Keskustan puoluevaltuuston kokouksessa Lappeenrannassa Sanna Saikkonen nosti esiin keskiluokan taloushaasteet nykypäivän maailmassa:
Arvoisa puheenjohtaja ja muu kokousväki.
Miä olen Sanna Saikkonen ja tulen Kotkasta. Ja tulin tähän pönttöön kertomaan, että miä olen P.A. Kyllä. ”Tili tuli, tili meni”. Joka kuukausi.
Meidän perhe on keskituloinen lapsiperhe. Kaksi työssäkäyvää vanhempaa. Lapsia meidän perheessä on, osan mielestä liikaa, neljä. Lapset saavat harrastaa, mutta etelän lomista saavat vain haaveilla.
Yön pimeinä tunteina mietin miksi on niin vaikeaa nyt tulla palkalla toimeen ja pitääkö tässä oikeasti perheenäitinkin joku onlyfans-tili perustaa, että saa perheelle ruokaa pöytään.
Keskituloiset perheet ovat tämän maan selkäranka – ihmiset, jotka tekevät työnsä, maksavat veronsa ja pitävät yhteiskuntamme pyörimässä. Silti juuri me olemme joutuneet kohtuuttoman paineen alle nykyhallituksen toimien vuoksi. Arjen kustannukset nousevat, mutta tuki arjessa selviytymiseen vähenee.
Kun arjen kulut vievät yhä suuremman osan perheen tuloista, ei kyse ole enää pelkästä kiristyvästä taloustilanteesta, vaan huolestuttavasta kehityksestä. Lapsiperheiden ei pitäisi joutua valitsemaan, mistä leikataan: lapsen talvikengistä, ruokalaskusta vai omasta jaksamisesta.
Minä en yksin näitä asioita pohdi. Meitä taloutensa kanssa kamppailevia keskituloisia perheitä on Kymenlaaksosta Uudellemaalle ja ympäri Suomen. Fakta joka, puhuttelee kaupungeissa ja on valitettavasti konkretiaa joka kunnassa.
Keskituloisten perheiden taloudellinen ahdinko ei ole luonnonvoima, vaan seurausta päätöksistä. Ja juuri siksi sen voi myös korjata. Tarvitsemme politiikkaa, joka tukee työntekoa, turvaa perheiden ostovoiman ja antaa perheille mahdollisuuden kasvattaa lapset ilman jatkuvaa taloudellista epävarmuutta. Tämä on koko Suomen tulevaisuuden asia. Ja tämän tulee olla keskustan asia nyt.

