Kirjat, päivitys 10.10.

Ja sitten sitä kepulaista kirjallisuutta, tällä kertaa esittelyssä Jari Korkin Antti Kaikkos -kirja Kohti liittokuntaa. Jos tässä sitten varaisi loppukuun seuraavalle aiheelle ja yrittelisi päivittää tätä sivua noin viikon välein, äkkiä arvioiden kirjalle olisi luontevinta ottaa jatkolukuna kolme keskimittaista päivitystä. Katsotaan nyt.
Seuraavaksi olisi tarkoitus harrastaa vielä kerran tuota arkeologiaa tämän vuoden puolella ja mennä tällä kertaa kotimaan kohteiden sijaan tuonne Egyptiin saakka, ja ajallisesti tutkailla niitä huomattavasti varhaisempia aikoja.
Vuonna 1922 Egyptissä tehtiin merkittävä löytö: Tutankhamonin hauta. Millaisten vaiheiden jälkeen hauta löydettiin, mitä haudasta löytyi sekä mikä oli löydön merkitys? Entä kohtasiko Tutankhamonin haudan löytäjiä kirous, kuten on väitetty? Tähän kaikkeen vastaa Lähi-idän ja Välimeren arkeologian sekä historian ja maailman kulttuuriperinnön asiantuntija, Helsingin ja Oulun yliopiston dosentti Minna Silverin teos Tutankhamonin salaisuudet.
—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Kuukauden Keskustalainen
Jari Korkki: Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento
Otava 2023
251 sivua

Kun Suomi liittyi jäseneksi Pohjois-Atlantin puolustusliittoon NATOon keväällä 2023, puolueemme nykyinen puheenjohtaja Antti Kaikkonen oli yhdellä näköalapaikoista toimiessaan puolustusministerinä. Tuona ajanjaksona Kaikkosella oli kädet täynnä hommia, kun jo ennen jäsenyyshakemuksen lähettämistä piti juoksevien asioiden lisäksi hoidella isompiakin projekteja kuten Puolustusvoimien kaluston uusimista.
Ja oli tuolloinen puolustusministerimme lupautunut myös erääseen kirjahankkeeseen. Toimittaja-tietokirjailija Jari Korkki seuraili lähietäisyydeltä alkuvuodesta 2022 yli vuoden ajan eteenpäin Kaikkosta puolustusministerinä ja hahmotteli tästä henkilökuvaa. Vuoden 2023 lopulla julkaistiin sitten lopputulema, teos Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento.

Antti Samuli Kaikkonen ei yleensä erityisemmin mainosta, että hänen syntymäkaupunkinsa on Turku, mutta näin se nyt kuitenkin on. Antin vanhemmat Jukka ja Leena tapasivat toisensa opiskelijaympyröissä Turussa. Kumpikin opiskeli Turun yliopistossa kemiaa, ja kun oikeanlaista kemiaa löytyi, Antti sattui syntymään Turussa vuonna 1974.
Antin isoisä oli Kannaksen evakkoja Viipurin läänin Pyhäjärveltä Konnitsan kylästä, Käkisalmen kupeesta. Sieltä hän päätyi Kokemäelle, missä Jukka-isä syntyi.
Leena-äidillä ei ole evakkotaustaa, mutta karjalaisuus puskee esiin siltäkin puolelta. Äti on kotoisin Pohjois-Karjalan Outokummusta, entiseltä Kuusjärveltä. Kaivos antoi nimensä kauppalalle, sittemmin kaupungille.
Jos Kaikkosta karjalaiseksi sanotaan, ei hän sitä mitenkään pontevasti kiistämään käy. Hän on ylpeä evakkojuuristaan ja suhteestaan menetettyyn Karjalaan.
Karjalaisia pidetään yleisesti iloisina ja huumorintajuisina, ja piirre näkyy vahvana myös Kaikkosessa, kuten kaikki hänet tuntevat hyvin tietävät. Liekö karjalaisuutta tai ei, mutta Kaikkosella tuntuu olevan poliitikoille harvinainen kyky nauraa myös itselleen. Myöskään tätä luonnehdintaa Kaikkonen ei kovin kärkkäästi ole kieltämässä: ”Huumoria joskus vahingossa lipsahtelee. Toki sieltä Satakunnan suunnalta tulee tarvittaessa eväitä vähän totisempaankin torvensoittoon.”

Joulun alla vuonna 2000 Antti Kaikkonen oli kantamassa valtioneuvos Johannes Virolaisen arkkua. Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies oli eräänlainen luovutetun Karjalan heimopäällikkö ja tietoinen myös Kaikkosen karjalaisjuurista.
Kyläilykutsu Vironperään tuli kuitenkin Nuoren Keskustan Liiton puheenjohtajan ominaisuudessa. Virolainen oli itse ollut Nuoren Keskustan Liiton (NKL) edeltäjän Maaseudun Nuorten Liiton (MNL) ensimmäinen puheenjohtaja.
Kaikkonen ei mielellään nimeä poliittisia vaikuttajiaan, siinä kun tekisi helposti hallaa muille. Mutta Johannes Virolaisen Kaikkonen on kuitenkin empimättä nimennyt.

Ei Turussakaan Kaikkosen mielestä sinänsä mitään vikaa ole, mutta sitä hän ei millään tavoin tunne omakseen, vaikka passissa kaupunki on syntymäpaikan kohtaan merkitty. Pidempiaikaiselta Turku-altistukselta Antin pelasti isän uusi työpaikka Ylöjärvellä, Puolustusvoimien tutkimuslaitoksessa.
Kieltämättä mielenkiintoista. Mutta tuolloin Antti oli vielä alle kouluikäinen, joten kenties tulevan puolustusministerin uraan ei sittenkään kannata vedellä kytköksiä.

Tutkimuslaitoksen Ylöjärven yksikkö on syrjässä. Lakiala sijaitee kirjaimellisesti Takamaan kylän ja koulun takana.

Samana vuonna 1976, jolloin Kaikkosista tuli Ylöjärveläisiä, paikkakunnalla perustettiin eräs suhteellisen kovaan kuuluisuuteen sittemmin noussut yhtye, jonka juuret juontavat Takamaalle, kirjailija Jaakko Syrjän ja runoilija Kirsi Kunnaksen perheen alamökkiin. Erään koulukunnan mukaan Eppu Normaali syntyi Ylöjärven lukiossa, mutta toisaalta nykyisin Ylöjärven kaupungintalon pihaa koristava Kimmo Schroderuksen taideteos Alamökki on tunnustus nimenomaan yhtyeen alkuperäiselle harjoituskämpälle.

Tälläkin kertaa pikku-Antti välttyi pidemmältä altistukselta. Poislukien Eppujen musiikki, jota myöskään aikuinen Antti ei ole välttynyt kuulemasta.

Ylöjärven maisemat jäivät, kun isä Jukka sai töitä valtion teknillisestä tarkastuskeskuksesta ja äiti Leena meni lääketeollisuuden palvelukseen. Antin pikkuveli Mikko syntyi jo tuusulalaiseksi.
Antti oli Tuusulaan tullessaan kuusivuotias, joten tuusulalaiseksi tulo koulutien kynnyksellä tuli leimaamaan vahvasti hänen identiteettiään.

Tuusulassa Jukka Kaikkonen meni mukaan paikallispoltiiikkaan Keskustan riveissä, mutta Antti ei muista, että hänelle olisi keskustalaisuutta kotona tuputettu. Tv-uutisia kyllä seurattiin tarkasti joka ilta.
Jossain vaiheessa Antti päätti kuitenkin käydä tarkistamassa, miltä meno vaikuttaa Keskustanuorten tominnassa, ja kun se tuntui passelilta, hän jäi hengailemaan. Ei hän kuitenkaan poliittista uraa ajatellut, harrastus muiden joukossa tuo toiminta silloin oli.

Kunnallisvaalit vuonna 1992 tulivat aavistuksen liian aikaisin, jotta Antti olisi lähtenyt kokeilemaan, sillä vaalikelpoisuus edellytti tuolloin, että kahdeksantoista vuotta olisi pitänyt saada täyteen edellisvuoden loppuun mennessä. Nykyisinhän riittää, että täyttää vaalipäivänä. Niinpä Antti ei voinut asettua ehdolle kunnallisvaaleissa, vaikka olikin tullut täysi-ikäiseksi jo puoli vuotta aiemmin helmikuun 14. päivänä.
Vaalipäälliköillä ei kuitenkaan ollut ikärajoja, joten Kaikkonen ryhtyi ajamaan valtuustoon kaveriaan Petriä: ”En ollut siinä hommassa kovinkaan hyvä, koska häntä ei valittu. Neljä vuotta myöhemmin vahdoimme rooleja, ja hän olikin vaalipäällikkönä paljon parempi, joten tulin valituksi Tuusulan valtuustoon.”

Jos politiikka tähän saakka oli ollut Antille harrastus, tässä vaiheessa se sai vakavampia sävyjä. NKL´n puheenjohtajaksi hänet valittiin vuonna 1997 Mikko Alkion jälkeen.
Valinta oli yksimielinen, mitä ei ollut sattunut kovin usein. Itse asiassa edellisen kerran NKL´n puheenjohtaja oli valittu yksimielisesti vuonna 1974, siis samana vuonna, jona Antti Kaikkonen syntyi.
Tuolloin valitun puheenjohtajan nimi oli Esko Aho.

Verrattain nuorena Kaikkoselle uskottiin käteen myös Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtajan nuija. Innokkaassa 21-vuotiaassa nuorukaisessa nähtiin potentiaalinen eduskuntavaalimenestyjä, ja hän oli osoittanut kykyä itsenäiseen ajatteluun.

Kansanedustaja Kaikkosesta tuli kolmannella yrittämällä vuoden 2003 eduskuntavaaleissa. Tuolloin Kesksuta otti vaalivoiton ja nousi SDP´n oh ykköspaikalle. Uudeltamaalta Keskusta nappasi peräti viisi paikkaa, ja Kaikkonen oli Matti Vanhasen ja Tanja Karpelan jälkeen listan kolmonen. Ääniä kertyi 4.236.
Vuonna 2003 Kaikkosesta tuli myös nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja, kun hänen edeltäjänsä Matti Vanhanen siirtyi valtioneuvoston jäseneksi.

Nuorisosäätiön oli vuonna 1961 perustanut NKL´n edeltäjä MNL tukemaan nuorten aikuisten itsenäistymistä kohtuuhintaisilla vuokra-asunnoilla. Politiikasta ja varsinkaan vaalirahoituksesta sen säännöissä ei ollut halaistua sanaa. Siitä huolimatta säätiö oli jo vuosien ajan tukenut Keskustan ehdokkaita vaaleissa. Samalla se oli saanut toimntaansa tukea Raha-automaattiyhdistykseltä.
Yhtälö osoittautui kestämättömäksi. Raha-automaattiyhdistyksen hallituksessa puhetta johtanut Keskustan kansanedustaja Jukak Vihriälä tuomittiin puolentoista vuoden ehdollisena annettuun vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen vastaanottamisesta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta. Hovioikeus puolitti tuomion, mutta korkein oikeus palautti lahjuksen ottamisen törkeäksi ja määräsi lopulta ehdollisen tuomion vuoden ja kahden kuukauden mittaiseksi.
Voi hyvin olla, että maalaisliitto-keskustalaiset perustajat olivat ajatelleet, että nuorisoasuntojen rakennuttamisen lisäksi voi tukea myös keskustalaista politiikkaa, mutta kun sinne säätiön sääntöihin tällaista pyrkimystä ei hoksattu kirjata.

Kaikkoselle ei ollut tullut mieleenkään, että säätiön tavassa jakaa vaalitukea voisi olla jotain ongelmallista: ”Omalla puheenjohtajakaudellani toimittiin aivan samoin kuin aiemminkin. Siellä oli juristeja hallinnossa, eikä minulla mikään kello kilkattanut, että saattaisimme rikkoa lakia.”
Kaikkonen kokee joutuneensa mankeliin juuri, kun pelin säännöt tai pikemminkin sääntöjen tulkinant muuttuivat. Itse muutosta hän pitää hyvänä, se tervehdytti vaalirahoitusta. Hintaa tuulten kääntymiselle kuitenkin kertyi.

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Antti Kaikkosen tammikuussa 2013 viiden kuukauden ehdolliseen luottamusaseman väärinkäytöstä. Nuorisosäätiön omien sääntöjen vastainen vaalituki omille oli lainvastaista. Kaikkonen ei valittanut tuomiosta: ”Käräjäoikeuden tuomio oli katkera paikka, mutta halusin homman poikki. Pää pystyyn ja eteenpäin. Moni saoi, että olisi kannattanut valittaa, voittihan Ilkka Kanervakin oman juttunsa hovissa. Itse en ole jaksanut sitä hirveästi jossitella.”

Yksi syy jossittelemattomuuteen löytyi aivan Kaikkosen lähipiiristä. Kesken kiihkeimmän kohun hän sai puhelun äidiltään. Isä oli saanut sairauskohtauksen ja viety ambulanssilla Meilahteen.
Paikan päällä poika sai hoitavan lääkärin tilannekatsausken. Isän aivoista oli tuhoutunut noin pingispallon kokoinen alue. Puheesta ei saanut juurikaan tolkkua, sanavarasto oli sekaisin.
Poika-Kaikkoselta menvät jalat alta: ”En ollut koskaan ennen pyörtynyt, mutta kaatuessani kohti lattiaa muistan ajatelleeni, että paikka ainakin lienee siihen sopiva hoitajien ja lääkärien keskellä sairaalassa. Kun aloin jonkin ajan päästä virota, olin sängyllä. Vastapäisellä sängyllä näytti olevan isäukko.”
Hoitajalle Kaikkonen totesi, että ei tänne nyt varsinaisesti ollut tarkoitus koko suvun voimin tulla.

Antti nousi jalkeille aikanaan, ja myös Jukka Kaikkonen on toipunut vuosien mittaan hyvin. Ainakin päätellen siitä, kuinka Antti Jukan myöhempäää kuntoa on luonnehtinut: ”Hän puhuu nykyisin enimmäkseen järkeviä.”

Kaikkonen jätti Nuorisosäätiön puheenjohtajuuden heti vaalirahakohun yllettyä säätiöön saakka. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa hän kampanjoi itselleen ominaisella itseironisella vaalilauseella ”Kaikkonen – mainettaan parempi”.
Antti meni ehdokaslistalta läpi toisena Paula Lehtomäen jälkeen. Äänimäärä kyllä putosi, mutta huomttavan vähän siihen nähden, että Keskusta kärsi rökäletappion ja menetti kuusitoista edustajanpaikkaa. Kun neljä vuotta aiemmin ääniä oli tullut hieman yli neljätuhatta, nyt äänimäärä jäi vajaaseen neljääntuhanteen.

Sitten vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Keskusta sai vaalivoiton, ja neljäntoista lisäpaikan myötä puolueella oli nyt 49 kansanedustajaa. Puolueen puheenjohtajajksi vuonna 2012 valittu kempeleläinen yrittäjä Juha Sipilä oli noussut eduskuntaan vuonna 2011. Sipilän yrittäjätausta oli omiaan vahvistamaan Keskustan asemia suhteessa Kokoomukseen, eikä kristillisestä maailmankatsomuksesta ollut ainakaan haittaa Kristillisdemokraatien suuntaan.
Nyt Sipilästä leivottiin pääministeri. Sipilä koettiin politikoinnista vapaaksi uuden ajan poliitikoksi, ja sellaiseksi hän mielsi itsekin itsensä. Asioita oltiin panemassa kuntoon eikä suhmuroimassa.

Kaikkonen onnistui nyt ensimmäisen kerran saamaan yli 10.000 ääntä ja jäi Keskustan listalla vain hieman Matti Vanhasen taakse. Äänestäjät eivät siis Nuorissäätiön jupakoista enää juuri perustaneet, ainakaan säätiön kummankaan entisen puheenjohtajan kohdalla.

Kaikkosen kohdalle neljännen kauden kansanedustajana osui ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus. Paikka oli eduskunnan keskeisimpiä, edellisellä vaalikaudella sitä oli pitänyt hallussaan nyt ulkoministerin salkun napannut Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini.
Kaikkoselle se oli huippuhomma. Töitä oli paljon, mutta ne olivat mielenkiintoisia. Ulkoasianvaliokunnan puheenjohtaja pääsi tapaamaan merkittäviä poliitikkoja Washingtonista Moskovaan.

