Kirjat, päivitys 22.11.

Ja sitten keskustalaista kirjallisuutta, esittely Matti Vanhasen teoksesta Kriisien keskellä, vaalikauden 2019-23 kuvaus puhemiehen ja vähän valtiovarainministerinkin näkökulmasta. Jos tästä sitten jatkaisi ottamalla vuoden loppuun vielä yhden näyttelijän elämäntarinan kesän kahden tiivistelmän jatkoksi, tosin tällä kertaa olisi tarkoitus tiivistää juttu normimittoihin, 2-3 päivityskertaan. Seuraavana listalla olisi Svenska Dagbladetin elokuvakriitikko Elisabeth Sörensonin haastattelukirja yhdestä länsinaapurimme tunnetuimmista näyttelijöistä Max von Sydowista, teos Kirppusirkus.
Hetken kuluttua siis Vanhasen kirjan läpikäynti. Mutta jos sitä ennen vielä yksi linkki, otetaan traileri eräästä von Sydowin leffasta, jota elämäkerrassa ei mainita. Max von Sydow arkeologina vuoden 1977 brittielokuvassa March or Die (suom. Hornanmarssi).

March or Die

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen
Matti Vanhanen: Kriisien keskellä
Otava 2024
331 sivua

Ambulanssi haki Matti Vanhasen kesken avaustilaisuutta. Ei lähtenyt hyvin liikkeelle tämä hänen luultavasti viimeiseksi jäävä eduskuntavaalikampanjansa.
Vuosien ajan Vanhanen oli järjestänyt Matin päiväksi 24.2. tärkeän vaalitilaisuuden. Näin myös vuoden 2019 eduskuntavaalien edellä. Tilaisuus oli järjestetty Espoon Leppävaaran Sellon ostoskeskuksessa ja sen avoimeen tilavaan aulaan. Sen jälkeen olisi ollut vielä kolme tilaisuutta samalle päivälle toisaalla vaalipiirissä.
Paikalla oli muitakin, varsinkin espoolaisia ehdokkaita. Yleensä aina Leppävaarassa julkisiin tilaisuuksiin tulee myös ihmisiä muistelemaan Vanhasen lapsuuden aikaa siinä lähellä. Vanhanen aloitti koulutaipaleensa Laajalahden kansakoululla puolentoista kilometrin päässä Sellosta, ja Vanhaset asuivat Ruukinrannassa vuosina 1958-63.

Tällä kertaa Vanhanen ei ehtinyt tavata ihmisiä kovinkaan pitkään, kun alkoi tuntua omituiselta. Vanhanen yritti aluksi saada sen menemään ohi käymällä istumaan.
Oli vaikea keskittyä ihmisten puheisiin. Verraten nopeasti paikalliset järjestäjät huomasivatkin, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Lopulta Vanhanen sanoi suoraan, että nyt huimaa.
Jälkeenpäin kertoivat, että Vanhanen oli mennyt kalpeaksi. Tämä itse ei muista, vietiinkö hänet paikalta paareilla, pyörätuolilla vai taluttamalla, mutta pian Vanhanen oli jo Jorvin sairaalassa.

Erityisempiä sairaalassa ei löytynyt, joten Vanhanen pääsi muutaman tunnin jälkeen pois. Ja vaalikampanjan avaus pääsi ainakin otsikoihin.
Tosin ei siinä kuvaa parhaassa iskussa olevasta ehdokkaasta välittynyt. Lopulta Vanhanen saikin vain jonkin verran yli 5.000 ääntä ja menetti toisen puolen aiemmasta kannatuksestaan. Sinänsä terveyden pettäminen tuskin oli siihen ainoa syy.

Vanhasen vaaliteema ”Maa tarvitsee malttia”oli viesti kärjistyvää keskustelukulttuuria vastaan. Ehdokas tiesi kyllä, että ympäri maailmaa kasvava populistinen liikehdintä saa kannatusta myös Suomessa, ja vetoaminen keskitien sovinnollisuuteen ei tätä liikehdintää tyydytä. Vanhanen halusi kuitenkin pieneltä osaltaan jättää muistijäljen siitä, että vuonna 2019 kaikki eivät kannattaneet kärkevää ja yksinkertaistavaa populismia.

Vaaleissa Juha Sipilän hallitus kärsi tappion. SDP (40 paikkaa) nousi niukasti suurimmaksi puolueeksi ohi Perussuomalaisten (39) ja Kokoomuksen (38). Tiukkaa oli.

Usein historiassamme tällaisessa tilanteessa on syntynyt sinipunainen hallitusrunko SDP´n ja Kokoomuksen varaan. Nyt sinipunaista yhteyttä ei saatu rakennettua. Vanhasen oma arvio oli, että päättyneen kevään kärjistynyt asetelma opposition SDP´n ja talouspolitiikassaan oikeiston suuntaan vähitellen siirtyneen Perussuomalaisten yhä kärjekkäämpi politiikka olivat liian kaukana toisistaan. Samalla Kokoomus oli talouspolitiikassaan ja osin myös arvokysymyksiä heijastavassa puheessaan asteittain siirtynyt oikeammalle, kun taas SDP painotti aiempaa vasemmistolaisempaa politiikkaa.

Keskustan puoluejohdossa tai eduskuntaryhmässä ei vaalitappion jälkeen ollut intoa ryhtyä rakentamaan tasapainoa hallitukseen, mutta erinäisten vaiheiden jälkeen ja SDP´n puheenjohtajan Antti Rinteen voimakkaasti vedottua Keskusta lähti Säätytalolle neuvottelemaan.
Ilman Keskustaa vaalivoittajatkaan eivät olisi pystyneet kokoamaan enemmistöhallitusta. Keskusta oli tottunut kantamaan vastuuta maasta, ja ajatus poliittisesta umpikujasta vaalituloksen seurauksena tuntui vakaina aikoina järjettömältä.

Suomen julkinen talous oli Keskustan ja Sipilän johdolla saatu asteittain tasapainottumaan vuosikymmenen kestäneen alijäämän jälkeen. Taloussuunnittelun pohjana oli perusura, joka kestäisi pieniä määrärahojen pysyviäkin lisäyksiä, kunhan samalla päätettäisiin selkeistä ja riittävistä työllisyyttä parantavista rakenteellisista toimista.
Antti Rinteen ja Sanna Marinin hallitus eivät menokehyksessään lisänneet pysyviä menoja edes kahdella miljardilla eurolla, mutta teki työllisyyttä parantavia päätöksiä. Työllisyysaste nousi lähes 75 prosenttiin. Ilman myöhempiä kriisejä keskustelu taloudesta olisi ollut ja olisi nyt jälkikäteen varsin toisenlaista.
Mutta kaikki ei aina mene kuten paperilla on suunniteltu. Ei ollut kevätauringossa aavistustakaan, että pian iskee pandemia kymmenien miljardien kustannuksineen ja sen perään Venäjän meillekin tavattoman kalliiksi käyvä sota.
Korkeaksi saatu työllisyysastekaan ei uusissa olosuhteissa kyennyt pitämään valtiontaloutta tasapainossa. Säätytalolla sovitusta ja pitkään väännetystä kehyksestä piti koronan myötä väliaikaisesti luopua.
Mutta näistä kriiseistä ei keväällä 2019 Säätytalolla tiedetty saati sitten neuvoteltu.

Toukokuuhun tultaessa Keskustassa huomattiin, että taas tullaan sittenkin olemaan yksi hallituspuolueista, Ja Vanhanen päätti ryhtyä kirjoittamaan päiväkirjaa tästä viimeisestä kaudestaan.
Päiväkirjojen pohjalta Vanhanen ryhtyi kirjoittamaan uutta kirjaa. Teos julkaistiin nimellä Kriisien keskellä. Vanhanen toimi pääosan kaudesta eduskunnan puhemiehenä, mutta teki vuoden sivuloikan valtiovarainministeriksi.
Vanhasen ryhtyessä kirjoittamaan päiväkirjaa taustalla oli ajatus avata puhemiesinstituution roolia ja merkitystä arkisen työn näkökulmasta.

Jo aiemmin Vanhasella oli todettu useampi sydämen rytmihäiriö, jotka oli korjattu sähköisesti. Kesällä 2019 oli tulossa sydänleikkaus, ja sitä odotellessa munuaisista löytyi syöpäkasvain, joka oli parasta poistaa ennen sydänleikkausta.
Hallitusneuvottelujen aikaan Vanhanen ei tätä kertonut eduskuntaryhmässä. Hän ei halunnut tiedon vaikuttavan tunnelmaan.

Olihan siinä muitakin juttuja kuin terveys ja politiikka. Aamulla 28.5. Vanhanen oli tonttia lohkomassa. Tontin rajat kierrettiin maanmittarin ja myyjien kanssa. Työ oli tunnissa valmis.
Tontin nimeksi Vanhanen ilmoitti Sintola. Hänen isänsä kotikylän nimi Karjalan Vuoksenrannassa.
Se aamu oli hyvä paussi hallitusneuvotteluihin.

Alfa-tv oli kysynyt Vanhasta vetämään kanavalla ajankohtaisohjelmaa. Vanhanen oli alustavasti todennut olevansa käytettävissä, jos homma sopii hänen tulevaan rooliinsa. Toimittajaksi hän ei ollut ryhtymässä, mutta jonkinlainen luennoitsija voisi harkita olevansa.
Kesäkuun alussa Vanhanen piipahti koenauhoituksessa. Alfan puolella totesivat, että heidän kannaltaan asia oli selvä. Vanhanen sai vakuutuksen, että yhtiö ei puutu ohjelman aiheisiin, haastateltavien valintaan eikä ”luentojen” sisältöön. Vanhanen saisi toimia itsenäisesti.
Tv-jaksoista tuli Vanhasen kaipaama tapa osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ajautumatta hallitus-oppositio-väittelyyn.

Hallitusneuvottelujen aikana puheenjohtaja Sipilä kysyi, haluaako Vanhanen jonkin ministeripaikan. Vanhanen vastasi, että ei, vaan puhemiehen paikka kiinnostaa.
Ministerien piti olla kesällä alkavan Suomen EU-puheenjohtajavaiheen mukana täysillä, eikä siihen sairauslomalainen sovellu. Tätä perustelua Vanhanen ei tosin Juhalle heti kertonut.

Kokoomus protestoi puhemiesvaalissa. Kalle Jokinen ja Petteri Orpo kävivät erikseen vakuuttamassa, että siinä ei ollut mitään henkilökohtaista.
Perussuomalaisten Ville Tavio ja varapuhemies Juho Eerola puolestaan kertoivat äänestäneensä Vanhasta. Tämä sanoi, että heillä olisi ollut suurempi moraalinen oikeus protestoida. Kokoomuksessa oli vaalien jälkeen sanottu puolueen kannattavan vanhaa käytäntöä, jossa hallituksen toiseksi suurin puolue saa puhemiehen tehtävän.
Äänestyksessä Vanhanen sai 141 ääntä. Tyhjää äänesti 39 ja olihan siellä muutama hajaäänikin. Vanha perinne toteutui lopulta tälläkin kertaa – Keskusta oli hallituksen toiseksi suurin puolue.

Puhemiesvaali suoritetaan eduskunnassa ilman puheita ja ehdotuksia valittavasta. edustajat kirjoittavat ajattelemansa nimen äänestyslappuun. Sen puolueen eduskuntaryhmä, jolle puhemiehen paikka on sovittu, ilmoittaa hiljaisuudessa muille ryhmille, ja näin tieto ehdokkaasta kiertää.
Perinne on siis ollut, että puhemiehen paikka hallitusneuvotteluissa on sovittu hallituspuolueista toiseksi suurimmalle. Ensimmäisen varapuhemiehen paikan saa eduskunnan suurin ryhmä. ja toisen varapuhemiehen paikan suurin ryhmä muista puolueista. Siksi paikat menivät Keskustalle, SDP´lle ja Perussuomalaisille. Kokoomus jäi tällä kertaa ilman.

Syöpä leikattiin 14.6. Leikkaus oli pitkä, kesti kolme ja puoli tuntia. Jokin verisuoni oli kärsinyt, verta oli jouduttu antamaan paljon.
18.6. Vanhanen jo kotiutui. Tuli iltapäivällä neljäksi kotiin, mutta meni Heidinsä kanssa käymään Königstedtissä eduskuntaryhmän vetäytymiskokouksessa. Vanhanen halusi kertoa työtovereille, mitä oli tehty. Ennen leikkausta hän oli ollut melko hiljaa, nyt kertoi kevään kulun.

Kirurgi lähetti tekstiviestin yritettyään kahdesti soittaa. Patologin lausunto oli viikkojen jälkeen helpottava: ”Ei lisähoitoja.” Ei merkkejä syövän leviämisestä poistetun munuaisen ulkopuolelle.

