Tule kanssamme vaikuttamaan Kymenlaakson tulevaisuuteen!
Keskustalla on toimintaa kaikissa Kymenlaakson kunnissa. Olet lämpimästi tervetullut sivuillemme ja halutessasi mukaan toimintaamme.
Tutustu meihin paremmin sivuston kautta tai ota yhteyttä sähköpostitse [email protected].
Postiosoite:
Keskikatu 4
45100 Kouvola
Käyntiosoite:
Kauppakeskus Hansa,
2. Kerros (Torikatu 3-5)
45100 Kouvola
Avoinna sopimuksen mukaan.
Pääsääntöisesti arkipäivisin.


Keskustan Kymenlaakson piirin syyskokous pidettiin keskiviikkona 26.11. Kymenlaakson opistolla Kouvolan Inkeroisissa. Kokouksessa puhunut Keskustan varapuheenjohtaja puhui avauksessaan mm. eduskunnassa juuri käsittelyssä olevista vaihtoehtobudjeteista, taloustilanteesta sekä kaatuneesta valtionosuusuudistuksesta. Kaatunut uudistus puhutti myös kokousväkeä, olihan sitä Kymenlaakson kunnissa odotettu. Useampikin kuntapäättäjänä toimiva kokousedustaja oli huolissaan miten asiassa nyt edetään, vai joudutaanko odottamaan seuraavaa hallitusta ennen kuin uudistus nytkähtää eteenpäin. Kokousväkeä puhututti myös mm. ammatillinen koulutus ja hankintalakiuudistus.
Tulevaan kokous valmistui päättämällä eduskuntavaaleihin 2027 liittyvistä asioista. Kaakkois-Suomen vaalipiirissä toimivat kolme keskustapiiriä tekevät yhteistyötä niin ehdokkaiden asettamisessa kuin vaalityössäkin, ja tähän liittyvät päätökset linjattiin jo nyt. Tavoitteena on saada vähintään yksi keskustalainen kansanedustaja seuraavaan eduskuntaan.
Kokous valitsi kouvolalaisen Liisa Varjolan jatkoon piirin puheenjohtajaksi. Varjolalla alkaa nyt kolmas vuosi piirin johdossa, aiemmin hän on toiminut piirihallituksen jäsenenä. Niin ikään jatkoon varapuheenjohtajiksi valittiin Vappu Kuokka Virolahdelta sekä Janne Wall Kouvolasta. Lisäksi piirihallitukseen valittiin Jaakko Koskinen Haminasta, Sanna Saikkonen Kotkasta, Jussi Kukkurainen ja Laila Uljas Kouvolasta, Asko Laapas Miehikkälästä, Taina Seitola Pyhtäältä sekä Jesse Perälä Kouvolasta keskustanuorten edustajana. Lisäksi hallitukseen kuuluu Kymenlaakson keskustanaisten joulukuussa valitsema puheenjohtaja. Valituista Perälä on uusi piirihallituksen jäsen.
Huoli valtionosuusuudistuksesta näkyi myös kokouksen kannanotossa, jossa piiri edellyttää hallitusta kutsumaan puolueet koolle parlamentaariseen neuvotteluun uudistuksen edistämisestä. Nykyinen epävarmuus ei voi jatkua. ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Muistutus! Piirin syyskokous pidetään keskiviikkona 26.11.2025 Kymenlaakson Opistolla Kouvolan Inkeroisissa (Marintie 9, Inkeroinen). Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä eduskuntavaaleihin valmistautumiseen liittyvät asiat (mm. valmistautumistilanne, ehdokasjako puoluepiireittäin, jäsenäänestysaikataulu). Kahvit ja ilmoittautuminen klo 17.30, kokous klo 18. Ja viikonloppuna saimme vahvistuksen että puoluejohdon poliittisen alustuksen kokoukseen tulee pitämään varapuheenjohtaja Tuomas Kettunen.
Tervetuloa! ... See MoreSee Less
4 CommentsComment on Facebook
Keskustan puoluevaltuuston kokous Lappeenrannassa jatkuu. Sanna Saikkonen nosti esiin keskiluokkaisten lapsiperheiden toimeentulon:
keskusta.fi/kymenlaakso/uutiset/sanna-saikkonen-huomio-keskiluokan-parjaamiseen/ ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Keskustan puoluevaltuuston kokous jatkuu Lappeenrannassa. Jenny Hasu kaipasi puheenvuorossaan keskittymistä koulutustason nostoon:
keskusta.fi/kymenlaakso/uutiset/jenny-hasu-puoluevaltuustossa-tulevaisuudessa-on-keskityttava-osa... ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Keskustan puoluevaltuusto kokoontuu tänä viikonloppuna Lappeenrannassa. Kymenlaaksoa kokouksessa edustavat jäsenet Jenny Hasu, Jaakko Koskinen ja Sanna Saikkonen. Kokousta voit seurata Keskustan fb-sivujen kautta. ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Keskusta on julkaisuut tänään vaihtoehtobudjettinsa. Budjetista voi lukea lisää
keskusta.fi/ajankohtaista/uutiset/keskustan-parempi-vaihtoehto-tavalliset-ihmiset-etusijalle-kesk... ... See MoreSee Less
Sisältö ei ole käytettävissä tällä hetkellä
Jos näin käy, syynä on yleensä se, että liite on poistettu tai omistaja on jakanut liitteen vain pienelle joukolle ihmisiä tai muuttanut sitä, ketkä voivat nähdä liitteen.1 CommentsComment on Facebook
KUTSU SYYSKOKOUKSEEN
Keskustan Kymenlaakson piirin syyskokous pidetään keskiviikkona 26.11.2025 Kymenlaakson Opistolla Kouvolan Inkeroisissa (Marintie 9, Inkeroinen). Käsittelyssä sääntömääräiset asiat sekä eduskuntavaaleihin valmistautumiseen liittyvät asiat (mm. valmistautumistilanne, ehdokasjako puoluepiireittäin, jäsenäänestysaikataulu). Kahvit ja ilmoittautuminen klo 17.30, kokous klo 18.
Tervetuloa! ... See MoreSee Less
0 CommentsComment on Facebook
Monelle etenkin isompien taajamien ulkopuolella asuvalle sopimuspalokunnat ovat ensimmäisiä hädän hetkellä paikalle ehtiviä pelastusyksiköitä. Tiedätkö millaisia muutoksia niiden osalle on suunnitteilla ja mitä vaikutusta niillä on? Kymenlaakson Keskustan piirihallitus otti kantaa toimintakykyvaatimusten uudistuksiin. Voit lukea kannanoton täältä:
... See MoreSee Less
Kymenlaakson Keskusta: Suunnitellut muutokset uhkaavat sopimuspalokuntia ja kansalaisten turvallisuutta « Kymenlaakso
keskusta.fi
Keskustan Kymenlaakson piirihallitus otti kantaa työn alla oleviin muutoksiin pelastustoimen toimintakykyvaatimuksiin. Suunnitellusti toteutuessaan vaatimukset uhkaavat sopimuspalokunten toimintaedel...0 CommentsComment on Facebook
Hyvää isänpäivää! ... See MoreSee Less
Sisältö ei ole käytettävissä tällä hetkellä
Jos näin käy, syynä on yleensä se, että liite on poistettu tai omistaja on jakanut liitteen vain pienelle joukolle ihmisiä tai muuttanut sitä, ketkä voivat nähdä liitteen.0 CommentsComment on Facebook