Kainuun Keskustan syyskokouksen kannanotto

Perheiden sujuva arki rakentuu toimivien palveluiden ympärille

Kainuun Keskusta haluaa olla vahvistamassa suomalaisten luottamusta tulevaisuuteen. Parempi huominen rakentuu ennen kaikkea tasapainoisesta taloudesta, työllisyydestä, toimeentulosta ja turvallisuudesta. Kainuun Keskustan mielestä syntyvyyden kääntäminen nousuun on maamme tulevaisuuden kannalta kohtalonkysymys. Keskusta pyrkii edistämään syntyvyyttä tukemalla perheitä monipuolisesti, ja arvostamalla lapsia sekä perheitä yhteiskunnassa.

Kainuulaisten perheiden tukeminen on keskeinen osa alueen elinvoimaisuuden ja hyvinvoinnin turvaamista. Kun perheitä tuetaan monipuolisesti, he voivat saavuttaa toivomansa lapsiluvun ja elää arkeaan sujuvasti. Vahvat perheet luovat pohjaa vakaalle yhteisölle, jossa lapsilla on hyvät kasvu- ja oppimisympäristöt. Toimivien yhteisöjen kautta vanhemmilla on mahdollisuus yhdistää perhe-elämä, vapaa-aika ja työ sujuvasti. Kuntakohtaisesti vanhempia voidaan tukea esimerkiksi suuntaamalla vauvarahaa jokaista kuntaan syntyvää lasta kohden sekä mahdollistamalla toimivaa lasten- ja kodinhoidon apua. Kainuun kunnissa ja hyvinvointialueella tulee ottaa vahvemmin käyttöön ennaltaehkäiseviä malleja, kuten Lapset puheeksi -menetelmä, vahvistamaan lapsen ja vanhemman myönteistä suhdetta.

Kainuun kunnissa ja hyvinvointialueilla tehtävät päätökset, kuten varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen järjestäminen sekä lähipalveluiden tarjonta, nähdään merkittävinä keinoina tukea perheiden arkea ja turvallisuuden tunnetta. Ensisijaisesti tulee pitää huolta siitä, että perheille tarpeelliset palvelut, kuten hammashoito, perhe- ja neuvolapalvelut ovat lähellä ihmistä.

Perhe on tärkeä voimavara niin jokaiselle ihmiselle kuin osana yhteiskuntaakin. Jokainen perhe ja jokainen koti on Keskustalle arvokas. Keskusta on sitoutunut lapsimyönteisen Suomen rakentamiseen ja lapsilähtöiseen päätöksentekoon. Kainuun maakunnan täytyy näyttää edelläkävijän roolia edistämällä perheystävällisen kotiseudun kehittämistä.

Lue seuraavaksi

Kainuun Keskustalla oli juuri päättyneessä kuntavaalien ehdokasasettelussa eniten ehdokkaita Kainuussa. 222 ehdokasta ympäri Kainuuta on valmiina kotikuntansa demokratian palvelukseen. Keskustan vaaliohjelma lähtee kuntien tasavertaisesta kehittämisestä.
9.5.2021 / Uutiset
EtusivuUutisetKainuun Keskustan syyskokouksen kannanotto