkauksista, vaan rasiat olivat suurimmaksi osaksi vielä sinetöityjä.

Seuraavana päivänä haudalle saapuivat Belgian kuningatar prinssipoikansa Leopoldin kanssa ja lordi Allenby vaimoineen sekä muita seuralaisia. Sitten teräsportti hautaan suljettiin ja hauta peitettiin ensimmäisen kaivauskauden osalta.
Oli helmikuu 1923.

Howard Carter ja lordi Carnarvon riitelivät maaliskuussa 1923. Väittely johti lopulta siihen, että Carter pyysi ystäväänsä lähtemään talostaan eikä tämä ollut sinne enää tervetullut. Pian sen jälkeen lordi Carnarvon sairastui hyttysenpureman ja parranajosta tulleen haavan tulehduttua verenmyrkytykseen sekä sairastui keuhkokuumeeseen maaliskuun 26. päivänä Hän kuoli huhtikuun 5. päivänä Kairon Continental Savoy -hotellissa.
56-vuotias Carnarvon ei ollut enää ollut parhaissa ruumiinvoimissaan ja oli viettänyt edelliset talvet Egyptissä hoidattamassa itseään. Haudan kaivamiseen ja löytymiseen liittynyt jännitys sekä julkisuuden käsittely olivat olleet väsyttäviä operaatioita.
Carnarvonin kuolema aloitti huhut Tutankhamonin kirouksesta. Jotkin kuoleman hetkeen kuuluvat ilmiöt vaikuttivat selittämättömiltä. Tarinat kertovat, että lordin kuollessa Kairon kaikki valot sammuivat sähköjen katkettua, ja samaan aikaan Englannissa lordin lemmikkikoira alkoi ulvoa ja kaatui kuolleena maahan.

Kuuma kesä oli tulossa, ja usein arkeologiset kenttäkaudet ajoittuivat Egyptissä miellyttävämpään aikaan. Kaivauksia oli määrä jatkaa seuraavaan syksynä. Lordi Carnarvon oli kuitenkin menehtynyt ennen seuraavaa kaivauskautta, eikä hän koskaan päässyt oallistumaan kivisen sarkofagin ja muumioarkkujen avaamiseen, vaikka oli päässyt hautakammioon ja nähnyt kultaiset pyhäköt sekä aarrekammion. Hän ei koskaan saanut nähdä muumiota ja siten poikafarao Tutankhamonia kasvoista kasvoihin, vaikka oli kaivausten rahoittaja.
Carnarvonin leski Almina otti miehensä perijänä tehtäväkseen kaivauslupien varmistamisen, työn rahoituksen ja osin niiden organisoinnin. Carter, joka oli aiemmin maaliskuun 21. päivänä lordi Carnarvonin sairastumisesta kuultuaan matkustanut tapaamaan vanhaa ystäväänsä, oli lordin yllättävän poismenon jälkeen lähestynyt leskeä lämpimin surunvalitteluin ja sai jatkaa tehtävässään.

Marraskuussa 1923 Carter oli jälleen valmiina jatkamaan töitä Kuninkaiden laaksossa. Täytemaa haudan edestä poistettiin, portti avattiin ja Burton jatkoi sivukammion kuvaamista.
Carter ryhtyi piirtämään hautakammion ja pyhäkön pohjakaavaa. Hän merkitsi muistiin hautakammion ja pyhäkön välissä olevien esineiden sijainnit, minkä jälkeen ne siirrettiin esikammioon. sieltä löytyneet valtikoiksi arvellut esineet osoittautuivatkin torviksi.
Väliseinän purkaminen esikammion ja hautakammion välissä viimeisteltiin ja sen paikalle pystytettiin puinen suoja. Sitten vähittäin avattiin kultaisen pyhäkön ovet ja sitä seuraavien sisäkkäisten pyhäköiden ovet vuoden 1924 alussa. Koska ovet olivat kullattua puuta, ne tuli konservoida puun kutistuttua.

Pyhäköitä oli neljä sisäkkäin, ja viimeisen ovien takana oli kuninkaan painava hiekkakivestä veistetty täysin vahingoittumaton sarkofagi. Pyhäköiden välissä oli suuri pellavainen paariliina, joka oli koristeltu pronssisin rosetti-kukkakoristein. Egyptologi Percy Newberryn vaimo Essie Newberry sai tehtäväkseen paariliinan konservoinnin, kun rosetit oli varovasti irrotettu ja liina oli rullattu tangon ympärille.
Joukko ei avannut sarkofagia, vaan työskenteli järjestelmällisesti. Kultaisilla kädensijoilla varustetut viuhkat, joiden strutsinsulat olivat pahoin kärsineet pieneliöistä, tuli saada konservaattorille käsiteltäviksi. Pyhäköiden ovia ja kattoja sekä niihin liittyneitä paneeleja purettiin laboratorioon työskentelyä varten. Niihin oli merkitty muistiinpanoja, kuten ”kääntöpuoli itään”, mikä viittasi sihen, että pyhäköiden osia oli asetettu ahtaaseen hautakammioon alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen.
Hiekkakivisen kellertävän ja kristallinhohtavan sarkofagin kulmat oli koristeltu kätensä ojentavien jumalattarien Isis, Neftys, Neith ja Selkit korkokuvin. Jumalien tehtävänä oli sarkofagin kakkien sivujen suojeleminen.

Vuoden 1925 syksyllä ja uuden kenttäkauden aikana alettiin tehdä valmisteluja itse faraon muumion paljastamista sekä käsittelyä varten. Hankkeen avustajina toimivat lääketieteen asiantuntijat professori Douglas Derry ja Saleh Bey Hamdi. Tämä tieteellinen tutkimus tuli suorittaa niin hiljalleen kuin mahdollista ja ilman suurta ihmisjoukkoa. Muumion kääröjen avaamisessa piti odottaa myös ministeriöiden edustajien mahdollista halua olla tarkkailemassa tilannetta.
Ministeriöstä olikin esitetty jo aikaisemmin kiinnostusta muumion näkemiseen – näytti siltä, että nimenomaan muumio oli egyptiläisille mieluisin löytö. Kysehän oli Egyptin muinaisesta hallitsijasta. Faraon oma kullattu valtaistuin oli jo saatu Kairon Egyptiläiseen museoon näytteille.
Hauta avattiin uudelleen ja havaittiin kaiken olevan kunnossa. Kirkas sähkövalo sytytettiin arkkuja valaisemaan. Kuukausia ennen oli suunniteltu operaatiota eri arkkujen avaamiseksi ja nostamiseksi. Oli hankittu erilaisia työkaluja ja vinssejä.