Kaikkonen oli ehtinyt toima valiokunnan puheenjohtajana vuoden, kun Matti Vanhanen halusi eroon eduskuntaryhmän puheenjohtajan tehtävästä. Ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtajuus auttoi Keskustan tulevaa presidenttiehdokasta kipuamaan päivänpolitikan yläpuolelle.
Keskustassa on ollut tapana äänestää henkilövalinnoista, niin myös eduskuntaryhmän puheenjohtajan paikasta. Kaikkonen arvelee, ettei olisi näyttänyt kovin hyvältä, jos Uudenmaan pojat noin vain vaihtavat paikkaa keskenään. Vastaehdokkaaksi houkuteltiin ryhmää jo vuosituhannen alussa johtanut Timo Kalli.
Kaikkosen mukaan Kalli ei varsinaisesti ollut häntä vastaan, ”mutta jotkut veteraaniedustajat nähtävästi ajattelivat, ettei nuorta poikaa voi päästää ilman vaalia noin tärkeään tehtävään. Ihan selvin numeroin sen kisan voitin.”

Vuoden 2019 eduskuntavaaleissa täpärä vaalivoitto nosti SDP´n puheenjohtajan Antti Rinteen pääministeriksi. Kaikkonen sai Uudeltamaalta yli 10.000 ääntä, mutta Keskusta kärsi rökäletappion: paikkoja lähti jopa kahdeksantoista.
Oli selvää, että tällaisen tappion jälkeen puolue ottaa suunnan kohti oppostiota. Muodon vuoksi oltiin mukana hallitusneuvotteluissa, mutta sinne tehtiin niin kova lista kynnyskysymyksistä, että puolueessa ajateltiin, ettei sellainen mitenkään läpi voi mennä.. Mutta kun Rinne sen hyväksyi, siinä oli aika vaikea enää sen jälkeen perääntyä.
Vitsin mukaan kepulla oli kymmenen kynnyskysymystä, joista Rinne hyväksyi yksitoista.

Keskusta oli tiukan paikan edessä. Lähteäkö hallitusneuvotteluihin vaalitappiosta huolimatta? Tiistai-iltana päätettiin teettää puoluevaltuutetuille, eduskuntaryhmälle ja puoluehallituskelle pikakysely. Keskustan sääntöjen mukaan hallitukseen osallistumisesta päättää puoluevaltuuston ja eduskuntaryhmän yhteiskokous, joten siinä mielessä neuvoa kysyttiin oikealta porukalta.
Vastausaikaa annettiin keskiviikkoaamuun. Vastausprosentti oli korkea ja vastaus selkeä: 80 % vastanneista kannatti hallitusneuvotteluihin osalliitumista.
Neuvottelut alkoivat jo samana keskiviikkona.

Ministerisalkut jaetaan hallitusneuvottelussa perinteisesti aivan lopuksi, siis siinä vaiheessa, kun hallitusohjelma on jo kasassa. Keskustan puolelta hallitusneuvottelut veti väistyvä pääministeri Juha Sipilä, joka oli ilmoittanut siirtyvänsä sivuun myös puolueen johdosta seuraavassa puoluekokouksessa.
Kaikkonen tiesi, että puhelin saattaa pärähtää, mutta itsestäänselvyyksiä näissä jutuissa ei ole: ”Varmaan puolet eduskuntaryhmästä pitää huolen siitä, että puhelin on varmasti päällä. Ja aina on joukko niitäkin, joiden puhelin ei toiveista huolimatta pirise.”
Kun sitten valintoja oli tarkoitus tehdä, Sipilä pirautti edellisenä iltana ja kysyi, kiinnostaisiko Kaikkosta puolustusministerin salkku. Se kysymys ei kyllä pitkää puntarointia poikinut.

Puolustusministerinä aloittanut reservin kapteeni Kaikkonen kuvitteli, että hänen virkakautensa suurin ja tärkein asia olisi seuraavan sukupolven hävittäjien tilaaminen Hornetien jälkeiseksi ajaksi. Vielä suhteellsien tuoreena ministerinä Kaikkonen hahmotti loppukesästä 2019 tilannetta optimistiseen sävyyn.
Pieni yllätys oli tehtävän kansainvälisyys. Matkapäiviä alkoi kertyä, ja esim. Ruotsin puolustusministerin Peter Hultqvistin Kaikkonen tapasi heti useampaankin otteeseen. Kesäkuun lopussa hän osallistui Saksan johtamaan niin sanottujen kehysvaltiomaiden puolustusyhteistyökokoukseen Berliinissä. Päivällisellä viereen oli plaseerattu Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen.
Ei käynyt sSumen puolustusministerillä mielessäkään, että von der Leyen oli vain viikko myöhemmin matkalla Euroopan komission ensimmäiseksi naispuoliseksi puheenjohtajaksi. Tuskin sitä arvasi pöytäseuralainen itsekään. Kaikkonen arvelee kuitenkin kainosti, että seuralainen sai kohtalaisen hyvät tiedot Suomen puolustusvoimista ja ulkopolitiikasta.
Samalla Kaikkoselle itselleen syntyi kohtalaisen hyvä kontakti Euroopna komission huipulle, mistä ei ainakaan haittaa ollut, kun tilanne Ukrainassa kiristyi. Kaikkosen puolustuministerikausi osui historialliseen saumaan, mutta sitä hän ei vielä Berliinin illassa tiennyt.

Suomen puolustuspolitiikassa tehtiin täyskäännös, kun Venäjä miehitti Krimin niemimaan ja aloitti paikalliseksi konfliktiksi naamioidun sodan Itä-Ukrainassa vuonna 2014. Vuosia jatkunut puolustuksen alasajo pysäytettiin. Ilkka Kanervan johtama parlamentaarinen työryhmä esitti syksyllä 2014 Puolustusvoimille 150 miljoonan euron tasokorotusta, joka toteutettaisiin asteittain vuoteen 2020 mennessä.
Vielä vuonna 2011 Puolustusvoimat oli nähty helpoksi säästökohteeksi, kun Jyrki Kataisen kuuden puolueen sixpack-hallitus aloitti toimintansa. Säätytalon hallitusneuvotteluissa puolustuksesta lähti 200 mljoonaa, kun hallituspuolueet käynnistivät puolustusvoimauudistuksen, jonka tavoitteena oli sopeuttaa armeja pieneneviin ikäluokkiin ja kasvaviin kustannuspaineisiin entistä nopeammin liikkuvilla ja paremmin varustetuilla joukoilla.
Oppositioon jäänyt Keskusta vastusti säästöjä luonnollisesti ihan virankin puolesta, mutta oli puolueellamme toinenkin syy vastustaa leikkauksia: ne johtivat varuskuntien lakkauttamiseen. Kaikkosen mukaan verkostoa karsittiin liikaa, hän pitää erityisen tärkeänä, että Puolustusvoimat toimii kattavasti ympäri Suomen.

Keskusta meni jopa niin pitkälle, että esitti puolustusministeri Stefan Wallinille henkilökohtaista epäluottamuslausetta. Toimi oli poikkeuksellinen, yleensä epäluottamusta esitetään koko hallitukselle. Mutta nyt, kun varuskuntia lakkautettiin, juuri ruotsinkielinen Dragsvikin varuskunta säästyi lakkautukselta sen jälkeen, kun Wallin oli antanut Pääesikunnalle poliittista ohjausta.
Kaikkonen kommentoi tilannetta: ”Henkilökohtainen epäluottamusesitys on raju toimi, eikä sitä käytetä usein. Nytkin sitä pohdittiin tarkoin.”

Myös Perussuomalaiset oli esittämässä Wallinlle epäluottamusta. Kaikkosta puolustusministerinä edeltänyt Jussi Niinistö toimi lakkautusten aikaan eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Hänen mukaansa varuskuntien lakkauttaminset olivat valiokunnalle kova paikka, mutta tiukan paikan tullen puolueiden rivit pitivät. Viisi varuskuntaa ja kuusi joukko-osastoa lakkautettiin.
Niinistö ei kuitenkaan sittemmin puolustusministerinä ryhtynyt perumaan Dragsvik-päätöstä, koska tsaarinaikaiset kasarmit oli sittemmin kunnostetu.

Myöskään Kaikkosen kaudella ei ole lähdetty perumaan jo tehtyjä ratkaisuja: ”Puolustusvoimat on sopeutunut varuskuntauudistukseen, ja maakunnissa tärkeä läsnäolo voi olla muutakin kuin varuskuntia tai varikkoja. Omalla kaudellani on kuitenkin lähdetty siitä, ettei varuskuntia ainakaan lakkauteta lisää.”

Juha Sipilä aikaisti puheenjohtajakautensa päättymisen jo syksyyn 2019. Ennakkosuosikkeihin seuraajaksi kuulunut Annika Saarikko ilmoitti, ettei perhetilanteen vuoksi ole käytettävissä. Myös Antti Kurvinen ilmoitti, ettei ole mukana. Varteenotettavista ehdokasehdokkaista pyrkimään lähtivät Antti Kaikkonen ja Katri Kulmuni.
Puheenjohtajaksi valittiin Kulmuni äänin 1.092 – 829, yksi hylätty. Jotkut kävivät jälkeenpäin sanomassa, että olisi Kaikkonen saanut vähän innokkaamminkin puheenjohtajaksi pyrkiä. Kaikkonen ymmärtää palautetta antaneita, mutta kokee itse kyllä pyrkineensä – mutta sitä voi pohtia, olisiko jotain ollut vielä enemmänkin tehtävissä.
Ainakaan Kaikkosen puoluekokouspaikalla pitämästä puheesta homma ei jäänyt kiinni: ”On sitä kuulemma jossain käytetty ihan opetuksessakin esimerkkinä hyvästä puheesta.”

Myös Katri Kulmuni piti Kouvolan puoluekokouksessa sinänsä hienon puheen. Mutta jos puhe jotain toi, paljon se Kulmunilta myös vei.

Kulmuni harjoitteli puhettaan veronmaksajien rahoilla viestintätoimisto Tekirin opastuskella. Suomen Kuvalehti paljasti vuoden 2020 kesäkuun alussa, että Kulmunille oli ostettu Tekiriltä viestintäkoulutusta noin viidelläkymmenellätuhannella eurolla sekä hänen elinkeino- että valtiovarainministeriaikanaan. Valmennus oli alkanut samoihin aikoihin kuin puheenjohtajakampanja, eikä kaiken koulutuksen nähty liittyvän ministerin tehtäviin.
Kulmuni ilmoitti maksavansa koulutukset takaisin omasta pussistaan, mutta pari päivää myöhemmin poliisi kertoi aloittavansa esiselvityksen siitä, onko asiassa rikottu lakia. Vielä samana iltapäivänä Kulmuni ilmoitti kantavansa asiasta vastuun ja eroavansa valtiovarainministerin tehtävänsä.

Ministerierostaan huolilmatta Kulmuni olisi halunnut jatkaa Keskustan puheenjohtajana. Annika Saarikon vanhempainvapaa oli kuitenkin päättymässä, ja Saarikko kertoi heinäkuun lopussa juuri ennen paluutaan tiede- ja kulttuuriministeriksi haastaansa Kulmunin Keskustan sääntömääräisessä puoluekokouksessa syksyllä: ”Haluan kertoa avoimesti, että puheenjohtajuuden tavoittelun vaikein kohta minulle liittyy siihen, että päädyn haastamaan puolueen istuvan puheenjohtajan. Arvostan Katria. Tunsin suurta myötätuntoa tilanteesta, johon hän joutui.”
Saarikko löi Kulmunin Oulun puoluekokouksessa syyskuun alussa luvuin 1.157 – 773. Kaikkosta ei tässä kisassa nähty, vaikka kyselijöitä oli jonkin verran ollutkin likkeellä.

Valtioneuvosto teki uusien F-35-hävittäjien hankintapäätöksen joulukuussa 2021. Koneiden hinnaksi arvioitiin tuolloin 8,378 miljardia euroa, tosin lopulliset kustannukset tarkentuvat myöhemmin.
Tarjouskilpailuun osallistuneet koneet oli valittu ennen Kaikkosen kautta. Hänen vahtivuorolleen osui hankinnan loppusuora, mukaan lukien varsinainen kilpailutus.

Puolustusvoimat ja erityisesti Ilmavoimat vetivät prosessin läpi ammattimaisesti, mistä Kaikkosen mukaan antoivat kiitosta myös tarjouskilpailuun osallistuneet. Kilpailun tasapuolisuuden varmistamiseksi hankinnan alkuvaiheessa mukana olleita entisiä sotilaita mm. siirrettiin huhtikuussa 2021 kauemmaksi konevalmistajia avustaneiden konsulttien eturivistä: ”Puolustusvoimien entisen komentajan Jarmo Lindberin siirtyminen Lockheed Martinin juokkueeseen ei näyttänyt hyvältä. Keskustelin asiasta tasavallan presidentin kanssa, ja konsulttien toiminnalel pantiin toppi.”
Se tarkoitti sitä, että Suomen valton ja Puolustusvoimien näkökulmasta viestintätomistoilla ja muilla lobbareilla ei ollut hävittäjätilauksessa enää minkäänlaista roolia. Linja tiukentui niin, että hävittäjähankkeen valmistelussa oli jatkossa pidättäydyttävä kaikesta yhteydenpidosta konetarjoajia edustavien konsulttien ja konsulttitoimistojen kanssa. Keskustelut rajattiin hävittäjäkoneiden valmistajiin ja niiden alihankkijoihin sekä asianomaisten maiden hallituksiin ja viranomaisiin.

Kevääseen 2021 liittyy myös vaihe, jolloin Antti Rinteen lyhytikäisen hallituksen työtä jatkaneen Sanna Marinin hallitus oli vähällä kaatua. Hallituksen puoliväliriihessä Keskusta vaati valtiovarainministeri Annika Saarikon johdolla paluuta budjettikehyksiin. Pääministeri Marin vetosi koronaan, jotta kehykset voitaisiin edelleen ylittää.
Saarikko on myöhemmin kertonut, että hallitusta pitivät koossa vain olosuhteet ja isänmaan etu. Julkisuudessa on tulkittu Saarikon tarkoittaneen koronaa ja sittemmin Ukrainan sotaa. Kaikkonen tarjoaa kolmannenkin selityksen: ”Sanoin, että kyllä sieltä hallituksesta voidaan lähteä, mutta ei ennen kuin hävittäjät on tilattu.”

Yleiseurooppalainen Eurofighter ja ranskalainen Rafale karsiutuivat ensimmäiseksi, lopulta myös ruotsalainen Saab-Gripen ja yhdysvaltalaisen Boeingin Super Hornet. Voittajaksi selvisi niin ikään yhdysvaltalaisen Lockheed Martin -yhtiön F-35A Lightning II, lyhyemmin F-35.

Kaikki tarjouskilpailussa mukana olleet koneet oli testattu Suomessa. Sotilallisen suorituskyvyn testeissä taistelun, tiedustelun ja selviytymisen osa-alueilla F-35 oli paras tai jaetulla ykkössijalla. Muun muassa häiveominaisuudet, tomintakyky merellä ja kyky operaatioiden johtamiseen nostivat hävittäjän kokonaisarvioinnin ykköseksi. Vihollisen tutkahavaintoja vaikeuttavat häiveominaisuudet olivat alusta saakka olleet yksi F-35´n keskeisistä suunnittelukriteereistä.
Kaikkosen mukaan tässä on nostettava hattua puolustuministeriön kansliapäällikölle Juhani juustille ja hankkeen ohjelmajohtajalle Lauri Puraselle.

F-35 mahtui hankkeelle asetettuun kymmenen miljardin euron kustannusraamiin helposti. Itse hävittäjen osuus tuosta 8,378 miljardista oli 4,7 miljardia, ilmataisteluohjusten AMRAAM ja Sidewinder osuus 755 miljoonaa. Huoltovälineiden, varaosien, koulutusvälineiden ja muiden hankittavien järjestelmien ja palveluiden sekä vuosien 2025 – 2030 ylläpidon hinnaksi arvioitiin 2,92 miljardia.

Kaikkonen oli pyrkinyt varmistamaan, että hallituksen sisällä kaikki voisivat tukea hävittäjähankintaa. Hän korostaa, että myös oppositio oli laajasti hankkeen takana, ja sen eteen oli tehty töitä. Suomessa valltisi hävittäjähankinnasta varsin suuri yksimielisyys, mikä osaltaan perustui vuoden 2017 puolustusselontekoon.

Viime vuosina suosittu jälkiviisauden muoto on ollut kertoa milloin missäkin yhteydessä, miten Venäjän uhkaan olisi pitänyt herätä tosissaan jo vuonna 2014, kun sota Itä-Ukrainassa alkoi ja Venäjä liitti miehittämänsä Krimin itseensä. Ja totta onkin, että näennäisistä pakotteista huolimatta Suomi ja muu Eurooppa jatkoivat venäläisen energian tuontia entiseen malliin, ja varsinkin Saksa onnistui hirttämään energiapolitiikkansa halpaan venäläiskaasuun. Myös Fortumin Venäjällä tekemien voittojen muhkeat osingot kelpasivat niin Suomen valtiolle kuin kansalaisillekin.
Viisastelussa kuitenkin unohtuu se, että puolustuspolitiikassa Ukrainan tapahtumat saivat jo vuonna 2014 Suomessa aikaan käännöksen, jolla Jyrki Kataisen hallituksen aloittamat puolustusleikkaukset pysäytettiin. Samalla käynnistettiin mittavia hankketia Suomen pulustuskyvyn turvaamiseksi: hävittäjähankinnan lisäksi mm. Merivoimien Laivue 2020 -hanke, jolla seitsemän vähitellen vanhenevaa sota-alusta korvattiin neljällä uudella korvetilla.