Kesäkuun aikaan Vanhanen tarttui puhemiehen nuijaan. Kuun lopulla hän tapasi varapuhemiehet Tuula Haataisen ja Juho Eerolan sekä eduskunnan pääsihteerin Maija-Leena Paavolan kanssa kansanedustaja Juha Mäenpään yhdessä Perussuomalaisten ryhmäjohtaja Ville Tavion kanssa.
Mäenpää oli käyttänyt istuntosalin puheessaan termiä ”vieraslaji”. Vanhanen ounasteli, että syyttäjä arvioi syytekynnyksen ylittyvän, mutta ei sanonut tästä mitään. Pääsihteeri ainoastaan ilmoitti, että lisäksi talon ulkopuolella oli esitetty puheesta poliisille tutkintapyyntö.

Mäenpää kuvasi tilannetta ja sen spontaanisuutta. Hänellä oli kiehahtanut, kun oli kuullut työhuoneessaan, miten salissa oli väitetty, että perussuomalaiset puhuvat vain jalkapannoista ja maahanmuutosta. Vanhanen myönsi, että asia oli niin väittäneen puolelta juuri sellaista tahallista väärinymmärtämistä, josta valintansa jälkeen Vanhanen oli varoittanut.
Tavio puolusti edustajaa toteamalla, että puolue ajaa muutosta ”kansanryhmää vastaan yllyttämis” -pykälään. Ei Vanhanen sitä sanonut, mutta ajatteli, ettei tuo kyllä auttanut edustajaa lainkaan. Meillä noudatetaan voimassa olevaa lakia.
Jälkeenpäin Vanhanen sanoi Paavolalle, jonka oli määrä lähettää keskustelusta muistio poliisille, että muistuttaisi näitä siitä, että edustajaa ei aseteta syytteeseen ilman, että 5/6 eduskunnasta sen hyväksyy.
Vanhasen mielestä olisi karhunpalvelus koko asialle, jos syytettä esitettäisiin ja PS äänestäisi sen vähemmistöllään nurin. Jos lain tulkinta näin politisoitaisiin eikä edustaja joutuisi vastuuseen, se antaisi lisätilaa venyttää tulkintaa salikeskusteluissa.

Heinäkuun puolivälissä oli Iltalehden haastattelu. Vanhanen pyysi tekstin tarkistettavaksi terveyttä koskevalta osalta. Siinä oli myös Vanhasen antamaa juttua tulevasta taloprojektista ja sen tekstissä sanat ”elämäni viimeinen koti”, jonka Vanhanen pyysi poistamaan. Hän ei ollut niin sanonut ja lisäksi se yhdistyisi mielikuvissa syöpään, ja olisi yhdistelmänä liian dramaattinen. Toimittaja vastasi, että toimitus oli ajatellut tehdä siitä otsikon.
Sähköisessä jutussa tekstiä olikin siistitty, mutta painetussa lehdessä se viimeinen koti oli kannessa.

Sydänleikkaus sovittiin syyskuun 12. päiväksi. Sydänkirurgi totesi, että sydänleikkaus oli jo kerran pelastanut Vanhasen hengen. Toteamus liittyi siihen, että ilman sydänleikkaukseen valmistautumista eivät olisi tienneet syövästä mitään.

Postin tilanne oli vaikea. Liiketoiminta sukelsi jaettavan postin puolella, ja pakettikisassa Postilla oli kovia kilpailijoita.
Huomio kiinnittyi kuitenkin toimitusjohtajan palkkaan. Iso asia oli se, mistä Postille töitä ja miten välttää seitsemänsadan pakettilinjoilla olevan ihmisen palkkojen romahduttaminen? Pienipalkkaisia ihmisiä muutenkin, ja nyt kolmanneksella pelko palkan alenemisesta.

Istuntokausi alkoi syyskuun alussa postikeskustelulla. Yllättävän rauhallisesti. Vanhanen arvelee Kokoomuksen halunneen antaa itsestään kuvan maltillisena oppositiovoimana, joka puhuu asiaa. Perussuomalaiset käyttäytyivät kuitenkin vielä rauhallisemmin. Tuli olemaan mielenkiintoista nähdä, kuinka pitkään tämä tyyli kestää. Ettei vain hermo pettäisi ensin hallituksen puolella…

Keskustan ryhmäkokouksessa Vanhanen huomautti, että puoluekokouksen jälkeen vastuuta ei saa jättää uudelle puheenjohtajalle, vaan täytyy yhdessä luoda ilmapiiri, jossa ilmaistaan, että Keskustan nostoon tarvitaan kaikki jäsenet. Ja valittiin sitten Katri Kulmuni tai Antti Kaikkonen, tämän näemmä täytyy motivoida kepulaiset kannattamaan punamultaa. Oikein ajoitettu elvytys ja hyvä työmarkkinapolitiikka olivat sitä, mihin punamulta nyt voisi parhaiten vaikuttaa.

Puoluekokouksessa Kulmuni voitti. Pohjois-Suomi ratkaisi. Kulmunilla ja Kaikkosella ei asiakysymyksissä ollut eroja eikä liioin maaseutu-kaupungit, liberaalit-konservatiivit, kansainväliset-kansalliset tai muissa vastaavissa asenteissa. Vanhanen arvelee, että persoona, ikä, sukupuoli ja alue taisivat ratkaista.

Vanhasen sydänleikkaus oli 12.9. Kirurgina toimi Tatu Juvonen.
Leikkaus sujui hyvin ja Vanhanen oli sairaalassa kahdeksan päivää. Rintalasta avattiin, sydämeen vaihdettiin läppä ja ”poltettiin” hermopäitä, joilla tiedetään olevan yhteys rytmihäiriöiden syntyyn.
Usein sairaalan jälkeen muistetaan vain lääkäreiden työ. Vanhasen kohdalla kuntoutusterapeutti Linda Uleniuksen ohjaus ja neuvot sairaalassa sekä sen jälkeen viestipalveluna olivat valtavan tärkeitä. Kun aluksi sata metriä sai Vanhasen hengästymään, kuukausi leikkauksen jälkeen kävely sujui rauhallisesti jo kilometrejä. Vanhanen alkoi tähdätä siihen, että 22.10. palailisi jo töihin.

Marraskuun 22. päivänä Vanhanen kuuli aamulla ensin epävirallisesti, että Keskustan kansanedustaja Antti Rantakangas oli kuollut. Se oli uutinen, joka pakotti vetämään henkeä.
Vanhanen meni pääsihteeri Paavolan huoneeseen ja kertoi tapahtuneen sekä sen taustat. Pääsihteeri kokosi nopeasti turvallisuuspäällikkö Jukka Savolan ja tiedotuksesta vastaavan paikalle.
Savola sai poliisilta kysymällä varmistuksen. Mutta edelleenkään kukaan ei tiennyt, milloin viranomaiset saavat Antin perheelle, Minnalle, tiedon, ja perheen asianahan julkistaminen oli. Päättivät, että eivät voi asiaa julkistaa, vaan on jäätävä odottamaan. Seuraavalle tiistaille Vanhanen merkitsi hiljaisen hetken saliin.

Vielä samana päivänä Vanhanen piti Tampereella puheen, jossa ehdotti, että demokraattisen vuorovaikutuksen avaamiseksi kaikkiin maamme kirjastoihin avattaisiin luottamushenkilöiden käytettävissä oleva tiski kansalaisten tapaamisia varten. Somesta huolimatta henkilökohtainen kontakti on edelleen tärkeä.
Vanhanen ei niinkään ajatellut puhetilaisuuksia vaan palvelutiskiä. Kirjastossa voisi olla tiski tai pöytä, jolle luottamushenkilö voisi tuoda puolueensa ja oman kylttinsä sekä olla kansalaisten tavattavissa. Ja tiskiä ei käytettäisi parlamentaarisen koon mukaisessa järjestyksessä vaan aktiivisuusjärjestyksessä. Aktiivinen poliitikko saisi aikoja halutessaan.

Puoluevaltuusto kokoontui seuraavana päivänä Kalajoella. Aamupäivällä Vanhanen soitti puoluesihteeri Riikka Pirkkalaiselle ja kertoi tapahtuneesta.
Vanhanen pyysi järkyttyneeltä puoluesihteeriltä, että tämä puhuisi luottamuksella pohjoispohjalaisten kanssa, jotta nämä etsisivät Haapavedeltä kunnan ja seurakunnan kautta ihmiset käymään Minnan luona. Myöhemmin Vanhanen sai tiedon, että kirkkoherra oli saatu kiinni ja tämä oli käynyt.
Katri Kulmuni soitti illemmalla ja Vanhanen kuuli, kuinka koville uutinen otti.

Myös sosialidemokraateilla tunnelma oli marraskuussa maassa. Maarit Feldt-Ranta oli kuollut ja uutinen kosketti syvästi.

Postilakko oli alkanut. Marraskuun lopulla pääministeri Rinne kertoi, että omistajaohjauksesta vastannut ministeri Sirpa Paatero eroaa tehtävästään. Vanhanen arvelee, että paine Rinnettä itseään vastaan taisi siitä kasvaa.
Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtajan Antti Kurvisen kanssa Vanhanen puhui pitkään. Sanoi Kurviselle vaikeuden olevan siinä, että Rinne ei hänen tulkintansa mukaan ollut väistellyt totuutta eduskunnalle. Rinne oli kertonut jälkeenpäin vääräksi osoittautuneen tiedon valtion ja Postin tiedonkulusta, mutta tiedon pääministeri oli kuullut eronneelta ministeriltä.
Kurvinen kuvasi, että Keskustassa koko alkukauden poukkoilu kasautuu Rinteen päälle, eli keskustalaisten kannalta päätöksenteko oli todella vaikeaa. Vanhanen sanoi, ettei SDP välttämättä niele samaa mallia, jolla nämä aikoinaan kaatoivat Anneli Jäätteenmäen. Ero oli siinä, että demarit eivät ehkä tunnusta totuuden kiertämistä ja saattavat pyytää todistamaan väitteen. Mitkään selvitykset tuskin toisivat ”savuavaa asetta”, joten Keskustassa jouduttaisiin tilanteessa tuomariksi.

Vanhanen keskusteli samasta asiasta myös Kulmunin kanssa. Keskustelussa oli ajatuksia siitä, mitä ratkaisuun voisi sisältyä, jos Rinne saisi jatkaa. Kulmunilla oli mielessään omistajaohjauksen siirtäminen RKP´lle. Siihen Vanhanen totesi, että sitä voisi täydentää omistaja-asioiden astetta laajempi käsittely talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa. Kulmuni epäröi ja arveli, että Vasemmistoliiton takia olisi siinä tapauksessa vaikea saada päätettyä mitään.

Iltalehdessä oli juttu Keskustan sisäisestä epäröinnistä Rinteen suhteen. Vanhanen lähetti Keskustan Whatsapp-ryhmään viestin, että tiedot nimineen olivat suoraan kyseisestä sisäisestä, vain Keskustan eduskuntaryhmän jäsenten käyttämästä Whatsapp-ryhmästä. Joku oli vuotanut tai luultavammin kertonut vuotajalle.
Kurvinen sulki ryhmän vielä saman päivän aikana. Vanhanen suositteli siellä, että puoluejohto ja ryhmän johto päättävät ja esittävät johtopäätöksen Rinteen osalta, ja ryhmä sitten tekee kokouksessaan päätöksen.

Kenttätilaisuuksissa painetta Rinteen kaatamiseksi ei tullut lainkaan. Sähköpostissa osa uhkaili, että jos keskustalaiset nyt eivät irtisanoudu Rinteestä, päättyy Keskustan äänestäminen.
On se hullua, että kun SDP sekoilee, Keskusta kärsii siitä.

Luottamus demareihin ei palautunut, vaan SDP´lta saapunut sähköposti ja muistio vahvistivat käsitystä siitä, että Rinne oli tiennyt syyskuun alussa Postin tilanteesta ja valtio-omistajan hyväksymisestä. Sen Vanhanen ymmärtää, että Rinteen ei ollut pakko hyväksyä, mutta väärällä tavalla pääministeri tietoisuuttaan tapahtuneesta kiersi.

Tilanne kehittyi nopeasti Rinteen eroilmoitukseen saakka. Hallituspuolueet päätyivät tavoittelemaan vanhan pohjan jatkamista.
Lopulta hallituksen vaihdos kävi kivuista huolimatta nopeasti ja Rinteen hallituksen liikenneministeri Sanna Marinista tuli uusi pääministeri. Vanhanen näki Marinin aloittavan pääministeriytensä Eurooppa-Neuvostossa lehdistön edessä vakuuttavasti.
Myöhemmin Vanhanen tapasi Marinin ja rohkaisi tätä kaikin tavoin. Marin kuuntelikin kiinnostuneena Vanhasen kokemuksia. Vanhaselle oli syntynyt Marinista positiivinen kuva.