Sarkofagin sisällä olevat arkut havaittiin ihmisen muotoisiksi, ja niitä oli yhteensä kolme. Ensimmäinen kullattu arkku oli koristeltu leijona-aihein; leijona eläinkunnan kuninkaana näyttää myös muinaisessa Egyptissä liittyneen kuninkuuden symboliikkaan.
Toinen, sisempi arkku, oli kauttaaltaan koristeltu turkoosin- sekä karnelinvärisin ja sinisin lapis lazuli -kiveä jäljittelevin lasiupotuksin ja kultauksin. Kukkaköynnökset ja seppeleet kiersivät kyseistä arkkua. Arkussa näkyi fluoresenssin vaikutusta ja turpoamista, mikä viittasi siihen, että muumio oli tuottanut kosteutta – sen ei ollut ehkä annettu kuivua rauhassa. Ilmiö antoi aihetta pelätä, että muumio oli pahoin kärsinyt.
Arkun kansi nostettiin suurelle tarjottimelle. Kaikki tapahtui varovasti tarvittavia toimenpiteitä noudattaen, jotta arkkujen arat pintamateriaalit eivät vahingoittuisi.
Toisen arkun sisältä paljastui jälleen ihmisen muotoinen arkku.

Sisimpään arkkuun päästiin käsiksi vasta lokakuun 3. päivänä vuonna 1925. Tämä kullasta taottu kolmas ihmisen muotoinen arkku poikkesi sen päällä olleista kahdesta puisesta ja kullatusta arkusta.
Kaksi arkkua nostettiin esikammioon siten, että kolmas arkku oli toisen sisällä. Tahmea pihkamainen aine oli kiinnittänyt toisen arkun sisimpään, ja piti tutkia, miten ne saataisiin erotettua toisistaan.
Arkut päätettiin irrottaa varovasti ilman kuumentamista. Hämmästyttävää kultaista ruumisarkkua suojasivat jumalten siivet, ja se oli koristeltu erivärisin lasiupotuksin, puolijalokivin ja obsidiaanilla, vulkaanisella lasilla.
Edessä oli vielä kolmannen arkun avaaminen.

Haudan avaaminen aiheutti esineistössä nopeutuneen haurastumisen, rappeutumisen ja mahdollisen tuhoutumisen, kun löydöt joutuivat tekemisiin ilman, kosteuden ja ihmiskosketusten kanssa. Egyptin kuiva ilmasto oli ollut erityisen tärkeä tekijä esineiden säilyvyyden kannalta. Se on ollut suopea ympäristö niin muumioille, papyruksille, tekstiileille kuin suurille pyramidien juurelle kätketyille puualuksille.
Lisäksi haudan ilmatiiviys loi löytöjen säilymiselle otollisen ympäristön. Ihmisen toiminta ja ympäristön muutokset haudassa olivat kuitenkin suuri riski. Hauraat löydöt tarvitsivat mitä kipeimmin kiireellistä hoitoa. Löydöistä monet olivat paitsi hauraita myös hyvin likaisia ja jopa rikkoutuneita, joten tarvittiin välittömiä toimenpiteitä.

Farao Seti II´n hautaan pystytettiin kenttälaboratorio. Se oli hyvin katseilta suojassa, ja sen eteen voitiin pystyttää valokuvauspaikka ja puusepänverstas. Kenttälaboratorio kaivauspaikalla oli esimerkillinen tapa konservoida esineitä, mutta Seti II´n haudan valintaa Silver ei pidä tieteen kannalta onnistuneimpana ratkaisuna, toiminta kun vaaransi haudan säilymisen. Hallitus kuitenkin antoi luvan haudan käyttöön, ja sen edessä voitiin suorittaa myös esineiden kenttävalokuvausta.
Kenttälaboratoriossa työ jatkui läpi kaivauskausien. Hautakammion kultaiset pyhäköt vaativat siirtoon erityistoimia. Ne oli rakennettu vajaat kymmenen senttiä paksuista kullalla päällystetyistä tammilaudoista ja olivat uskomattoman painavia.

Asiantuntijan paikan päällä antama ensiapu erilaisten konservointimenetelmien muodossa oli hyvin edistyksellinen ajatus, sillä siten esineen vaurioituminen saatiin mahdollisimman pian pysäytettyä ja tulevaisuudenkin kannalta ehkäistyä. Haudan esineiden säilytykseen erikoistuneena konservaattorina toimi tutkimusryhmään liittynyt kemisti Alfred Lucas, jonka tarkat muistiinpanot ja menetelmiä koskevat konservointipäiväkirjat ovat arkistoituna Oxfordin Griffith-instituutissa. Tekstit on digitoitu niin, että ne ovat kaikkien käsillä ja nähtävissä (tosin sivu on jostain syystä ilman https-protokollaa ja siten suojaamaton, joten en tee tähän helposti klikattavaa linkkiä turistien surffattavaksi, mutta jos joku nimenomaisesti haluaa nähdä tekstit, ne ovat osoitteessa www.griffith.ox.ac.uk/discoveringTut/conservation/). Myös Lucasin selvitys on julkaistu Carterin raportin liitteenä.

Esimerkkejä löydöistä oli määrä saada välittömästi esille Kairon Egyptiläiseen museoon. Museo oli perustettu ensin toisaalle vuonna 1858, nykyiselle paikalleen se muutti vuosisadan vaihteessa ja museorakennus avattiin vuonna 1902.
Haudan tyhjennys, ensiapuna annetut konservointitoimenpiteet ja esineiden kuljetus kestivät kymmenen vuotta. Viimeiset esineet tyhjennettiin haudasta vuonna 1930, ja viimeinen laivalasti lähti Niilin rannalta vuonna 1932.

