Kainuu monipaikkaisuuden kokeilumaakunnaksi

Korona-aika on nostanut väljän asumisen arvostusta, esimerkiksi Elinkeinoelämän kuntaranking-tutkimuksessa Kajaanin seutukunnan yhtenä parhaimpana tekijänä pidettiin sijaintia. Kainuun parhaat puolet ovat tulleet esiin yritysedellytysten, edullisen asumisen, vaivattoman arjen ja monipuolisten harrastusmahdollisuuksien muodossa.

Vedenkulutuksen ja teleliikenteen määrän perusteella arvioituna Kainuun väkiluku on ilahduttavasti kasvanut kymmeniä prosentteja viimeisen vuoden aikana. Tämä etä- ja keikkatyöläisten, eläkeläisten ja lomanviettäjien Kainuussa vietetyn ajan lisääntyminen näkyy päivittäistavarakaupassa ja palveluiden kysynnässä, muttei virallisissa tilastoissa. Lisääntynyt palvelujen tarve kohdistuu Kainuuseen, mutta kuntaverot kertyvät osa-aikaisen kainuulaisen viralliseen asuinkuntaan.

Todennäköisesti monipaikkainen asuminen lisääntyy jatkossakin. Suomen Keskustan tuoreen monipaikkaisuusohjelman tavoitteena on siirtyä E-kuntalaisuuteen. Yhteiskunnallisesti isoa muutoskokonaisuutta olisi syytä testata sopivassa toimintaympäristössä. Kainuun osaaminen ja pitkä kokemus erilaisista kokeiluista antaisi hyvän pohjan toimia testiympäristönä.

Keskustan Kainuun piiri esittää Kainuun liitolle E-kuntalaiskokeilun valmistelemista ja neuvottelujen aloittamista eri ministeriöiden kanssa. Kainuu on menneiden vuosien aikana kärsinyt väestön poismuutosta, mutta on koronapandemian alkamisen jälkeen selkeästi lisännyt tosiasiallista väkimääräänsä. Siksi kokeilu oikeudenmukaisesta kuntaverokertymän jaosta asuinkuntien kesken on parasta toteuttaa Kainuussa.

Lue seuraavaksi

Perheiden sujuva arki rakentuu toimivien palveluiden ympärille
9.11.2024 / Uutiset
EtusivuUutisetKainuu monipaikkaisuuden kokeilumaakunnaksi