20.1.2020 Vanhasen päiväkirjassa oli lyhyt merkintä Kiinassa alkaneesta epidemiasta: ”Uusi influenssa Kiinasta. Tiedot epäselviä.”

Seuraavana päivänä Vanhasella oli palaveri Suomen kirjastoseuran, Kuntaliiton, Sitran sekä opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa. Sitra ja Kuntaliitto toimivat koollekutsujina viemään Vanhasen ideaa kirjastoihin tulevasta demokratianurkkauksesta. Sitra oli jo saanut mandaatin kertoa, että sieltä osallistuvat rahallisesti kokeiluun tai pilottiin. Vanhanen ehdotti, että alkuvaiheessa pilottiin voisi hakea muutama kymmenen kuntaa.

Tammikuuhun tulivat myös Matti Ahteen hautajaiset. Ennen muistotilaisuuden alkua Vanhanen puhui Sanna Marinin kanssa Kiinan koronatilanteesta. Vanhanen kannusti, että Marinin valtiosihteeri kutsuisi valmiuspäälliköt koolle ja aloitettaisiin koordinoidut valmistautumistoimet. Vanhanen kertoi, että oman kokemuksensa mukaan sektoriviranomaiset pyrkivät pitämään asian liian kauan omanaan, ja että tässä luultavasti terveysviranomaiset sekä sosiaali- ja terveysministeriö (STM) toimivat näin.
Kynnys ”hyväksyä” kriisi kansalliseksi tuntuu Vanhasen mukaan alkuvaiheessa aina liian korkealta. Mutta valitettavasti lopulta kriisit kaatuvat aina pääministerin päälle, ja tämä joutuu vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, myös niihin, joissa sektoriviranomaiset ovat myöhästyneet.
Vanhanen kertoi Marinille, että aiemmin valtionhallinto on yhdessä alueellisten ja paikallisten viranomaisten kanssa järjestänyt mittavia harjoituksia, joissa tilannekuvana on ollut epidemia, joka tappaa kymmeniätuhansia suomalaisia, ja merkittävä osa sairaaloista menettää kapasiteettinsa. Eli toimintamalleja on mietitty ja niitä on harjoiteltu, mutta ei testattu tosipaikassa.

12.2. päiväkirjaan tuli merkintä, että toimittaja Keijo Leppänen soitti. Teki kirjaa Tero Pitkämäestä. Joka oli kertonut vuoden 2005 MM-kisoista Vanhasen tavasta kannustaa pettymykseen päättyneen kisan jälkeen ja kuinka sillä oli silloin ollut suuri vaikutus. Vanhanen muisteli tuota.
Samana päivänä Bulgarian lähettiläs Martin Ivanov toivoi Vanhasen vierailua Bulgariaan. Muistutti Matin isän pitkästä työstä suhteiden ylläpitämisessä.
Ilta meni hiljaisessa sairaalassa Meilahdessa tietokonetomografiassa. Ensimmäinen kunnon kontrolli syöpäleikkauksen jälkeen.

Maaliskuun alkupuolella eduskunnan hallintopäällikkö Pertti Rauhiolta tuli viesti, jossa kerrottiin työterveystahoilta tulleesta suosituksesta, että eduskunnan pitäisi rajoittaa nopeasti vierasryhmien käyntiä. Seuraavana aamuna Vanhanen tapasi eduskunnan vastaavan työterveyslääkärin Anita Pienimäen sekä Rauhion ja tiedotuspäällikkö Marjo Timosen. Vanhanen pyysi selvittämään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kannan koronaan työterveysyritysten näkemysten rinnalle.
THL ei vielä nähnyt tarpeelliseksi rajoittaa yleisötilaisuuksia. Vanhanen päätti, että laaditaan seuraavan vaiheen suunnitelma siitä, miten yleisön käyntejä rajoitetaan, kun sen aika tulee. Anu Vehviläinen kertoi selvittäneensä, että tartuntatautilaki antaa viranomaisille oikeuden määrätä ihminen karanteeniin. Selvästikään sitä laadittaessa ei ole otettu huomioon kansanedustajien oikeutta edustaa valtiopäivillä…

Vanhanen sai puhemiesneuvostossa läpi toimivaltapäätöksen, jossa sai valtuudet moniin koronaan liittyviin sulkutoimiin. Heti sen jälkeen vierasryhmät kiellettiin. Valmistelu mm. virkailijoiden etätyökehotuksen kanssa jatkui. Tavoite oli, että kansanedustajien riskiä saada tartunta talossa tai matkoilla minimoidaan asteittain.
Osa edustajista oli hermona. Levittelivät todella suuria kuolleisuuslukuarvioita ja taulukoita, joita olivat löytäneet netistä. Kenelläkään ei valitettavasti ollut eikä siinä vaiheessa voinut olla täsmällistä tietoa. Siksikin huhuille oli maaperää.
Keskustalaisista Mikko Kärnä totesi toistuvasti, ettei luota THL´een pätkääkään. No, THL nyt kertoo vain sen, minkä on pystynyt tarkistamaan. Siellä eivät spekuloi. Vanhanen ihmetteli, nettitaulukoihinko hallituksen pitäisi päätöksensä perustaa.

14.3. Marin kertoi, että viranomaisten arvio valmiuslain käyttöönotosta oli muuttumassa. Kun oikeusministeriön virkamiehet vielä vastustivat, oikeuskanslerilla ja STM´llä oli myönteinen kanta. Marinin mukaan seuraavana maanantaina hallitus päätyisi valmiuslain käyttöönottoon.

Valtiovarainministeri Kulmuni soitti ja kuvasi sitä, että kun matkustussuositukset annettiin ja tekstiviesti meni 200.000 ulkomailla olevalle suomalaiselle, tulijoiden myötä tauti leviää väkisinkin, ja siksi on siirryttävä seuraavaan vaiheeseen. Vanhanen rohkaisi taloustoimissa ajattelemaan satojen miljoonien sijaan miljardeilla. Nyt piti miettiä välittömien aukkojen paikkaamista, ja se tuli maksamaan paljon. Sen jälkeen tuli talouden elvyttämisen vuoro ja vasta sitten oli aika katsoa, miten talouttamme kriisin jälkeen paikataan.
Kulmuni kertoi, että reaalitalous kotimarkkinoilla oli pysähtymässä. Etenkin perussuomalaiset tässäkin kriisissä huusivat heti rajoja kiinni. Jotenkin eivät muistaneet sitä, että tauti oli tullut rajojen yli Suomeen nimenomaan kantasuomalaisten tuomana. Taisi olla yksi kiinalainen turisti, jolla tauti puhkesi täällä, mutta ei ilmeisesti tartuttanut sitä kehenkään suomalaiseen.
Vanhanen itse arvioi, että jo seuraavalla viikolla rajat olisi Suomessa suljettava, mutta ei se tuloksen saavuttamisen kannalta päivästä kiinni olisi. Oman maamme turistit kuitenkin toisivat tautia tänne rajan sulkemisen jälkeenkin, ja nämä täytyisi saada kontrolliin. Vanhanen toivoi, että tuo todennäköinen sulkeminen osataan viestiä asteittain siten, että Kanarialla ja Espanjassa olevat ymmärtävät tulla sieltä pois niin kauan kuin jotenkin on kulkuyhteyksiä.

17.3. hallitus antoi valmiuslakeihin liittyviä asetuksia eduskunnalle. Valtioneuvoston piirissä valmistelu oli kestänyt ja tekstit saatiin vasta hetki ennen istuntoa. Istunto kesti lähes kahteen yöllä.
Kun seuraavan päivän päätöskäsittelyssä keskustelu venyi ja venyi, Vanhasen piti muistuttaa edustajia, että koko asetusta ei ole olemassa, ellei eduskunta tee asiassa päätöstä. Sen jälkeen ei uusia puheenvuoroja pyydetty.
Vanhanen keskusteli myös Marinin kanssa kahvilassa valmiuslain luonteesta. Tämä kertoi, että ”joka aamu herää kuin painajaiseen, voiko tämä olla totta”.

23.3. soitti Ilkka Kanerva ja kertoi keskustelevansa säännöllisesti presidentin kanssa. Sitä Vanhanen ei tiennyt, kumman sanomaa oli, mutta olivat huolissaan valtioneuvoston yleisjohdosta kriisin aikana ja kaipasivat ”nyrkkiä”, suppeaa johtoryhmää. Esillä olivat nimet Martti Hetemäki (valtiovarainministeriön kansliapäällikkö) ja Raimo Luoma (aiempi Antti Rinteen valtiosihteeri). Luomasta Kanerva oli keskustellut Rinteen kanssa, ja Rinne oli kuulemma ollut sitä mieltä, että kunhan Luoma nimitetään työ- ja elinkeinoministeriön kansliapäälliköksi, tämä olisi hyvä johtamaan kriisiä.
Vanhanen sanoi omana kantanaan, että kriisin johtoryhmä kuuluu vakiotoiminnan mukaan valtioneuvoston kanslian valtiosihteerin johdettavaksi, eikä tätä perusjärjestelmää pitäisi rikkoa, kun sitä nyt kerrankin kunnolla tarvitaan. Valtiosihteerin Mikko Koskisen hallinnollinen kokemus ei ollut laaja, mutta toisaalta, olivathan nuoret ministeritkin osoittaneet kaikki ennakkoluulot vääriksi johtaessaan kriisiä.
Toiseen Kanervan huolista Vanhanen suhtautui vakavasti. Miten opposition suuntaan säilyy suhde, ettei tulisi repeämiä? Kanerva pohti parlamentaarista komiteaa, esitti esim. puhemiestä puheenjohtajaksi, minkä Vanhanen torjui systeemiin sopimattomana.
Vanhanen pyysi Kanervalta luvan kertoa tämän huolen pääminiterille ja ehdottaa, että pääministeri kysyisi seuraavan päivän ryhmien tapaamisessa, miten ryhmät toivoisivat informaation jakamisen organisoitavan. Vanhanen sanoi myös kannattavansa parlamentaarista seurantatyöryhmä. Perusajatus oli siis turvata opposition ja koko eduskunnan kyky saada oleellista tietoa, jotta kykenevät valvomaan hallitusta.
Kun eduskunnan toimintaa vähennetään, pitää kaikessa vahtia sitä, että eduskunta kykenee valvomaan hallitusta oloissa, joissa kansalaisen oikeuksia kavennetaan.

24.3. täysistunto jatkui yli yhdeksän tuntia. Aika meni yksimielisten asioiden käsittelyyn. Viimeisenä asiana oli uusi laki, joka mahdollistaisi ravintoloiden sulkemisen.
Ravintola-alalla monet ajoivat lakia ajatellen, että saavat sitten vakuutusyhtiöltä korvukset. Tämä olettamus ei valitettavasti pitänyt paikkaansa, eikä lakia ollut tarkoitus laatia sellaiseen muotoon, että sen tarkoitus olisi saada toinen yhtiö maksamaan toisen menetykset. Laki tehdään epidemian hillitsemisen kriteereillä, eikä mikään muu voisi olla mahdollista.
Seuraavana aamuna ikäihminen Hämeenlinnasta soitti ja kertoi huomanneensa, että eduskunnassa oli sairauslomalle ilmoitettu henkilö. Tarkkaan seuraavat.

Pitkän harkinnan jälkeen Vanhanen päätyi siihen, että eduskunnan lehteri suljetaan. Ennen sulkemispäätöstä varmistettiin, että nettilähetykset toimivat riittävän varmasti. Lehterillä ei ollut viikkoon käynyt kuin ehkä kymmenen ihmistä, mutta kiusallinen päätös se silti oli avoimuuden näkökulmasta.

Sauli Niinistö soitti. Puhuivat tilanteesta laveasti. Niinistö lähestyi sama teemaa kuin Kanerva jokin aika aiemmin, mutta varovaisemmin. Kysyi vuoden 2004 tsunamista ja silloisesta johtamisjärjestelmästä. Lopuksi Vanhanen sanoi kantansa, että johtamisen täytyy olla suoraan pääministerin alla ja että pahin ongelma on sektorikohtaisuus ja reviirien suojelu.
Niinistö kertoi omalta kannaltaan, miten valmiuslain käyttöönotto yhteistoimintavelvoitteen osalta sujui. Esitti, että hänen piti kannallaan ohjata sitä. Sanoi, että Keskustan porukka oli jo aiemmin valmis siihen.