Tutankhamonin haudasta löytyi matkalle tuonpuoleiseen tarkoitettuja eloperäisiä ruoka-aineksia. Ne muodostavat aarteiston, jonka avulla päästään käsiksi muinaisten egyptiläisten ruokapöytien antiin. Nykyarkeologiaa kiinnostavat niin kasvien kuin eläintenkin jäännökset, jotka kertovat ihmisten ruokavaliosta ja kulutustottumuksista sekä ihmisiä ympäröivistä luonnonolosuhteista entisinä aikoina. Leipä oli muinaisegyptiläistä perusruokaa muun muassa sipulin kera, ja poikafaraolle oli viimeiselle matkalle varustettu mukaan niin puolikuunmuotoisia leipäkakkusia kuin sipuliakin.
Hautaan oli myös valmistettu kymmeniä puisia pyöreäreunaisia ja kannellisia rasioita, jotka muistuttavat nykyajan lounasrasioita. Rasiat oli pinottu esikammioon kultaisien häränpäisen vuoteen alle. Ne oli maalattu ja pihkattu säilymään.
Näissä 48 vuoassa hallitsijalle oli varattu matkaevästä tuonpuoleiseen: härän, lampaan tai vuohen ja lintujen lihaa sekä kasviksia. Eväsrasioihin ruoka oli säilötty niin hämmästyttävästi, että säilytystä voitiin verrata nykyajan peltipurkkeihin sullottuihihin säilykkeisiin.

Hautalöydöistä muumioarkkujen sisältö osoittautui arvokkaimmaksi, sillä viimeinen kolmesta arkusta, puhtaasta kullasta taottu viimeinen arkku, oli Tutankhamonin arkku. Ja Tutankhamonin kuolinnaamio, joka peitti vainajan kasvoja, on hänen tunnetuin muotokuvansa.

Tutankhamonin hautakammion sisimpään kultaiseen arkkuun päästiin käsiksi vasta lokakuun 23. päivänä vuonna 1923. Edessä oli kolmannen arkun avaaminen. Hauta, jota oli etsitty vuosikausia ja kärsivällisesti, oli löytyäkseen vaatinut kolme pitkää vuotta huolellista dokumentointia, konservointia ja tutkimuskia ennen kuin itse vainaja päästiin kohtaamaan
Tuota hetkeä Carter oli odottanut aina siitä asti, kun hän nuorena oli saanut seurata Tutankhamonin jalanjälkiä ja oli kokenut elämäntehtäväkseen löytää poikafaraon viimeisen leposijan. Lordi Carnarvon sen sijaan ei saanut koskaan mahdollisuutta olla todistamassa poikafaraon muumion paljastumista.

Kun kahdeksan jalkopään niittiä saatiin poistettua, muumioarkku avautui. Oli lokakuun 28. päivä vuonna 1925. Hetki oli historiallinen. Siinä lepäsi vuosituhansia koskemattomana säilynyt farao Tutankhamon, joka oli palsamoitu viimeiselle matkalleen. Kultainen kuolinnaamio kuvasi Carterin mukaan rauhallista surua samalla muistuttaen symbolisesti Osiris-jumalaa, tuonpuoleisen hallitsijaa.
Kuolinnaamion kasvot ja päähine olivat massiivista täyskultaa. Otsaa koristivat kuninkuuden symbolit: kultainen uraeus-kobra ja korppikotka. silmät olivat argoniittia, niiden pupillit obsidiaania eli vulkaanista lasia, luomet ja kulmakarvat oli taidokkaasti muotoiltu sinisestä lapis lazuli -kivestä eli lasuurikivestä. Parta oli taottu kuin punomalla kullasta ja lapis lazulista. Muumion kaulaan oli ripustettu kolme raskasta kultaista ja fajanssikoristeista kaulakorua. Tutankhamon samastettiin hautajaisasussaan Osirikseen.
Rinnalla ristissä olevissa kultalevyin peitetyissä käsissä oli kiviupotuksin koristeltuja rannerenkaita ja sormuksia. Kädet kannattelivat vallan merkkeinä paimensauvaa ja varstaa. Auringon ikuista kiertoa ja kehrää sekä elämän uudelleensyntymistä symboloiva suuri skarabeus-amuletti eli pyhä pillerinpyörittäjä oli asetettu vainajan rinnalle käsien päälle.
Käsiin asti ulottuvan kuolinnaamion alapuolella olivat vartaloa ja jalkoja peittävät ristikkäin asetellut pellavakääreet ja siteet, joihin oli upotettu kultaa sekä kirjoituksia ja ne oli reunustettu helmin. Vainajan suojaksi asetettu koru oli korppikotkan siipensä levittävä Nekhbet-jumalatar, jolle kuvataan ihmisen pää sekä korppikotkan vartalo ja kynnet. Käsistä alaspäin kuninkaallinen muumio oli peitetty erilaisin liuoksin, jotka olivat pahasti tummentaneet pellavaiset kääreet ja siteet.

Kuolinnaamio oli juuttunut kiinni muumioarkkuun. Syy oli jälleen uhriliuoksissa, joita oli kaadettu muumion päälle. Ilmeni, että kyse olikin öljystä, johon oli sekoitettu pohkamaista ainesta – kyse saattoi olla kuninkaallisista voiteista.

Marraskuun alussa muumio arkkuineen tuotiin ulos aurinkoon. Se oli tarkoitus kantaa farao Seti II´n hautaan sijoitettuun laboratorioon. Toivottiin, että lempeä auringonpaiste auttaisi lämmöllään muumion ja kuolinnaamion irrottamisessa arkusta. Sarkofagissa oli kultainen katafalkki, joka oli hämmästyttävä sänkymäinen rakennelma – se oli vuosituhansia kestänyt kolmen sisimmän arkun painon.

