Aluevaltuusto 20.12.2022 Keskustan ryhmäpuhe

Rouva puheenjohtaja, valtuutetut, virkamiehet ja kokousta seuraavat.

Olemme nyt päättämässä vuoden 2023 talousarviota hyvinvointialueelle. Tämä on jatkumo aikaisemmin tehdyille päätöksille mm. Hyvinvointialueen Strategialle, jonka hyväksyimme edellisessä kokouksessa. Strategiaa hyväksyessämme puhuimme sen ohjaavan talousarvion laadintaa, hyvä niin.

Talousarvio on loppusummaltaan arvioitu olevan 33 milj. € alijäämäinen. Alijäämä on huomattava ja on tarkasteltava, ettei talousarvioon ole mennyt ns. ilmaa. Hyvinvointialue tekee vuoden alusta järjestämissuunnitelman ja joutuu tekemään sopeuttamisohjelman yhdessä järjestämissuunnitelman kanssa. Rahoituksessa hyvinvointialueella ei ole enää mahdollista jälki laskuttaa, rahoituksen siirtyessä valtion hoidettavaksi. Valtiovallan tulee huolehtia rahoituksesta toiminnan käynnistämisen onnistumiseksi. Muulla tavalla sitä ei voi hoitaa, eikä se ole mahdollistakaan.

Keskustaryhmän mielestä hyvinvointialueen tulee osaltaan huolehtia palveluiden saatavuudesta ja saavutettavuudesta. Myös, että sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastuksen palvelupisteet ovat jokaisessa Kainuun kunnassa. Meidän tulee huolehtia palveluista myös maakuntamme reuna-alueilla. Tämä on mitä parhainta maakunnallista aluepolitiikkaa ja luo myös turvallisuutta nykyisessä alati vaihtuvassa toimintaympäristössä ja uhkia sisältävässä maailmassa.
Hyvinvointialueen toiminnankehittäminen asiakasystävälliseksi palvelutarpeen täyttämiseksi, kuuluu alueen perusvelvollisuuksiin. Tämä vaatii tiedottamista ja myös selkeitä ohjeistuksia monella tapaa digi- ja painettujen julkaisujen myötä. Myös työntekijöidemme koulutus ja ohjaaminen hyvään asiakaspalveluun on tärkeää. Asiakkaat tarvitsevat perusterveyden- ja sosiaalihuollon palveluita lähipalveluina.

Hyvinvointialueen aloittaessa vuoden alusta, siirtyvällä henkilöstöllä on työpaikka olemassa. Palkanmaksajan nimi muuttuu vuoden alusta. Työntekijöiden kannustaminen sekä hyväjohtaminen on tärkeää, onnistuaksemme alueen haasteiden edessä. Toimintatapojen ja palveluiden tarkastelu ja samalla hallittu uudistaminen johtaa lopulta parhaaseen lopputulokseen. Kympin säästöllä ei pidä tehdä satasen vahinkoa. Eikä palveluita voida keskittää vain muutamaan palvelupisteeseen.

Keskustan aluevaltuustoryhmä ei esitä muutoksia talousarvioon. Yksittäiset valtuutetut voivat tehdä esityksiä talousarvioon. Kiinnitämme kuitenkin huomiomme asioiden valmisteluun ja niiden tuomiseen päätöksentekoprosessiin, nyt päätettävä talousarvio on epämääräinen ja sumuinen, jopa hämärän- rajamailla. Edellytämme talousarvion seurantaa ja muutosten tekemistä talousarvioon. Talousarviokirja on oltava ajantasainen ja yhteneväinen toiminnan kanssa.
Keskustan aluevaltuusto ryhmän puolesta haluan toivottaa kaikille rauhaisaa joulunaikaa ja hyvää uuttavuotta.

EtusivuUutisetAluevaltuusto 20.12.2022 Keskustan ryhmäpuhe