Suomessa velloi taustalla kriisin johtamiskeskustelu. Vanhanen näki suppean ”nyrkin” ajajien käytännössä ajavan ”kaappausta” normaaliin parlamentaariseen järjestelmään verrattuna. Vanhanen myöntää kriitikoiden olevan aivan oikeassa siinä, että esim. viestintää pitäisi keskittää, mutta eihän se sitä voinut tarkoittaa, että päätöksenteon valmistelussa syrjäytettäisiin laaja harkinta ja asiantuntemus.
Vanhasen mukaan ministeriöiden ja ministereiden piti selkeästi tunnustaa johtorooli pääministerille, ja tämän esikunnan tuli olla kykenevä johtamaan hallinnollisesti ja juridisesti vaikeaa kokonaisuutta, kuitenkin niin, että laajat tahot kyetään sitouttamaan linjauksiin. Jos johto on suppea, niin ainoa, minkä voi hyväksyä, on pääministeri.

Vanhasta harmitti, etä tsunamin yhteydessä omaksuttu johtamisjärjestelmä muutettiin sektoriministeriöiden painoa jälleen kasvattaen. Vanhanen uskoi, että tämän kriisin seurauksena siirrymme kriisinjohtamismallissa voimakkaasti pääministerin asemaa vahvistavaan järjestelmään.

Rinne tuli puhumaan koronanyrkistä saatuaan hyvin huolestuttavia viestejä. Taustakeskustelu ”nyrkistä” tai turvallisuuskomiteasta oli jatkunut, ja erään version mukaan siinä olisivat vahvassa roolissa Puolustusvoimat, poliisi ja myös presidentti. Kokoomuslaiset puhuivat ”hätätilahallituksesta”, jossa Rinteen tulkinnan mukaan Vasemmistoliitto ja Vihreät olisi korvattu Kokoomuksella.
Vanhanen arveli, että keskustelu ”nyrkistä” oli karannut pahasti yli esittäjänsä ajatuksien. Hän ja Rinne olivat täsmälleen samaa mieltä siitä, että johtamisjärjestelmän on oltava perustuslain mukainen, eikä siinä sivuuteta pääministeriä, hallitusta ja niiden kautta eduskuntaa.
Yksi kokoomuslainen oli sanonut Rinteelle kuppilassa, että ”mehän olemme syksyllä samassa hallituksessa”. Rinne näki, että kaikki tämä tähtäsi Marinin aseman heikentämiseen, mutta hän tuki Marinia täysin.

Iltalehti julkaisi salapoliisitarinan siitä, kuinka Niinistö olisi TP-utvassa (tasavallan presidentti + ulko- ja turvallisuuspoliittinen valiokunta) esittänyt ”nyrkin” perustamista. Vanhanen pirautti Marinille, joka totesi, ettei se pitänyt paikkaansa. Niinistö oli aiemmin aihetta käsitellen lähestynyt hallituksen jäseniä sähköpostilla, johon Marin oli vastannut.
Vanhanen sai myös Niinistön kiinni ja varmisti, oliko tämä kertonut kenellekään heidän puhelustaan. Niinistö mainitsi yhden, jolle saattoi sanoa. Vanhanen kertoi, kenelle itse oli maininnut. ”Omilleen” ei puhelusta ollut kertonut, ei edes avustajille. Olivat siis kaksi eri ihmistä. Jompikumpi näistä oli osallisena tietovuotoon, ainakin osittain.

Toukokuun puolivälissä koronan takia tehohoidossa olevien määrä putosi kertaalleen jo lukuun 29 ja vastaavasti sairaalahoitoa tarvitsevien lukumäärä aleni koko ajan kohti sadan rajaa. Silti väittely tukahduttamisesta/hybridistrategiasta jatkui. Osa tukahduttamista vaativista oli sillä tavalla fundamentalisteja, että jos se ilmoitettaisiin tavoitteeksi, heillä olisi oikeus edellyttää, että mitään vapautustoimia ei saa tehdä ennen kuin tauti on saatu pois.
Politiikan puolella tukahduttajat ovat moni-ilmeisempiä. Heille oli tärkeää saada yksittäinen tavoite tai raja-arvo, jonka toteutumista pääsisivät kriittisesti seuraamaan.
Hallituksen taas oli kyettävä tekemään sekä epidemiaa tukahduttavia päätöksiä että etsimään vapautustoimissa tasapainoa siten, että tauti ei ryöpsähtäisi uudelleen. Puhuminen samanaikaisesti tukahduttamisesta ja ravintoloiden avaamisesta ei olisi ymmärrettävää.

20.5. oli ensimmäinen vahvistettu koronatapaus eduskunnan henkilökunnan piirissä, jonka jäsenet eivät olleet etätöissä. Kyse oli turvapuolen virkamiehestä. Altistuneita oli ollut alle kymmenen. Nämä olivat nyt poissa talosta, jäljitys alkoi.
Tämän Vanhanen näki olleen hyvä muistutus myös kansanedustajille: tauti ei ollut kadonnut. Edellisen päivän ravintolakeskustelu oli vaatinut yhä lisää vapautuksia eikä yksikään ollut vaatinut tukahduttamista.

Politiikassa yllätykset kuuluvat asiaan. Usein niiden takana on jokin yksittäinen ja yllättävä tapahtumakulku, jonka seurauksia ei heti nähdä.
Keskustan tuore puheenjohtaja Katri Kulmuni päätyi eromaan valtiovarainministerin ja pääministerin sijaisen tehtävästä, ja hieman myöhemmin myös Keskustan puheenjohtajuus vaihtui. Ottaessaan vastaan tarpeellista esiintymiskoulutusta Kulmuni oli joutunut asemaan, jonka seurauksia ei osannut aavistaa.

Vanhanen oli saanut vanhan talonsa myytyä ja ostajat halusivat heti muuttaa. Vanhanen sai kesän alussa viisi viikkoa aikaa etsiä uuden asunnon ja pakata kamansa. Hän löysi vuokra-asunnon Klaukkalan Pikimetsästä, heti ensimmäinen kohde tärppäsi.
Vanhanen teki vuokrasopimuksen, minkä jälkeen hän etsi kohtuullista tarjousta lämmitettävästä merikontista, jonka veisi rakennustyömaalle ja jonne siirtäisi suojaan suuren osan tavaroistaan. Muutto tehtiin heinäkuun aikana rakennustöiden ohessa.

Kun Kulmuni soitti, Vanhanen oli rakennustyömaalla. Ja halusi ottaa pienen tuumausajan, ennen kuin ottaa Kulmunin tarjoaman valtiovarainministerin pestin vastaan.
Henkilökohtaisesti Vanhasta harmitti sekä Kulmunin kohtalo että omien kesäsuunnitelmien meno myttyyn. Lopulta Vanhanen ajatteli, että hän olisi ylimenoratkaisu hallituksen ja puolueen kannalta.
Yksi hyöty korona-ajasta oli. Ministerin toimeen yleensä kuuluvat mitä erilaisimmat muut tilaisuudet jäivät pitämättä, eikä myöskään ulkomaanmatkoja ollut. Vanhanen suostui vaihdokseen.

Koko Vanhasen ministerikautta sävytti epidemian hoito Suomessa. Se oli prioriteetti, ja tullessaan hallitukseen Vanhanen kertoi linjauksestaan, että ”taudin pitäminen hallinnassa on lähiaikojen parasta talouspolitiikkaa”.
Maskien riittävyys, lääkkeiden kehittäminen, henkilökunnan määrä ja teho-osastojen kapasiteetti eivät saaneet jäädä kiinni rahasta. Tuolloin vielä kunnat vastasivat terveydenhuollon järjestämisestä ja rahoittamisesta. Kuntia oli tuettava terveydenhuollon järjestämisestä ja rahoittamisesta. Kuntia oli tuettava taloudellisesti, jotta ne eivät hätäpäissään alijäämää pelätessään olisi ryhtyneet säästämään terveyskeskuksista ja keskussairaaloista.
Jälkeenpäin arvioiden kuntien työtä tuettiin vähän yli tarpeenkin, mutta olisi ollut vaarallista, jos kuntajohtajat olisivat ryhtyneet vaatimaan terveydenhuollon kuntayhtymiä säästöihin keskellä kulkutautia.

Toinen suuri aihe oli EU´n elvytyspaketista päättäminen. Haluttiin välttää se, että terveyskriisi muuttuisi talouskriisiksi. Eurooppa-neuvosto oli jo päätynyt elvytyspakettiin, joten itse sisältöön ja ratkaisun rakenteeseen valtiovaranministeri Vanhanen ei juuri päässyt enää vaikuttamaan. Paketti koettiin Suomen kannalta epäoikeudenmukaiseksi, mutta pääministereiden perusratkaisu oli jo tehty.
Tukea jaettiin jäsenmaiden kesken käyttäen kriteereinä jäsenvaltioiden elintasoa, väestömäärää ja vuosien 2015-19 työttömyysastetta. Näillä kriteereillä oli päätetty jakaa 70 % tuesta, mutta suoraa yhteyttä ei ollut siihen, miten pandemia oli eri jäsenmaiden talouteen vaikuttanut. Se oli osa seitsenvuotista unionin normaalia budjettia, jonka sisällön neuvotteluissa Suomi ja pääministeri olivat onnistuneet hyvin, mutta vastapainoksi elvytyspaketin perusparametrit eivät suosineet Suomea.
Vanhasen kaudelle tuli tehtäväksi saada poliittisesti kiusalliselle ratkaisulle hyväksyntä eduskunnasta ja sen jälkeen laatia Suomen elvytyspaketti. Perustuslakivaliokunta tuli siihen tulokseen, että ratkaisun hyväksyminen edellyttää 2/3 enemmistöä, eli myös osa oppositiosta oli saatava hyväksymään ratkaisu.

Pääministeri Marin pyysi Vanhasta hoitamaan neuvottelut eduskunnan suuntaan. Hänelle neuvottelu olisi kuulunut, koska itse asia oli Eurooppa-neuvoston päättämä ja kyseessä oli tosiasiassa hallituksen kohtalon kysymys. Suomen aseman kannalta olisi ollut valtava asia, jos huippukokouksessa tehty päätös olisi meillä kaatunut.
Jälkeenpäin arvioiden päämisterin luonteva keskusteluyhteys oppositioon oli käynyt verraten heikoksi – tai toisinpäin. Vastakkainasettelu SDP´ssa ja oikeistossa oli jo edellisvaalien aikaan kärjistynyt puolin ja toisin. ”Politiikan päävaihtoehdot” nähtiin samalla tavalla, ja molemmat osapuolet laskivat hyötyvänsä selkeästä vaihtoehtoasetelmasta.

No, Vanhanen ryhtyi neuvottelemaan, ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Johannes Koskisella oli tärkeä rooli hyväksyä sosialidemokraattien puolelta eduskunnan vastaukseen sisällytettävät ehdot. Kokoomuksen puolella Petteri Opo teki suuren työn, Orpolla oli puolueensa sisällä yhä tiukempaa linjaa ajaneiden kanta ja toisaalta joukko, joka katsoi, että Euroopan parlamentin EPP-ryhmittymän jäsenpuolueena he eivät voisi olla kaatamassa koko Euroopalle äärimmäisen tärkeää ratkaisua. Ja Perussuomalaiset pyrki hyödyntämään tilannetta kaikin tavoin.
Ratkaisua haettiin eduskunnan vastauksen sisällöstä, jossa korostettiin elvytyspaketin ja siihen sisältyvän yhteisen lainanoton kertaluontoisuutta ja asetettiin muitakin sanallisia ehtoja. Eduskunta hyväksyi kahdeksan pontta, jotka ministeriössä käännettiin nopeasti useille eurooppalaisille kielille. Vanhasen oli helppo sisällöllisesti hyväksyä asetetut ehdot, ja ne olivat sellaisia, joita myös Keskustan eduskuntaryhmä mielellään asetti.
Päätös syntyi siis satojen miljardien ratkaisusta, joka maakohtaisesti arvioiden ei ollut aivan järkevä, mutta joka poisti valtavasti epävarmuutta koko Euroopan taloudesta. Koronanjälkeisen elvytyksen kannalta rahat tulivat käyttöön viiveellä – osa vasta vuosien jälkeen – mutta päätös hillitsi kehitystä, joka olisi saattanut johtaa epidemian muuttumiseen laajaksi talouskriisiksi.