Juha Sipilän hallituksen aloittaessa toukokuussa 2015 Venäjän edellisvuoden aktiiviset operaatiot Ukrainassa olivat jo takana ja tilanne hyvää vauhtia etenemässä jäätyneeksi konflktiksi, kuten seitsemän vuotta aiemmin Georgiassa. Ohjelmassaan halitus ilmoitti noudattavansa Euroopan unonin yhteisiä Venäjä-linjauksia, mutta samalla ylläpitävänsä monipuolisia kahdenvälisiä suhteita. Myös mahdollisuus hakea NATOn jäsenyyttä mainittin.
Myös neljä vuotta myöhemmin Rinteen hallitusohjelmassa mainittiin kansallinen liikkumatila ja mahdollisuus hakea NATO-jäsenyyttä. Tekstiin oli upotettu myös viittaus siihen, että ratkaisut tehdään reaaliajassa ottaen huomioon kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset. Jälikäteen on helppo arvioida, että muotoilu mahdollisti NATO-option aktivoimisen tarvittaessa hyvinkin nopeasti.

Vyyhti alkoi purkautua joulukuussa 2021, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin piti kuun ensimmäisenä päivänä Moskovassa ulkomaisille diplomaateille puheen, jossa vaati Yhdysvalloilta ja sen liittolaisilta takeet siitä, ettei NATO laajene enää lainkaan kohti itää: ”Me tarvitsemme nimenomaan juridiset takuut, koska länsimaiset kollegat eivät ole täyttäneet aiemmin antamiaan suullisia lupauksia.”
Sanamuodosta oli pääteltävissä, että Putin tarkoitti myös Suomea ja Ruotsia eikä esim. vain Ukrainaa. Joku saattoi epäillä Moskovan näkevän Suomen ja Ruotsin kuuluvan Venäjän etupiiriin. Venäjä oli aiemminkin ilmaissut monin tavoin tyytymättömyytensä NATOn itälaajentumiseen, mutta nyt Suomen valtiojohdon hartaudella vaalima NATO-optio oli haihtumassa savuna ilmaan.
Tässä valossa on helppo ymmärtää, miksi taavallan presdentti Sauli Niinistö reagoi välitömästi ja ilmoitti Suomen pitävän edelleen kiinni mahdollisuudesta hakea NATOn jäsenyyttä. Pari viikkoa myöhemmin Putin ja Niinistö kävivät puhelinkeskustelun, jossa käsiteltiin perusteellisesti kiristynyttä tilannetta Ukrainan rajoilla. Samalla Niinistö ilmoitti Suomen pitävän kiinni NATO-optiosta.
Tai kuten asia tasavallan presdentin tiedotteessa muotoiltiin: Niinistö totesi, että ”Suomella on selonteoista ilmenevä vakaa ulko- ja turvallisuuspoliittinen linja”.

Myös puolustusministeri Kaikkonen noteerasi Putinin puheen: ”Soitin puolustusministerikollegalleni Ruotsiin. Kerroin Peter Hultqvistille ennakoivani ongelmia. Niitä on sittemmin tullut.”
Kaikkonen esitti virkaveljelleen retorisen huolen siitä, pitääkö tässä itse kunkin ryhtyä pohtimaan omaa asemointiaan uudelleen. Kaikkosen oma pohdinta alkoi juuri Putinin joulukuun ensimmäisen päivän puheesta. Hän ajatteli, että NATO-optiota saa kritisoida, mutta jos Moskova tekee koko option tyhjäksi, ei kritiikissä enää ole paljon mieltä.

Kun Helsingin Sanomista soitettiin, Kaikkonen antoi lehdelle asiasta selkeän lausunnon, ensimmäisten joukossa Suomessa. Hän totesi lehdelle, että Venäjän kriittinen suhtautuminen NATOa ja varmasti NATOn laajentumistakin kohtaan on ollut yleisesti tiedossa. Vaikka Suomella ei ollut suunnitelmia hakea NATO-jäsenyyttä, me pidämme kyllä asian omissa käsissämme. Ja toisaalta liittokunta itse sen päättää, keitä se ottaa jäsenikseen tai ei ota.

Suomen linjavalinnoista Oxfordin yliopistossa vuonna 1989 tohtoriksi väitellyt Risto E.J. Penttilä hätkähdytti joulukuun 9. päivänä Ylen A-Talk-ohjelmassa ennakoimalla Suomen saattavan joutua päättämään NATO-jäsenyydestä jo lähikuukausien aikana. Penttilä sanoi ohjelmassa kansainvälisten jännitteiden olevan huomattavasti vakavampia kuin Suomessa ymmärretään. Edessä voi olla Venäjän hyökkäys Ukrainaan, mikä johtaa pakotteisiin ja vastapakotteisiin. Penttilä ennakoi, että Suomi ja Yhdysvallat sattavat joutua helmi-maaliskuussa keskustelemaan Suomen NATO-jäsenyydestä suoraan.
Kun näin sitten tapahtui, HeSa nimesi Penttilän orakkeliksi.

Jyrki Karvisen kanssa kirjoitamassaan teoksessa Pitkä tie Natoon (Otava 2022) Penttilä selittää onnistumistaan skenaarioajattelulla. Tuolloin Nordic West Officen toimitusjohtajana toiminut (17.3.2025 alkaen toimitusjohtajana on toiminut Charly Salonius-Pasternak) Penttilä kertoo, että johtamassaan laitoksessa oli laadittu neljä skenaariota Brexitin ja Donald Trumpin ensimmäisen kauden jälkeiselle maailmalle. Yksi niistä oli nimeltään war-war, joka tulee Winston Churchillin kuuluisasta lausahduksesta, jonka mukaan oli parempi louskuttaa leukojaan (jaw-jaw) kuin joutua sotatilaan (war-war).
Penttilä oli päätellyt, että tämän skenaarion politiikka oli voimistunut jo pitkään. Putin oli julkaisut kesllä 202 pitkän esseen, jossa visioi uutta suur-Venäjää, johon kuuluisivat Venäjän lisäksi Valko-Venäjä ja Ukraina. Penttilän mukaan tämä näytti olevan Putinin suuri missio, sillä miksi muuten tämä olisi suunnitelmansa niin näyttävästi julkaissut.
Venäjä oli koonnut yli satatuhatta sotilasta harjoituksiin Ukrainan rajoille. Talvi oli kovettanut maan.Joukkoja ei voisi pitää ikuisesti harjoituksissa, joten oli odotettavissa, että pian alkaa tapahtua.
Penttilän mukaan skenaariot eivät ole tulevaisuuden ennustuksia, vaan mahdollisten tulevien kehityskulkujen pohtimista. Toisin sanoen, skenaarioita rakennettaessa niiden todennäköisyyksiä ei ajatella lainkaan.
Tällä kertaa kävi niin, että war-war-skenaarion vahvistuminen vei siihen, että Penttilä oli pelottavankin oikeassa, jopa aikataulunkin suhteen.

Jälkikäteen historiallinen kehitys saattaa näyttää selkeältä, mutta tapahtumien keskellä sitä voi olla mahdotonta nähdä. Venäjän joukkojen kokoaminen sotaharjoitukseen Ukrainan rajoille kyllä huolestutti monia. Toisaalta taas ammattisotilaat totesivat, ettei Venäjän hyökkäyksessä olisi mitään järkeä.
Puolusutusministerin entinen kansliapäällikkö, reservin kenraaliluutnantti Arto Räty sanoi helmikuun pulivälissä BBC´n toimittajalle, ettei hän usko Venäjän hyökkäykseen. Syitä oli kolme: vastassa oli 44-miljoonainen kansa, Venäjällä oli liian vähän joukkoja ja sotilaan silmin tarkasteltuna nekin oli väärin ryhmitelty.

Hieman aiemmin pääministeri Marin oli uutistoimisto Reutersin haastattelussa sanonut, ettei Suomi suunnittele NATO-jsenyyden hakemista, mutta on valmis ryhtymään eurooppalaisten liittolaistensa ja Yhdysvaltojen kanssa tiukkoihin pakottesiin, jos Venäjä päättää Ukrainaan hyökätä.”Very unlikely on my watch”, hyvin epätodennäköistä minun vahtivuorollani, Marin kommentoi NATO-hakemuksen jättämistä hänen virkakaudellaan.
Sekin arvio osoittautui tunnetusti vääräksi, mitä on sittemmin pyritty kyttämään argumenttina Marinia vastaan. Käytännössä hän vain tuli toistaneeksi hallitusohjelman linjauksen – ja hallitusohjelmassahan todettiin, että ”ratkaisuja tarkastellaan aina reaaliajassa kansainvälisen turvallisuusympäristön muutokset huomioiden”. Myös sanamuoto ”hyvin epätodennäköinen” oli jättänyt takaportin NATO-jäenyyden hakemiselle auki vielä Marinin virkakaudella, jos jotain odottamatonta tapahtuisi.
Hyökkäystä itsenäiseen naapurimaahan Euroopan sydämessä voitaneen sellaisena pitää.

Ukrainan tilanteen kiristymisellä oli hallituksen sisällä sellainen sivuvaikutus, että pääministeri Marin raivasi itselleen pelitilaa ja jättäytyi itse sivummalle koronatoimien aktiivisesta päätöksenteosta. Koko hallituksen koronaistuntojen ohella koronatoimia oli linjattu erityisesti sote-asioiden ministeriryhmässä perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun johdolla.
Myös puolustusmnisteri Kaikkonen kuului ministeriryhmään, vaikkei ollutkaan pitänyt asiasta meteliä. Hän ei pyrkinyt antamaan lausuntoja, pikemminkin päinvastoin. Kaikkosella ei ollut minkäänlasta intoa leimautua Kiurun jyräämien päätösten takuumieheksi.

Puolustusvoimat on selvinnyt koronasta suht vähin vaurioin. Lomien kierrätys ja rotaatiomallit pantiin pystyyn parissa päivässä ja ne osoittautuivat toimiviksi. Toki armeijakin on oman osuutensa covid-tartunnoista saanut.
Puolustusministerin itsensä tauti tavoitti keväällä 2022: ”Sellainen roisi flunssa. Ei ollut saraalaan lähtö lähelläkään.”

Vain pari päibää ennen Venäjän laajamittaista hyökkäystä Ukrainaan Kaikkonen osallistui JEF-maiden (Joint Experitionary Force) puolustusministeritapaamiseen Englannin Leicestershiressä. Paikalla olivat kaikki puolustusministerit Pohjoismaista, Baltiasta, Alankomaista ja Britanniasta. JEF on brittiläisvetoinen puolustusyhteistyöfoorumi, johon Suomi oli liittynyt vuonna 2017.
Britannian sotilastiedustelu kertoi Beauvorin linnaan kokoontuneille ministereille varsin suoraan, että Venäjän hyökkäys Ukrainaan voi alkaa millä hetkellä tahansa. Suomessa Puolustusvoimien oma tiedustelu täydensi tilannekuvan samansuuntaiseksi. Sen varassa Kaikkonen valmistautui eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kokoukseen seuraavana aamupäivänä.

Kokous pidettiin keskiviikkona 23.2. klo 11. Kokouksessa Kaikkonen päätti kertoa käsityksensä tilanteen synkkydestä. Hän esitti arvion, että Venäjän sotatoimet alkaisivat todennäköisesti 24 tunnin sisällä.
Iltapäivällä eduskunta sai täysistuntoonsa pääministerin ilmoituksen ulko- ja turvallisuuspoiittiesta tilanteesta. Kaikkonen ei nähnyt mahdolliseksi puhua yhtä suraan kuin aamupäivällä valiokunnalle, mutta pyrki kuitenkin kuvaamaan asiat sellaisin sanakääntein, että kansnedustajien oli mahdollista ymmärtää, että pian saattaisi olla tosi kyseessä.
Ja vaikka valtion asioita ei aina voi tai edes saa viedä kotiin, illalla saunan lautella ministeri katsoi parhaaksi purkaa tuntojaan puolisolleen: voi olla, että ensi yönä alkaa tapahtua.

Torstaiaamuna helmikuun 24. päivänä vuonna 2022 Suomi heräsi sotauutisiin: Venäjän joukot olivat vyöryneet Ukrainaan kolmelta suunnalta. Putin oli televisiopuheessan ilmoittanut erikoisoperaatiosta, jonka julkilausuttu tavoite oli Ukrainan demilitarisointi.
Ulkomaailmalle erikoisoperaatio näyttäytyi täysimittaisena sotana, jonka tavoitteena oli Ukrainan pääkaupungin Kiovan nopea valtaus sekä Ukrainan hallinnon vaihtaminen.

TP-utva eli tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ylimääräinen kokous kutsuttiin pikavauhtia koolle aamulla kello yhdeksän. Lyhyessä tiedonannossa Suomi tuomitsi Venäjän toimet jyrkästi.

Vakavia olivat ilmeet ja puheet myös TP-utva-kokouksen jälkeen järjestetyssä tiedotustilaisuudessa. ”Venäjä on massiivisesti laajentanut sotatoimia Ukraianssa, ja nyt naamiot on riisuttu. Vain sodan kylmät kasvot näyvät”, lausui tasavallan presidentti Sauli Niinistö tlaisuudessa.
Presidentti pyrki myös kaikin tavoin viestittämään, ettei Suomeen kohdistu sotilaallista uhkaa: ”Olemme kaiken aikaa huolellisesti varautuneet erilaisiin skenaarioihin, ei tosin tehty siitä numeroa, mutta haluan lopuksi vakuuttaa, että me olemme tilanteen tasalla ja myöskin pysymme.”
Tiedotusilaisuudessa kysyttiin heti myös muuttuneen tilanteen vaikutuksesta Suomen mahdolliseen NATO-jäsenyyteen. Niinistö piti kommentteja jäsenyyden puolesta nykyisessä tilanteessa hyvin ymmärrettävinä. Marin puolestaan piti selvänä, että keskustelu jäsenyydestä tulee Suomessakin monipuolistumaan.

Siellä täällä on esitetty, että Suomen kansa kääntyi NATO-jäsenyyden kannalle yhdessä yössä ja päättäjien tehtäväksi jäi seurata kansan kannanmuutosta. Kaikkonen ei teoriaa täysin purematta niele, mutta myöntää omankin ajattelunsa kirkastuneen tuona helmikuisena torstaina. Kaikkonen tulkitsee niin, että vaikka mitään varsinaista päätöstä NATO-jäsenyyden hakemisesta ei vielä tuolloin tehty, suunta oli jo otettu.
Omalta kohdaltaan Kaikkonen on tyytyväinen siihen, että oma toimintakyky säilyi, eikä minkään sortin lamaannus päässyt missään vaiheessa yllättämään.

Noina päivinä TP-utva kokoontui tiheään ja vakavissa tunnelmissa. Mitä tästä seuraa? Miten Suomi voisi tukea Ukrainaa? Ruotsi oli lähdössä puolustustarvikeavun tielle. Myös Saksa oli muuttamassa suuntaansa ja antamassa sittenkin puolustustarvikeapua. Saksan linjanmuutoksella oli laajempaakin merkitystä Euroopassa.

Suomen ensimmäinen tukipäätös sisälsi 2.000 suojaliiviä, 2.000 komposiittikypärää, sata kappaletta paareja ja kahden ensihoitoaseman varustukset. Hallitus päätti myös sallia Viron pyytämän haupitsien jälleenviennin Ukrainalle. Valmistusmaan eli Saksan lupaa oli jo ehditty odotella.
Vihreä valo Saksalta tuli viikonlopun aikana ja Suomi kykeni tekemään oman päätöksensä heti.

Poliittisella tasolla Suomi oli luvannut Ukrainalle materiaaliapua ensi hetkestä alkaen. Laillinen perusta jopa aseavun antamiselle oli kunnossa, sillä Yhdistyneiden kansakuntein peruskirja salli hyökkäyksen kohteeksi joutuneen maan auttamisen. Huolimatta hallitusohjelman asevientiä sotaa käyviin maihin koskevasta kirjauksesta kukaan ei asettunut poikkiteloin.

Vielä aamupäivällä maanantaina 28.2. paketin sisältö oli ollut aivan auki, eikä Kaikkonen ollut tyytyväinen sen valmisteluun. Tilanne Ukrianassa oli epäselvä, ja Puolustusvoimat halusi pitää kalustoa omassa käytössä, jos tiukka paikka tulee. Puolustusministeri joutui käyttämään nk. poliittista ohjausta kunnollisen paketin aikaansaamiseksi.