Muinaiset egyptiläiset uskoivat vainajan jatkavan elämää kuolemankin jälkeen. Ruumis oli osa vainajan olemusta, ja se haluttiin säilyttää ikuisuuteen. Siten Egyptissä ruumishautaus oli luonnollinen valinta, kuten naapurimaiden seemiläistenkin parissa, ja tapa omaksuttiin myös kristilliseen hautaukseen. Polttohautaus puolestaan esiintyy muinaisten indoeurooppalaisten, kuten heettien, kreikkalaisten ja roomalaisten, hautaustavoissa ja rituaaleissa.
Egyptin, Etiopian ja Nuubian eli nykyisen Sudanin kuivat ilmastot ovat olleet ihanteellisia luonnolliselle muumioitumiselle. Arktisilla alueilla luonnollista muumioitumista tapahtuu myös kuivan ja kylmän ilmaston vuoksi jäätymällä. Suomestakin tunnetaan tästä esimerkkejä. Silverin mukaan on ilmeistä, että luonnollinen muumioituminen synnytti muinaisegyptiläisissä ajatuksen palsamoinnista – näin vainajan maallisten jäännösten säilymistä saatiin pidennettyä keinotekoisesti. Keinotekoista muumioiontia alettiin harjoittaa viimeistään neljännen dynastian aikana noin vuonna 2600 eaa.
Mummija viittaa arabiankieliseen sanaan, joka merkitsee bitumia, pikeä tai asfalttia. Palsamointi tarkoittaa muumioinnissa käytettyjen voiteiden, öljyjen ja tuoksuvien pihkamaisten aineiden vaikutusta.

Marraskuussa 1925 päästiin viimein avaamaan muumion kääreitä ja tutkimaan Tutankhamonin muumiota laboratorio-olosuhteissa. Muumio makasi lavetilla kultainen kuolinnaamio edelleen kasvoillaan, kun siteet ja pienet ulkoiset esineet oli poistettu.
Ulkoiset kääreet koostuivat muumion yli heitetystä suuresta liinakankaasta, jota pitelivät kolme pitkittäistä ja neljä poikittaista pellavasidettä. Alimmat kääreet olivat pahoin turmeltuneet ja oli vaikea saada niitä irrotettua – osa juuttuneista materiaaleista täytyi irrottaa taltalla raajojen ja arkun välistä, jotta kuninkaan jäännökset pystyttiin nostamaan pois. Muumio oli hieman kallellaan, mikä viittasi siihen, että sen arkkuun asettamisessa oli jossakin määrin epäonnistuttu.

Muumion linojen ja siteiden välistä löytyi eri keroksista lisää esineistöä. Amuletteja paljastui siteistä lukemattomina kerroksina ja ryhmissä.
Päälaen päällä oli pelavakankaasta tehty kartiomainen tyyny, joka näytti ikään kuin modernilta leikkaussiteeltä. Carterin mielestä se muistutti Osiris-jumalan kruunua, kuitenkin ilmn oinaansarvia ja sulkia.
Tämän tyynyn alla oli rautainen niskatuki. Tyynyä ympäröi pääkääre, aivan kuin turbaani, joka oli ilmeisesti tarkoitettu kruunun kannattelua varten.
Raudan esiintyminen Tutankhamonin haudassa keskellä pronssikautta on arkeologian kannalta hämmästyttävää. Eikä niskatuki ollut ainoa rautaesine, joka haudasta löydettiin.

Kuninkaan pään ympärillä olleita siteitä poistettiin varovasti, jolloin vainajan kasvot paljastuivat vähitellen. Carter oli hämmästynyt poikakuninkaan yhdennäköisyydestä farao Ekhnatonin kanssa. Vertailu perustui Davisin kaivauksissa haudasta KV₅₅ paljastuneeseen muumioon. Samalla hän havaitsi yhdennäköisyyden kuningatar Tejeen, Ekhnatonin äitiin, jonka muumio lepäsi jo tuolloin Kairon Egyptiläisessä museossa.
Eikä Carter ollut ainoa havainnon tekijä, myös paikalla olleet anatomian ammattilaiset, tohtorit Douglas Derry ja Saleh Bey Hamdi näkivät ruumiin rakenteellisen yhtäläisyyden Ekhnatonin tunnettuihin taiteellisiin kuvauksiin. Carter ja anatomian asiantuntijat huomasivat jo piirteitä, jotka paljastuisivat vasta lähes sadan vuoden jälkeen geneettisissä tutkimuksissa.

Kuninkaan kaulassa oli useita kultaisia kaulaketjuja ja 20 amulettia kuudessa kerroksessa pellavavaatteiden välissä. Carter dokumentoi esineet piirtämällä ne kaikki paikoilleen.

Tutankhamonin sormiin oli pujotettu useita sormuksia ja ranteissa oli rannerenkaita, jotka olivat massiivista kultaa, lapis lazulia vlkeaa ja vihreää kalsedonia, turkoosia ja mustaa pihkaa. Sormuksissa oli kuvattu Tutankhamonin nimeä kantava kartussi.

Lantiolta, seremonialliseen esiliinaan kuuluvasta kultaisesta nyörivyöstä, paljastui hämmästyttävä tikari kultaisessa tupessaan. Tikari noudattaa ulkomaista mallia, jonka arkeologia tuntee Syyriasta ja Kanaaninmaan alueelta tulleiden hyksien aseissa. Vaikka vaikutteet ovat ulkomaisia, esinettä on pidetty egyptiläisenä.
Tikarin kultainen kädensija oli koristeltu pienin pyörein jyvin, puolijalokivi- ja lasiupotuksin. Kultaista terää koristi palmettikuviointi ja kenttää höyheniä jäljittelevä koristelu, jossa oli käytetty värikästä upotustekniikkaa. Toisella puolella oli kohokuvioina villieläimiä.
Tätäkin asetta hämmästyttävämpi tikari paljastui esiliinan oikealta puolelta. Sen kultainen kädensija oli eistetty vuorikristallista ja terä oli rautaa. Tikarin rauta on myöhemmin analysoitu röntgenfluorenssimenetelmällä, ja se on osoittautunut todennäköisimmin meteoriitista peräisin olevaksi raudaksi.
Vaikka rautamalmin hankinta, sulatus ja taonta sekä käyttö eivät olleet kehittyneet pronssikaudella, muinaiset egyptiläiset käyttivät jo varhaispronssikaudella meteoriitista tehtyjä esineitä. Tämäkin tikari edusti ulkomaista hyksojen vaikutusta. Kuninkaan jalasta paljastuivat kultaiset sandaalit, joissa jäljiteltiin kaislasandaalien koristelua.