Vanhanen näkee hallituksen taipalen talouspolitiikassa samaan aikaan sekä onnistuneen että epäonnistuneen. Hallitusohjelma oli rakennettu siten, että työllisyysasteen nostaminen mahdollistaa n. 1,5 miljardin euron pysyvät menolisäykset. Lisäksi hallitus päätti kolmelle ensimmäiselle vuodelle ns. tulevaisuusinvestointeja, joiden oli määrä olla väliaikaisia. Ne rahoitettaisiin myymällä valtion omaisuutta, ja ne poistuisivat budjetista automaattisesti vuodelle 2023.
Kaikki näistä päätöksistä (yht. 3 miljardia) eivät olleet investointeja millään mittarilla, ja osan vaikutus tulevaisuutta silmällä pitäen ei ehkä ollut kovin suuri. Osa niistä oli tavanomaisia budjettimenoja, kuten esim. lisämäärärahat kehitysapuun tai opettajien palkkauksiin. Tämä johtui suoraan hallitukseen tulleiden puolueiden linjasta, mutta ne eivät myöskään olleet aiheuttamassa tuleville vaalikausille muuta rasitetta kuin hieman kasvavaa kokonaisvelkaa.

Hallituksen piti palata vuonna 2023 alkuperäiseen kehystasoonsa, minkä vuoksi hallituksen oli tehtävä 370 miljoonan euron leikkaukset. Tämä säästöoperaatio myös toteutui. Viiden ministerin neuvotteluryhmä teki vajaan päivän työtä ja sai paketin kasaan.

Opposition vaalikauden lopulla käynnistynyt jatkuva propaganda ”velkarallista” ei anna aivan oikeaa kuvaa Rinteen/Marinin hallituksen talouspolitiikasta. Koronan hoitokulut ja kompensaatiot kunnille ja yrityselämälle nostivat vuoden 2020 valtionkulujäämän 12,9 miljardiin euroon ja uutta velkaa valtiolle otettiin n. 19 mrd. Vuoteen 2022 tultaessa valtionhallinnon kulujäämä oli supistunut kuitenkin jo 4,8 miljardiin, ja ilman Venäjän aloittamaa täysimittaista sotaa alijäämä olisi ollut tuotakin pienempi.
Lisäksi vaalikaudesta on muistettava se, että myös oppositio hyväksyi valtaosan sekä koronaan että sotaan jyvitetyistä lisämäärärahoista.

Sinänsä politiikassa ei koskaan pidä jossitella asioilla, jotka eivät ole omissa käsissä, mutta ilman sotaa Marinin hallituksella parantunut työllisyysaste olisi vuoden 2023 loppuun mennessä supistanut alijäämän todella pieneksi. Mutta politiikassa tulee yllätyksiä.
Euroopassa käytävän sodan oloissa voimavaroja piti suunnata sinne, missä niitä tarvitaan. Pakolaisten määrä kasvoi. Ukraina tarvitsi apua, energian hinnannousu edellytti kotitalouksien tukemista ja inflaatio räjähti nostaen valtion kustannuksia. Marinin hallituksella ei kuitenkaan ollut enää tahtoa ryhtyä hakemaan uusia säästöjä, vaan haluttiin keskittyä turvallisuustilanteen muutoksen edellyttämiin toimiin.
Näin jälkikäteen voi arvioida, että kaksi kriisiä – korona ja sota – lukitsivat hallituksen koko kaudekseen kriisimoodiin, jossa muut asiat jäivät sivuosaan. Soteuudistus saatiin välttämättömyyden edessä tehtyä, mutta sen rajoituslaki perustui ennen sotaa vallinneeseen käsitykseen lähivuosien taloudesta. Vanhasen mukaan se pitäisi nyt myöhemmin muuttaa vastaamaan nykyhallituksen käsitystä, jonka mukaan julkisen talouden tasapainottaminen vaatii kahdeksan vuotta.

Vanhasen pesti valtiovarainministerinä päättyi 27.5.2021. Annika Saarikko oli valittu edellisenä syksynä Keskustan uudeksi puheenjohtajaksi, mutta tämän toiveesta Vanhanen jatkoi vielä talven ja kevään ministerinä. Saarikko otti luonnollisesti johtovastuun ministeriryhmässä ja pääministerin sijaisen tehtävän.
Vanhanen ja Saarikko keskustelivat pitkin matkaa, milloin vaihdos olisi hyvä tehdä, ja ajankohta kevään lopulla osoittautui sopivaksi. Vanhanen sai suuret Euroopan unioniin liittyvät ratkaisut eduskunnassa läpi ja vuoden 2022 kehysbudjetin valmiiksi. Annika pääsi valmistelemaan vuoden 2022 varsinaista budjettia.

Keskustan sisällä hallitukseen alettiin jälleen kyllästyä. Vanhasen mukaan maailmanlaajuisen pandemian synty pelasti hallitusyhteistyön jo kertaalleen ja pakotti hallituskokoonpanon johtamaan kriisin kouriin joutunutta Suomea.
Syksyn 2021 lopuksi kyllästyttiin lisää koronan jo hellittäessä. Taustalla oli käsitys siitä, että seuraavan kevään kehysriihessä ei ole saatavissa talouden suuntaa muuttavia päätöksiä.
Joulun alla vuonna 2021 johtopäätös puolueen johdossa oli ilmeisesti jo tehty, mutta toimeenpanoa lykättiin yli joulun ja vuodenvaihteen. Ja taas kerran ulkopuoliset tekijät vaikuttivat: Venäjän kiristyvä ote Ukrainasta pakotti huomion itään, eikä hallituskriisiin ollut varaa.

Tammikuussa 2022 Marin antoi lausunnon, jossa kertoi pitävänsä epätodennäköisenä, että hänen kaudellaan Suomi hakisi NATO-jäsenyyttä. No, epätodennäköiseltä se Vanhasenkin mielestä oli, mutta silti kummasteli, täytyikö se tuolta tasolta ääneen sanoa. Itse olisi vain toistanut, että yhteinen kantamme on ”mahdollisuus hakea jäsenyyttä”, ja siihen annetaan näkemys reaaliajassa. Hallituksessa ei ole otettu mitään uutta kantaa, jonka perusteella todennäköisyyttä pitäisi arvioida.
Haastatteluissa Vanhanen oli Keskustan puolelta yrittänyt tasoitella niin, että viittaus todennäköisyyteen pitää kysymyksen avoimena.

Anu Vehviläinen laittoi puhemiehenä tiedotteen, ettei ole ehdokkaana tehtävään uusien valtiopäivien alkaessa ja esitti Vanhasta tilalle. Tästä Vehviläinen oli puhunut siitä saakka, kun oli ottanut puhemiehen tehtävän vastaan.
Vanhanen arvostaa Vehviläisen elettä todella. Politiikassa harvoin kukaan tekee niin. Vehviläinen oli hoitanut puhemiehen tehtävää upeasti ja arvokkaasti, ja olisi saanut varman jatkon, jos olisi ollut ehdokkaana. Mutta Vehviläinen aisti ja tiesi, että tehtävä oli mieluinen myös Vanhaselle, ja että tämä oli luopunut siitä puolueen pyytäessä valtiovarainministeriksi.
Tämä tiedoksi niille, jotka näkevät politiikan vain keskinäisenä kilpailuna ja kyynärpäätaktiikkana.

Helmikuussa 2022 Venäjän toiminta Ukrainan rajan lähellä vaikutti uhkaavalta. Venäjä lisäsi kaiken aikaa hyökkäysvalmiuttaan, vaikka antoikin ulospäin ymmärtää, että ”harjoitusta” jo vähennetään. 17.2. Vanhanen kirjoitti päiväkirjaansa: ”Sota alkaa.”
Vanhanen toivoi, että Ukrainassa hermot pitävät eivätkä itse aloita sotatoimia, jottei Venäjä saisi propagandalleen pohjaa. Venäjä haki ainakin edes omalle väelleen selitettävän syyn ja vieritti tankkejaan ”kapinallisalueille”, mutta yhteisen harjoituksen nimissä Kiovan lähelle Valko-Venäjän puolelle sijoitetut asevoimat olivat jo myös hyökkäyskunnossa.

Venäjän täysimittainen sota Ukrainaa vastaan alkoi 24.2.2022. Vanhanen sai aamulla heti pyynnön illan A-studioon, ja varapuhemies Antti Rinne lupasi hoitaa istunnon illalla loppuun.
Keskustan Whatsapp-keskustelussa yksittäiset toimijat esittivät jo erilaisia ehdotuksia puolueen tehtäväksi. Vanhasen mielestä nyt ei kannattaisi tuollaisissa vakoiltavissa välineissä puhua sisällöistä lainkaan. Hän kommentoi sinne: ”Nyt toimitaan valtiona, ei puolueina. Toiminta tapahtuu instituutioiden kautta.”
Venäjä meni sitten päättämään NATO-jäsenyyden hakemisesta suomalaisten puolesta.

NATOn kannatus Suomessa nousi nopeasti. Sota muuttaa Eurooppaa pysyvästi, joten Vanhanen edellytti Suomessa mietittävän, mikä on meidän roolimme siinä.

NATO oli tapetilla päivästä toiseen. 24.3. oli liki kaksikymmentä päätoimittajaa taustakeskustelussa aamiaisella. Vanhanen sanoi kantanaan, että samalla kun kansanedustajilla on vapaus ilmaista itseään, hän kunnioittaa myös niitä edustajia, joka jättävät julkisen kantansa kertomatta jättäen näin tilaa analyyseille ja edustajien keskinäiselle vuoropuhelulle ennen kantansa päättämistä. Tämä antaa tarvittavaa liikkumatilaa valtiojohdolle.
Vanhanen koetti välttää tilanteen, jossa etukäteisgallupeissa määrävähemmistö ilmaisisi kielteisen kantansa NATO-jäsenyyteen ja koko asia menisi lukkoon.

Sota Ukrainassa jatkui. Vanhanen näki tietojen siviilien laajamittaisesta murhaamisesta vievän tulevan vastakkainasettelun entistäkin sovittelemattomammaksi. Venäjä elää 1800-lukua, jolloin sodan suojissa saatettiin tehdä mitä tahansa ja vastapuoli ummisti siltä silmänsä, ja sitten tehtiin rauha, joka kesti seuraavaan sotaan.
Säännöt ovat nyt muuttuneet. Sodan jälkeen rauha ei anna anteeksi rikoksia.

Huhtikuussa Keskusta piti puoluevaltuuskunnan kokouksen Vaasassa. Saarikko haki ja sai yksimielisen tuen päätökselle, jossa puolue antaa puoluejohdolle oikeuden tehdä puolustuspolitiikassa niitä päätöksiä, joita valtiojohto tukee.
Omassa puheenvuorossaan Vanhanen nosti esiin sen, että asemamme Venäjän muutoksen takia joka tapauksessa muuttuu. Suomesta tulee aiempaa kärjistetymmin rajamaa, ja siksi on toimittava tavalla, joka hillitsee tähän liittyviä epäluuloja, jotta investoinnit eivät kiertäisi Suomea.

Kun Vanhanen pitkänäperjantaina avasi aamulla puhelimen, hän luki, että Ilkka Kanerva oli kuollut edellisenä iltana. Lankalauantaina puhemies Vanhanen luonnosteli muistopuheen tiistain istunnon alkuun.
Pitkässä puheessaan Vanhanen mm. siteerasi Kanervalta lausahduksen: ”Haen tilannetta, jossa innostus voittaa lannistuksen ja kannustus apatian.” Vanhanen sanoi, että juuri tällaisesta Ilkka muistetaan.

20.4. oli eduskunnassa lähetekeskustelu. Kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Antti Häkkänen esitti kahteen kertaan, että eduskunta keskeyttäisi muiden asioiden käsittelyn ja käyttäisi aikansa NATOon.
Tätä Vanhanen ei kannattanut. Ei halunnut antaa käsitystä, että Suomessa olisi paniikki, vaan pikemminkin korostaa, että eduskunta työskentelee normaalin menettelyn mukaisesti – sekin on tärkeä viesti naapurille.
Yhdessä Kokoomuksen puheenvuorossa vaadittiin, että Suomen pitäisi oman aikataulunsa avulla painostaa Ruotsia. Tätäkään Vanhanen ei ymmärtänyt. Se nyt olisi ollut vihoviimeinen tapa toimia parhaan ystävämme kanssa asiassa, jossa molempien piti tehdä ratkaisunsa oman ja Pohjolan yhteisen edun mukaisesti.
Sitä vastoin Orpon matkaa Yhdysvaltoihin ja vaikuttamista Kokoomuksen veljespuolueen republikaaneihin Vanhanen kannatti lämpimästi.

Kun Venäjälle asetettiin yhä enemmän pakotteita, varsinkin energian hinta oli Suomessa nousussa. Keskustan eduskuntaryhmän kokouksessa toukokuussa käytiin laaja keskustelu energiapolitiikasta.
Pohtivat, että jos Venäjä katkaisee kaasunmyynnin siksi, että Suomi ei suostu sen edellyttämiin ruplamaksuihin, kaasuntulo loppuu vielä sen kuun aikana. Mika Lintilä luetteli tehtaita, joiden toiminta saattaisi katketa. Öljyllä voi korvata, mutta ei ehkä kaikkea. Ja kulut olivat nousemassa.
Vanhanen piti selvänä, että jos Venäjä katkaisee kaasuvirran, siellä ei kannata odottaa, että Suomesta tultaisiin hattu kourassa tulevina vuosina anomaan kaasun myynnin avaamista. Venäjällä täytyi ymmärtää, että energia-asioissa ei toimita muutoin kuin luottamuksella.