Ennen päätöksiä Kaikkonen oli yhteyksissä etenkin ministeriön materiaalipuolesta vastaavan ylijohtaja Raimo Jyväsjärven kanssa. Lopulta ministeri kirjoitti paperinkulmaan listan, jolla mentäisiin: 2.500 rynnäkkökivääriä ja niihin 150.000 patruunaa, 1.500 kertasinkoa ja 20.000 taistelumuonapakkausta.

Kaikkosen taakraivossa jyskytti myös Suomen asema. Vastaavassa tilanteessa mekin toivoisimme saavamme apua, jos joskus tulevaisuudessa jotuisimme samanlaiseen rakoon.
Ei koskaan enää yksin. Sanontaa toisteltaisiin lähikuukausina ilmeisen paljon. Sotilaidenkin mieli muuttui, ja seruaavien Ukraian-pakettien kokoamisessa he olivat jo innokkaammin mukana.
Helmikuun vimeisenä päivänä Yle julkisti mielipidekyselyn, jossa 53 % vastanneista kannatti Suomen jäsenyytttä NATOssa.

Presidentti Niinistölle oli järjestynyt pikavauhtia tapaaminen Yhdysvaltain presidentin Joseph ”Joe” Bidenin kanssa. Launtaina 5.3. Ruotsn pääministeri Magdalena Andersson ja puolustusministeri Peter Hultqvist lensivät Suomeen kuullakseen tuoreet Washingtonin-kuulumiset suoraan presidentiltä. Myös pääministeri Marin ja puolustusministeri Kaikkonen osallistuivat tapaamiseen.
Kaikkosen täytyi sitä ennen piipahtaa aamulla Ylen Ykkösaamuun. Epäilemättä katsojia olisi sillä kertaa.

Kaikkosen mielestä toimittaja Seija Vaaherkumpu oli Ykkösaamussa iskussa, kysyi oikeat kysymykset eikä päästänyt haastateltavaa helpolla. Mutta niin hän arvioi itsensäkin olleen. Haastattelusta tulikin paljon myönteistä palautetta.
Tosin yksi kysymys tuli puun takaa. Vaaherkumpu totesi Ruotsilla olevan turvatakuut Iso-Britanniasta, ja kysyi, miten on Suomen laita. Puolustusministerimme tiesi Ruotsin valmistelleen brittien kanssa keskinäistä solidaarisuusjulistusta, mutta Kaikkosella oli se käsitys, että asia oli vielä kesken. Vaaherkummun kysymyksen vuoksi Kaikkonen mietti, joko se oli sovittu ja julkistettu, mutta ei kuitenkaan suorassa lähetyksessä kysynyt, näinkö on. Totesi vain, että meilläkin on oma valmistelu käynnistymässä. Niin kuin olikin.
Myöhemmin selvisi, että ksyysmys viittasi Kaikkosen brittikollegan Ben Wallacen haastatteluun, jossa tämä oli sanonut, että britit kyllä auttavat Ruotsia, jos tarvetta ilmenee.

Lähetyksen jälkeen Kaikkonen soitti Niinistölle ennen ruotsalaisten kohtaamista päivittääkseen omat tietonsa tilanteesta. Kaikkosen vaikutelma noina päivinä oli, että USA ei halunnut pahentaa Ukranan kriisiä Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyydellä hetkellä, jolloin kriisi oli juuri kärjistynyt täysimittaiseksi sodaksi. Ja Kaikkonen piti tätä täysin ymmärrettävänä, jos asiaa vähänkin pohti Yhdysvaltojen näkökulmasta.
NATOn perspektiivistä saattoi hyvin ymmärtää, että päällimmäisenä ei juuri nyt ollut NATOn laajentuminen, vaan se, miten Ukrainan sota saataisiin loppumaan. Se jäi Kaikkosen mielestä suomalaisessa keskustelussa liian vähälle huomiolle.

Suomalais-ruotsalainen tapaaminen alkoi puolustusministereiden kahdenkeskisellä tapaamisella. Kahdenkeskisen ajatustenvaihdon jälkeen he siirtyivät sisäpihalle odottamaan presidenttiä ja pääministereitä. Kaikkosen arvion mukaan Niinistö kertoi tapaamisesta Bidenin kanssa varsin avoimesti.
Kaikkosen mielestä keskustelu oli hyödyllinen ja lisäsi maiden keskinäistä ymmärrystä. Suomen ja Ruotsin yhteys oli nyt tärkeämpää uin ehkä milloinkaan aikaisemmin. Maat sopivat tiiviistä ytheydenpidosta.
Lähentymisestä huolimatta naapurimaiden johtopäätökset tuntuivat poikkeavan toisistaan. Puolustusministeri Hultqvist vaikutti olevan valmis melkein mihin tahansa muuhun paitsi Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden edistämiseen. Parinsadan vuoden liittoutumattomuus oli vahva doktriini.

8.3. Ruotsin pääministeri Magdalena Andersson ilmoitti uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että Ruotsi ei ole menossa NATOon. Andersson totesi mahdollisen hakemuksen horjuttavan aluetta ja luovan jännitteitä.
Kun Helsingin Sanomista kysyttiin Kaikkoselta kommenttia Anderssonin lausuntoihin, Kaikkonen totesi, ettei ole niihin tarkemmin tutustunut. Kaikkosen tarkoitus oli todeta, että NATOn päähuomio on tällä hetkellä siinä, miten saada Ukrainan kriisi rauhoittumaan. Sanavalinta ”juuri nyt ei ehkä ole oikea aika hakemuksen jättämiselle” ei kuitenkaan mennyt viestintämielessä ihan nappiin.
Tämä levisi kotimaan lehtiin muodossa ”Kaikkonen: ’Nyt ei ole oikea aika Nato-jäsenyydelle'”, mikä ei ollut haastateltavan tarkoittama sanoma. Pikemminkin Kaikkonen halusi korostaa ajoituksen merkitystä. Tulkintaa hän mielessään harmitteli, samoin kuin sitä, että keskustelua käytiin otsikkotasolla ja kissan kokoisin kirjaimin, mutta eipä sille enää mitään voinut.
Kissa oli jo ehtinyt loikata pöydälle.

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin jättivät korostetusti ottamatta kantaa Suomen NATO-jäsenyyteen vielä maalis-huhtikuussa 2022. Poliittiselle keskustelulle haluttiin jättää tilaa ja samlla eduskunnalle vahva rooli prosessin eteenpäin viemisessä.
Kansanäänestys putosi pois keskusteluista kuin varkain. Syynä oli lähinnä se, että päätökset haluttiin tehdä ”huolella, mutta viivyttelemättä”, kuten presidentti oli asian ilmaissut. Toisaalta päättäjien takaraivossa kummittelivat mahdolliset pyrkimykset vaikuttaa kansanäänestykseen ulkoapäin, käytännössä Venäjältä.
Eduskunnan puhemies Matti Vanhanen ideoi prosessin, jolla päätökset voitiin viedä läpi eduskunnassa. Hallitus antaisi turvallisuuspoliittisen selonteon päivityksen, joka ei kuitenkaan ottaisi vielä suoraa kantaa liittoutumiseen.

Annika Saarikko oli Ykkösaamussa huhtikuun toisena päivänä. Hän kertoi toimittajalle ehdottavansa viikkoa myöhemmin kokoontuvalle Keskustan puoluevaltuustolle, että valtiojohto saisi Keskustan puolesta valtuudet tehdä Suomen turvallisuuden kannalta tarvittavat ratkaisut, joihin kuuluu myös mahdollinen NATO-jäsenyyden hakeminen. Kaikkosen mielestä tämä oli hyvä tapa edetä.
SDP´n puoluevaltuusto oli koolla tuona päivänä 2.4. Pääministeri Marin antoi lausuntoja, joista oli pääteltävissä hänen myönteinen suhtautumisensa NATO-jäsenyyteen.

Huhtikuun kolmantena päivänä Kaikkonen oli kansanlaisten tavattavissa. Hän ei anakaan muista, että Helsingin kepun toritilaisuudessa olisi koskaan ollut sellaista tungosta. Monilla oli tarve keskustella puolustusministerin kanssa, ymmärrettävästi.
Ja kyseltin siellä NATOn lisäksi toisestakin aiheesta. Niistä kyselyistä Kaikkonen oli hieman hämillään ja yritti vähän väistelläkin. Oli sitä mieltä, että nuo tasavallan presidentin hommat kuuluvat noille vanhemmille valtiomiehille ja -naisille.

Kun Keskustan NATO-kannasta päätettiin puoluevaltuuston kokouksessa Vaasassa, yleiskeskustelu oli jopa hämmentävän yksituumainen. Keskustaväen asenteet olivat muuttuneet vähintään samalla tavalla kuin suomalaisten yleensäkin. Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli johtanut siihen, että Keskusta puolueena tosiasiassa kannatti nyt Suomen NATO-jäsenyyttä.
Paavo Väyrynen oli toista mieltä, mutta koska Väyrysellä ei ollut äänioikeutta puoluevaltuustossa, päätös oli yksimielinen.

Pitkään NATO-jäsenyyttä epäillyt Erkki Tuomioja kuului Suomessa niihin, jotka pisimpään elättelivät ajatusta puolustusyhteistyön tiivistämisestä Ruotsin kanssa. Kun Tuomioja näki, mihin tilanne oli kääntymässä, hän kääntyi lopulta siihen, että tärkeintä kuitenkin on, että Suomi ja Ruotsi teekvät saman puolustusratkaisun.
Kaikkonen muistelee, että Tuomioja ”taisi jossain käyttää ilmaisua, että jos on pakko tehdä tyhmyyksiä, niin tehdään ne sitten edes yhdessä”.

Huhtikuussa tuli suruviesti Suomen pitkäaikaisimman kansanedustajan ja ulkopolitiikan moniottelijan Ilkka Kanervan poismenosta (Ben Zyskowitz on tosin piakkoin nousemassa uudeksi ennätysedustajaksi). Kanerva oli halunnut pitää terveydentilansa ja sairautensa etenemisen pienen piirin tiedossa, ja siksi tieto hänen menehtymisestään tuli monille yllätyksenä, vaikka miestä ei enää hetkeen ollut eduskunnassa nähty.
Kaikkonen laittoi lyhyen ajatuksen Twitteriin.

”Ilkka Kanerva tunsi maamme ulko- ja turvallsiuuspolitiikan syvällisesti. Yhteistyö hänen kanssaan oli aina mutkatonta ja hyvää.
Historiamme pisin ura eduskunnassa ketoo paljon Ikestä, ja hänen suhtautumisesta työhönsä.
Isänmaan eteen tehty työ pysyy, ja hyvät muistot elävät.”

Pääsiäisen jälkeen keskiviikkona NATO-selonteko – kuten sitä oli mediassa alettu kutsua – saapui eduskunnan lähetekeskusteluun.Selonteko avasi NATO-jäsenyydelle perusteita, ja ainakin se avasi eduskunnalle mahdollisuuden arvioida jäsenyyttä.
Media tulkitsi, että eduskunnassa oli jo enemmistö NATO-jäsenyyden hakemiselle. Tämä oli myös Kaikkosen oma arvio. Tai itse asiassa hän arvioi, että jäsenyyden taakse oli muodostumassa jopa ylivoimainen eenmmistö.

Selonteon lähetekeskustelun jälkeen Ruotsi ilmoitti aikaistavansa omaa NATO-selvitystään kahdella viikolla pysyäkseen Suomen vauhdissa. Samaan aikaan jäsenyyden kannatus nousi Ruotsissa ensi kertaa yli 50 prosentin.
Naapurukset olivat jälleen tekemässä matkaa hand i hand, käsi kädessä.

Toukokuussa Suomi oli valmis päätöksentekoon. Vuosikausia oli puhuttu, että kunhan keskeiset poliittiset toimijat – etenkin tasavallan presidentti ja pääministeri – ilmoittaisivat olevansa NATO-jäsenyyden kannalla, kansa kyllä seuraisi perässä. Nyt kansa näytti päätöksensä jo tehneen, mutta poliittinen johto oli omaansa pidätellyt, jotta sen ei väitettäisi ohjailevan demokraattista päätöksentekoprosessia liikaa.
Nyt presidentti ja pääministeri olivat ilmoittautumassa NATOn kannattajiksi, ja myös Kaikkonen oli valmis kertomaan jo aiemmin muodostuneen kantansa julki.

Torstain 12.5. tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja pääministeri Sanna Marin sitten julkistivat yhteisen NATO-kantansa: Suomen on haettava NATOn jäsenyyttä ensi tilassa. Pian tämän jälkeen Kaikkonen julkisti oman, NATO-jäsenyyttä tukevan kantansa blogissaan.
Sunnuntaina 15.5. oli virallisten päätösten aika. Kaikkosen päiväkirjasta: ”TP-utvan käsittely oli varsin ripeä, korutonkin, vaikka jokainen ymmärsi, miten historiallista ja merkittävää päätöstä oltiin tekemässä. Myöhemmin iltapäivällä tehtiin vielä päätös valtioneuvoston istunnossa.”
Ruotsi teki päätöksen hakea NATOn jäsenyyttä maanantaina 16.5. Tiistaina 17.5. oli Suomen vuoro: ”Päivystin paikalla ulkoministeri Haaviston kanssa. Hyvin yksituumaista, hämmästyttävänkin yksituumaista, ollakseen näin iso päätös. Äänestyksen tulos keskustelun päätteeksi tänään oli 188-8. En usko, että tuon selvempiä lukuja tämän mittaluokan asiassa Suomesta irtoaisi.”

Suomi ja Ruotsi jättivät hakemuksensa NATOn jäsenyydestä yhtä aikaa NATOn päämajassa Brysselissä keskiviikkona 18.5. klo 9.00. Samalla tuli vastaus hieman keinotekoiselta tuntuneeseen huoleen siitä, ehtisikö Ruotsi sittenkin ensin. Ei ehtinyt, sillä kansainvälisen nimensä Finland ansiosta Suomen NATO-lähettiläs Klaus Korhonen ojensi hakemuksen ennen ruotsalaista virkaveljeään Axel Wernhoffia. Kansainvälisistä sopimuksista vastaa Suomessa ulkoasiainmnisteriö, joten Suomen hakemuksen allekirjoittaja oli ulkoministeri Pekka Haavisto.
Naapurusten jäsenhakemukset vastaanotti NATOn norjalainen pääsihteeri Jens Stoltenberg, joka totesi jokaisella maalla olevan oikeus valita itse polkunsa, ja näin Suomi ja Ruotsi olivat demokraattisten prosessien jälkeen tehneet.

Presdentti Niinistö ja puolustusministeri Kaikkonen vierailivat kuningas Kaarle XIV Kustaan isännöiminä keskiviikkona Bergan laivastotukikohdassa ja pääsivät käymään myös Ruotsin merivoimien korvetin kannella. Suljettujen ovien takaan puhuttiin maiden puolustusyhteistyön tiivistymisestä, ja Kaikkonenkin piti pienen alustuksen.
Tukholmasta oli tarkoitus jatkaa suoraan Brysseliin, missä oli tarkoitus käydä Suomen liittymisneuvottelut torstaina 19.5. Mutta ei se niin mennyt. Kesken Bergan seminaarin Kaikkonen sai tiedon kännykkään, että Turkki blokkaa asian, ja neuvotteluja ei heti torstaina käytäisi. Kaikkonen kävi välittömästi kertomassa asian presidentti Niinistölle. Kaikkonen kuvaa tunnelmaa päiväkirjassaan.
”Muutaman kirosanan siinä päästelin, enkä tainnut olla ainoa meistä kahdesta.
Sen jälkeen katselimme merelle.”

Suomi oli saanut ensimmäiset maistiaiset siitä, millaiseksi päätöksenteko voi NATOssakin mennä, kun mukaan tulevat kunkin jäsenmaan omat erityiset intressit, ja neuvottelu alkaa muistuttaa enemmän kaupankäyntiä kuin diplomatiaa. Tai tässä tapauksessa turkkilaista basaaria, jossa sinänsä toisiinsa liittymättömiä asioita koplataan tavalla, johon yksittäinen jäsenkandidaatti ei voi välttämättä mitenkään vaikuttaa.
Turkin hallitusta tukeva Sabah-päivälehti julkaisi kymmenkohtaisen vaatimulistan Suomelle ja Ruotsille. Osa vaatimuksista koski lähinnä Ruotsia, kuten se, ettei mailla sopisi olla parlamentissa Kurdistanin työväenpuolueen PKK´n edustajia. Erikseen mainittiin myös Turkkia koskeva asevientikielto, johon maat olivat käytännössä osana EU-rintamaa liittyneet, kun Turkki hyökkäsi Syyriaan vuonna 2019.
Virkamiestasolla neuvonpito kuitenkin jatkui tiiviisti. Suomi, Ruotsi ja Turkki olivat yhä puheväleissä, vaikka julknen keskustelu antoi ymmärtää muuta.

