Suomi tarvitsee kipeästi talouskasvua, ja sen vauhdittamiseksi tulisi hyödyntää kaikki mahdolliset keinot. Talous on pattitilanteessa, mutta kasvua voisi syntyä esimerkiksi kotitalouksien ja maatalouden investoinneista. Suomalaisilla on pankkitileillä ennätysmäärä rahaa, ja korjausrakentamisessa riittäisi tehtävää ja työllisyyttä, kun uudisrakentaminen on pysähdyksissä vielä pitkään.
Suomalaisista noin puolet asuu taloyhtiöissä. Taloyhtiöiden aktiivinen ja säännöllinen kunnossapito loisi työtä ja voisi olla avainasemassa avaamassa pattitilannetta ja palauttamassa uskoa tulevaan. Viime aikoina on kuitenkin nähty, että pankit ovat kiristäneet lainanantoaan eri tahoille, mukaan lukien taloyhtiöt ja maatalouden investoinnit. Tämä vaikeuttaa erityisesti pienten taloyhtiöiden ja maatilojen mahdollisuuksia toteuttaa välttämättömiä korjauksia ja investointeja.
On tärkeää, että pankit toimivat vastuullisesti, mutta myös yhteiskunnan kasvua tukien. Pankkien rooli ei ole vain riskien minimointi, vaan myös mahdollistaminen. Kannustamme pankkeja etsimään ratkaisuja, joilla voidaan tukea investointeja ja talouden elpymistä ilman että riskienhallinta vaarantuu. Mikäli sääntely estää joustavan lainanannon, sen vaikutuksia tulisi arvioida ja tarvittaessa tarkistaa.
Isännöintiliitto on jo aiemmin ehdottanut uudistuksia, joilla voitaisiin helpottaa korjausrakentamista. Yksi konkreettinen keino olisi laajentaa kotitalousvähennyksen käyttöä myös taloyhtiöiden remontteihin. Nykyisin osakas voi saada kotitalousvähennyksen vain niistä kunnossapito- ja perusparannustöistä, jotka kuuluvat hänen vastuulleen, esimerkiksi huoneiston sisäosien remontoinnista. Taloyhtiön vastuulla olevista remonteista ei voi saada vähennystä, vaikka osakas maksaisi ne itse. [vero.fi]
Tämä asettaa taloyhtiöissä asuvat eriarvoiseen asemaan omakotitaloasujien kanssa. Kotitalousvähennyksen laajentaminen voisi helpottaa korjauspäätösten tekemistä ja lisätä työllisyyttä rakennusalalla.
Maatalouden investoinnit mukaan keskusteluun
Myös maataloudessa rahoituksen saaminen on kiristynyt, mikä vaikeuttaa investointeja esimerkiksi koneisiin, rakennuksiin ja energiaratkaisuihin. Maatalous on tärkeä osa alueellista elinvoimaa ja huoltovarmuutta, ja sen investointien tukeminen on olennaista koko Suomen talouden kannalta. Pankkien ja julkisen sektorin tulisi yhdessä etsiä keinoja, joilla maatalouden investointeja voidaan tukea kestävällä tavalla.
piirihallitus
Keskustan Etelä-Hämeen piiri