Arkeologit voivat lähestyä itse vainajaa kuin rikospaikalle saapuneet salapoliisit oikeuslääketieteen asiantuntijoiden kanssa. Alkuperäisissä tutkimuksissa Douglas E. Derry, Egyptiläsen yliopiston anatomian prfessori, kävi muumion anatomisesti läpi Saleh Bey Hamdin kanssa. Hän huomioi, että muiden faraoiden muumiot olivat joutuneet varastelun ja ilkivallan uhreiksi, ja Tutankhamonin muumio oli siten koskemattomuudessaan harvinaisuus. Derry arveli, että tutkimusta saatettaisin pitää pyhäinhäväistyksenä, mutta puolusti työtä vedoten muumion alttiuteen tuhoutua varkaiden tai hautakammion olosuhteiden vuoksi. Lisäksi muumion koskemattomuus oli hänen mielestään korvaamatonta tieteelle.
Derry mainitsee muinaiset muumiointitavat ja kiinnitti huomiota siihen, ettei kaikissa hänen tutkimissaan muumioissa sisäelimiä ollutkaan poistettu. Sydän oli tapana jättää, koska uskomusten mukaan se toimi oppaana tuonpuoleiseen. Viilto oli muumioinnissa tehty Tutankhamonin kylkeen ja sisäelimet oli poistettu, myös sydän. Penis oli asetettu erektioon ja vainajan käsivarret oli sijoitettu vatsan päälle ristiin, mikä ei ollut kuninkaiden hautauksessa tavallista. Sydämen puuttuminen on osittain ihmetystä herättävä piirre, jonka tarkoitusta voi pohtia. Myös erektioon asetettu penis on herättänyt hämmennystä ja erilaisia teorioita.

Tutankhamonin pään paljastuessa kääreistä pantiin merkille, että kasvojen iho oli harmaata, ja samalla huomattiin myös kallon erikoinen muoto. Derryn mukaan se oli samanlainen kuin farao Ekhnatonilla. Professori G. Elliot Smith oli tutkinut tuolloin Ekhnatoniksi nimetyn muumion jo vuonna 1907 ja oli tullut siihen lopputulokseen, että tämä oli hydrokefaloninen eli ns. vesipää, mutta Derryn mukaan hydrokefalonisuus ei ollut uskottavaa.
Sekä Ekhnatonilla että Tutankhamonilla kuitenkin havaittiin olevan litteä kallo. Derry vertaili huolellisesti kummankin kallon mittoja. Ekhnatonin kallon leveys oli 154 mm ja Tutankhamonin 155,5 mm, ja Derry hämmästyi niiden yhdenmukaisuudesta. Kyseiset leveyslukemat ovat erittäin harvinaisia egyptiläisillä kalloiolla. Derry vakuutui läheisestä verisukulaisuudesta.
Amarna-kauden maalauksista ja veistoksista saa myös kuvan, että elävien ihmisten kalloja olisi tarkoituksella muotoiltu. Tapa tunnetaan muinaisuudesta eri puolilla maailmaa. Muotoilu alkaa siteillä tai erilaisilla puristimilla jo lapsena.
Derry teki huomion, että Tutankhamonin muumion nähneiden mukaan kultainen kuolinnaamio oli todellinen muotokuva Tutankhamonista.

Kun Carter kumppaneineen oli tutkinut Tutankhamonin muumion, se asetettiin uloimpaan arkkuun, jossa se lepäsi Kairon Egyptiläisessä museossa non 80 vuotta ennen kuin se vietiin näytteille hautaan vuonna 2007.

Muutamia vuosikymmeniä sitten Tutankhamonin kuolemaan liittyvistä murhateorioista syntynyt sensaatio on vähitellen saanut väistyä, vaikka arvellun murhan motiivit ovatkin olleet sinänsä uskottavia. Tietokonetomografian avulla on voitu tedä tutkimuksia Tutankhamonin kallosta, hampaista ja leuassa tapahtuneista muutoksista. Tietokonepohjaisessa rikostutkimuksessa käytettyjen menetelmien avulla on saatu käsituksiä poikafaraon ulkonäöstä laskennallisesti kalloon pehmytkudoksia lisäämällä.
Ihmetystä on herättänyt erityisesti vainajan sydämen puuttuminen, sydämen paikalle kun ei ole myöskään tehty korviketta, vaikka niin oli tapana, jos sydän oli vahingoittunut esim. taistelussa. Oliko kyse haavaoittumisesta johtunut sydämen poisto vai maaginen ele, jolla estettiin vainajan lopullinen navigonti tuonpuoleisessa? Jälkimmäinen vaihtoehto olisi saattanut viitata tarkoitukselliseen faraon muiston kiroamiseen palsamointivaiheessa – oliko tämä merkki valtataistelun ulottamisesta tuonpuoleiseen?

Monet ovat arvelleet Tutankhamonin kärsineen synnynnäisistä epämuodostumista, ruoansulatusvaikeuksista tai muuten perinnöllisistä taudeista. Hänen muumiostaan on jäljitetty ongelmia, jotka ovat joko perinnöllisesti synnynnäisiä, sairauksien tuottamia tai ulkopuolelta tulleista traumoista mahdollisesti syntyneitä. On pohdittu myös haittoja, jotka olisivat syntyneet siitä, kun liian läheiset sukulaiset olisivat hankkineet perillisiä.
Lääketieteellisten menetelmien avulla on jäljitetty sairauksia, mahdollisia taisteluissa haavoittumisen jälkiä tai jopa murhaan liittyviä traumoja. Tutankhamonin onkin eri tutkimuksissa arveltu kantaneen Wilsonin tautia, Klippel-Feilin syndroomaa tai Föhlichin oireyhtymää. Vahvasti on ehdotettu myös kuolemaan johtavaa Marfanin syndroomaa, koska arveltiin, että Tutankhamonilla oli poikkeavuuksia sydämessä. Lopulta viimeksi mainittua syndroomaa ei tutkimuksissa löytynyt.
Tutankhamonilta löydettiin sen sijaan toisenlainen sairaus: poikafarao oli kärsinyt malariasta. Haudasta löydettiin korianterin siemeniä, joilla voitiin hillitä kuumetta, ja malariahan on kuumetautui. Lisäksi taateleilla ja valkosipulilla saatettiin yrittää parantaa malariaa, ja niitäkin haudasta paljastui.