Niinistö soitti vielä yhden puhelun Vladimir Putinille. Putinin hallinnon antama tiedote puhelinkeskustelusta oli hyvin maltillinen. Vanhanen arvioi, että Venäjällä uskotaan, että päätös NATOon liittymisestä on tehty eikä siihen kannata nyt liikaa keskittyä. Tulevat suhteet oli tilanteessa mietittävä tarkkaan, ja venäläisiltä mennee aikaa siihen, miten vastaavat sotilasteknisesti parhaiten.
Sähkön tuonti loppui, mutta siitäkin venäläiset tiedottivat etukäteen, jotta meillä ehdittiin reagoida. Alan ihmiset sanoivat, että kyse oli vastauksesta siihen, kun emme pysty maksamaan laskuja ruplissa. Jos se olisi ollut ”kosto” tulevista uutisista, olisi lopetus voitu tehdä aivan toisella tavalla. Suomessahan Fingrid laski tuontikapasiteettia jo aikaisemmin, varmaankin verkon suojelemiseksi äkkisululta.

Eduskuntakeskustelu NATO-jäsenyydestä alkoi. Puheet olivat Vanhasen mukaan harkittuja, syvällisiä ja vakavia. Niistä Vanhanen ei löytänyt edes rivien välistä puolueiden välistä kilpailua.
Puolueet kunnioittivat toisiaan ja keskustelussa esitettyjä argumentteja. Ministerien puheet kertoivat vahvasta paneutumisesta kysymykseen. Jokainen edusti omaa vastuualuettaan valtioneuvostossa. Hallitus todella toimi instituutiona.

Äänestyksen tulos oli vastaansanomattoman selvä: 188-8. Ei ryhmäkuria, ei pakollista hallituksen puolesta äänestämistä eikä tarvetta yrittää kaataa hallitusta. Tämän äänestyksen viesti on myös ulkopuolisille: tätä tahtoa ei kannata yrittää estää – ehti ratifiointi sitten tämän tai seuraavan eduskunnan aikana lopulliseen päätökseen.

Myös Ilkka Suomisen muistopuheen Vanhanen joutui pitämään. Puheessaan Vanhanen mm. muisteli, kuinka Suominen antoi kuulijoilleen ohjeen, joka taisi kuvata myös Suomista itseään. ”Viisasta miestä ei tunne siitä, ettei hän tee virheitä, vaan siitä, ettei hän tee samaa virhettä uudestaan.” Sellainen mies Ilkka Suominen Vanhasen mielestä oli.

Toukokuun lopulla Vanhanen osallistui Vilnassa pidettyyn NATOn parlamentaarisessa yleiskokouksessa ja puhui kutsuttuna yleiskokoukselle kymmenen minuuttia Suomen jäsenhakemuksesta. Keskusteluissa Suomi ja Ruotsi olivat saaneet paljon tukea, ja Turkki toiveen hyväksyä hakemukset.
Vanhanen tapasi NATOn varapääsihteerin Mircea Geonăn. Tämä kertoi, että NATOn pääsihteeri Jens Stoltengberg kutsuu ulkoministerit Suomesta, Ruotsista ja Turkista neuvotteluun, kun maiden välillä on edistytty sen verran, että sopu olisi löydettävissä. Geonă arveli myös, että kunhan Venäjä heikkouden jälkeen voimistuu, se varmasti hakee erityisesti pohjoisessa uusia toimenpiteitä.
Suomen ja Ruotsin hakemuksesta Geonă sanoi, että ei ole nähnyt Jensiä koskaan niin onnellisena kuin saadessaan tiedon Suomen ja Ruotsin päätöksestä. Vanhanen pyysikin apulaispääsihteeriä viemään pääsihteerille terveisiä.

Puolustusvoimien lippujuhlapäivänä Vanhanen oli seuraamassa kokoontumista Senaatintorilla ja sen jälkeen ohimarssia Eduskuntatalon portailta. Kymmenet tuhannet ihmiset olivat tulleet seuraamaan tapahtumaa. Se oli tunteisiin käyvä, jopa liikuttava tilaisuus.
Harvoin Vanhanen sellaista mietti kuin mitä on vahtivuorollaan tehnyt tai jättänyt tekemättä. Puolustuksen osalta hän on levollinen. Vuoden 2002 budjetissa puolustusbudjetin koko oli vielä 1,7 miljardia euroa, ja viimeisin Vanhasen hallituksen valmistelema budjetti vuodelle 2011 päätyi 2,8 miljardiin.
Neljä vuotta myöhemmin sinipunahallituksen jäljiltä vuoden 2015 budjettiesityksen puolustusbudjetti päätyi 2,687 miljardiin, eli inflaation heikennyksen lisäksi oli tehty nimellinen leikkaus siitä, mihin se Vanhasen hallituskausilta jäi.
Juha Sipilän hallitus puolestaan sai puolustusbudjetin uudelleen kasvuun. Sipilä myös varmisti vuoden 2019 hallitusneuvotteluissa vasemmistopuolueiden ja vihreiden tullessa hallitukseen, että määrärahojen kasvu jatkuu eikä hävittäjäkaupan rahoitusta vaaranneta, vaikka muita menoja pitäisi leikata.
Keskustan vahtivuorolla Puolustusvoimia on kehitetty. Esko Ahon kaudella kaikista, useista leikkauksista huolimatta hävittäjäpäätös ajettiin läpi. Nyt Antti Kaikkonen oli puolustusministerinä huolehtinut Vanhasen mukaan erittäin taitavasti ja vähäeleisesti sekä hävittäjätilauksesta että laivueen rakentamisesta.

2000-luvun alku koettiin ympäri Eurooppaa niin, että puolustuksesta saatettiin tinkiä. Jotkut ovat meilläkin moittineet Suomea siitä, että olimme sinisilmäisiä Venäjän suhteen. Mutta emme ainakaan Vanhasen vahtivuorolla: Venäjän kasvava potentiaali asevoimissa tiedettiin, ja Suomessa se otettiin tosissaan, vaikka emme väittäneetkään, että se olisi uhka meille. Me ylläpidimme asevelvollisuutta ja satsasimme myös perinteisten maavoimien kehittämiseen.

Kesällä 2022 oli jälleen Keskustan sääntömääräinen puoluekokous. Vanhasen erityisavustaja Jari Flinck kävi varoittamassa etukäteen, että siellä yrittävät vielä puhua Vanhasen mukaan presidentinvaalien Keskustan esivaaliin. Porukka haluaisi ottaa kaiken irti pressavaaleista, ja esivaali olisi tietysti huomion ja vaalityön käynnistämisen kannalta tärkeä.
Vanhanen ei asiassa jahkaillut. Jos hän esivaaliin osallistuisi, silloin pitäisi haluta sitoutua vuosiksi 2024-30 Mäntyniemen bunkkeriin, ja siihen Vanhanen ei siinä iässä enää halunnut.

Puolueiden kannatusmittauksia tulee silloin tällöin. Yleisradion syyskuun kyselyn tiimoilta aamuteeveessä oli pitkä keskustelu, jossa mietittiin Marinin tanssivideon merkitystä kannatukseen.
Vanhasen oma kokemus on, että eivät tällaiset vapaa-aikaan liittyvät aisat ole äänestäjien kannalta ratkaisevia. Ihmiset haluavat antaa päättäjille oikeuden vapaa-aikaan ja erityisesti yksityisyyteen.
Kesällä oli ollut julkinen keskustelu, jossa osa tiedotusvälineistä ehkä yritti saada tehtyä aineksia moralisoinnille. Se ei kuitenkaan vetänyt.
Politiikan puolelta yritettiin opposition taholta kyseenalaistaa pääministerin työpanosta loman aikana. Siinä symboliksi tuntui nousevan se, millä tavalla Marin Fortum-keskusteluissa välitti sanomansa Saksaan. Käytävillä Vanhanen käsitti oppositio hakeneen sitä, että ”ei kai käytetty tekstiviestiä”. Syyskuussa tämä pyrkimys vaikutti todentuvan.
Ilmeisesti kriitikot eivät ole hoitaneet yhteyksiä kollegoihin suuressa maailmassa: puhelut, sähköpostit, tekstiviestit, avustajien kautta käydyt keskustelut jne. ovat aivan normaaleja tapoja kommunikoinnissa. Keinon valinta ei vähennä sanoman merkitystä.
Sen perään voisi Vanhasen mielestä kylläkin kysellä, miksi ennen neuvotteluja ja niiden aikana hallituksen talouspoliittinen valiokunta ei kokoontunut oikeasti vaan median mukaan sähköpostikokouksena. Usein poliittinen hyväksyntä haetaan myös sähköpostikokouksella, jos on selvä päätösehdotus olemassa, mutta isoissa asioissa myös aito ministerien välinen vuorovaikutus ja yhdessä tapahtuva pohdinta ovat tärkeitä.

Myöhemmin syyskuussa oli Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen valtuuston kokous. Valitsivat alueelle johtajan. Vanhanen korosti puheessaan, että tämä on valtuustokauden tärkein yksittäinen päätös. Johtajan pitää saada valtuustolta itsenäinen mandaatti, ja valitun pitää ymmärtää, että mandaatti on valtuustolta – johtaja ei ole alueen hallituksen tai hallituksen johdon valitsema.
Ehkä puheeseen sisältyi piikki hallituksen puheenjohtajalle, joka esittelypuheessaan kertoi, ketä ehdokkaista itse kannattaa. Kyseinen ehdokas ei tullut valittua, vaan valinta kohdistui Mikko Komulaiseen Forssasta, jota etenkin sikäläiset olivat suositelleet.

Syyskuun lopulla Vanhanen vastasi Uutissuomalaisen sähköpostissa lähettämään kysymykseen, joka koski Nord Stream kaasuputkea. Vastauksessaan Vanhanen pitää valitettavana, että kun Suomen päätöstä antaa lupa talousvyöhykkeemme kautta kulkevalle kaasuputkelle nyt jälkikäteen arvioidaan, on kommentoinnissa unohtunut kokonaisajattelu, johon päätökset perustuivat.
Ensimmäinen asia on se, ettei Suomen hallitus eikä myöskään energiateollisuus halunnut Suomen kytkeytyvän putkeen. Olisimmehan voineet saada siitä lisää kaasua Suomeen ja lisätä maakaasuun perustuvaa energiantuotantoa, mutta emme sitä tavoitelleet. Suomessa pidettiin tietoisesti Venäjältä tulevan kaasun osuus rajallisena ja helposti korvattavissa olevana osana energiapalettia. Uudessa tilanteessa tämän arvo oli nyt nousemassa merkittävästi, mutta Vanhanen ei edelleenkään ollut huomannut, että tästä kaukonäköisyydestä olisi sen ajan päättäjiä hallituksessa tai elinkeinoelämässä kiitelty.
Toinen tarkastelu liittyi siihen, että kun emme itse käyttäisi putken energiaa, niin voisimmeko tai haluaisimmeko yrittää estää sen, että Keski-Eurooppa ja Venäjä haluavat lisätä keskinäistä kaasuyhteistyötään. Suomella ja Saksalla oli hyvä kumppanuus ja maat harjoittivat hyvää yhteistyötä talouden eri aloilla Venäjän kanssa.
Vanhasen vastakysymys kuuluu: olisiko Suomella noissa oloissa ollut jokin erityinen peruste yrittää estää kaasuputken rakentaminen, joka ei siis kulje Suomen valtiollisella alueella vaan vain talousvyöhykkeellä, jonka käyttöä kansainväliset sopimukset ohjaavat? Vanhasen vastaus tuolloin oli, että on Venäjän ja Saksan asia, miten energiayhteistyötään kehittävät.
Kolmas tarkastelu liittyi Suomen lain mukaiseen lupien käsittelyprosessiin ja perusteluihin, joita siinä voidaan käyttää. Tässä asiassa Vanhanen toisti monta kertaa sen, että lupaprosessi on aluehallintoviraston tekemä ja ympäristölainsäädännön ohjaama, eikä siihen käytetä poliittista harkintaa, ja kyseessä on viranomaispäätös. Tästä johtuu Vanhasen usein toistettu siteeraus, että Suomelle tämä oli ympäristökysymys. Mitä muuta se lupaprosessin näkökulmasta olisi voinut olla?
Nyt kun putki on tuhottu, Suomen kaasunsaanti ei sen seurauksena ole muuttunut. Eli me emme omaa energiahuoltoamme kytkeneet suostumukseen antaa käyttää talousvyöhykettämme Venäjän jo Saksan välisen putkiyhteyden rakentamiseen. Jos olisimme itsemme siihen kytkeneet, silloin putken sivuhaaran tuonti Suomen rannikolle ja sisämaahan olisi myös Vanhasen mielestä pitänyt arvioida energiaturvallisuuden näkökulmasta. Mutta Vanhanen alleviivaa: juuri tällaiseen sidonnaisuuteen me emme halunneet.

