Haluan osallistua osaamisellani Espoon kehittämiseen.
Minulla on yli 40 vuoden työkokemus vastuunalaisista tehtävistä pk-yrityksissä, pankissa ja kunnallisessa kehitysyhtiössä. Olen ollut mukana myös kahdessa start-up yhtiössä toimitusjohtajana.
Poliittiseen toimintaan aktivoiduin vuonna 1971 Otaniemessä teekkarina, mutta aktiivisen työuran aikana politiikka oli sivuroolissa.
Nyt eläkkeellä haluan ja voin vaikuttaa. Toimin myös edelleen aktiivisesti mikro- ja pienyritysten kanssa.
Olen kahden lapsen isä ja viiden lapsenlapsen vaari.
Mikro- ja pk.-yritykset ovat Espoolle tärkeitä
Teesini:
1) Kaupungin tulee sujuvoittaa ja yksinkertaistaa yritysten lupakäytäntöjä.
2) Kaupungin omissa hankinnoissa tulee kaikilla sektoreilla suosia kotimaista ja aina kun mahdollista, paikallisia toimijoita.
3) Kaupungin tulee huolehtia määrällisesti ja laadullisesti riittävästä yritysneuvonnasta
4) Espoon tavoitteeksi tulee asettaa sijoittuminen kärkijoukkoon kunta yritysten toimintaympäristönä mittaavassa kuntabarometrissa.
Perustelut:
Espoo on tunnettu huipputeknologian kasvuyrityksistä ja kansainvälisten pörssiyhtiöiden pääkonttoreista. Näiden menestys on tärkeää ja niiden tuoma elinvoima ja kansainvälisyys leimaavat positiivisesti Espoota.
Ns. tavalliset mikro- ja pk-yritykset ja niiden takana olevat yrittäjät tuottavat kuitenkin pääosan kaupunkilaisten tarvitsemista palveluista. Ne takaavat arjen sujuvuuden ja tuovat iloa juhlahetkiin.
Meidän kaupunkilaisten tulee omalla ostokäyttäytymisellämme edistää näiden espoolaisten yritysten menestystä. Teeman ”Suosi kotimaista, osta espoolaista” tulisikin olla meillä kaikilla toimintaohjeena.
Vuonna 2023 tehdyssä tutkimuksessa koskien Espoon yritysten toimintaedellytyksiä kaupungin kaavoitus ja lupakäytäntöjen hitaus todettiin pahimmiksi tyytymättömyyden aiheiksi yrittäjien keskuudessa. Kaupungin yritysneuvonnan tunnettavuudessakin on rutkasti parantamisen varaa.
Vuoden 2024 Suomen yrittäjien tilauksesta Taloustutkimuksen tekemässä kuntabarometrissa Espoon ranking oli 16. suurten kuntien sarjassa. Espoo voitti toki Vantaan ja Helsingin, mutta häviää esim. Tampereelle ja Turulle.
Espoon hallittu kasvu
Keskeiset tavoitteeni
1) Kaupungin on ohjattava aktiivisesti kaupunkirakenteen kehitystä. Emme saa olla gryndereiden vietävinä.
2) Nykyisten asukkaiden mielipiteitä omien asuinalueidensa kehittämisestä on kuunneltava.
3) Olemassa olevaa luontoa (metsät, puistot, niityt, merenrannat) on vaalittava.
4) Espoolle tunnusomaisia kulttuuriympäristöjä on suojeltava.
Perustelut:
Espoo on upea kaupunki ja yksi Suomen menestyksen tekijöistä. Espoossa näkyy ja tuntuu kuitenkin nopean, osittain hallitsemattoman kasvun negatiiviset vaikutukset.
Tuleva valtuusto on avainasemassa päättäessään Espoon yleiskaavasta 2060, mikä linjaa kaupungin kehitykselle suunnan.
Kaupungin toteuttamissa asukaskyselyissä me toivomme itsellemme monipuolista rakentamista, väljää kaavoitusta ja luonnon läheisyyttä. – Tämä ei kuitenkaan juurikaan näy kaupungin suunnittelussa.
Espoossa on vallalla tiiviimmän kaupunkirakentamisen nimissä ”purkumania”, minkä kohteena on jopa sinänsä hyväkuntoisia rakennuksia. Kaupunkikuvallisesti ja ekologisesti tämä on huonoa tekemistä.
Keskeiset tavoitteeni
1) Kaikille espoolaisille turvataan pääsy lähiluontoon lyhyellä ja esteettömällä kävelymatkalla.
2) Espoon tulee olla edelläkävijä luontolähtöisessä kaupunkisuunnittelussa, joka yhdistää modernin asumisen ja luonnonläheisen elämän.
3) Kaupungin tulee panostaa luontopalveluihin ja opastaa asukkaita luonnossa liikkumiseen.
4) Espoolaisten tulee myös ottaa vastuu omasta lähiluonnostaan ja sen hoidosta
Perustelut:
Espoo on tunnettu monipuolisesta luonnostaan, mihin sisältyy runsaat puisto- ja viheralueet, metsät järvineen, pitkä meren rannikko ja saaristo. Nämä luontoalueet ovat paitsi tärkeä osa kaupungin identiteettiä, myös merkittävä mielenterveyden ja hyvinvoinnin lähde espoolaisille. Luonnon läheisyys lisää tutkitusti ihmisten kokonaisvaltaista terveyttä, hyvinvointia ja onnellisuutta. Espoon voimakas rakentaminen nakertaa kuitenkin jatkuvasti meille tärkeätä lähiluontoa.