Tutankhamonin vasemmassa jalassa havaittiin myös selvä epämuodostuma, kampurajalka. Päkiässä ja varpaissa oli luukuolio, joten hallitsijan oli vaikea kävellä. Jalassa on synnynnäisen epämuodostuman lisäksi havaittu tauti, joka oli kuoleman aikaan vielä voimissaan.
Koska vasen jalka oli epämuodostunut, oikealle jalalle asettui kävellessä liika painoa. Oikean jalan kulma poikkeaa siten normaalin jalan kulmasta, ja siitä oli tullut latta- eli latuskajalka. Reidestä löytyi lisäksi murtuma, joka ei ehkä ollut parantunut ennen kuolemaa.
Tutankhamon todennäköisesti tarvitsi jalkojen epämuodostumien vuoksi kävelykeppejä, joita hänen haudastaan löytyi runsaasti – keppejä oli yli 130, enemmän kuin kenenkään toisen faraon haudasta tunnetaan.

Jatkuu…

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Aiemmin esitellyt kirjat

Mahdollinen palaute [email protected]

Aaltola, Mika: Mihin menet Suomi?
Aaltonen, Kimmo: Maailmankaikkeus piirtyy kiviin
Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?
Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi
Ackroyd, Peter: Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä
Ahde, Matti: Matti Ahde – Sähkömies
Aho, Esko: 1991 – Mustien joutsenten vuosi
Aho, Esko: 1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa
Aho, Esko: Kolme kierrosta
Aho, Esko: Sattuma suosii valmistautunutta
Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä
Aho, Esko: Vuosisadan asekauppa
Ahonen, Esko: Politiikan portailla
Alajärvi, Erkki: Raskaan sarjan runoja
Alanen, Antti: Musta peili
Alanen, Aulis J: Santeri Alkio
Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua
Ala-Nissilä, Olavi: Ottakaa mut mukaan – Osallistavaan kasvuun
Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä
Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta
Alexander, Caroline: Endurance
Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus
Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus
Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella
Alkio, Paavo: Sotatuomarin päiväkirjat
Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti
D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä
Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi
Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen
Attenborough, David: Yksi elämä, yksi planeetta
Back, Eva: Aatteet puntarissa
Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys
Berlitz, Charles: Arvoitus syvenee
Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner
Blum, Howard: Salamurhaajien yö
Borg, Sami: Hiljaa hyvä tulee
Borg, Sami: Kansanvaltaa koronan varjossa
Borg, Sami: Käyttöliittymä vaaleihin
Boxberg, Katja: Paavo Lipponen
Byron, George: Rakasta epätoivoa
Bäckström, Olli: Lumikuningas
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni
Chambers, Oswald: Parhaani hänelle
Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä
Churchwell, Sarah: Marilyn Monroen monta elämää
Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset
Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja
Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka

Dahl, Hanne: Usvassa uinuu uhka
Dekkers, Midas: Helpotuksen historia
Donner, Jörn: Kuolemankuvia
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Duriez, Colin: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti
El-Hai, Jack: Göring ja psykiatri – Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa
Eliot, Marc: Jack Nicholson
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta
Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan
Ermilä, Suvi: Hauho
Erola, Juha: Presidenttien hevoset Ypäjällä
Esko Aaltosen neljä elämäntyötä
Eskola, Katarina: Aina uusi muisto
Falk, Pasi: Lottomiljonäärit
Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia
Felscherinow, Christiane: Huumeasema Zoo
Forman, Miloš: Otetaan hatkat
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari
Förbom, Jussi: Hallan vaara
Gabler, Neal: Walt Disney – Amerikkalaisuuden ikoni
Gahrton, Per: Georgia
Gardberg, C.J: Suomen keskiaikaiset linnat
Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa
Genté, Régis: Volodymyr Zelenskyi – Sodan sankari
Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä
Grann, David: Killers of the Flower Moon
Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan
Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979
Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret
Haavisto, Heikki: Talonpojan muistelmat
Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää
Haavisto, Pekka: Hatunnosto
Hagan, David: Joe Biden – Mies vallan huipulta
Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle
Harkimo, Harry: Suoraan sanottuna
Harris, Kamala: Totuuden puolella
Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä
Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot
Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen
Haukkala, Hiski: Suuren pelin paluu
Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin
Heikkilä, Mikko K: Heinien herrat – Suomen historian pisin perinne
Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta
Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa
Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille
Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990
Herbert, Kari: Etelänapaa etsimässä

van Herpen, Marcel H: Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu
Heräävä maailma
Hillcourt, William: Baden-Powell – Sankarin kaksi elämää
Hockman, Tuula: Ingeborg Tott – Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla
Hodges, Andrew: Alan Turing, arvoitus
Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata
Holden, Anthony: William Shakespeare
Hovi, Tuomas: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Huor, Jesper: Talebaneja odotellessa
Huovinen, Veikko: Veitikka
Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti
Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?
Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta
Hägglund, Gustav: Rauhan utopia
Hämäläinen, Anna-Liisa: Rouva puhemies
Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi
Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori
Iommi, Tony: Iron Man
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä
Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen
Isomäki, Risto: Mitä koronapandemian jälkeen
Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta
Johannes Virolainen 1914 – 2000
Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi
Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä
Jordan, Michael: Nostradamus
Juhola, Niina-Matilda: Näkijä
Julin, Meri: Poliittinen ihminen
Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin
Juntunen, Pekka: Tasavallan paimenkoirat
Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?
Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?
Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Järvi, Ulla: Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia
Järvinen, Petteri: NSA – Näin meitä seurataan
Järvinen, Risto Koo: Lasiinsylkijä
Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!
Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja
Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää
Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen
Kalleinen, Kristiina: ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle” – Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä
Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia
Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin
Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa
Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka
Kalliokoski, Viljami: Kiitollisena muistan

Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä
Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut
Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle
Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena
Kangas, Lasse: Kustaa Tiitu – tasavallan talonpoika
Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä
Kankkonen, Tom: Erdoğan – Turkki suuren johtajan varjossa
Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa
Kantola, Anu: Hetken hallitsijat
Kapeneeko kuilu?
Karjalainen, Erkki: Jörg Haider
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen
Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys
Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Kaski, Satu: Pessimisti ei pety
Kasvi, Jyrki: Jyrki Kasvin kolme elämää
Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin
Katajisto, Kati: Verraton Virolainen
Katri Kulmunin tukijalehti
Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot
Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja
Kaunisto, Timo: Vaikea vihreys
Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta
Kauranne, Antti: Mietaita
Kejonen, Aimo: Kansantarinat
Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori
Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?
Kekkonen, Urho: Sivalluksia
Kekkonen, Urho: Vastavirtaan
Kekäläinen, Annu: Leiri
Kelho, Jari: Hattulexit
Kelly, Ian: Casanova – Näyttelijä, rakastaja, pappi, vakooja
Kelosaari, Artemis: Kannibaalikirja
Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi
Keränen, Seppo: Moskovan tiellä
Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä
Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät
Keski-Rauska, Riku: Sinä osaat, sinä pystyt
Keskisarja, Teemu: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio
Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous
Kessler, Ronald; Presidentin turvamies
Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään
Kivi, Jaana: Bryssel myyty
Klemettilä, Hannele: Ritari Siniparta. Gilles de Rais’n tarina
Kobler, John: Al Capone
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa

Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut
Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia
Kolbe, Laura: Yläluokka – Olemisen sietämätön vaikeus
Kontro, Lauri: Anneli Jäätteenmäki – taipumaton
Kontro, Lauri: Kontropunkti
Konttinen, Anu: Panulan luokka
Konttinen, Seppo: Suora lähetys
Koponen, Juhani: Kehitysapukeisarin vaatekaapilla
Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin
Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen
Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali
Korhonen, Matti: Toimittajan tie
Korkki, Jari: Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento
Korpiola, Lilly: Arabikevät
Korpiola, Lilly: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta
Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa
Koski, Heikki: Hintansa väärti
Koski, Heikki: Vastuun vuosia – keskusteluja Fagerholmin kanssa
Koski, Markku: ”Hohto on mennyt herrana olemisesta”
Koskinen, Anna-Kaisa: ”Vaihtoehtoinen tarina” – Mitä on sosiaalinen muutostyö?
Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja
Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit
Kotro, Arno: Yhden miehen varietee
Kuisma, Juha: Kaupunki ja maaseutu
Kuisma, Juha: Keskustalaisuudesta
Kuisma, Juha: Kylien tulevaisuus
Kuisma, Juha: Paikallinen ilmastopolitiikka
Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa
Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika
Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?
Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia
Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa
Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa
Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä
Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta
Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan
Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää
Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset
Laaninen, Timo: Keskustan kuiskaaja
Laaninen, Timo: Se on ihan Matti
Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot
Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta
Lahtinen, Anu: Ebba, kuningattaren sisar
Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta
Laine, Sofia: Kahvin hinta
Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla
Laitinen, Aarno: Musta monopoli
Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet

Lappalainen, mirkka: Smittenin murha
Lappalainen, Mirkka: Susimessu
Latva, Otto: Merihirviöt
Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli
Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?
Launis, Maaret: Tästä saa puhua!
Lehmusoksa, Risto ja Ritva: Urho Kekkosen pöydässä
Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi
Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen
Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä
Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat
Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Levin, Janna: Mustan aukon blues ja muita ääniä maailmankaikkeudesta
Liimatainen, Ari: Sinä kuolet
Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro
Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä
Lindblom, Seppo: Manun matkassa
Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka
Lindström, Jari: Syvään päähän
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Linna, Lauri: Vennamon panttivangit
Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä
Lindqvist, Herman: Axel von Fersen
Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte
Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa
Lohi, Tuomas: ”Totu sitä sallimahan, mik´ei parkuen parane
Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa
Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit
Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008
Luoto, Reima T.A: Larin-Kyöstin Hämeenlinna
Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja
Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit
Maa – maakunta – Martti Miettunen
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth
Mailer, Norman: Porton haamu
Majaniemi, Risto: Orbán – Euroopan paha poika
Man-saaren tarinoita
Manvell, Roger: Operaatio Valkyyria
Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi
Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen
Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin
Marshall, Tim: Maantieteen vangit
Martikainen, Jouko: Idän tietäjät
Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika
Mattsson, Anne: Sylvi Kekkosen elämäkerta
Mazzarella, Merete: Sielun pimeä puoli
McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet
Merikallio, Katri: Miten rauha tehdään
Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989

Miettinen, Timo: Eurooppa – poliittisen yhteisön historia
Miettunen, Martti: Näinhän se oli
Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa
Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus
Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana
Moisio, Johanna: Me unettomat
Monti, Anton: Minne menet, Italia?
Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä
More, Thomas: Utopia
Muraja, Tuomas: Faktat tiskiin!
Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa
Murto, Eero: Virtanen
Murtorinne, Eino: Lennart Heljas – Kansainvälisesti verkostoitunut poliitikko ja kirkonmies
Müller, Thomas: Ihmispeto
Myllymäki, Arvo: Punamultamies
Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo
Nenonen, Jari: Kyllikki Kymin tarina
Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo
Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat
Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema
Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto
Nielsen, Marjatta: Etruskit
Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio
Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Niemi, Juhani: Tulin pitkin Härkätietä – Tarinoita kotikaupungista
Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta
Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko
Niitemaa, Timo: Itämaan muisti
Nirkko, Juha: Sauna
Nurmi, Lauri: Jussi Halla-aho
Nyholm, Inga: Tulevaisuuden kunta
Nylén, Antti: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
Näre, Sari: Styylaten ja pettäen
Ohler, Norman: Soluttautujat – rakkautta ja vastarintaa Hitlerin Berliinissä
Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan
Ojanaho, Marianne: Keisari Nero
Olsen, Gregg: Äitimme oli sarjamurhaaja
Oranen, Mikko: Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta
Paarma, Jukka: Ihmisen huuto
Paasikivi, J.K: Ei pienillä ole mitään turvaa
Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy
Paasio, Pertti: Punatulkku ja sikarodeo
Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä
Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka
Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita
Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat
Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!
Partanen, Timo: Janakan kronikka
Pelttari, Hannu: Kekkosen kisat – Urho Kekkonen ja urheilu

Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia
Pentikäinen, Mikael: Luottamus
Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa
Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi
Perttula, Pekka: Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri
Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen
Perttula, Pekka: Äidin poika
Perunka, Eero: Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus
Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano
Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla
Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja
Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis
Pirilä, Veikko: Sainpahan sanottua
Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi
Pokka, Hannele: Porvarihallitus
Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä
Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa
Pouta, Hellevi: Mieto
Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema
Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä
Pura, Martti: Väyrysen renki
Purra, Riikka: Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet
Puska, Pekka: Raha tai henki
Puska, Pekka: Sote ja sen pitkä kaari
Puumala, Tuomo: Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus
Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin
Puzo, Mario: Neljäs K
Pynnönen, Ville: Rakas Riksu
Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat
Quinn, Anthony: Yhden miehen tango
Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi
Railo, Erkka: Kamppailu vallasta
Rainio, Kullervo: Älyn älyäminen ja muita psykologis-filosofisia kommentaareja
Raitis, Harri: Armas Puolimatka
Rantala, Juha: Huijari
Rantala, Tuomas: Agrarismin aallonharjalla: J.E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä
Rantanen, Miska: Lepakkoluola
Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän
Rautiainen, Matti: Neidon kyynel
Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä
Rehn, Olli: Kuilun partaalta
Rehn, Olli: Myrskyn silmässä
Rehn, Olli: Onnellisten tasavalta
Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta
Reimaa, Markku: Kekkosen kuiskaaja – Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti
Rekola, Esko: Viran puolesta
Relas, Jukka: Jonnekin lumottuun paikkaan
Remes, Ilkka: Ruttokellot
Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?
Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa

Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede
Rubenhold, Hallie: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä
Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta
Rusi, Alpo: Myrskyjen aika
Räinä, Jenni: Reunalla
Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta
Rönnbacka, Christian: Kävikö käry?
Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika
Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla
Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas
Saarinen, Aarne: Kivimies
Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti
Sakwa, Richard: Taistelu Ukrainasta – Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät
Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään
Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi
Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla
Sancton, Julian: Jään ja pimeän vangit
Sander, Gordon F: Kansalainen Kekkonen
Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää
Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos
Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta
Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies
Savikko, Sari: Kohtalona kauneus
Savolainen, Laura: Yövuorossa
Schiff, Stacy: Kleopatra
Schild, Göran: Alvar Aalto
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu
Seppänen, Esa: Itäsuhteiden kolmiodraama
Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?
Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori
Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?
Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?
Seppänen, Janne: Levoton valokuva
Seuri, Markku: Työterveys 2.0
Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…
Shenon, Philip: Kennedyn murhan salattu historia
Shepherd, Richard: Epäluonnolliset syyt
Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita
Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma
Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin
Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella
Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema
Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius
Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen
Sjöblom, Tom: Tuulten saarella
Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – ”kovettu kalamies”
Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja
Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja

Soini, Timo: Maisterisjätkä
Soini, Timo: Peruspomo
Soini, Timo: Populismi
Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti
Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat
Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi
Spungen, Deborah: Nancy
Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Stewart, Timo R: Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys
Stocklassa, Jan: Stieg Larssonin tutkimukset – Kuka murhasi Olof Palmen?
Stubb, Alexander: Alaston totuus
Stubb, Alexander: Alex
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän
Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi
Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri
Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti
Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?
Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus
Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa
Suominen, Tapani: Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa
Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa
Taavila, Antti: Sulo Suorttanen – SS-upseerikoulusta ministeriksi
Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä
Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus
Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia
Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia
Talvitie, Eveliina: Moniottelija Ilkka Kanerva
Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin
Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla
Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme
Teronen, Arto: IKUISESTI NUORI – Jarno Saarista etsimässä
Tervo, Mirja: Lehmä
Tervonen, Anni: Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla
Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari
Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa
Thompson, Hunter S: Suuri hainmetsästys
Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja
Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna
Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer
Tiitinen, Seppo: Tiitinen
Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen
Timonen, Esa: Metsän poika, Karjalan kuvernööri
Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo
Troyat, Henri: Iivana Julma
Tuikka, Timo J: ”Kekkosen konstit”
Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja
Tuomioja, Erkki: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004

Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika
Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija
Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen
Turunen, Martti: Ihmisten asialla
Turunen, Pekka: Kylmää rauhaa – Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys
Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta
Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja
Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri
Tyyri, Jouko: Kohtaamisia
Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä
Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista
Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa
Uimonen, Risto: Juha Sipilä
Uimonen, Risto: Nuori pääministeri
Uimonen, Risto: Tulos tai ulos
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli
Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki
Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään
Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus
Uusitalo, Eino: Jälkipeli
Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman
Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Vahanen, Risto: Jolo
VAHVAN KESKUSTAN TIE
Vakkuri, Juha: Voodoo – Afrikan arkea
Valtonen, Pekka: Hullun keisarin hovissa
Vance, Ashlee: Elon Musk – Visionääri Teslan, Space X:n ja Solar Cityn takana
Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa
Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa
Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja
Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet
Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera
Verhoeven, Paul: Jeesus Nasaretilainen
Vesikansa, Jyrki: Laman taittaja
Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura
Vilenius, Merja: Luokitteleva katse
Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi
Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä
Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä
Virta, Mikko: Operaatio Kekkonen
Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat
Virtapohja, Kalle: Kaihari & Kekkonen
Virtapohja, Kalle: Kekkonen urheilumiehenä
Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä
Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu
Väisänen, Riitta: Miss Euroopan reunalla
Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä
Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä
Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta

Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla
Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi
Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017
Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä
Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan
Walker, Jonathan: Churchillin kolmas maailmansota – Brittien suunnitelmat hyökätä Neuvostoliittoon 1945
Werner, Paul: Roman Polanski – Henkilökuva
West, Taina: Elämisen sietämätön keveys
Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset
Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus
Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi
Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat
Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue
Ylönen, Merja: Pilahistoria
Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla
Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin