-

Timo Laaninen

Kerava, Uusimaa
pastori, toimittaja, 70

Olen Timo Laaninen, seitsenkymppinen pappi ja toimittaja Keravalta. Olen tehnyt kolme työuraa ensin toimittajana, sitten erilaisissa politiikan tehtävissä kuten useiden keskustan pääministereiden avustajana ja keskustan puoluesihteerinä 2010-2016. Ennen virallista eläkkeellejäämistä työskentelin pappima Malmin seurakunnassa vuosina 2018-2021. Sen jälkeen olen toiminut luottamustehtävissä Keravalla, Keravan kaupunginvaltuustossa vuodesta 2021 ja Vantaan Keravan hyvinvointialueen valtuustossa vuodesta 2022. Lisäksi olen toiminut Keravalla kirkkovaltuuston puheenjohtajana vuodesta 2023 lähtien ja Keravan Karjalaseuran puheenjohtajana vuodesta 2024 lähtien. Perheeseeni kuuluu vaimo, kaksi aikuista lasta ja kaksi lastenlasta. Harrastan liikuntaa, josta päävastuun kantaa kolme kertaa päivässä koiramme Gimli.

Vaaliteemat

Haluan rakentaa elinvoimaista Keravaa

Kerava kykenee tarjoamaan asukkailleen sitä paremmat palvelut, mitä useampi keravalainen käy töissä ja maksaa veroja. Siksi tarvitsemme menestyviä yrityksiä, jotka kykenevät maksamaan hyviä palkkoja työntekijöilleen. Siksi Keravan täytyy houkutella uusia yrityksiä ja pitää huolta täällä jo toimivien yritysten toimintaedellytyksistä muun muassa joustavalla kaavoituksella ja hyvillä yrityspaveluilla. Elinvoimaan kuuluu myös avoin, tehokas hallinto.

Haluan rakentaa viihtyistä Keravaa

Kerava on pinta-alaltaan pieni kaupunki. Se asettaa rajat kaupungin kasvulle, mikäli haluamme säilyttää Keravan luonnonläheisenä ja viihtyisänä kaupunkina asukkailleen. Keskusta haluaa. Viihtyisään Keravaan kuuluvat myös hyvät päiväkodit ja koulut ja erinomaiset kulttuuripalvelut.

Haluan rakentaa turvallista Keravaa

Kaupungin on yhteistyössä muiden viranomaisten kanssa huolehdittava siitä, että Kerava säilyy turvallisena kaupunkina. On puututtava tiukalla otteella turvallisuusongelmien keskittymiseen tietyille paikoille. Nuorten syrjäytyminen on katkaistava yhteistyössä kotien ja koulujen ja kanssa. Levottomassa maailmantilanteessa on pidettävä huolta siitä, että kaupunki varautuu erilaisiin uhkakuviin ja harjoittelee niiden torjumista.