NATOn Madridin huippukokous osui pohjoismaisittain juhannuksen jälkeen, ei sentään juhannukseksi, kuten Euroopan unionin huippukokouksilla on tapana. Niissä kalenterisulkeisissa ei paljon paina kahden Pohjoiismaan vieno muistuttelu siitä, että kesän juhla on melkein kuin joulu, ja että mittumaarina ei ole tapana kokoustella, vaan pikemmnkin pistää hetkeksi kiinni koko yhteiskunta.
Jo jonkin aikaa oli kansainvälisen politiikan kammareissa liikkunut arvioita siitä, että lopulta Turkin saisi ulos kolostaan Yhdysvallat, eikä mikään Ruotsin tai Suomen tekemä myönnytys.

Juuri ennen NATOn Madridin huippukokousta Yhdysvallat ilmoitti Turkille olevansa nyt valmis myymään Turkille maan edellisenä vuonna tilaamat neljäkymmentä F-16-hävittäjää. Samalla se hyväksyi Turkin pyynnön jo käytössä oleven kahdeksankymmenen hävittäjän modernisoinnista.
Sattumaa tai ei, Suomen, Ruotsin ja Turkin välnen umpisolmu aukesi – ainakin hetkeksi – jo huippukokouksen aattona, kun maat allekirjoittivat ulkoministerien voimin yhteisymmärrysasiakirjan, jossa Turkki vahvisti ”pitkäaikaisen tukensa Naton avoimien ovien politiikalle” ja ilmoitti kannattavansa Suomen ja Ruotsin kutsumista sotilasliiton jäseniksi jo Madridissa. Suomi ja Ruotsi puolestaan lupasivat tukea Turkkia sen turvallisuushuolissa ja vahvistivat määrittelevänsä PKK´n kielletyksi terroristijärjestöksi.
Asiakirjassa maat myös vahvistivat, ettei niiden välillä ole kansallisia asevientikieltoja. Suomi oli koko prosessin ajan korostanut, että jokainen asevientipätös tehtäisiin itsenäisesti ja tapauskohtaisen harkinnan pohjalta.
Tie Suomen ja Ruotsin kutusmiseksi NATOon oli auki. Enää tavittaisiin kutsu, muodolliset liittymisneuvottelut ja ennen kaikkea jokaisen kolmenkymmenen NATO-maan parlamentin hväksyntä.

Kaikkonen oli arponut omaa lähtöään Madridiin viime hetkiin saakka. Tärkeä kokous kiinnosti, mutta puolustusministerille oli tarjolla vain epävirallinen illallinen. Lopulta Kaikkonen päätti jäädä kotiin.
Painavista syistä.

Painavista syistä Kaikkonen peruutti myös Korkin kanssa sovitun tapaamisen. Tapaamispäivää edeltävänä päivänä kirjailijan puhelimeen ilmestyi viesti, jonka liitteenä oli kuva ovesta, jossa luki ”synnytysvastaanotto”.

Kaikkonen pisti viestiä puolutushallinnolle, että keskittyy nyt hetkeksi tähän pieneen mutta suureen asiaan. Sana näköjään kiersi, sillä vielä samana iltana Kaikkosen kännykkään onnittelut NATOn pääsihteeriltä Jens Stoltenbergiltä: ”Congratulations, Antti. Nothing is more important than becoming a father.”
Jossain oli siis osattu selvittää ministerin kännykkänumero, sillä keskenään Kaikkonen ja Stoltenberg eivät olleet puhelinnumeroita vaihtaneet. Episodi oli omiaan luomaan uskoa Pohjois-Atlantin puolustusliiton tiedusteluosaamiseen.

Antilla ja Jannika-puolisolla oli jo ennestään poika. Kun olivat miettineet nimeä ja pyöritelleet nimiä vauvan kuullen, tämä oli väläyttänyt ensihymynsä erään nimen kohdalla. ”Se helpotti valintaa kummasti”, Kaikkonen muistelee.
Perheen esikoisesta tuli Alvar.

Antin ja Jannikan toinen poika sai nimekseen Ruotsin kruununprinsessan ehdotuksen mukaisesti Anton. ”Kyllähän siinä sittenmatkalla vauvan nimeksi joku ehdotti Jensiäkin, jopa Natoa. Mutta kruununprinsessa Victorian Anton kuitenkin vauvan nimeksi tuli.”

Varsinaista vauvalomaa ei ollut mahdollista pitä. Toukokuun puolelle alun perin ajateltu NATOn liittymiskekustelu odotti heti perheen parissa vietetyn viikonlopun jälkeen. Suomen delegaatiota johti ulkominsteri Pekka Haavisto, puolustusministeri Kaikkonen toimi varapuheenjohtajana. Mukana oli monipuolinen virkamiesvaltuuskunta ulkoministeriöstä ja puolustusministeriöstä sekä Puolustusvoimista.
Keskustelussa 4.7. käytiin läpi NATOn säännöt ja periaatteet sekä Suomen valmius sitoutua niihin. Havisto johti puhetta Suomen osalta osan neuvotteluja, osa meni Kaikkosen vetovastuulla. Yhteistyö pelasi hyvin.
Voi sanoa, ettei neuvotteluissa ollut ongelmia. Muutaman tunnin jälkeen NATOn puolelta sanottiin tervetuloa. Tai oikeastaan, lämpimästi tervetuloa.

Neuvottelun jälkeen tasavallan presidentti päätti Suomen aiekirjeestä NATOlle, jossa Suomi ilmoitti Pohjois-Atlantin sopimukseen liittymisestä ja NATOn jäsenen velvollisuuksiin sitoutumisesta. Suomen liittymispöytäkirja allekirjoitettin heti seuraavana päivänä ja Suomesta tuli NATOn tarkkailijajäsen. Ratifiointikierros NATO-maissa saattoi alkaa.
Ensimmäisinä asian päälle ennättivät Tanska ja Kanada. Norja seurasi perässä vielä samana päivänä.
Heinäkuun puolivälissä Suomen NATO-jäsenyyden oli ratifioinut jo viisitoista maata eli tasan puolet NATOn jäsenmaista.

Kaikkonen ilmoitti joulukuussa 2022 jäävänsä isyysvapaalle vuodenvaihten jälkeen. Teknisesti se edellytti eronpyyntöä puolustusministerin tehtävästä. Jannika Kaikkonen aloitti vuoden 2023 alussa lääkeyhtiö Bayerin Suomen yhteiskuntasuhdejohtajana.

Ruotsin valtiopäivävaalit 11.9. olivat odotetun tiukat. Sosialidemokraatit säilyivät suurimpana puolueena, mutta ruotsalaisessa blokkimallissa oikeistoblokki otti niukan voiton. Oikean laidan Ruotsidemokraatit ohitti Maltillisen Kokoomuksen sekä kannatuksessa että paikoissa, mutta Kokoomuksen johtajasta Ulf Kristesonista tuli vähemmistöhallitusken pääministeri ja Ruotsidemokraateista hallituksen tukipuolue.

Ruotsin hallituksen vaihtuminen merkitsi myös Ruotsin puolutusministerin vaihtumista. Sekä Jussi Niinistön että Antti Kaikkosen kanssa läheiseksi tullut Suomen ystävä, sosialidemokraatti Peter Hultqvist, sai väistyä. Tilalle tuli sotatieteiden tohtori Pål Jonson.

Maanantaina 26.9. Kaikkonen vieraili tutustumassa Merivoimiin ja Rannikkolaivastoon Turun Pansiossa. Vaikutelmaksi jäi, että siellä jo odoteltiin kovasti uusia monitoimikorvetteja, jotka olivat jääneet aikataulustaan jälkeen. Vaativa projekti seitsemän vanhenevan Merivoimien aluksen korvaamiseksi neljällä uudella suuremmalla sotalaivalla oli kuitenkin etenemässä, minkä Kaikkonen myös Turun Sanomille kertoi.
Kauempaa mereltä oli kuitenkin jo kiirimässä uusia entistä huolestuttavampia uutisia: ”Nord Stream -kaasuputkella räjähtänyt, merkit viittaavat tahalliseen toimintaan. Tämän suuntaisia ovat ensikommentit Ruotsista ja Tanskasta olleet. En aio itse tätä vielä tänään kommentoida, parempi koetta saada vähän lisätietoa asiasta.”

Odottelu epäilemättä kannatti, sillä ilma oli pian sakeana huhuja ja tekaistuja väitteitä. Keskiviikkona Kaikkonen oli kuitenkin ensimmäinen valtiojohdon edustaja, joka asiaa kommentoi.
Kaikkonen totesi medialle, etteivät ”nämä putket itsestään räjähtele”. Merkit viittasivat tahalliseen toimintaan, mutta Kaikkonen rauhoitteli sillä, etteivät räjähdykset aiheuta Suomelle suoraa sotilaallista uhkaa. Vaakvasta asiasta luonnollisesti on kyse, kun Itämerellä räjähtelee.

Kaikkonen kiinnitti jo tuoreeltaan huomiota siihen, että kaasuputkiräjähdysten varjossa Venäjä oli kovaa kyytiä liittämässä neljä Ukrainaan kuuluvaa aluetta itseenä. Torstaina hän oli eduskunnan ulkoasiainvaliokunnan kuultavana ja toi huolensa niin sanotuista kansanäänestyksistä esiin myös valiokunnalle. Kaikkonen totesi valiokunnalle, että kaasuputkien räjähdykset oli syytä tutkia, mutta samaan aikaan Ukrainassa tehdään alueliitoksia joten katseen olisi syytä pysyä siellä.

Lokakuun edetessä alkoi käydä selväksi, että Suomen ja Ruotsin NATO-jäsenyyden ratifioinnissa oli käymässä kuten oli uumoiltu ja vähän pelättykin: Unkari ja Turkki jäisivät viimeisiksi.
Unkari ja Turkki olivat toimineet ratifiointiasiassa eri tavoin, sillä Unkari ei ollut missään vaiheessa sanonut suhtautuvansa kielteisesti sen paremmin Suomen kuin Ruotsinkaan jäsenyyteen.

Kaikkosen kalenterissa oli lokakuun puolivälin korville merkitty työntäyteinen matka Brysseliin. Ohjelmassa oli NATOn puolustusministerikokous, johon Suomi nyt ensimmäistä kertaa tarkkailijan ominaisuudessa osallistui. Monien pienempien kokousten lisäksi Brysselissä kokoustivat myös Ukrainan tukijat eli niin sanottu Ramstein-formaatti. Sen lisäksi Kaikkosella oli tärkeitä kahdenvälisiä tapaamisia mm. sekä Turkin että Unkarin puolustusministerin kanssa.
Kokouksessa alkoi hahmottua Suomen asema tulevana liittokunnan jäsenenä, vaikka Suomi ja Ruotsi eivät vielä NATOn ydinsuunntteluryhmän työhön päässeetkään osallistumaan, Siihen osallistuvat vain täysjäsenet. Helmikuun puolustusministeritapaamiseen tulisivat kuitenkin päätettäviksi jo Suomen ja Ruotsin suorituskykytavoitteet.
Tämä oli Ruotsin Peter Hultqvistin viimeinen puolustusmnisterikokous. Ruotsin uusi hallitus oli aloittamassa pian, ja se näkyi pienenä haikeutena miehen olemuksessa, ehkä myös Kaikkosen omassa. Ystävystyneet ministerit ehtivät kuitenkin keskustella Suomen ja Ruotsin mahdollisista yhteisistä projekteista Ukrainan auttamiseksi.

Joulukuussa 2022 tuli aika vastata Turkin puolustusministerin Hulusi Akarin lokakuussa Brysselissä suullisesti esittämään vierailukutsuun. Virallinen kutsu saapui marraskuussa, ja siihen vastaamista piti hetki valtiojohdon kanssa pohtia. Yhteinen arvio oli, että matkasta olisi NATO-asialle enemmän hyötyä kuin haittaa.

Viimeistään Ankarassa Kaikkoselle selvisi, että Suomella on lähtökohtaisesti turkkilaisten keskuudessa erityisen hyvä maine. Suomi tunnetaan Turkissa valkoisten liljojen maana, jossa kuka tahansa voi pärjätä sivistyksen ja koulutuksen avulla. Taustalla on Venäjän vallankumouksen jälkeen paennut emigranttipappi Grigori Petrov, jonka 1920-luvun alussa kirjoittama Valkoliljojen maa antaa Suomesta ja suomalaisista varsin ihanteellisen ja romantisoidun kuvan.
Modernin Turkin ensimmäinen presidentti Mustafa Kemal Atatürk määräsi Valkoliljoen maan pakolliseksi luettavaksi ensin sotilaille ja sittemmin kouluihin. Köyhän ja sorretun kansan nousu sivistyksen kautta kukoistukseen kelpasi moraaliseksi esikuvaksi nuorelle Turkin tasavallalle. Teoksesta on otettu uusia painoksia vielä 2000-luvullakin.

Puolustusminiseri Akarin viesteistä yksi tuntui olevan, että tarvitaan näyttävää sitoutumista Turkin tavoitteisiin. Akar oli tietoinen Suomen puolustusratkasuista ja tuntui arvostavan Suomen verrattain vahvaa puolustuskykyä.

Laajemmassa kokoonpanossa järjestetty keskustelu oli alkuun muodollisempi. Kaikkonen toivotettiin jälleen lämpimästi tervetulleeksi, ja Akar kehui aikaisempia keskusteluja ministerikokousten yhteydessä. Edellisestä puolustusministerivierailusta Tukkiin oli kulunut jo 17 vuotta, joten ehkäpä oli jo aikakin. Edellinen puolustusministerivierailija oli Seppo Kääriäinen.
Maiden hyvät suhteet nostettiin keskustelussa esiin, ja tämän vierailun toivottiin niitä entisestään edistävän. Todettin myös, että kahdenvälistä puolustusyhteistyötäkin voidaan tulevaisuudessa kehittää.
Myös Suomen osalta hiertäneet asiat tuotiin selvästi esille. Vieraille näytettin kuvia nähtävästi kurdien mielenosoituksista Suomessa. Niissä saattoi nähdä vilaukselta PKK´n ja sen perustajan Öcalanin lippuja. Isännät tuntuivat vihjaavan, että tämä viittaisi terrorismin tukemiseen. Suomalaista sananvapautta ei täysin ymmärretty.
Kielteiset asevientipäätökset käytiin niin ikään läpi, jopa yksityiskohtaisesti. Perusviesti oli, että Madridin asiakirjan sitoutumiseen tarvitaan konkretiaa ja näyttävyyttä, ja puolustustarvikkeiden vientikielto pitää purkaa. Kaikkonen totesi Suomen oelvan sitoutunut siihen, mistä Madridissa on sovittu. Koskee myös puolustustarvikevientiä. Suomi odottaa, että Turkki tekee oman osansa.

Jälruoaksi oli turkkilaista kahvia. Akar sanoi, että turkkilainen kahvi on parasta sikarin kanssa.
Kaikkonen lupasi polttaa sikarin heti, kun Suomi on NATOn jäsen.

Turkin-reissun jälkeen oli aika kertoa vanhempainvapaasta myös julkisuuteen. Käytännössä puolustusministeri ei voi jäädä isyyslomalle, vaan hänen täytyy erota määräajaksi virastaan. Kaikkonen ilmoitti jäävänsä pulustusministerin tehtävistä isyysvapaalle 6.1. – 28.2. väliseksi ajaksi. Tarkoitus oli palata ministeiksi maaliskuun alussa, jolloin perheen oli mahdollista saada lähipiiristä apua vauvan kotihoitoon.

Ministerivaihdos olisi vointu sujua kivuttomamminkin. Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko esitti ensin, että elinkeinoministeri Mika Lintilä ottaisi oman toimensa ohessa puolustusministerin tehtävät määräajaksi hodettavakseen. Mutta kansan mieleen ei oikein ollut, että NATO-jäsenyyden odotuksen harmaana aikana juuri puolustusministerin tehtävän voisi hoitaa joku sivutöinään.
Yön yli nukuttuaan Saarikko ilmoitti, että keskustaväen ja suomalaisten yleinen mieliala sai hänet perääntymään. Keskustan puoluehallitusken ja eduskuntaryhmän yhteiskokous valitsi puolustusmnisteriksi Mikko Savolan, Keskustan kolmannen kauden kansanedustajan Ähtäristä.