Joulukuussa 2022 eduskunnassa käytiin lähetekeskustelu NATO-esityksestä. Vanhanen piti hieman outona, että hallitus antoi NATO-jäsenyyden ratifioitavaksi jo nyt. Nimittäin, Vanhasen tietojen mukaan Ruotsi ei ollut tekemässä samaa. Vanhanen näki tämän avaavan mahdollisuuden erottaa Suomi ja Ruotsi ajallisesti toisistaan. Nähtäväksi jäi, miten Turkki tulee pelaamaan omien vaaliensa alla.
Vanhanen yritti ehkäistä tähän liittyviä spekulaatioita sillä, että eduskunnan kannattaa viedä ratifiointi lopulliseen päätökseen vasta, kun sekä Unkari että Turkki ovat oman päätöksensä tehneet. Vanhasen mielestä olisi silti ollut hyvä, että koordinaatiosta Ruotsin kanssa olisi pidetty kiinni myös tässä vaiheessa.

Sähkön hinta oli tapissa ja oppositiosta esitettiin salaliittoteoria: Olkiluodon omistajat saivat omakustannushintaan halpaa sähköä myytäväkseen markkinahinnoilla, ja siksi niillä ei ollut intressiä saada kolmatta reaktoria käyntiin. Ja juuri pari päivää aiemmin julkisuudessa oli eurooppalainen vertailu, jossa sähkön hinta oli kaikkialla yli 40 senttiä kilowattitunnilta. Sähkön hinnalla ja paikallisella omavaraisuudella ei ollut sillä hetkellä juurikaan kytkentöjä toisiinsa. Vanhanen näki tyytymättömyyttä lietsottavan pelkästään puoluekannatuksen saamiseksi.

Ja oli sitten välikysymys jengirikollisuudesta. Koko oppositio allekirjoitti sen ja kannatti Perussuomalaisten esittämää epäluottamuslausetta. Vanhasesta oli suoraan sanottuna masentavaa kuunnella, miten mutkat vedettiin suoriksi. Koko maahanmuutto sai kuulla kunniansa ja sille vaadittiin rajoja.
Meillä on 300.000 muualla syntynyttä ja poliisin tietojen mukaan yhdessätoista nuorisojengissä yhteensä 200 jengiläistä, ja eduskunnassa osa leimaa maahanmuuton syyksi jengirikollisuuteen.
PS haki kaikin keinoin maahanmuuttoa vaaliteemakseen, ja puolueessa oli koko kausi vastustettu jokaista ehdotusta, jolla esim. työperäistä maahanmuuttoa olisi edistetty. Ja budjettivastalauseessa PS ajoi humanitaarisen maahanmuuton alasajoa.
Jos kansa lähtee tähän mukaan eikä näe työvoimapulan yhteyttä julkisen talouden ja julkisten palvelujen haaksirikkoon, mitä siinä enää voi tehdä?

Helmikuussa 2023 valtiojohto oli jo sopeutunut siihen, että ratifiointitilanne saattaa johtaa eriaikaisuuteen Ruotsin kanssa. Nyt puhuttiin liittymisestä yhdessä Ruotsin kanssa, mutta ei enää ”samanaikaisesta”.

Aikanaan päiväkirjan pitäminen loppui, ja loppui kuin seinään. Pari viikkoa puhemiehen viimeisen kirjauksen jälkeen järjestettiin eduskuntavaalit ja Vanhanen pääsi puhemiehen hommasta eläkkeelle.
Vanhanen ehti ennen kirjan julkaisua nähdä Petteri Orpon hallitukselta montakin virhettä, mutta ne eivät olleet tämän kirjan aiheina. Sen hän tosin toteaa, että kevään 2024 kehysriihessä sovittu leikkaus- ja veropaketti kasaa joka tapauksessa tulevaisuuteen kasvavan jännitteen.
Orpon hallitus suojeli suurituloisia sekä yrityksiä, yritysten omistajia ja pääomatulon saajia – kuten Vanhanenkin teki politiikassa yli 30 vuoden ajan – eikä näiden tulojen verotukseen koskettu tällä kertaa lainkaan. Mutta nyt olisi Vanhasen mielestä ollut paikka kiristää näitä veroja – Vanhanen pitää perusteltuna vanhaa oppia siitä, että hallituksen pitää leikkauksia tehdessään leikata myös omiltaan.
Tätä ei nyt noudatettu ja Vanhasen ennustus on, että seuraavassa sellaisessa hallituksessa, jossa myös vasemmistopuolueita on mukana, halutaan tehdä rajumpi uudistus. Se taas vaarantaisi nykyisen järjestelmän, jossa on tietoisesti haluttu kannustaa yrityksiä vahvistamaan vakavaraisuutta, jotta ne kestäisivät kriiseissä. Thomas Pikettyn ajama ajattelutapa saa vasemmalla yhä ideologisemman työn ja pääoman ristiriitaa korostavan luonteen, ja Vanhanen ennustaa, että niiden ehtona hallitustyöhön osallistumiselle on pääomaan puuttuminen.
Hallitus vahtii nyt myös liian periaatteellisesti kokonaisveroastetta. Se laskee vihreän siirtymän ansiosta voimakkaasti, ja ainakin väliaikaisesti valtion kannattaisi Vanhasen mielestä hillitä kokonaisveroasteen alenemista, esim. sosiaali- ja terveydenhuollon tarpeita varten.

Vaalien jälkeen syntynyt uusi eduskunnan enemmistö sekä hallitus pyrkivät mielellään kaatamaan talousvaikeudet edeltäjänsä syyksi. Jos temppu olisikin niin helppo, että uusi hallitus vain peruisi edeltäjänsä tekemät pysyvät lisäykset valtion budjettiin, mitään ongelmaa ei edes olisi.
Mutta näiden lisäysten osuus Orpon hallituksen ensimmäisen budjetin alijäämästä on, korkeintaan, viidennes. Alijäämän syistä osa tulee maailmalta: inflaatiosta, hintojen ja korkojen noususta, energiakustannuksista jne. Nämä eivät ole edellisen eduskunnan aiheuttamia.
Vanhasen mielestä uusi hallitus ei vielä ollut kyennyt luomaan uskottavaa kasvuun tähtäävää ohjelmaa. Suurena yksittäisenä ongelmana Vanhanen näkee hallituksen asenteen maahanmuuttoon. Hallitushan viestii useilla maahanmuuttoa vaikeuttavilla ehdotuksillaan, että älkää tänne tulko.

Ilman nuorta työvoimaa joudumme vähitellen tyytymään heikompaan elintasoon ja kehnompiin palveluihin kuin mihin olemme tottuneet. Ennusteita nopeamman talouskasvun saavuttaminen vaatii sekä tuottavuuden kasvua että uutta työvoimaa. Tätä hallitus ei tunnusta.
Toinen asennevika hallituksella liittyy vihreään siirtymään, jonka nimeä hallituksessa ei uskalleta edes lausua. Ja kuitenkin sen ympärillä syntyvät nyt maailmalla ylivoimaisesti suurimmat investoinnit.

Jos talouskasvua ei saada aikaan, jäljelle jäävät menojen leikkaus ja lopulta verojen korotukset sekä näiden yhdistelmänä hyvinvointitappiot suhteessa verrokkimaihimme. Maat kilpailevat siitä, missä tulevaisuutta tehdään.
Siihen kyytiin kannattaisi hypätä.

Matti Vanhasen teos Kriisien keskellä syntyi siis ajatuksesta kuvata kirjoittajansa viimeiseksi aikomaa vaalikautta, joka alkoi normaalioloissa. Mutta, kun kävi niin kuin kävi, tuloksena onkin dokumentti varsin värikkäästä ajanjaksosta. Kokeneena politiikan toimijana ja näköalapaikolla olleena Vanhanen kirjoittaa tapahtumista paljastaen lukijalle prosessit ja tunnelmat oleellisen löytäen ja viileästi raportoiden.

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Aiemmin esitellyt kirjat

Mahdollinen palaute [email protected]

Aaltola, Mika: Mihin menet Suomi?
Aaltonen, Kimmo: Maailmankaikkeus piirtyy kiviin
Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?
Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi
Ackroyd, Peter: Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä
Ahde, Matti: Matti Ahde – Sähkömies
Aho, Esko: 1991 – Mustien joutsenten vuosi
Aho, Esko: 1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa
Aho, Esko: Kolme kierrosta
Aho, Esko: Sattuma suosii valmistautunutta
Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä
Aho, Esko: Vuosisadan asekauppa
Ahonen, Esko: Politiikan portailla
Alajärvi, Erkki: Raskaan sarjan runoja
Alanen, Antti: Musta peili
Alanen, Aulis J: Santeri Alkio
Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua
Ala-Nissilä, Olavi: Ottakaa mut mukaan – Osallistavaan kasvuun
Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä
Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta
Alexander, Caroline: Endurance
Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus
Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus
Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella
Alkio, Paavo: Sotatuomarin päiväkirjat
Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti
D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä
Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi
Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen
Attenborough, David: Yksi elämä, yksi planeetta
Back, Eva: Aatteet puntarissa
Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys
Berlitz, Charles: Arvoitus syvenee
Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner
Blum, Howard: Salamurhaajien yö
Borg, Sami: Hiljaa hyvä tulee
Borg, Sami: Kansanvaltaa koronan varjossa
Borg, Sami: Käyttöliittymä vaaleihin
Boxberg, Katja: Paavo Lipponen
Byron, George: Rakasta epätoivoa
Bäckström, Olli: Lumikuningas
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni
Chambers, Oswald: Parhaani hänelle
Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä
Churchwell, Sarah: Marilyn Monroen monta elämää
Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset
Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja
Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka

Dahl, Hanne: Usvassa uinuu uhka
Dekkers, Midas: Helpotuksen historia
Donner, Jörn: Kuolemankuvia
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Doyle, Arthur Conan: Haudantakainen elämä
Duriez, Colin: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti
El-Hai, Jack: Göring ja psykiatri – Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa
Eliot, Marc: Jack Nicholson
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta
Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan
Ermilä, Suvi: Hauho
Erola, Juha: Presidenttien hevoset Ypäjällä
Esko Aaltosen neljä elämäntyötä
Eskola, Katarina: Aina uusi muisto
Falk, Pasi: Lottomiljonäärit
Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia
Felscherinow, Christiane: Huumeasema Zoo
Forman, Miloš: Otetaan hatkat
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari
Förbom, Jussi: Hallan vaara
Gabler, Neal: Walt Disney – Amerikkalaisuuden ikoni
Gahrton, Per: Georgia
Gardberg, C.J: Suomen keskiaikaiset linnat
Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa
Genté, Régis: Volodymyr Zelenskyi – Sodan sankari
Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä
Grann, David: Killers of the Flower Moon
Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan
Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979
Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret
Haavisto, Heikki: Talonpojan muistelmat
Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää
Haavisto, Pekka: Hatunnosto
Hagan, David: Joe Biden – Mies vallan huipulta
Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle
Harkimo, Harry: Suoraan sanottuna
Harris, Kamala: Totuuden puolella
Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä
Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot
Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen
Haukkala, Hiski: Suuren pelin paluu
Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin
Heikkilä, Mikko K: Heinien herrat – Suomen historian pisin perinne
Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta
Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa
Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille
Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990

Herbert, Kari: Etelänapaa etsimässä
van Herpen, Marcel H: Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu
Heräävä maailma
Hillcourt, William: Baden-Powell – Sankarin kaksi elämää
Hockman, Tuula: Ingeborg Tott – Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla
Hodges, Andrew: Alan Turing, arvoitus
Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata
Holden, Anthony: William Shakespeare
Hovi, Tuomas: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Huor, Jesper: Talebaneja odotellessa
Huovinen, Veikko: Veitikka
Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti
Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?
Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta
Hägglund, Gustav: Rauhan utopia
Hämäläinen, Anna-Liisa: Rouva puhemies
Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi
Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori
Iommi, Tony: Iron Man
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä
Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen
Isomäki, Risto: Mitä koronapandemian jälkeen
Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta
Johannes Virolainen 1914 – 2000
Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi
Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä
Jordan, Michael: Nostradamus
Juhola, Niina-Matilda: Näkijä
Julin, Meri: Poliittinen ihminen
Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin
Juntunen, Pekka: Tasavallan paimenkoirat
Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?
Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?
Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Järvi, Ulla: Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia
Järvinen, Petteri: NSA – Näin meitä seurataan
Järvinen, Risto Koo: Lasiinsylkijä
Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!
Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja
Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää
Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen
Kajo, Markus: Kettusen kirja
Kalleinen, Kristiina: ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle” – Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä
Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia
Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin
Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa

Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka
Kalliokoski, Viljami: Kiitollisena muistan
Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä
Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut
Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle
Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena
Kangas, Lasse: Kustaa Tiitu – tasavallan talonpoika
Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä
Kankkonen, Tom: Erdoğan – Turkki suuren johtajan varjossa
Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa
Kantola, Anu: Hetken hallitsijat
Kapeneeko kuilu?
Karjalainen, Erkki: Jörg Haider
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen
Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys
Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Kaski, Satu: Pessimisti ei pety
Kasvi, Jyrki: Jyrki Kasvin kolme elämää
Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin
Katajisto, Kati: Verraton Virolainen
Katri Kulmunin tukijalehti
Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot
Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja
Kaunisto, Timo: Vaikea vihreys
Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta
Kauranne, Antti: Mietaita
Kejonen, Aimo: Kansantarinat
Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori
Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?
Kekkonen, Urho: Sivalluksia
Kekkonen, Urho: Vastavirtaan
Kekäläinen, Annu: Leiri
Kelho, Jari: Hattulexit
Kelly, Ian: Casanova – Näyttelijä, rakastaja, pappi, vakooja
Kelosaari, Artemis: Kannibaalikirja
Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi
Keränen, Seppo: Moskovan tiellä
Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä
Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät
Keski-Rauska, Riku: Sinä osaat, sinä pystyt
Keskisarja, Teemu: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio
Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous
Kessler, Ronald; Presidentin turvamies
Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään
Kivi, Jaana: Bryssel myyty
Klemettilä, Hannele: Ritari Siniparta. Gilles de Rais’n tarina
Kobler, John: Al Capone

Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa
Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut
Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia
Kolbe, Laura: Yläluokka – Olemisen sietämätön vaikeus
Kontro, Lauri: Anneli Jäätteenmäki – taipumaton
Kontro, Lauri: Kontropunkti
Konttinen, Anu: Panulan luokka
Konttinen, Seppo: Suora lähetys
Koponen, Juhani: Kehitysapukeisarin vaatekaapilla
Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin
Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen
Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali
Korhonen, Matti: Toimittajan tie
Korkki, Jari: Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento
Korpiola, Lilly: Arabikevät
Korpiola, Lilly: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta
Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa
Koski, Heikki: Hintansa väärti
Koski, Heikki: Vastuun vuosia – keskusteluja Fagerholmin kanssa
Koski, Markku: ”Hohto on mennyt herrana olemisesta”
Koskinen, Anna-Kaisa: ”Vaihtoehtoinen tarina” – Mitä on sosiaalinen muutostyö?
Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja
Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit
Kotro, Arno: Yhden miehen varietee
Kuisma, Juha: Kaupunki ja maaseutu
Kuisma, Juha: Keskustalaisuudesta
Kuisma, Juha: Kylien tulevaisuus
Kuisma, Juha: Paikallinen ilmastopolitiikka
Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa
Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika
Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?
Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia
Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa
Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa
Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä
Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta
Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan
Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää
Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset
Laaninen, Timo: Keskustan kuiskaaja
Laaninen, Timo: Se on ihan Matti
Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot
Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta
Lahtinen, Anu: Ebba, kuningattaren sisar
Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta
Laine, Sofia: Kahvin hinta
Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla

Laitinen, Aarno: Musta monopoli
Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet
Lappalainen, mirkka: Smittenin murha
Lappalainen, Mirkka: Susimessu
Latva, Otto: Merihirviöt
Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli
Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?
Launis, Maaret: Tästä saa puhua!
Lehmusoksa, Risto ja Ritva: Urho Kekkosen pöydässä
Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi
Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen
Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä
Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat
Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Levin, Janna: Mustan aukon blues ja muita ääniä maailmankaikkeudesta
Liimatainen, Ari: Sinä kuolet
Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro
Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä
Lindblom, Seppo: Manun matkassa
Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka
Lindström, Jari: Syvään päähän
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Linna, Lauri: Vennamon panttivangit
Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä
Lindqvist, Herman: Axel von Fersen
Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte
Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa
Lohi, Tuomas: ”Totu sitä sallimahan, mik´ei parkuen parane
Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa
Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit
Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008
Luoto, Reima T.A: Larin-Kyöstin Hämeenlinna
Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja
Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit
Maa – maakunta – Martti Miettunen
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth
Mailer, Norman: Porton haamu
Majaniemi, Risto: Orbán – Euroopan paha poika
Man-saaren tarinoita
Manvell, Roger: Operaatio Valkyyria
Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi
Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen
Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin
Marshall, Tim: Maantieteen vangit
Martikainen, Jouko: Idän tietäjät
Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika
Mattsson, Anne: Sylvi Kekkosen elämäkerta
Mazzarella, Merete: Sielun pimeä puoli
McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet

Merikallio, Katri: Miten rauha tehdään
Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989
Miettinen, Timo: Eurooppa – poliittisen yhteisön historia
Miettunen, Martti: Näinhän se oli
Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa
Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus
Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana
Moisio, Johanna: Me unettomat
Monti, Anton: Minne menet, Italia?
Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä
More, Thomas: Utopia
Muraja, Tuomas: Faktat tiskiin!
Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa
Murto, Eero: Virtanen
Murtorinne, Eino: Lennart Heljas – Kansainvälisesti verkostoitunut poliitikko ja kirkonmies
Müller, Thomas: Ihmispeto
Myllymäki, Arvo: Punamultamies
Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo
Nenonen, Jari: Kyllikki Kymin tarina
Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo
Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat
Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema
Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto
Nielsen, Marjatta: Etruskit
Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio
Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Niemi, Juhani: Tulin pitkin Härkätietä – Tarinoita kotikaupungista
Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta
Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko
Niitemaa, Timo: Itämaan muisti
Nirkko, Juha: Sauna
Nurmi, Lauri: Jussi Halla-aho
Nyholm, Inga: Tulevaisuuden kunta
Nylén, Antti: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
Näre, Sari: Styylaten ja pettäen
Ohler, Norman: Soluttautujat – rakkautta ja vastarintaa Hitlerin Berliinissä
Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan
Ojanaho, Marianne: Keisari Nero
Olsen, Gregg: Äitimme oli sarjamurhaaja
Oranen, Mikko: Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta
Paarma, Jukka: Ihmisen huuto
Paasikivi, J.K: Ei pienillä ole mitään turvaa
Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy
Paasio, Pertti: Punatulkku ja sikarodeo
Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä
Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka
Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita
Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat
Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!

Partanen, Timo: Janakan kronikka
Pelttari, Hannu: Kekkosen kisat – Urho Kekkonen ja urheilu
Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia
Pentikäinen, Mikael: Luottamus
Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa
Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi
Perttula, Pekka: Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri
Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen
Perttula, Pekka: Äidin poika
Perunka, Eero: Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus
Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano
Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla
Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja
Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis
Pirilä, Veikko: Sainpahan sanottua
Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi
Pokka, Hannele: Porvarihallitus
Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä
Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa
Pouta, Hellevi: Mieto
Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema
Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä
Pura, Martti: Väyrysen renki
Purra, Riikka: Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet
Puska, Pekka: Raha tai henki
Puska, Pekka: Sote ja sen pitkä kaari
Puumala, Tuomo: Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus
Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin
Puzo, Mario: Neljäs K
Pynnönen, Ville: Rakas Riksu
Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat
Quinn, Anthony: Yhden miehen tango
Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi
Railo, Erkka: Kamppailu vallasta
Rainio, Kullervo: Älyn älyäminen ja muita psykologis-filosofisia kommentaareja
Raitis, Harri: Armas Puolimatka
Rantala, Juha: Huijari
Rantala, Tuomas: Agrarismin aallonharjalla: J.E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä
Rantanen, Miska: Lepakkoluola
Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän
Rautiainen, Matti: Neidon kyynel
Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä
Rehn, Olli: Kuilun partaalta
Rehn, Olli: Myrskyn silmässä
Rehn, Olli: Onnellisten tasavalta
Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta
Reimaa, Markku: Kekkosen kuiskaaja – Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti
Rekola, Esko: Viran puolesta
Relas, Jukka: Jonnekin lumottuun paikkaan
Remes, Ilkka: Ruttokellot

Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?
Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa
Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede
Rubenhold, Hallie: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä
Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta
Rusi, Alpo: Myrskyjen aika
Räinä, Jenni: Reunalla
Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta
Rönnbacka, Christian: Kävikö käry?
Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika
Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla
Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas
Saarinen, Aarne: Kivimies
Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti
Sakwa, Richard: Taistelu Ukrainasta – Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät
Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään
Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi
Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla
Sancton, Julian: Jään ja pimeän vangit
Sander, Gordon F: Kansalainen Kekkonen
Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää
Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos
Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta
Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies
Savikko, Sari: Kohtalona kauneus
Savolainen, Laura: Yövuorossa
Schiff, Stacy: Kleopatra
Schild, Göran: Alvar Aalto
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu
Seppänen, Esa: Itäsuhteiden kolmiodraama
Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?
Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori
Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?
Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?
Seppänen, Janne: Levoton valokuva
Seuri, Markku: Työterveys 2.0
Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…
Shenon, Philip: Kennedyn murhan salattu historia
Shepherd, Richard: Epäluonnolliset syyt
Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita
Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!
Silver, Minna: Tutankhamonin salaisuudet
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma
Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin
Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella
Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema
Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius
Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen
Sjöblom, Tom: Tuulten saarella

Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – ”kovettu kalamies”
Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja
Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja
Soini, Timo: Maisterisjätkä
Soini, Timo: Peruspomo
Soini, Timo: Populismi
Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti
Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat
Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi
Spungen, Deborah: Nancy
Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Stewart, Timo R: Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys
Stocklassa, Jan: Stieg Larssonin tutkimukset – Kuka murhasi Olof Palmen?
Stubb, Alexander: Alaston totuus
Stubb, Alexander: Alex
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän
Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi
Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri
Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti
Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?
Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus
Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa
Suominen, Tapani: Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa
Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa
Taavila, Antti: Sulo Suorttanen – SS-upseerikoulusta ministeriksi
Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä
Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus
Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia
Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia
Talvitie, Eveliina: Moniottelija Ilkka Kanerva
Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin
Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla
Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme
Teronen, Arto: IKUISESTI NUORI – Jarno Saarista etsimässä
Tervo, Mirja: Lehmä
Tervonen, Anni: Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla
Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari
Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa
Thompson, Hunter S: Suuri hainmetsästys
Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja
Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna
Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer
Tiitinen, Seppo: Tiitinen
Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen
Timonen, Esa: Metsän poika, Karjalan kuvernööri
Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo
Troyat, Henri: Iivana Julma
Tuikka, Timo J: ”Kekkosen konstit”

Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja
Tuomioja, Erkki: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004
Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika
Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija
Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen
Turunen, Martti: Ihmisten asialla
Turunen, Pekka: Kylmää rauhaa – Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys
Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta
Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja
Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri
Tyyri, Jouko: Kohtaamisia
Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä
Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista
Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa
Uimonen, Risto: Juha Sipilä
Uimonen, Risto: Nuori pääministeri
Uimonen, Risto: Tulos tai ulos
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli
Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki
Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään
Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus
Uusitalo, Eino: Jälkipeli
Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman
Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Vahanen, Risto: Jolo
VAHVAN KESKUSTAN TIE
Vakkuri, Juha: Voodoo – Afrikan arkea
Valtonen, Pekka: Hullun keisarin hovissa
Vance, Ashlee: Elon Musk – Visionääri Teslan, Space X:n ja Solar Cityn takana
Vanhanen, Matti: Kriisien keskellä
Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa
Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa
Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja
Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet
Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera
Verhoeven, Paul: Jeesus Nasaretilainen
Vesikansa, Jyrki: Laman taittaja
Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura
Vilenius, Merja: Luokitteleva katse
Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi
Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä
Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä
Virta, Mikko: Operaatio Kekkonen
Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat
Virtapohja, Kalle: Kaihari & Kekkonen
Virtapohja, Kalle: Kekkonen urheilumiehenä
Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä
Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu

Väisänen, Riitta: Miss Euroopan reunalla
Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä
Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä
Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta
Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla
Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi
Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017
Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä
Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan
Walker, Jonathan: Churchillin kolmas maailmansota – Brittien suunnitelmat hyökätä Neuvostoliittoon 1945
Werner, Paul: Roman Polanski – Henkilökuva
West, Taina: Elämisen sietämätön keveys
Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset
Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus
Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi
Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat
Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue
Ylönen, Merja: Pilahistoria
Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla
Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin