Lähde ehdokkaaksi!
Rakastatko omaa kotikuntaasi? Tahdotko ehdolle kunta- tai aluevaaliin päättämään oman kotikuntasi tai hyvinvointialueesi asioista? Tiedätkö hyvän ehdokkaan?
Ota yhteyttä soittamalla puh. 0400 930 483 tai laita sähköpostia [email protected]
Haluamme säilyttää itsenäisen, kuntalaisten arvoja ja tarpeita kunnioittavan Heinolan.
”Ihmisyyden kehitystarve ja sen edellytykset on pantava kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistuksen pohjaksi.” (Santeri Alkio)
Kannamme vastuuta itsestämme, toisistamme ja ympäristöstämme. Keskustan aatetta ja arvoja kuvaa parhaiten vastuullinen vapaus. Ihminen on vastuussa omista tekemisistään ja valinnoistaan ennen kaikkea itselleen. Kuitenkin kaikessa hän kantaa vastuuta ja ottaa huomioon myös toiset.
KUNTAVAALIT
1) Ihmisten hyvän elämän saavuttamiseksi sosiaalietuuksia ei tule leikata. Vaikka kunnallisvero on
tasavero, niin siitä huolimatta tietyillä tulonvähennyksillä ja verosta tehtävillä vähennyksillä,
voidaan alhaisen tulotason tai vähäisen omistuksen verotuksen kohteena olevien suhteellista
asemaa parantaa, jolloin ei tarvita kipeitä leikkauksia sosiaaliturvaan tai palveluihin kaupungin
talouden tasapainottamistoimenpiteissä,
Kunnallisjärjestön toiminta-ajatus on yhdistää kunnan alueella Keskustan jäsenyhdistyksiä ja niiden jäseniä sekä puolueen kannattajia. Johtaa yhdessä valtuustoryhmän kanssa Keskustan kunnallispoliittista toimintaa alueellaan sekä koota jäseniä ja kunnallisia luottamushenkilöitä toimimaan ja vaikuttamaan kunnallispoliittisten aloitteiden toteuttamiseksi. Arvioida yhteiskunnan kehitystä ja tulevaisuutta sekä sen perusteella tehdä aloitteita ja vaikuttaa paikallisella, maakunnallisella, kansallisella ja kansainvälisellä tasolla elinolojen parantamiseksi keskustalaisten periaatteiden mukaisesti.
Pysy kuulolla.
———–
Menneet tapahtumat
Tupailta koulutus
22.2 klo 18
Tästä linkistä tallenteeseen
Tupailta rakentaminen
9.2 klo 18
Tästä linkistä tallenteeseen
Tupailta nuorten hyvinvointi
3.2 klo 18
Tästä linkistä tallenteeseen
Tupailta Heinolan elinvoiman peruspilarit
29.1 klo 18
Tästä linkistä tallenteeseen
Tupailta terveydenhuollosta
11.1 klo 18
Tästä linkistä tallenteeseen
Puheenjohtaja
Riikka Suutari
Varapuheenjohtaja
Mika Mäentalo
Sihteeri
Markus Anttila
Vaalipäällikkö
Mikko Hallikas
Hallituksen jäsenet
Ritva Paarvala
Pekka Kantanen
Iida Niemi
Jussi Paarvala
puheenjohtaja: Riikka Suutari,
040 564 3261 – [email protected]
sihteeri: Markus Anttila,
045 881 8172 – [email protected]