Jos aiheutti Kaikkosen isyysvapaa poliittista kuohuntaa Keskustassa, ei pärskeiltä välttynyt myöskään Kokoomus. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo vastasi Uudenkaupungin joulupuurotilaisuudessa yleisökysymykseen ihmettelevänsä, miksi Kaikkonen jää isyyslomalle juuri nyt eikä vasta kevään 2023 eduskuntavaalien jälkeen. Lausunto sai osakseen melkoisen tyrmäyksen varsinkin somessa, eikä sen tarkoitus täysin avautunut myöskään Kaikkoselle itselleen. Kaikkonen tosin olettaa, ettei Orpo ollut tietoinen Kaikkosten pehetilanteesta, siitä, että Jannika aloitti vuoden alussa uudessa työpaikassa.

Puolustusministerin tehtävän hoitaminen myrskyisinä aikoina ei ollut ainakaan heikentänyt Kaikkosen kansansuosiota. Ilta-Sanomien vuosittaisesa ministeripörsissä Kaikkonen saavutti joulukuussa 2022 koko kyselyn koirkeimman kouluarvosanan 7,93. Kaikkonen oli ollut kyselyn ykkönen jo edellisvuonna, mutta nyt arvosana koheni yli 0,5 prosenttiyksikköä.
Kansan voi tulkita antaneen tukensa NATO-hanketta luotsanneille ministereille, sillä kyselyn kakkoseksi selviytyi ulkominsteri Pekka Haavisto arvosanalla 7,63 ja kolmanneksi pääministeri Sanna Marin arvosanalla 7,32.

Savolan sijaisuus oli lyhyt, mutta sinäkin aikana ihan oikeita työasioita kannettiin ministerin pöydälle. Suomenkin käyttämä saksalaisvalmisteinen Leopard on Kaikkosen mielestä tasoltaan parhaasta päästä maailmalla ellei jopa paras, ja niitä oli myös Ukrainan toivomuslistalla. Oli selvää, että myös Suomen paine osallistua panssarivaunupataljoonien varustamseen kasvoi. Samaan aikaan täällä nähtiin, että Euroopassa oli kyllä sellaisiakin Leopard-maita, joilla ei ollut tuhannen kilometrin maarajaa Venäjän kanssa.
Panssarien ohella tuore puolustusministeri joutui tahtomattaan puhumaan myös pandoista. Ähtäriläinen Savola oli ollut Ähtärin eläinpuiston hallituksessa, ja siksi ei näyttänyt välttämättä hyvältä, kun toisen keskustalaisen eli Antti Kurvisen johtama maa- ja metsätalousministeriö esitti viittä miljoonaa euroa Ähtärin pandapuiston hätärahoitukseen. Kun Savolalta kysyttiin tiedotustilaisuudesa Leopardien sijaan pandoista, joutui Kurvinen puhaltamaan pelin poikki ja perumaan rahoituksen. Rahoituksen kaaduttua Ähtärn eläinpuisto päätti palauttaa pandat Kiinaan.

Odotettu Leopard-ratkaisu saatiin Suomen osalta valmiiksi 32.2.2023, Venäjän hyökkäyksen vuosipäivän aattona. Suomi ilmoitti luovuttavansa Ukrainaan kolme kuudesta Leopard₂-raivauspanssarivaunustaan. Puolustuministeri Savola korosti asiasta kertoessaan, että vaunut ovat etulinjan vehkeitä, niiden tehtävä on puhdistaa taistelukenttä niin, että muut pääsevät sitten perässä etenemään.
Tällä Savola halusi tyrmätä jo tiedotustilaisuuden aikana esiin tulleen epäilyn, että Suomen panssariapu olisi jotenkin toisarvoista taistelupanssareihin verrattuna. Ja samaa mieltä on Kaikkonenkin: ”Kyllä se on soiva peli, niillä on siellä ihan tärkeä rooli.”

Kuukautta myöhemmin Suomi kertoi lähettävänsä Ukrainalle vielä kolme raivauspanssarivaunua lisää, siis loputkin kuudesta omasta raivausvaunusta. Ajatus oli, että Suomi siasi kyllä tarvittaessa uusia vaunuja tilalle, Ukraina tarvitsi niitä nyt enemmän. Tuolloin Kaikkonen oli jo palannut ministeriksi.

Tiedotuvälineet luonnollisesti halusivat kuulla vuosipäivänä puolustuministerin mietteitä. Iltalehdelle Kaikonen totesi, että sota on muistuttanut suomalaisia perusasioiden tärkeydestä: turvallisuudesta, omavaraisuudesta ja huoltovarmuudesta. Ja rauhasta ylipäänsä, että se on tavattoman tärkeä arvo: ”Sen eteen, että Suomi pysyy turvassa, on totta vie tehty paljon töitä. Ja tehdään jatkuvasti, jotta suomalaiset voivat nukkua yönsä rauhassa.”
Lännen ja Venäjän suhteita ja niiden tulevaisuutta Kaikkonen arvioi niin, että luvassa on pitkä talvi. Toivottavaa olisi, että hullu sota loppuisi pian, se olisi ensimmäinen askel tiellä kohti parempaa. Mutta valitettavasti sodan loppu ei ollut edes näköpiirissä. Kulunut vuosi oli muistuttanut, että puolustuskyky täytyy pitää omin voimin kunnossa, mutta hyvin arvokasta on sekin, että Suomella on ystäviä ja kumppaneita.
Ilta-Sanomille Kaikkonen avautui sodan alkuvaiheen tuntemuksista Suomessa, syvästä pettymyksestä Venäjää kohtaan. Onko tämä todella se tie, jota Venäjä haluaa kulkea? Erityisesti Kaikkonen halusi palauttaa mieleensä vuodentakaisen TP-utvan ja sen vakavat tunnelmat. Yksituuumaisuuden, jolla Venäjän toimet päädyttiin tuomitsemaan. Miten jokainen tiesi oman roolinsa ja ymmärsi, että valtiojohto kykenee toimimaan yhdessä ja erikseen tehtävienä mukaisesti, sodan kestosta riippumatta.

Eduskunta hyväksyi Suomen NATO-jäsenyyden 1.3.2023. Äänestyslukemat muuttuivat hieman kymmenen kuukauden takaisesta. silloin äänestyksen kohteena oli NATO-hakemuksen jättäminen, nyt hyväksyminen. Tälläkin kertaa luvut olivat selvät: 184-7, tyjjiä yksi, poissa seitsemän.

Sunnuntaina 12.3. alkoi tapahtua. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson perui vaalitilaisuutensa Turussa. Pian selvisi, että syynä oli tasavallan presidentin ja hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisen valiokunnan ylimääräinen kokous sunnuntai-iltana. Presidentti Niinistö oli Yhdysvaltain-vierailullaan aiemmin viikolla saanut presidentti Bidenilta yllätyskutsun Valkoiseen taloon. Kutsusta kerrottiin vasta, kun tapaaminen oli ohi. Biden viestitti tehneensä selväksi tukena Suomen ja Ruotsin nopealle NATO-jäsenyydelle.
Virallisesti poikkeuksellisen kokouspäivän syyksi kerrottin alkavan viikon kalenterikiireet. Kun palaset loksahtivat pari päivää myöhemmin kohdalleen, jotkut hoksasivat, että tottahan tasavallan presidentin ja ulkoministerin matka Turkkiin saattaa jonkin verran kalenterikiireitä tuottaakin. Presidentin kanslia tiedotti keskiviikkona Niinistön matkustavan torstaina Turkkiin ja tapaavan siellä perjantaina presidentti Erdoğanin.
Suomen NATO-väylä oli vihdoin auennut. Perjantaina Erdoğan ilmoitti, että Turkki vahvistaa suomen NATO-jäsenyyden ja vie sen parlamentin ratfioitavaksi.

Mikään ei ole varmaa ennen kuin kaikki on varmaa. Mutta perjantaina vihdoin Kaikkosen päiväkirja sivuillakin otetaan käyttöön huutomerkit: ”No tulihan se sieltä!”

Torstaina 30.3. Turkin parlamentin istunto alkoi jo varhain iltapäivällä. Suomen NATO-jäsenyyden ratifiointiin päästiin klo 22.55. Muutaman myötäsukaisen ryhmäpuheenvuoron jälkeen oli vuorossa äänestys. Turkki hyväksyi Suomen NATOn jäseneksi äänin 276-0.

Antti Kaikkoselle koitti juhlapäivä. Jääkaapissa nimittäin kilisteli avaamattoamna puoluetoveri Hanna Kososen jo hyvän aikaa sitten lahoittama tölkki savonlinnalaisen Olaf Brewingin OTAN-olutta, joka oli jo tullut tunnetuksi NATO-oluena.
Kaikkonen oli päättänyt korkata oluen sitten, kun Suomen NATO-jäsenyys on maalissa. Olutpurkki olikin saanut suhteellisen pitkään odotella kylmässä. No, olipahan hyvin jäähdytetty. Mutta nyt, 31.3.2023, saunan jälkeen, Kaikkonen tarttui purkkiin.
Hieman kyllä Kaikkosen kulmakarvat kohosivat, kun silmät osuivat parasta ennen päivämäärään.
Se oli 31.3.2023.

Varmemmaksi vakuudeksi Kaikkonen kuvasi avaamisen kännykkävideolle ja lähetti tölkkivideon Korkille.

Sunnuntaina huhtikuun toisena päivänä vuonna 2023 Suomessa pidettiin eduskuntavaalit. Ilmeni, että Suomen Keskusta ei ollut saanut aikaiseksi minkään sortin loppukiriä. Vaalitulos ol lopulta jokseenkin mielipidekyselyiden alareunassa. Kun viimeksi tuli raskaasti takkiin, nyt siitä tuloksesta suli vielä kaksi ja puoli prosenttiyksikköä. 11,3 % äänistä toi 23 edustajapaikkaa.
Antti Kaikkosen henkilökohtainen äänimäärä oli hänen kaikkien aikojen parhaansa, 12.687. Puolueen tosen peräkkäisen rökäletappion hetkellä se ei kuitenkaan paljoa lämmittänyt.

Eikä siinä juuri olisi ollut aikaakaan jäädä vaalituloksia märehtimään. 4.4.2023 ulkominiseri Haavisto luovutti Brysselissä paperit Yhdysvaltain ulkominsterille Antony Blinkenille. Suomi oli nyt NATOn jäsenmaa. Tämän jälkeen olivat vielä juhlavat seremoniat asian kunnikasi eli lipunnosto.
Seremonian jälkeen Kaikkonen kätteli vielä Blinkenin ja kiitti tuesta. Samoin Turkin ulkominsterin kanssa oli juttutuokio: ”En ollut nähnyt häntä aikoihin, oli suorastaan hauska jälleennäkeminen. Siinä kohtaa pystyi jo vähän herjaakin heittämään.”
Ja kyllä, Kaikkonen muisti Turkin puolustusministerille antamansa lupauksen polttaa sikari, kun Suomi on NATOn jäsen: ”Sen sikarin sitten tupruttelin Brysselin lentokentän edustalla ja palasin kotiin.”

Eduskuntavaalit oli siis käyty. Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo käynnisteli hallitustunnusteluja, joihin Keskusta osallistui lähinnä katseella seuraten. Huomiota herätti, ettei puolue vaivautunut vastaamaan sittemmin hallituksen muodostajaksi muuntautuneelle hallitustunnustelijalle tämän eduskuntaryhmille esittämiin kysymyksiin muuten kuin yleisellä tasolla. Keskustan mielestä sen paikka oli vaalitappion jälkeen oppositiossa, ja voittajien asia olisi kasata maahan hallitus.

Petteri Orpon hallitusken puolustusministeriksi nousi mäntyharjulanen Kokoomuksen varapuheenjohtaja Antti Häkkänen, joka oli jo ehtinyt ajaa itseään tehtävään eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana. Kaikkonen oli siksikin osannut ennakoida Häkkäsen valintaa.
Lähdöstään puolustusministein pöydän takaa Kaikkonen kirjoitti päiväkirjaansa seuraavaa.

”Jätin lähtiessäni kirjoituspöydälle pienen tsemppikirjeen seuraajalleni, johon kokoomus valitsi Antti Häkkäsen, joka on kokoomuksen vahvimpien nimien joukossa. Toivon ja uskon, että hän kyllä tehtävästä hyvin pystyy suoriutumaan.
Mahdollisten tiukkojen tilanteiden varalle jätin kuitenkin kaimalle pöytälaatikkoon Sotilaan virsikirjan.”

Jari Korkin kirja Kohti liittokuntaa on kirja sekä Antti Kaikkosesta että Suomen NATO-prosessista. Kaikkosen haastattelut ja varsinkin päiväkirjamerkinnät tuovat lisävalaistusta tunnelmista, jotka vallitsivat Ukrainan sodan alkamisen jälkeen. Ja muistuttaahan kirja myös siitä, kuinka elämää on ministeriyden ulkopuolellakin – kerronta vaihtelee yksityiselämän onnen hetkien ja seesteisten päivien sekä puolustusministerin hommien kuvaamisen välillä kulkien tunnelmasta toiseen. Leppoisan haastattelijan sekä rennon ja itseironisen haastateltavan yhteistyönä syntynyt teos on rauhallisen analyyttistä kerrontaa lähihistoriamme eräästä saranakohdasta.

Mutta palataan lopuksi vielä syksyyn 2022. Lauantai 1.10.2022 oli Kaikkoselle vähän erilainen päivä. Kaikkonen ei Tanssii tähtien kanssa -kankistumisensa jälkeen ollut aina kovin innokkaasti lähtenyt television viihdeohjelmiin, mutta sitten tuli tarjous, josta ei voinut kieltäytyä.
Formaatti, jossa viisi osallistujaa valitsee itselleen tärkeän musiikkikappaleen, ja muut yrittävät sitä arvuutella, siinä oli jo jotain. Suora lähetys, erinomainen livebändi Kalle Torniaisen johdolla ja loistava juontaja Katja Ståhl kruunasivat paketin.
Ohjelmassa Elämäni biisi nähtiin jopa Kaikkoselle hieman epätyypillistä hempeilyä, siinä määrin ohjelma paikan päällä vei kaverin mennessään.

Se oman elämänsä biisin valinta oli vaikea prosessi, sen verran Antilla on noita merkityksellisiä kappaleita matkan varrelta. Lopulta hän päätyi Juha Tapion kappaleeseen ”Jotain niin oikeaa”.
Ohjelman päätteeksi Antti paljasti kappaleen olleen viime aikoina eräänlainen ankkuribiisi. Anttihan oli ollut melko tavalla poissa kotoa.
Juha Tapion kanssa Antti on sattumoisin lähes päivälleen samanikäinen. Heitä yhdistää myös sama reserviupseerikurssi RUK 203 Haminassa vuonna 1994. Ja olivathan he asuneetkin samoilla kulmilla Tuusulassa.
Antti kokee biisin olevan rakkauslaulu hänen vaimolleen Jannikalle: ”Tämä biisi on kolahtanut sillä tavalla jo meidän ensimmäisistä yhteisistä retkistä alkaen. Maileja mulla on jo jonkin verran takana. On parempia maileja, ja sitten muunkinlaisia maileja. Mutta kuten laulussa sanotaan, sydän on ehjä kuitenkin.”
Ja kun Antti on paneutumassa yöpuulle kaukana kotoa: ”Saatan siten sammuttaa valot ja laittaa tämän kappaleen soimaan. Se on mulla tapa päästä kotiin.”

Suorassa lähetyksessä saattaa joskus tulla yllätyksiä. Antti oli hyvin vaikuttunut siitä, että Juha Tapio asteli itse lavalle ja esitti Kaikkosen ankkuribiisin.
Sydän on ehjä kuitenkin.

Elämäni biisi

—– —– —– —– —– —– —– —– —– —–

Aiemmin esitellyt kirjat

Mahdollinen palaute [email protected]

Aaltola, Mika: Mihin menet Suomi?
Aaltonen, Kimmo: Maailmankaikkeus piirtyy kiviin
Aaltonen, Markus: Miten meistä tuli kansanedustajia?
Aarnio, Aulis: Surullinen humoristi
Ackroyd, Peter: Edgar Allan Poe – Lyhyt elämä
Ahde, Matti: Matti Ahde – Sähkömies
Aho, Esko: 1991 – Mustien joutsenten vuosi
Aho, Esko: 1992 – Suomen valinnat aavekissojen varjossa
Aho, Esko: Kolme kierrosta
Aho, Esko: Sattuma suosii valmistautunutta
Aho, Esko: Tulevaisuus on tehtävä
Aho, Esko: Vuosisadan asekauppa
Ahonen, Esko: Politiikan portailla
Alajärvi, Erkki: Raskaan sarjan runoja
Alanen, Antti: Musta peili
Alanen, Aulis J: Santeri Alkio
Ala-Nissilä, Olavi: Elämä on joukkueurheilua
Ala-Nissilä, Olavi: Ottakaa mut mukaan – Osallistavaan kasvuun
Ala-Nissilä, Olavi: Ulos finanssikriisistä
Aleksijevitš, Svetlana: Tšernobylista nousee rukous
Alenius, Ele: Että olisimme humaanin sivilisaation planeetta
Alexander, Caroline: Endurance
Alho, Arja: Kovan tuulen varoitus
Alijärvi, Pirjo: Vasemmiston tulevaisuus
Alkio, Mikko: Terveyden kustannuksella
Alkio, Paavo: Sotatuomarin päiväkirjat
Andersson, Claes: Jokainen sydämeni lyönti
D’Antonio, Michael: Kun mikään ei riitä – Donald Trump ja menestyksen nälkä
Arhinmäki, Paavo: Punavihreä sukupolvi
Aron, Elaine N: Erityisherkkä ihminen
Attenborough, David: Yksi elämä, yksi planeetta
Back, Eva: Aatteet puntarissa
Baum, Richard: Vulkanus – suuri planeetanmetsästys
Berlitz, Charles: Arvoitus syvenee
Berlitz, Charles: Atlantis – kadonnut manner
Blum, Howard: Salamurhaajien yö
Borg, Sami: Hiljaa hyvä tulee
Borg, Sami: Kansanvaltaa koronan varjossa
Borg, Sami: Käyttöliittymä vaaleihin
Boxberg, Katja: Paavo Lipponen
Byron, George: Rakasta epätoivoa
Bäckström, Olli: Lumikuningas
Carson, Rachel: Äänetön kevät
Chagall, Bella: Palavat sydämet & Chagall, Marc: Elämäni
Chambers, Oswald: Parhaani hänelle
Chown, Marcus: Puhutaanpa Kelvinistä
Churchwell, Sarah: Marilyn Monroen monta elämää
Coelho, Paulo: Accran kirjoitukset
Coelho, Paulo: Valon Soturin käsikirja
Cronberg, Tarja: Uuden työn politiikka

Dahl, Hanne: Usvassa uinuu uhka
Dekkers, Midas: Helpotuksen historia
Donner, Jörn: Kuolemankuvia
Dosa, David: Hoivakodin kissa Oscar
Duriez, Colin: Legenda nimeltä J.R.R. Tolkien
Ehrnrooth, Adolf: Kenraalin testamentti
El-Hai, Jack: Göring ja psykiatri – Kohtalokkaat istunnot natsirikollisen kanssa
Eliot, Marc: Jack Nicholson
Englund, Peter: Kuningatar Kristiina – elämäkerta
Enqvist, Kari: Uskomaton matka uskovien maailmaan
Ermilä, Suvi: Hauho
Erola, Juha: Presidenttien hevoset Ypäjällä
Esko Aaltosen neljä elämäntyötä
Eskola, Katarina: Aina uusi muisto
Falk, Pasi: Lottomiljonäärit
Fanon, Franz: Poliittisia kirjoituksia
Felscherinow, Christiane: Huumeasema Zoo
Forman, Miloš: Otetaan hatkat
Fujimoto, Kenji: Diktaattorin keittiömestari
Förbom, Jussi: Hallan vaara
Gabler, Neal: Walt Disney – Amerikkalaisuuden ikoni
Gahrton, Per: Georgia
Gardberg, C.J: Suomen keskiaikaiset linnat
Gardberg, C.J: Turun linnan kolme Katariinaa
Gbowee, Leymah: Meissä on voimaa
Genté, Régis: Volodymyr Zelenskyi – Sodan sankari
Gevorkyan, Nataliya: Vladimir Putin, vallan ytimessä
Grann, David: Killers of the Flower Moon
Gustafsson, Mikko: Keputabu – Latteliberaalien matka keskustalaiseen sielunmaisemaan
Haapanen, Atso: Puolustusvoimien ufohavainnot 1933-1979
Haatainen, Tuula: Arjen kuningattaret
Haavisto, Heikki: Talonpojan muistelmat
Haavisto, Pekka: Anna mun kaikki kestää
Haavisto, Pekka: Hatunnosto
Hagan, David: Joe Biden – Mies vallan huipulta
Haikonen, Pentti O.A: Tietoisuus, tekoäly ja robotit
Hallama, Anita: Sydämen kieltä sydämelle
Harkimo, Harry: Suoraan sanottuna
Harris, Kamala: Totuuden puolella
Hart-Davis, Adam: Aika – suuren mysteerin jäljillä
Hartiala, Kaarlo: Urheilun kahdet kasvot
Hattula, Markku: Minä Husu, suomalialainen
Haukkala, Hiski: Suuren pelin paluu
Heikkilä, Hannu: Alfred Kordelin
Heikkilä, Mikko K: Heinien herrat – Suomen historian pisin perinne
Heikkilä, Ritva: Ida Aalberg – näyttelijä jumalan armosta
Heinonen, Risto: Valvonta tietoyhteiskunnassa
Helen, Tapio: Latinaa liikemiehille
Hentilä, Marjaliisa: Kansainvälinen naistenpäivä 1910-1990
Herbert, Kari: Etelänapaa etsimässä

van Herpen, Marcel H: Putinin sodat – Venäjän uuden imperialismin nousu
Heräävä maailma
Hillcourt, William: Baden-Powell – Sankarin kaksi elämää
Hockman, Tuula: Ingeborg Tott – Turun ja Hämeen linnanrouva keskiajalla
Hodges, Andrew: Alan Turing, arvoitus
Hokkanen, Kari: Ilkan vuosisata
Holden, Anthony: William Shakespeare
Hovi, Tuomas: Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula
Huor, Jesper: Talebaneja odotellessa
Huovinen, Veikko: Veitikka
Huxley, Aldous: Tajunnan ovet & Taivas ja helvetti
Hytönen, Ville: Mitä Jussi Halla-aho tarkoittaa?
Hyyppä, Markku T: Kulttuuri pidentää ikää
Häkkinen, Antti: Rahasta – vaan ei rakkaudesta
Hägglund, Gustav: Rauhan utopia
Hämäläinen, Anna-Liisa: Rouva puhemies
Häppölä, Leo: Pioneerista sotaministeriksi
Ikävalko, Reijo: Pekka Puska – Terveystohtori
Iommi, Tony: Iron Man
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Kulttuuriministerikulttuuri
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Pieni tarina csángóista
Isohookana-Asunmaa, Tytti: Yhteinen hyvä – paras hyvä
Isokallio, Kalle: Uutta matoa koukkuun
Isomäki, Risto: 34 tapaa estää maapallon ylikuumeneminen
Isomäki, Risto: Mitä koronapandemian jälkeen
Jaakkola, Magdalena: Maahanmuuttajat suomalaisten näkökulmasta
Johannes Virolainen 1914 – 2000
Joki, Pekka E: Ajelehtiva aikapommi
Jokipii, Mauno: Adolf Ivar Arwidsson – näkijä ja tekijä
Jordan, Michael: Nostradamus
Juhola, Niina-Matilda: Näkijä
Julin, Meri: Poliittinen ihminen
Junttila, Niina: Kaiken keskellä yksin
Juntunen, Pekka: Tasavallan paimenkoirat
Jutila, Karina: Pilaako eliitti Suomen?
Jutila, Karina: Yksillä säännöillä, kaksilla korteilla?
Järvelä, Erkki: Kansan edustaja – Maan ja maakunnan puolesta Mauri Pekkarinen
Järvi, Ulla: Maito tappaa ja muita outoja tiedeuutisia
Järvinen, Petteri: NSA – Näin meitä seurataan
Järvinen, Risto Koo: Lasiinsylkijä
Jäätteenmäki, Anneli: Oikeus voittaa!
Jäätteenmäki, Anneli: Sillanrakentaja
Kaihari, Kalle: Kun keinot loppuu niin konstit jää
Kaikkonen, Antti: Keskustan Kaikkonen
Kalleinen, Kristiina: ”Isänmaani onni on kuulua Venäjälle” – Vapaaherra Lars Gabriel von Haartmanin elämä
Kallio, Maaret: Inhimillisiä kohtaamisia
Kallio, Maria-Liisa: Viikon perästä tulen kotiin
Kallio, Sakari: Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa
Kalliokoski, Matti: Pitkä sarka
Kalliokoski, Viljami: Kiitollisena muistan

Kananen, Johannes: Hyvinvointivaltion jälleensyntymä
Kangas, Kirsi-Klaudia: Afrikka valitsi minut
Kangas, Lasse: Aatteita ja tietoa opintielle
Kangas, Lasse: Ahti Karjalainen tasavallan kakkosena
Kangas, Lasse: Kustaa Tiitu – tasavallan talonpoika
Kangas, Orvokki: Kotipolkuja ja valtateitä
Kankkonen, Tom: Erdoğan – Turkki suuren johtajan varjossa
Kantokorpi, Otso: Jynkkää menoa Punavuoressa
Kantola, Anu: Hetken hallitsijat
Kapeneeko kuilu?
Karjalainen, Erkki: Jörg Haider
Karjalainen, Kukka-Maaria: Isä
Karjalainen, Tuula: Tove Jansson – tee työtä ja rakasta
Karlen, Arno: Mikrobit ja ihminen
Karttunen, Kaisa: Nälkä ja yltäkylläisyys
Karvonen, Mauri: Aavetaloja ja ihmiskohtaloita
Kaski, Satu: Pessimisti ei pety
Kasvi, Jyrki: Jyrki Kasvin kolme elämää
Katajala, Kimmo: Manaajista maalaisaateliin
Katajisto, Kati: Verraton Virolainen
Katri Kulmunin tukijalehti
Kaunisto, Tiina-Emilia: Siksi tahdot
Kaunisto, Timo: Reilun pelin rakentaja
Kaunisto, Timo: Vaikea vihreys
Kauranen, Kaisa: Työtä ja rakkautta
Kauranne, Antti: Mietaita
Kejonen, Aimo: Kansantarinat
Kekkonen, Urho: Minä olin diktaattori
Kekkonen, Urho: Onko maallamme malttia vaurastua?
Kekkonen, Urho: Sivalluksia
Kekkonen, Urho: Vastavirtaan
Kekäläinen, Annu: Leiri
Kelho, Jari: Hattulexit
Kelly, Ian: Casanova – Näyttelijä, rakastaja, pappi, vakooja
Kelosaari, Artemis: Kannibaalikirja
Keränen, Seppo: Kun herroilta mopo karkasi
Keränen, Seppo: Moskovan tiellä
Keränen, Seppo: Urho Kekkonen ja hänen vihamiehensä
Keränen, Seppo: Vallan leppymättömät
Keski-Rauska, Riku: Sinä osaat, sinä pystyt
Keskisarja, Teemu: Kyllikki Saari – Mysteerin ihmisten historia
Keskisarja, Teemu: Kyynelten kallio
Keskisarja, Teemu: Vihreän kullan kirous
Kessler, Ronald; Presidentin turvamies
Kivelä, Sirkka-Liisa: Vanhana tänään
Kivi, Jaana: Bryssel myyty
Klemettilä, Hannele: Ritari Siniparta. Gilles de Rais’n tarina
Kobler, John: Al Capone
Koivisto, Juhani: Tuijotin tulehen kauan – Toivo Kuulan lyhyt ja kiihkeä elämä
Kolbe, Laura: Ihanuuksien ihmemaa

Kolbe, Laura: Kaupungissa kasvanut
Kolbe, Laura: Luokkaretkellä hyvinvointiyhteiskunnassa
Kolbe, Laura: Sopivia ja sopimattomia
Kolbe, Laura: Yläluokka – Olemisen sietämätön vaikeus
Kontro, Lauri: Anneli Jäätteenmäki – taipumaton
Kontro, Lauri: Kontropunkti
Konttinen, Anu: Panulan luokka
Konttinen, Seppo: Suora lähetys
Koponen, Juhani: Kehitysapukeisarin vaatekaapilla
Korhonen, Johanna: Kymmenen polkua populismiin
Korhonen, Keijo: Haavoitettu jättiläinen
Korhonen, Keijo: Lähettilään päiväkirja
Korhonen, Keijo: Sattumakorpraali
Korhonen, Matti: Toimittajan tie
Korkki, Jari: Kohti liittokuntaa – Antti Kaikkonen ja Suomen puolustuksen uusi asento
Korpiola, Lilly: Arabikevät
Korpiola, Lilly: Korona ja digitaalinen riskiyhteiskunta
Korpiola, Lilly: Viestintä digitaalisessa julkisuudessa
Koski, Heikki: Hintansa väärti
Koski, Heikki: Vastuun vuosia – keskusteluja Fagerholmin kanssa
Koski, Markku: ”Hohto on mennyt herrana olemisesta”
Koskinen, Anna-Kaisa: ”Vaihtoehtoinen tarina” – Mitä on sosiaalinen muutostyö?
Koskinen, Lennart: Ilmestyskirja
Kotakallio, Juho: Hänen majesteettinsa agentit
Kotro, Arno: Yhden miehen varietee
Kuisma, Juha: Kaupunki ja maaseutu
Kuisma, Juha: Keskustalaisuudesta
Kuisma, Juha: Kylien tulevaisuus
Kuisma, Juha: Paikallinen ilmastopolitiikka
Kulha, Keijo K: Elämää apinalaatikossa
Kulha, Keijo K: Mahtitalonpoika
Kulmuni, Katri: Entäs nyt, Keskusta?
Kuusela, Hanna: Konsulttidemokratia
Kuusisto, Niina-Matilda: Johdatuksessa
Kuuskoski, Eeva: Ihmisten kanssa
Kärnä, Mikko: Häirikkö Arkadianmäellä
Kääriäinen, Seppo: Aidan toiselta puolelta
Kääriäinen, Seppo: Meikäläisen mukaan
Kääriäinen, Seppo: Sitä niittää, mitä kylvää
Könönen, Janne: Kahden maan kansalaiset
Laaninen, Timo: Keskustan kuiskaaja
Laaninen, Timo: Se on ihan Matti
Lachman, Gary: Aleister Crowley – suuren Pedon elämä ja teot
Lackman, Matti: Taistelu talonpojasta
Lahtinen, Anu: Ebba, kuningattaren sisar
Laine, Jarmo: Toisenlainen totuus Kosovosta
Laine, Sofia: Kahvin hinta
Laine, Terhi: Syrjäytymistä vastaan sosiaali- ja terveysalalla
Laitinen, Aarno: Musta monopoli
Laivoranta, Jarmo: Suomen piinavuodet

Lappalainen, mirkka: Smittenin murha
Lappalainen, Mirkka: Susimessu
Latva, Otto: Merihirviöt
Lauerma, Hannu: Hyvän kääntöpuoli
Lauhio, Eveliina: Mihin minä uskon?
Launis, Maaret: Tästä saa puhua!
Lehmusoksa, Risto ja Ritva: Urho Kekkosen pöydässä
Lehtilä, Hannu: Mainettaan parempi
Lehtilä, Hannu: Politiikan myrskyissä Seppo Kääriäinen
Lehtilä, Hannu: Tarja Halonen – Yksi meistä
Lehtonen, Pauliina: Itsensä markkinoijat
Leinamo, Kari: Yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista
Levin, Janna: Mustan aukon blues ja muita ääniä maailmankaikkeudesta
Liimatainen, Ari: Sinä kuolet
Lilja, Pekka: Urho Kekkonen ja Viro
Liljegren, Bengt: Kaarle XII – soturikuninkaan elämä
Lindblom, Seppo: Manun matkassa
Lindholm, Christer K: Totuudenjälkeinen talouspolitiikka
Lindström, Jari: Syvään päähän
Linkola, Pentti: Voisiko elämä voittaa
Linna, Lauri: Vennamon panttivangit
Linnankivi, Marja: Kekkosten miniänä
Lindqvist, Herman: Axel von Fersen
Lindqvist, Herman: Ensimmäinen Bernadotte
Lipponen, Paavo: Kohti Eurooppaa
Lohi, Tuomas: ”Totu sitä sallimahan, mik´ei parkuen parane
Loikkanen, Jouko: Sikisi yhdeksässä kuukaudessa
Lounasmeri, Lotta: Vallan ihmeellinen Kekkonen
Lund, Tamara: Lohikäärmeen pahvikulissit
Luoma, Sakari: Poket – miehiä ovella 1955-2008
Luoto, Reima T.A: Larin-Kyöstin Hämeenlinna
Luoto, Santtu: Keskisuuri Uutisvuoto -kirja
Luova, Outi: Kiinan miljoonakaupungit
Maa – maakunta – Martti Miettunen
Maijala, Minna: Herkkä, hellä, hehkuvainen – Minna Canth
Mailer, Norman: Porton haamu
Majaniemi, Risto: Orbán – Euroopan paha poika
Man-saaren tarinoita
Manvell, Roger: Operaatio Valkyyria
Marjanen, Antti: Juudaksen evankeliumi
Markkanen, Tapani: Mauri Pekkarinen – Politiikan pikkujättiläinen
Markkula, Hannes: Murha rikostoimittajan silmin
Marshall, Tim: Maantieteen vangit
Martikainen, Jouko: Idän tietäjät
Matikainen, Olli: Kivikkopellon poika
Mattsson, Anne: Sylvi Kekkosen elämäkerta
Mazzarella, Merete: Sielun pimeä puoli
McLuhan, Marshall: Ihmisen uudet ulottuvuudet
Merikallio, Katri: Miten rauha tehdään
Meyer, Michael: Ihmisten vuosi 1989

