Aluevaltuusto irtisanoi Kuusiolinna Terveys Oy:n palvelusopimuksen – Keskustan aluevaltuustoryhmä tulee seuraamaan myös Kuusiokuntien laadukkaiden lähipalveluiden toteutumista

Keskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Aki Ylinen alleviivaa, että vaikka Kuusiolinna Terveys Oy:n sopimus irtisanotaan, jokainen ihminen Alavudella, Kuortaneella, Soinissa ja Ähtärissä tulee saamaan jatkossakin sosiaali- ja terveyspalvelunsa. Se on hyvinvointialueen ydintehtävä. Keskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmä tulee seuraamaan ja reagoimaan aktiivisesti, että tämä myös toteutuu.

Etelä-Pohjanmaan aluevaltuusto käsitteli maanantain 30.10. kokouksessa Kuusiolinnan Terveys Oy:n ulkoistussopimuksen irtisanomista. Asia jakoi aluevaltuutettujen mielipiteet ja aluevaltuutetut kantoivat huolensa mahdollisesta sopimuksen irtisanomisen vaikutuksista Kuusiokuntien alueen palveluihin. Keskustan aluevaltuustoryhmässä selkeä enemmistö kannatti aluehallituksen päätösesitystä.

Keskustan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Aki Ylinen summasi keskustan aluevaltuustoryhmän tuntoja ryhmäpuheenvuorossaan: ”Syyskuun aluevaltuustossa päätimme palauttaa sopimuksen jatkoneuvotteluihin ja vahvistimme virkamiesneuvottelijoita aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajilla. Kaikki kivet onkin käännelty ja korkeista tavoitteista huolimatta meillä on tänään päätettävänä aluehallituksen esitys, joka päättää Kuusiolinna Terveys Oy:n sopimuksen nykymuodossaan 1.1.2026.

Hyvinvointialueen järjestämisvastuulla on koko Etelä-Pohjanmaan alue. Haluamme taata samantasoisina lähipalvelut joka kunnassa. Sopimus Kuusiolinna Terveys Oy:n kanssa Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin eli Kuusiolinnan alueella haastavat palveluiden kehittämisen, työntekijöiden liikkuvuuden sekä myös potilaiden liikkuvuuden.

Kuusiolinnan palvelujen muutokset joudutaan neuvottelemaan juristien kesken peilaten hankintalakia ja lainsäädännön sen hetkisiä pykäliä tulkiten. Tietojärjestelmätkään eivät ole yhtenevät, joka on osaltaan haaste. Se näkyy myös eteläpohjalaisille, koska yhteinen hyvaep-digialusta ei toimi Kuusiolinnan puolella. Me valtuutetut emme voi tehdä lainvastaisia päätöksiä, ettemme riko hankintalakia tai muutakaan lakia. Päätöksiä valmistellaan virkavastuulla, mutta me valtuutetut myös päätämme virkavastuulla.

Kuusiolinnan alueen aluevaltuutetut ja asukkaat ovat tuoneet selkeästi ilmi tyytyväisyytensä palveluidensa toimivuuteen. Kuusiolinna on ollut tarkoituksenmukainen ja tarpeisiin vastaava järjestelmä. Tulevaisuuden haasteisiin se ei ole kuitenkaan tarpeeksi notkea juuri hankintalain vaateista johtuen. Pörssiyhtiön tietojen salaamisvaade ei myöskään tue avointa päätöksentekoa. Tämä hankaloittaa myös talousseurantaa.

Keskustan ryhmän kallistuminen päätösesityksen puolelle ei ole ollut helppo prosessi. On pyritty puntaroimaan asiat kaikista näkökulmista kokonaisuus mielessä pitäen. Aluevaltuutettuina teemme kauaskantoisia päätöksiä, eli katse on luotu vuoteen 2030 ja pidemmällekin. Viranhaltijat ovat vakuuttaneet, että Alavuden, Kuortaneen, Soinin ja Ähtärin alueelle pystytään tuottamaan laadukkaat sosiaali- ja terveyspalvelut 2026 alkuun mennessä hyvinvointialueen toimesta. Me keskustan aluevaltuustoryhmässä tulemme seuraamaan ja reagoimaan aktiivisesti, että tämä myös toteutuu.”

Lisätietoja antaa:

Keskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän puheenjohtaja Aki Ylinen, 0400569987

Keskustan Etelä-Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän sihteeri Helena Tuuri-Tammela, 0400667304

Lue seuraavaksi

Tervetuloa Farmari-messuille keskustan osastolle!
Tervetuloa Keskustan osastolle A140 Farmari-maatalousnäyttelyyn Seinäjoki Areenalle 4.-6.7.2024! Keskustan aktiiveja ja päättäjiä tavattavissa koko viikonlopun ajan. Tule antamaan palautetta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueesta aluevaltuutetuille ja pyöräytä samalla onnenpyörää. Perjantaina ja lauantaina mukana myös Pohjanmaan aluevaltuustoryhmän jäseniä. 
26.6.2024 / Uutiset
Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin vuosikokous 18.5.2024: Hallituksen keskittämis- ja kurjistamispolitiikka näivettää Suomen
20.5.2024 / Uutiset
Suomalaisen lihan vaihtuminen tanskalaiseen on vain yritys murentaa suomalaista elintarvikeketjua ja vain sen takia, että kauppa tekee siten maksimaalisen voittomarginaalin
Maaseudun Tulevaisuus uutisoi viimeviikolla, että Atrian valmistama kotimainen tuotemerkin porsaan fileepalat oli vaihtunut kaupan private label tanskalaiseen lihaan. Suomalaisen lihan vaihtuminen tanskalaiseen on vain yritys murentaa suomalaista elintarvikeketjua ja vain sen takia, että kauppa tekee siten maksimaalisen voittomarginaalin. Ellei riittävän halvalla suomalaista saada, otetaan tuonti kortti esille.
29.4.2024 / Uutiset
EtusivuUutisetAluevaltuusto irtisanoi Kuusiolinna Terveys Oy:n palvelusopimuksen – Keskustan aluevaltuustoryhmä tulee seuraamaan myös Kuusiokuntien laadukkaiden lähipalveluiden toteutumista