Ruokaa omasta maasta

Vallitsevista olosuhteista johtuen ruoan omavaraisuus on noussut tärkeäksi osaksi arkipäivän keskusteluja. Eikä syyttä. Maailmanlaajuinen pandemia on rajoittanut tuotantopanosten saatavuutta ja liikkuvuutta, vaikeuttanut kausityövoiman saantia ja aiheuttanut epävarmuutta markkinoilla viimeisten kahden vuoden aikana. Ja kun pandemia alkoi hellittämään, uusi epävarmuutta aiheuttava mullistus oli jo ovella. Suomea, Eurooppaa ja koko maailmaakin jollakin tavalla koskettava ja ravisteleva Venäjän hyökkäys Ukrainaan osoittaa, kuinka haavoittuva nykyteknologiaan turvautuva yhteiskunta sodan edessä onkaan. Ihmisten hätä ja epävakaissa oloissa eläminen, rajojen sulkemiset ja pakotteiden vaikutukset myös omaan arkeemme, saavat katseet kääntymään kansalaisten perusturvaan ja -turvallisuuteen liittyviin asioihin.

Miten turvataan ruoan omavaraisuus, kysymys, johon ei ole ehdottoman valmiita vastauksia. Viljalle riittää maailmalla kysyntää, kun kaksi viljantuotannon mahtimaata ovat sodassa keskenään ja sadon tuotanto sekä sen liikkuvuus on rajoittunutta. Tuotantopanosten hinnat ovat ainakin kaksinkertaistuneet, pahimmillaan peräti kolminkertaistuneet, joten ruoantuotannon haasteita kotimaassa riittää. Lisäksi parin viime vuoden epäsuotuisat sääolot aiheuttivat, jos ei ihan katovuosia, niin todella alhaisia satoja. Eli varastot ovat valmiiksi tyhjiä.

Kiinnostus omassa maassa tuotetulle ruoalle on kasvamassa ja lähiruoka sananmukaisesti tuo turvaa, jos maailmalta ei ruokaa saada. Ruokapöytämme kokisi varmasti jonkinlaisen muutoksen, mutta monen perusruokalajin kohdalla olemme onneksi lähes omavaraisia. Tällaisia ovat mm. vilja-, maito- ja lihatuotteet, vihannekset ja juurekset sekä marjat ja hedelmistä omenat.

Luonnonvarakeskuksen tutkimusprofessori Jyrki Niemi on todennut, että tilanteessa, jossa Suomi olisi täysin eristetty muusta maailmasta aiheuttaisi se isoja ongelmia ruoantuotannollemme. Ongelma piilee siinä, että ruoka­järjestelmämme on hyvin riippuvainen öljystä, lannoiteraaka-aineista ja kasvin­suojeluaineista, jotka tuodaan ulkomailta. Kyllä tämä tilanne yleisesti paljastaa meidänkin ruoantuotantomme ja huoltovarmuutemme haavoittuvuudet, toteaa Niemi. Keskusteluun nousee, kuinka voisimme pidemmällä aikavälillä päästä eroon näin vahvasta tuontiriippuvuudesta.

Nyt on korkea aika herätä tähän tilanteeseen ja ottaa siitä opiksi. Ruoan omavaraisuus ei ole itsestään selvyys vaan vaatii toimia toteutuakseen. Ja näihin talkoisiin voimme jokainen osallistua omalla panoksellamme. Aloitetaan suomalaisen ruoan suosimisesta ja annetaan arvo niitä tuottaville viljelijöille ja karjan kasvattajille.

Sakari Raiskio
Jokioinen