Miettinen, Timo: Eurooppa – poliittisen yhteisön historia
Miettunen, Martti: Näinhän se oli
Mikkilä, Timo: Sitkeää tekoa
Mikkonen, Timo T.A: Takana loistava tulevaisuus
Moberg, Åsa: Florence Nightingale – Ihminen myytin takana
Moisio, Johanna: Me unettomat
Monti, Anton: Minne menet, Italia?
Montonen, Pia Maria: Valtakunnan miniä
More, Thomas: Utopia
Muraja, Tuomas: Faktat tiskiin!
Murto, Eero: Sisäpiirit EU-Suomessa
Murto, Eero: Virtanen
Murtorinne, Eino: Lennart Heljas – Kansainvälisesti verkostoitunut poliitikko ja kirkonmies
Müller, Thomas: Ihmispeto
Myllymäki, Arvo: Punamultamies
Mäkelä, Hannu: Eino Leino – Elämä ja runo
Nenonen, Jari: Kyllikki Kymin tarina
Nevalainen Petri: Joviaali ilmiö – Tuntematon Mikko Alatalo
Nevalainen, Petri: Nimismiehen kiharat
Nichols, Tom: Asiantuntemuksen kuolema
Nicola, Andrea Di: Kuoleman matkatoimisto
Nielsen, Marjatta: Etruskit
Niemelä, Seppo: Ajankohtainen Alkio
Niemi, Juhani: Larin-Kyösti – kansanlaulaja ja kosmopoliitti
Niemi, Juhani: Tulin pitkin Härkätietä – Tarinoita kotikaupungista
Nieminen, Jukka: Tavastia – Muinais-Hämeen kuningaskunta
Niinistö, Sauli: Viiden vuoden yksinäisyys
Niiranen, Pekka: Kekkonen ja kirkko
Niitemaa, Timo: Itämaan muisti
Nirkko, Juha: Sauna
Nurmi, Lauri: Jussi Halla-aho
Nyholm, Inga: Tulevaisuuden kunta
Nylén, Antti: Kauhun ja ulkopuolisuuden esseet
Näre, Sari: Styylaten ja pettäen
Ohler, Norman: Soluttautujat – rakkautta ja vastarintaa Hitlerin Berliinissä
Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan
Ojanaho, Marianne: Keisari Nero
Olsen, Gregg: Äitimme oli sarjamurhaaja
Oranen, Mikko: Athos – Kajastuksia Pyhältä Vuorelta
Paarma, Jukka: Ihmisen huuto
Paasikivi, J.K: Ei pienillä ole mitään turvaa
Paasio, Pertti: Minä ja Mr. Murphy
Paasio, Pertti: Punatulkku ja sikarodeo
Paasonen, Seija: Pois Espanjan edestä
Paastela, Jukka: Valhe ja politiikka
Palmu, Heikki: Paavali, risti ja riita
Palo, Jorma: Kun vallanpitäjät vilustuvat
Paloaro, Matti: Luottamus tai kuolema!
Partanen, Timo: Janakan kronikka
Pelttari, Hannu: Kekkosen kisat – Urho Kekkonen ja urheilu

Pentikäinen, Juha: Saamelaiset – pohjoisen kansan mytologia
Pentikäinen, Mikael: Luottamus
Pernaa, Ville: Uutisista, hyvää iltaa
Persson, Åke: Maailman pisin pajunköysi
Perttula, Pekka: Ahti Pekkala – poliitikko ja valtiovarainministeri
Perttula, Pekka: Taloton talonpoika – maaton maalaisliittolainen
Perttula, Pekka: Äidin poika
Perunka, Eero: Joulupukki – Tuhatvuotinen arvoitus
Pesonen, Aake: Kytäjä, kohtalon kartano
Pesälä, Mikko: Herrana on hyvä olla
Pihlajamäki, Veikko: Kohtalona K-linja
Pirhonen, Seppo: Kun näinkin menis
Pirilä, Veikko: Sainpahan sanottua
Pokka, Hannele: Paksun lumen talvi
Pokka, Hannele: Porvarihallitus
Pokka, Hannele: Talvivaaran sisäpiirissä
Polvi, Heimo: Kuntajohtaja – poliittisten koirien kusitolppa
Pouta, Hellevi: Mieto
Pulkkinen, Matti: Romaanihenkilön kuolema
Pura, Martti: Miehen tie: Ministerinä myrskyn silmässä
Pura, Martti: Väyrysen renki
Purra, Riikka: Kansainvälinen pakolaisinstituutio ja valtioiden mahdollisuudet
Puska, Pekka: Raha tai henki
Puska, Pekka: Sote ja sen pitkä kaari
Puumala, Tuomo: Budjetti – julkinen salaisuus vai salainen julkisuus
Puumala, Tuomo: Keskusta tulee takaisin
Puzo, Mario: Neljäs K
Pynnönen, Ville: Rakas Riksu
Pyyvaara, Ulla: Katu – asunnottomat kertovat
Quinn, Anthony: Yhden miehen tango
Rahikainen, Klaus: Rakkauden ja kuoleman kohtaaminen, eli miten vapautat syvimmät pelkosi
Railo, Erkka: Kamppailu vallasta
Rainio, Kullervo: Älyn älyäminen ja muita psykologis-filosofisia kommentaareja
Raitis, Harri: Armas Puolimatka
Rantala, Juha: Huijari
Rantala, Tuomas: Agrarismin aallonharjalla: J.E. Sunila maalaisliittolaisena poliitikkona ja pääministerinä
Rantanen, Miska: Lepakkoluola
Rauta, Hannele: Tahdon uuden elämän
Rautiainen, Matti: Neidon kyynel
Rehn, Merja: Koiran elämää ja kissanpäiviä Brysselissä
Rehn, Olli: Kuilun partaalta
Rehn, Olli: Myrskyn silmässä
Rehn, Olli: Onnellisten tasavalta
Rehn, Olli: Suomen eurooppalainen valinta
Reimaa, Markku: Kekkosen kuiskaaja – Harmaa eminenssi Aaro Pakaslahti
Rekola, Esko: Viran puolesta
Relas, Jukka: Jonnekin lumottuun paikkaan
Remes, Ilkka: Ruttokellot
Rintala, Heli: Liian ihmeellinen maailma?
Roiko-Jokela, Heikki: Arvot ja edut ristiriidassa

Roubini, Nouriel: Kriisitaloustiede
Rubenhold, Hallie: Viisi – Viiltäjä-Jackin tuntemattomat uhrit
Rumpunen, Kauko: Aikoja ja tapauksia Ahti Karjalaisen elämästä
Rusi, Alpo: Kylmä tasavalta
Rusi, Alpo: Myrskyjen aika
Räinä, Jenni: Reunalla
Räsänen, Päivi: Päivien ketjusta – uskosta ja arjesta
Rönnbacka, Christian: Kävikö käry?
Saapunki, Pauli: Saksalaissotilaan poika
Saari, Juho: Huono-osaiset – elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla
Saari, Salli: Hädän hetkellä – psyykkisen ensiavun opas
Saarinen, Aarne: Kivimies
Sahlberg, Arja: Koivu sekä tähti
Sakwa, Richard: Taistelu Ukrainasta – Kuinka idän ja lännen intressit törmäsivät
Salmela-Järvinen, Martta: Miina Sillanpää – legenda jo eläessään
Salmi, Mikko: Hunsvotin evankeliumi
Salmivuori, Riku: Miljoonaperintö tarjolla
Sancton, Julian: Jään ja pimeän vangit
Sander, Gordon F: Kansalainen Kekkonen
Sarja, Tiina: Kuka oikein tietää
Sarlund, Seppo: Jussi – Suomen neuvos
Sarlund, Seppo: Politiikan pöydän alta
Sarlund, Seppo: Vähäväkisten valtiomies
Savikko, Sari: Kohtalona kauneus
Savolainen, Laura: Yövuorossa
Schiff, Stacy: Kleopatra
Schild, Göran: Alvar Aalto
Seppälä, Mikko-Olavi: Aale Tynni – hymyily, kyynel, laulu
Seppänen, Esa: Itäsuhteiden kolmiodraama
Seppänen, Esa: Kuka Kekkonen?
Seppänen, Esa: Miekkailija ja tulivuori
Seppänen, Esa: UKK:n syvä jälki – perintö vai painolasti?
Seppänen, Esko: Perustuslaki. Nyt?
Seppänen, Janne: Levoton valokuva
Seuri, Markku: Työterveys 2.0
Sharma, Leena: Ken leikkiin ryhtyy…
Shenon, Philip: Kennedyn murhan salattu historia
Shepherd, Richard: Epäluonnolliset syyt
Siikala, Kalervo: Tulinummi Valkeaviita
Sillanpää, Seppo: Tämä on ryöstö!
Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma
Sipilä, Juha: Kohti 2020-lukua – keskustalaisuus insinöörin silmin
Sipilä, Juha: Koko Suomen taajuudella
Sipilä, Seppo: Malmi – Helsingin lentoasema
Sirén, Vesa: Kohtalona Sibelius
Sisättö, Vesa: Operaatio Kekkonen
Sjöblom, Tom: Tuulten saarella
Soikkanen, Mauri: Urho Kekkonen – ”kovettu kalamies”
Soikkeli, Markku: Rakkauselokuvan käsikirja
Soikkeli, Markku: Tieteiselokuvan käsikirja

Soini, Timo: Maisterisjätkä
Soini, Timo: Peruspomo
Soini, Timo: Populismi
Soininvaara, Osmo: Ministerikyyti
Sontag, Susan: Sairaus vertauskuvana & Aids ja sen vertauskuvat
Sorvali, Pentti: Niukkasesta Kekkoseen
Spencer-Wendel, Susan: Kunnes sanon näkemiin – Ilon ja jäähyväisten vuosi
Spungen, Deborah: Nancy
Stengel, Richard: Mandelan tie – 15 oppituntia elämästä, rakkaudesta ja rohkeudesta
Stewart, Timo R: Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys
Stocklassa, Jan: Stieg Larssonin tutkimukset – Kuka murhasi Olof Palmen?
Stubb, Alexander: Alaston totuus
Stubb, Alexander: Alex
Suhola, Aino: Luja ja urhoollinen sydän
Sukselainen, V. J: Halusin valtiomieheksi
Sund, Ralf: Uhrataan puoluesihteeri
Sundqvist, Ulf: Kärpäsjahti
Suomi, Juhani: Entä tähtein tällä puolen?
Suomi, Juhani: Suomi, Neuvostoliitto ja YYA-sopimus
Suomi, Juhani: Toisinajattelevan tasavaltaa
Suominen, Tapani: Itsekkyyttä vai valtiomiestaitoa
Suominen, Tapio: Tapsan takahuoneessa
Taavila, Antti: Sulo Suorttanen – SS-upseerikoulusta ministeriksi
Taipale, Kaarin: Kaupunkeja myytävänä
Takkula, Hannu: Mistä löytyisi rohkeus
Takkula, Hannu: Tulevaisuuden puolesta – Sydänääniä Euroopasta
Talvitie, Eveliina: Keitäs tyttö kahvia
Talvitie, Eveliina: Matti Vanhanen – mies joka halusi olla asia
Talvitie, Eveliina: Moniottelija Ilkka Kanerva
Tenhiälä, Juho: Elin – koin – kirjoitin
Tennilä, Esko-Juhani: Sateenkaaresta vasemmalla
Teperi, Jouko: Arvon mekin ansaitsemme
Teronen, Arto: IKUISESTI NUORI – Jarno Saarista etsimässä
Tervo, Mirja: Lehmä
Tervonen, Anni: Yhteistoiminta Vähikkälässä 1900-luvulla
Tervonen, Jukka: J.R. Danielson-Kalmari
Thompson, E.P: Ydinaseeton Eurooppa
Thompson, Hunter S: Suuri hainmetsästys
Tiihonen: Jussi: Miksi äänestää – vaalikirja
Tiikkaja, Samuli: Tulisaarna
Tiilikainen, Heikki: Tsaarin amiraali Suomalainen Oscar von Kraemer
Tiitinen, Seppo: Tiitinen
Tiittula, Markus: Trumpin jälkeen
Timonen, Esa: Metsän poika, Karjalan kuvernööri
Tolvanen, Taisto: Medvedev ja Putinin varjo
Troyat, Henri: Iivana Julma
Tuikka, Timo J: ”Kekkosen konstit”
Tuomikoski, Pekka: Kekkosen saunakirja
Tuomioja, Erkki: Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan
Tuomioja, Erkki: Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikka anno 2004

Tuomisto, Pekka: Rooman kuningasaika
Tuovinen, Matti: Salaisuuksien vartija
Turpeinen-Saari, Pirkko: Suuri yksinäinen
Turunen, Martti: Ihmisten asialla
Turunen, Pekka: Kylmää rauhaa – Kekkonen, sotilastiedustelu ja Tšekkoslovakian miehitys
Tuuri, Antti: Elosta ja maailmasta
Tyrkkö, Maarit: Presidentti ja toimittaja
Tyrkkö, Maarit: Tyttö ja nauhuri
Tyyri, Jouko: Kohtaamisia
Törnqvist, Kerttu: Tallella eletty elämä
Törnudd, Klaus: Turvallisuus on oven avaamista
Uimonen, Risto: Häntä heiluttaa koiraa
Uimonen, Risto: Juha Sipilä
Uimonen, Risto: Nuori pääministeri
Uimonen, Risto: Tulos tai ulos
Uino, Ari: Rillit pois ja riman yli
Ukkola, Tuulikki: Kansanvallan vanki
Uosukainen, Riitta: Nuijanisku pöytään
Urpilainen, Jutta: Rouva puheenjohtaja
Uschanov, Tommi: Suuri kaalihuijaus
Uusitalo, Eino: Jälkipeli
Uusitalo, Tuula: Yli mahdottoman
Uusitorppa, Aino-Kuutamo: Sä et tiedä miltä musta tuntuu
Vahanen, Risto: Jolo
VAHVAN KESKUSTAN TIE
Vakkuri, Juha: Voodoo – Afrikan arkea
Valtonen, Pekka: Hullun keisarin hovissa
Vance, Ashlee: Elon Musk – Visionääri Teslan, Space X:n ja Solar Cityn takana
Vanhanen, Matti: Suomen tie maailmassa
Vanhanen, Matti: Ulkopolitiikkaa
Vanhanen, Matti: Vaikeita valintoja
Vasara, Erkki: Raskailta tuntuivat askeleet
Vennamo, Pekka: Pekka, Posti ja Sonera
Verhoeven, Paul: Jeesus Nasaretilainen
Vesikansa, Jyrki: Laman taittaja
Vilén, Timo: Ragnar Granitin Nobel-ura
Vilenius, Merja: Luokitteleva katse
Virolainen, Johannes: Viimeinen vaalikausi
Virolainen, Kyllikki ja Johannes: Kolmas elämä
Virolainen, Kyllikki: Neljännen elämän kynnyksellä
Virta, Mikko: Operaatio Kekkonen
Virtanen, Rauli: Hiljaiset auttajat
Virtapohja, Kalle: Kaihari & Kekkonen
Virtapohja, Kalle: Kekkonen urheilumiehenä
Visuri, Pekka: Idän ja lännen välissä
Volanen, Risto: Ihmisyyden paluu
Väisänen, Riitta: Miss Euroopan reunalla
Väyrynen, Paavo: Eihän tässä näin pitänyt käydä
Väyrynen, Paavo: Huonomminkin olisi voinut käydä
Väyrynen, Paavo: Itsenäisen Suomen puolesta

Väyrynen, Paavo: Köyhän asialla
Väyrynen, Paavo: Paneurooppa ja uusidealismi
Väyrynen, Paavo: Suomen linja 2017
Väänänen, Marjatta: Sadekesän kirjeitä
Väänänen, Marjatta: Suoraan eestä Suomenmaan
Walker, Jonathan: Churchillin kolmas maailmansota – Brittien suunnitelmat hyökätä Neuvostoliittoon 1945
Werner, Paul: Roman Polanski – Henkilökuva
West, Taina: Elämisen sietämätön keveys
Westwood, Jennifer: Muinaisten kulttuurien arvoitukset
Wiio, Juhani: Politiikka ja julkisuus
Wäli, Soili: Sunnuntain lapsi
Yanofsky, Noson S: Perustellun tiedon ulkorajat
Yli-Huttula, Tuomo: Puolivallaton puolue
Ylönen, Merja: Pilahistoria
Yrjönsuuri, Mikko: Roistovaltion raunioilla
Zyskowicz, Ben: Eduskunnasta menin Baakariin